Sain eilen vieraita kun kummipoikani saapui isänsä kanssa kyläilemään. Suunnitelmana oli kokkailla pitsaa ja jälkkäriksi uuniomenaa ja näin myös tehtiin. Ei ehkä tule ensimmäisenä mieleen, mikä näitä kahta ruokalajia yhdistää paitsi syömärit ja uuni, mutta sehän on tofu! Ruoat olivat lievän kokeellisia alusta loppuun, mutta ne nautittiin silti kiitollisen ruokakunnan toimesta hyvinkin tyytyväisinä. Ja huomatkaa, kolmivuotias ei ole ihan se helpoin miellyttää. Olen ylpeä.
Apinakeittiön kokeelliset kokkauskutsut alkoivat pitsapohjan veivauksella. Normipohja, mutta nesteenä aplarimehu. Pohjan kohoiltua riittävästi sitä pulikoitiin kolmen kokin taholta ja saatiin aikaan kubistinen muoto. Päälle levitettiin tomaattikastiketta, pala parasta Pirkkaa eli parmiggianoa, uunissa paahdettuja munakoisoviipaleita ja niille vielä purkkipestoa (very unorthodox, purkki-). Tofu astui mukaan kuvioon ohuina siivuina marinoidusta versiosta.
Lisäksi Puolen kilon Oliivian vieläkin paremman pizzan inspiroimana päälle rikottiin kaksi tänään saamaani kotikanalan munaa, jotka olivat valtavia. Ja syystäkin; toiselle munineista kanoista oli nimittäin tulossa kaksoset. Monkeyfood onnittelee. R.I.P. tiput.
Lätty viihtyi uunissa vähän turhan pitkään, kuten mustuneet reunat osoittivat. Tofu oli käpristellyt pekonin tapaan, mutta kuivahtanut liikaa. Makuakin lienisi ollut enemmän, jos nuketus olisi ollut armollisempi. Kaikkein erikoisimpia olivat munat, jotka olivat hyytyneet ihan nätisti, mutta muodostaneet samalla päälleen muovimaisen, kiiltävän kuoren. 😀 Katsokaa vaikka.
Munia lukuunottamatta pitsa oli silti hyvin syömäkelpoista ja munillekin pitää antaa toinen mahku. Muovimunapitsan traumoja hälventämään kolmen kokin kopla taikoi jälkkäriksi omenapaistosta Pekka Heinäsen Sydänystävällinen soija -teoksen mukaisesti. Setti olisi kannattanut säätää johonkin aakeaan ja laakeaan kuten piirasvuokaan, sillä syvässä uunivuoassa se ei ihan päässyt tavoitteisiinsa eli omenoiden riittävään kypsyyteen. Vaan onhan purutuntuma kiva asia.
Ja hyvää paistos oli kuitenkin, vaikka mikäpä lämmin ei olis kylmän vaniljajäätelön kanssa. Kysykää vaikka kummipojalta, joka ei kylläkään pidä omenista, vaan söi pelkkää taikinaa. Ainoa hyvä soijajäde on muuten mielestäni Tofulinen viisikanttinen purkki, vaikka onkin kovin makeaa. Muista soija-ja kaurajädeistä ei oo mun mielestä edes samalle viivalle. Olkaa eri mieltä.
Pekan Soija-omenapaistos
- 300 g pehmeää tofua (silkkitofu)
- 6-8 omenaa
- 2 rkl siirappia
- 1 dl kaurahiutaleita
- 1 rkl soijajauhoa
- 1 dl soijakermaa (purkin loput 6-% soijaruokakermasta oli okei)
- 2 rkl kasvisöljyä
Uuni päälle, 180 astetta. Poista omenista kodat ja viipaloi ohuiksi. Sekoita muut ainekset keskenään tahnaksi ja levitä vuokaan. Painele omenasiivut syrjittäin seokseen ja paista n. 20 minuuttia jos käytät aakeaa ja laakeaa, pidempään, jos astiasi on syvempi. Tarjoile jäden tai vaniljasoosin kera.
