MonkeyFood Ylimuulin apinanruokakeittiö ruokkii päätä ja häntää

8.11.2007

Sitruunapiiras goes bananas

lemonpie

Sekaisin ei ole pelkästään sitruunapiiras vaan myös Muuli, joka on tänään suorittanut viimeisen tenttinsä, treenannut kovaa mikä on kivaa, syönyt maailman parasta sushia ja sashimia opinnäytetyöpartnerin huippuseurassa, juonut mahtavinta skumppaa evö (Carrington) ja saanut ensimmäistä kertaa koskaan keittiön “terveisinä” suklaakakkua!

Tässä vaiheessa olimme tilanneet jo laskut, mutta eihän kukaan tervejärkinen tahmeaan suklaakakkuun, vanhan ajan vaniljajäätelöön ja mansikoihin syle, posket punaisina repeilimme ja söimme, lähetimme keittiöön kiitokset ja hyvä että selvisimme ravintolasta kunnialla ulos. Vaikka mitä siitä kunniasta, yliarvostettua. Ravintorajoitukset romukoppaan! Ja ihan mahtavaa, opinnäytetyöprosessi sai arvoisensa lopun. Olen rakastunut.

Nyt kun on menty heittämällä ohi otsikon, peruutetaan vähän ja valmistetaan se piiras. Kyseessä on paleo-ruokavalion edustaja (kuten kokonatsjädekin), joka siis tarkoittaa, että ruokavaliossa jäljitellään paleoliittisen kauden ihmisen ruokailutottumuksia. Lyhyesti kuvailtuna paleossa syödään lihaa, kalaa, kanaa, munia, vihanneksia, hedelmiä ja pähkinöitä. Sen sijaan maitotuotteita, viljoja, soijaa tai sokeria ei käytetä.

Piiraiden valmistus sujui hyvin siihen saakka, kun piti valmistaa täyte. Valmistin kuten ohjeistettu (puolikkaan annoksen tosin), mutta täytehän ei sitten hyytynyt koskaan, ei edes lepuutettuaan jääkaapissa koko ravintolaillallisen ajan. Onneksi tiukan paikan tullen sitä joskus syntyy jotain vielä parempaa. Eihän siinä mennyt kuin nanosekunti tuumatessa, kun jo kaivoin varabanaanin pakkasesta ja muokkasin sen blenderissä jäätelömassaksi, maustoin kanelilla Rosmariinin tapaan. Kaadoin siis sitrustäytteet viemäriin ja täytin kipot banaanilla.

Törkeän hyvää! Piiraissa maistui ihanan rapeiksi kärähtäneiden mantelipohjien lisäksi kanelinen banaani sekä hiven lime-sitruunaseosta. Toisen laitoin pakkaseen odottelemaan huomista. Ai että.

Pohja

  • 2,4 dl mantelijauhoa
  • 3 rkl sitruunamehua (tai lime-)
  • 4 taatelia

Lämmitä uuni 180 asteiseksi. Sekoita ainekset blenderissä massaksi. Painele massa neljään muffinssipellon koloon pohjalle ja reunoille tai vaikka irtosilikonimuffinsvuokiin (käytin itse näitä, toimivat hienosti). Jos vuoka ei ole silikonia, voitele se tai päällystä leivinpaperilla. Lykkää pohjat uuniin kymmeneksi minuutiksi tai kunnes reunat osoittavat tummumisen merkkejä. Ota jäähtymään.

Valmista täyte. Laitan tähän alkuperäisen ohjeen, jos joku vaikka osaisi kertoa, mitä tein väärin tai oliko tällä missään vaiheessa mahkujakaan toimia? Perässä sitten bananasversio.

