MonkeyFood Ylimuulin apinanruokakeittiö ruokkii päätä ja häntää

25.8.2007

Kantarellenin aarteet

Filed under: Eksotiikkaa,Herkut,Lätinää,On the Road,Suklaa — Meri @ 10.32

Ahvenanmaan reissun tuliaisissa oli sikäli reilu meininki, että toin niitä vain itselleni. Mutta se lienee sallittua, kun jokainen ostettu asia on lisälastia pyörän päällä, jota minä saan ajaa, niin myötä- kuin vastamäissä. Ahvenanmaan tuontiartikkelit ovat kaikki Maarianhaminan tuntumassa sijaitsevasta valtavasta marketista Kantarellenista, joka pitää valikoimallaan hyvin puoliaan Helsingin kauppoja vastaan. Muutoin Ahvenenmaalla on hiljattain suljettu monia pieniä puoteja, joka seikka teki meidänkin päivittäisestä ruoanmetsästyksestämme alituista seikkailua.

suklaata

Ja eihän se olisi ollut reissu eikä mikään, jollei matkaan olisi tarttunut suklaata! Löysin nimittäin kaksi tummaa suklaata, jotka puuttuvat kokoelmastani: pistaasi ja vadelma. Lisäksi mukaan tarttui tumma suklaa, jossa on kaakaopavun paloja, varmaankin karamellisoituina kuten Maraboun vastaavassa. Sitä Marabounkaan ei muuten saa kai Suomesta, Tanskassa vain olen sitä maistellut. Hyvää.
cocco

Suklaita en ole vielä tietenkään korkannut, mutta odotukset ovat korkealla. Suklaan lisäksi olen mieltynyt miniatyyrituotteisiin, joista valikoitui laukkuun pienenpieni oliiviöljy. Pieniä ovat myös piparminttuaromin pullo sekä kookoksella kyyditetty seesaminsiemenpatukka. Mennessä ostin laivalta 40 grammaisen minisuklaalevyn, tummaa suklaata ja appelsiinia. Sitä ei luonnollisestikaan säästynyt kotiin kuvattavaksi.

minttu

Kun suklaat sitten pistelee vähitellen napaansa, on hyvä pestä hampaat mahtavalla minttusuklaahammastahnalla! Ystäväni, jotka tänään saavat toisensa, toivat sen Dubaista tuliaisena. Ihan erimainio tuote. Parasta pötkössä ovat myyvät tekstit Flavalicious ja Choco Loco, jotka tekevät hampaiden pesusta NIIN PALJON MUKAVAMPAA! Meiksi ainakin baunssaa ihan räpvideon starbana kun saa tätä kitaansa. Ja leegot hohtaa.

5 Comments »

  1. Eih! Minttusuklaahammastahnaa 😀 Miten voi maailmassa olla jotain noin hienoa?

    Comment by Välispiikki — 25.8.2007 @ 14.06

  2. En ole tuollaista huomannutkaan vaikka taalla olen, jotai saman firman sitruunajuttua joskus tosin ostin… Jos hyvaksi havaitaan niin voinen seuraavalla Suomen visiitillani tuoda kassikaupalla tuliaisiksi!

    Comment by johanna_dxb — 26.8.2007 @ 13.50

  3. Välisp, no ÄLÄ 😀 Sillä on ollut oikein mieluisaa kuurata purukalustoa. Ja Johanna, raportoi samalla ostoskeikalla lisää paikallisista erikoisuuksista 😛

    Comment by ylimuuli — 26.8.2007 @ 13.58

  4. Kaikkea ne keksii!! Jotenkin ajattelis ettei suu tunnu edes puhtaalta jos jäkimakuna on minttusuklaa, miten sitä uskaltaa edes menä nukkumaan tuon pesun jälkeen =)

    Comment by Lallatilaa — 28.8.2007 @ 8.50

  5. […] kummallisina punnitsemiskulttuureina ja hämmästyttävinä yhtäläisyyksinä. Kuten loppukesän Ahvenanmaan fillarireissu osoitti, niinkin läheltä löytyy ihan erilaisia asioita ja sellaisia, jotka pitäisi täälläkin […]

    Pingback by MonkeyFood » Laukussa leipää ja piimää vaan — 7.4.2008 @ 16.35

RSS feed for comments on this post. TrackBack URL

Leave a comment

Powered by WordPress