MonkeyFood Ylimuulin apinanruokakeittiö ruokkii päätä ja häntää

27.4.2007

Munakoisotahna osa II (mutabbel)

Filed under: Eksotiikkaa,Napot,Soosit — Meri @ 18.33

mutabbel2

Tein mtabbalia jokin aika sitten hurmaannuttuani siitä Caisassa. Eilen kävin lounaalla Kampin Minoksessa, jossa seuralaiseni kasvislautanen sisälsi mm. mtabbalia ja muistutti tästä jumalaisesta, tuhdinmakuisesta tahnasta. Seurani epäili maistettuaan, että tahnassa on homejuustoa, niin muhevan maun munakoison paahtaminen tökötille antaa.

Katselin huvikseni, josko Suuri kasviskirjani olisi sisältänyt oman ohjeensa mtabbalille, ja hämmästyksekseni löysin aivan saman tuotteen nimellä baba ghannouj. Lähempi tarkastelu osoitti, että mutabbel on mausteisempi versio baba ghannoujista eli baba ghanoushista.

Kutsui sitä miksi tahansa, siitä ei pääse mihinkään, että killerihyvää. Tässä pienehkön munakoison kokoinen ohje tahnaan.

mutabbel

Mutabbel

  • pienehkö munakoiso (n. 300g)
  • 1 kukkurallinen ruokalusikka tahinia eli seesamtahnaa
  • valkosipulinkynsi
  • 1/2 limen mehu
  • sopivasti suolaa

Paahda munakoisoa kokonaisena uunissa n. 250 asteessa tunnin verran. Halkaise koiso ja lusikoi paahtunut hedelmäliha talteen. Muhenna se veitsellä ja hienonna joukkoon valkosipulinkynsi. Purista tahnaan puolikkaan limen mehu ja lisää suola, jota ei tarvita paljoakaan. Parhaimmillaan lienee leivän kanssa, mutta porkkanankin kanssa oli jättegott.

7 Comments »

  1. […] Edit 27.4.2007. Tein tahnaa uudemman kerran ja onnistuin saavuttamaan vielä ihanamman maun, liekö kaupan tahinin ansiota. Tekemäni pienemmän annoksen ohje täällä. — […]

    Pingback by MonkeyFood » Mtabbal eli munakoisotahna — 27.4.2007 @ 18.36

  2. Hip hei! Just sopivasti rupesi ahdistamaan toi tahinipurkki jääkaapissa, kun ei oikein tiedä mihin sitä tunkisi… Yleensä keksii kyllä kaikille tahnoille käyttöä, mutta tahini on osoittautunut haasteelliseksi 😀 Ei ehkä pitäs ottaa stressiä… Tää varmaan passais noiden ruissipsienkin kanssa??

    Comment by Sohvi — 28.4.2007 @ 11.31

  3. Saletisti passais! Täytyykin varmaan pistää pastakone laulamaan ja tehdä niitä taas itsekin, mutabbelistakin on pohjat jäljellä. Ja tää on kyllä armottoman hyvää tää munakoiso 😛 Ruissipsit ja mutabbel vois olla todella kingi.

    Comment by Ylimuuli Mukkelis — 28.4.2007 @ 11.37

  4. Tätä joutunee kokeilemaan vapun kunniaksi…kaikenlaiset tahnat kuten tapenade, guacamole jne. on herkkua!

    Comment by oliivia — 30.4.2007 @ 10.36

  5. […] Pähkinäsekoituksen ja mutabelin lisäksi mukaani juhliin lähtevät nämä tummat luksussuklaat, jotka on maustettu mintun lehdillä, inkiväärillä ja rosépippurilla. Eikä siinä vielä kaikki; vihdoin ehdin Hakaniemen halliin DeliDeliin, josta nämä suklaatkin ovat, ja ostin himoitsemiani Nizzan oliiveita. Kiitos Oliivia vinkistä, nyt oliivit testataan ääriolosuhteissa! […]

    Pingback by MonkeyFood » Kiitos ja skÃ¥l! (+Saran pähkinäherkku) — 30.4.2007 @ 17.11

  6. Oliivia, juu itsekin pusasin tätä sekä omastani että emännän toiveesta isomman satsin iltaa varten 😛 Tosin johtuneeko siitä että unohdin ostaa tuoreita sitruunoita tai limejä ja käytin Siciliaa, maku ei ole AIVAN yhtä mieletön. Mutta toivotaan että se ensi kertaa maistaville on 😉

    Comment by ylimuuli — 30.4.2007 @ 17.14

  7. […] muheva munakoisotahna eli moutabbel, mutabbel tai vaikka baba ghanoush, rakkaan lapset nimet ovat moninaiset ja eksoottiset. Tahna on […]

    Pingback by MonkeyFood » Ennen joulua on arki — 6.11.2008 @ 20.14

RSS feed for comments on this post. TrackBack URL

Leave a comment

Powered by WordPress