Sitruunatäyte

  • 6 rkl sitruunamehua (tai lime-)
  • raastettu sitruunan kuori (tai limen-)
  • 1 rkl hunajaa
  • 2 munaa

Laita sitruunamehu, sitruunankuori ja hunaja kattilaan ja lämmitä miedolla lämmöllä parisen minuuttia. Vatkaa munat kulhossa haarukalla rikki ja lisää seokseen vähitellen niin, että sekoitat koko ajan kunnolla, jotta täytteestä tulee tasainen. Siirrä jäähtymään. Kun täyte on hieman jäähtynyt, jaa se pohjakuoriin ja siirrä leivokset jääkaappiin tekeytymään. Tai tekeytymisestä en tiedä, mutta täytteen kuuluisi jähmettyä, mihin se ei ainakaan Apinakeittiössä alistunut.

bananapie

Joten;

Banaanitäyte

  • 2 Reilua banaania pakkasesta
  • kanelia

Anna banaanien hieman sulaa, aja blenderissä kunnes muodostuu jäätelönkaltainen massa. Mausta kanelilla, kaada torttupohjista sitruunalitku pois ja korvaa banaanilla. Sitruunatäytevälivaiheen saa skipatakin, mutta siitä saapi kauniimpia kuvia. Skål!

8 Comments »

  1. Tuosta hyytymättä jäämisestä, ensimmäinen ajatus oli, että kastiketta ei ole ehkä keitetty tarpeeksi kauan munien lisäämisen jälkeen.. :-/
    Mielenkiintoinen resepti jokatapauksessa 🙂

    Comment by Mihako — 9.11.2007 @ 11.24

  2. Wau, kyllä on kohta ihan pakko kokeilla jotain tällaista sun banskujuttua, kun niitä on siunaantunut blogiisi viime aikoina niin runsaasti. Näyttää herkulliselta.
    Onnea viimeisen tentin ja opinnäytetyöprosessin päättymisen johdosta! Saako kysyä, mitä opiskelet/opiskelit?
    Kysyisin myös, millaista ruokavaliota noudatat? Olet sen varmaan joskus jo kertonutkin, mutta en tiedä, mistä kohdasta sen tiedon löytäisin 😉

    Comment by Matleena — 9.11.2007 @ 12.47

  3. Mihako, niinno, en keitellyt soosia juuri lainkaan munan lisäämisen jälkeen että se kai se on ollut ongelma 😀 Kun ohjeissa ei oikein lukenut siihen suuntaan… Oonko alottelija vai nou ;-D Kokeilen uudestaan. Kiitos.

    Matleena, banana on kyllä nannaa, ehkä juuri tässä mantelikuoressa parhaimmillaan. Tai en tiedä, pelkiltäänkin jädemuodossa aina niin hyvää. Kiitos onnitteluista! Valmistun toimintaterapeutiksi ja olen siitä piruksen ylpeä. Juuri oma alani. 🙂

    Ruokavaliosta olen varmaan huudellut jotain silloin tällöin, mutta en mitään erityisen määriteltyä, sekin kun on vähän mennyt uusiksi välillä. Mutta pääpiirteissään syön paljon proteiinia (kalaa, kanaa, soijaa, pähkinöitä, munia, kovia juustoja) ja kasviksia, mutta vähänlaisesti hiilareita (leipää, pastaa, riisiä, nuudelia, sokeria jne.).

    Vatsaprobleemien (joita jälleen tutkitaan) vuoksi yritän pysyä kohtuudessa hedelmien ja marjojen suhteen, joita muuten kyllä lappaisin ilolla. Punaista lihaa eli sikaa tai nautaa en syö, en ole syönyt ehkä 12 vuoteen, maistaa saatan. Vielä kesällä söin vähälaktoosisia maitotuotteita (rahkaa, raejuustoa lähinnä), mutta nyt olen ollut niin tiukasti maidottomalla kuin jaksan, tosin poislukien ne kovat juustot, jotka eivät tunnu aiheuttavan ongelmia. Kotimaiset viljat eivät myöskään oikein käy, paitsi kaura.

    Treenaan aika kovaa ja yleensä päivittäin, ja olen aika tarkka siitä että syön järkevästi ja usein, muuten menee mielikin ruttuun, hiilaritkin on alhaahkolla juuri siksi, että voin paremmin vähemmillä. Lisäravinteina tällä hetkellä kalaöljyä (auttaa pimeänväsymykseen!) ja monivitamiineja sekä proteiinivalmistetta, semminkin kun helppo ja rakas raejuusto on pannassa. Olen ollut ravinnosta kiinnostunut vuosikausia johtuen juuri reenailusta ja tietoa on karttunut monenmoisesta, kiinnostus on edelleen kova.

