3.5.2007

Rehellistä ruokaa: palsternakkanapo

Aihe: Napot, Optimoidut — ylimuuli @ 18.00

Haalin haltuuni jo jokin aika sitten Heidi Hautalan, Kaisa Lekan ja Janne Länsipuron kirjan Rehellistä ruokaa, mutta olen tähän mennessä saanut aikaiseksi vain hitaampaa leipää. Kokemus oli pitkän prosessin vuoksi ihan erityisen palkitseva, mutta nyt lähdin Rehelliseen ruokakelkkaan lyhyen kaavan mukaan. Lyhyimmän, jos tarkkoja ollaan.

palsternakkanapo

Kyseessä siis lisäkkeenä tai snackinä tarjoiltavat juuressipsit, jotka kirjassa liittyvät samaan ateriakokonaisuuteen ratatoueilletäytteisten kurpitsoiden, keitetyn speltin, suppilovahverokastikkeen ja marjagranitan kanssa. Itse käristelin niistä hieman yöpalaa joku arkipäivä männä viikolla, kun mieli halasi napoa. Ja napoa se sai!

Palsternakkalastut

  • palsternakkaa
  • paprikajauhetta
  • suolaa

Leikkaa palsternakasta ohuita lastuja ja paista ne rapeiksi kuivalla paistinpannulla. Mausta suolalla ja paprikajauheella paistamisen aikana ja pistele poskeesi vapaavalintaisesti lempi-tv-sarjasi, aikakausilehden, erinomaisen romaanin tai ruokablogien lueskelun parissa.

Sopii mun kiireeseen eli oma makuaistini on niin vihannesvirittynyt, että kävivät naposta hienosti. Huomattavaa samankaltaisuutta toki soijasormien kanssa.

1 kommentti »

  1. […] ja napoksi palsternakka- ja lanttulastuja. Näitä on tehty ennenkin. Pannu neloselle ja lämpimäksi, juures (mm. bataatti toimii hyvin myös) veitsellä lastuiksi ja […]

    Päivitysilmoitus MonkeyFood » Mökkimenu — 11.11.2007 @ 19.51

Tämän artikkelin kommentit RSS-virtana. Paluuviiteosoite

Kommentoi

Toteutettu WordPress-ohjelmiston voimalla