10.3.2007

Korvasämpylät

Aihe: Leipää, Leivonta, Välipalaa — ylimuuli @ 22.28

Koulukaverini ilmoitti saapuvansa tunnin päästä visiitille, joten kaivoin vanhan luottoreseptin esiin. Korvasämpyläohje on mainion sympaattisesta kirjasta Saa Vaivata, jonka muutkin ohjeet ovat kokeilun arvoisia. Vielä en ole leiponut kirjan koko suolaista osiota läpi, mutta lähestulkoon!

Tomaattipuusti

Ohjeesta tulee n. 15 sämppää

Täyte

  • 1 sipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 2 pientä purkkia tomaattipyrettä (itse otan pyreeni tuubista)
  • basilikaa, oreganoa, mustapippuria, suolaa, sokeria

Hienonna sipulit ja kuullota pannulla pehmeiksi. Lisää tomaattipyree ja mausteet ja jätä kannen alle hautumaan. Valmista sämpylätaikina

Taikina

  • 3 dl maitoa
  • kasvisliemikuutio
  • 25 g hiivaa tai pussi kuivahiivaa
  • 1 rkl siirappia tai hunajaa
  • 1 dl ruisjauhoja
  • 6 dl vehnä- tai sämpyläjauhoja
  • 25 g margariinia tai voita

Kuumenna desi maitoa kiehuvaksi ja sulata siihen liemikuutio. Lisää loput nesteet ja sitten hiiva ja ruisjauhot. Lisää vehnäjauhot vähitellen ja lisää lopuksi rasva, vaivaa kimmoisaksi. Anna taikinan kohota puolisen tuntia liinan alla. Kaulitse kohonnut taikina isoksi levyksi (n. 50×40cm) ja levitä sille tomaattitäyte. Rullaa taikina pötköksi ja leikkaa siitä 15 kolmiota. Nosta pellille ja paina kärjet alas aivan samoin kuin korvapuusteissa. Kuumenna uuni 225 asteeseen ja paista sämpylöitä n. vartti. Erinomaisia!

3 kommenttia »

  1. Testattu on, erinomaisia :)

    Kommentti Aino — 21.3.2008 @ 16.45

  2. Aino, eikole! Hittolainen, ite en oo aikoihin tehny ja näistähän sais vaikka mitä sovelluksia :-P

    Kommentti Ylimuuli Mukkelis — 25.3.2008 @ 19.15

  3. […] kalkkilaivan kapteeneita. Onneksi sain viikonloppuna leipoa mökillä oikein sähköuunilla korvasämpylöitä ja -puusteja. Korvasämpyläthän on sitten ihan äärettömän maukkaita, aina vielä parempia […]

    Päivitysilmoitus MonkeyFood » Pekonilla on asiaa — 30.6.2008 @ 20.04

Tämän artikkelin kommentit RSS-virtana. Paluuviiteosoite

Kommentoi

Toteutettu WordPress-ohjelmiston voimalla