    Erityisruokavalioita kuten karppausta, paleota tai elävää sovellan vain niiltä osin ruokavaliooni, kuin koen sen järkeväksi. Vannon perusterveellisen, monipuolisen ja kohtuullisen joustavan ruokavalion nimiin ennemmin kuin minkään tiukan dieetin. Ja hyvän ruoan, of cooz 😛

    Nyt tuli kyllä niin pitkä vastaus etten tiedä pääsikö kukaan loppuun saakka, eipähän jää arvausten varaan! 😀 Mielelläni kyllä kerron ja keskustelen ruokavalioista, kun ovat lähellä sydäntä ja mahaa. Että kysyä saa. 🙂

    Comment by Ylimuuli Mukkelis — 9.11.2007 @ 13.40

  4. Joo, nämä ruokavaliojutut ovat mielenkiintoisia, kun tuntuu, että nykyään joka toinen noudattaa jotain erikoisruokavaliota. Itsekin olen lacto-ovo-pesco-vege
    😀 (Miksi muuten tämä kommentointiloota menee mun näytön ulkopuolelle? Joudun aina välillä painamaan enteriä, jotta näkisin koko ajan oman tekstini.)
    Olen myös oikea hiilarihirmu. Rakastan puuroa, pullaa, pastaa, perunaa ja kaikkea makeaa. Olen tosin ihan tarkoituksella viime aikoina vähentänyt sokeriherkkujen
    syöntiä, koska ei kai ole pidemmän päälle kovin terveellistä vetää sellaisia päivittäin.
    Yritin jopa lievästi karppailla tuossa kesällä ihan kokeilumielessä, mutta en voinut kovin hyvin sinä aikana. Pääasia on, että syö niin kuin hyvältä tuntuu
    (ja maistuu). 😀

    Comment by Matleena — 9.11.2007 @ 15.50

  5. Hyvä, ettei ohjeessa lukenutkaan, että pitäisi keitellä. Ei todellakaan kannata, muuten tulee munakokkelia. Valkuainen kypsyy reilussa 40 ja keltuainen noin 70 asteessa.

    Ohje kuulostaa vähän puutteelliselta. Mielestäni siinä pitäisi selkeästi lukea, että täyte pitäisi valmistaa vesihauteessa. Ensin voisi heivata valkuaiset, sitten laittaa kaikki sekaisin ja kypsentää varovasti vesihauteessa, jolloin tuloksena on kyllä sakeampaa massaa. Katsohan tätä ohjetta… sama idea…
    http://polkkapossu.blogspot.com/2007/10/lemon-curdia-ei-sorreta.html

    Comment by polkkapossu — 10.11.2007 @ 7.17

  6. Matleena, hmm, en ole aiemmin kuullutkaan kommenttiloota-ongelmasta? Käytätkö IE:tä vai Firefoxia selaimena?

    Ja ruokavalioasiat ovat tosissaan kovasti yksilöllisiä ja henkilökohtaisia, lähinnä yleisiä suosituksia voi antaa. Kenen kroppa toimii paremmin hiilarilla ja kenen prodella tai rasvalla, kyllähän sen itse tietää ainakin jos kroppaansa kuuntelee. 🙂 Puurosta pidän minäkin! Ja pullastakin, mutta salaa itseltänikin ;-D

    Possu, jaahans ja kiitos, nyt luulis seuraavalla kerralla onnistuvan. Täytyy laittaa noottia tuonne mun ohjeen alkuperäislähteille, että tarkentavat ohjeistusta. Tosin se hyvä puoli tässä kokeilussa, että pakastebanaanin maustaminen limellä on nyt myös listalla, niin hyvä oli sitruuna(lime-)kastikkeen jämä banaanitäytteen alla 😛

    Comment by Ylimuuli Mukkelis — 11.11.2007 @ 18.51

  7. Mulla on IE. Eipä tästä kommenttilootajutusta ole muuta haittaa kuin se, että mun tekstit hyppivät vähän miten sattuu.

    Comment by Matleena — 12.11.2007 @ 10.48

  8. Matleena, no mutta hyvä tietää, katton jos osaisin tehdä jotain asialle. Eihän se oo asiallista että tekstit pomppaa. 🙂

    Comment by Ylimuuli Mukkelis — 12.11.2007 @ 16.02

RSS feed for comments on this post. TrackBack URL

Leave a comment

Powered by WordPress