Maha täynnä on hyvä riehua jättimäisen jumppapallon kanssa kun kerrankin on sopivia pelikavereita.
Ps. Oli pakko laskea; söimme aterialla yhteensä viittä eri soijatuotetta. Todella feng shui.
No on tosiaan aika feng shui…. aika erikoinen tuo muovimuna – onko siinä joku geeni muuntunut kun tuo kasonenkin pakkasi mukaan….?
Comment by Marke — 13.12.2007 @ 11.44
Munat muuten menee just tommosiks.
Pakko yhtyä Muuliin. Tofuline on hyvää soijajädee. Silti ihan himpun liian makeeta…mutta tästähän on ollukin juttua, että ehkä jonkun kirpeen kastikkeen/muun jutun kans vois toimia.
Comment by polkkapossu — 13.12.2007 @ 11.51
Marke, ei mitään käsitystä munista 😀 Munan muovikuori oli kovin muovinen siis myös syödä, eli melkein mahdoton.
Polkkis, miksei ne sitten aina mene? En usko, että Oliivia on pistellyt muovia poskeen. Pidin siis liian pitkään ja kuivi? Pitäiskö ne rikkoa päälle vasta kypsennyksen viime minuuteilla?
Ja oottelen täällä että kehittelet jonki hyvän kirpeän. 🙂 Plus jotain piparista.
Comment by ylimuuli — 13.12.2007 @ 14.18
Noniin, kävin alkulähteillä eli Puolessa kilossa uudestaan. Oon taas ollut liian malttamaton ja lukenut postauksen huolimattomasti. Oliiviahan selvästi sanoo, että paista kunnes keltuainen on vielä aavistuksen juoksevaa, 5-10 min. Sen opin koulussa tänään.
t. nöyrä kotikokki
Comment by ylimuuli — 13.12.2007 @ 14.20
Minäkin olen käyttänyt munaa pizzan päällä, mutta jollen nyt väärin muista, olen vatkannut munat ennen levittämistä. Ja juustoa on tullut päälle. Ei ole muovistunut, vaan hyvin maittanut.
Tofulinen suklaaversio on muuten hyvää, siitä on vaan kamalan pitkä aika kun olen viimeksi sitä syönyt!
Comment by sammakko — 13.12.2007 @ 15.11
Ei ku en muistakaan mitä olen tehnyt. Ehkä en vatkanutkaan niitä munia. Mutta ei niistä muovisia tullut. Oli miten oli, kananmunat ovat ihmeen hyviä pizzassa!
Comment by sammakko — 13.12.2007 @ 15.14
Sammakko, selkeesti on kokeiltava pian uudestaan, löysemmällä munalla. Harvoin näin päin. 😉 Suklaajäätelö ei varsinaisesti ole mieleeni, mutta muistelen vuosien takaa, että suklaatofuline oli kyllä ihan hyvää. Saakohan sitä vielä. 😛 Vaihtelulle on käyttöä kun on maidottomien jätskien varassa.
Comment by ylimuuli — 13.12.2007 @ 22.14
Hehe, nyt muistin: mehän keitimme ne kananmunat ensin! Sitten viipaleina pizzan päälle. Muisti toimii (pahasti) pätkittäin…
Comment by sammakko — 14.12.2007 @ 9.39
Noniiiiiin, siis sittenkin kova! 😀 Kokkeilen.
Comment by Ylimuuli Mukkelis — 14.12.2007 @ 15.00
Juuh, luulen että oleellista tuossa “pizzamunassa” on tehdä ohut pizzapohja ja laittaa sopivan vähän muita täytteitä, jottei joudu liian pitkään kypsentelemään.
nimim. ei muovimunien ystävä 😉
Comment by oliivia — 23.12.2007 @ 14.37