Älkää sanoko, ettette muista Kiss kiss -mainosta?! Tässä ollaan tosin vähän toisenlaisten pussycattien parissa kuin karamellikissojen, sillä tein, kuten olin suunnitellut, eilen piirakkaa. Enkä mitä tahansa pläjäystä, vaan nimenomaan ritaripulsu Meri-Tuulin punasipuliquichea. Quiche on kai ranskaa ja piirasta se ainakin minun mielestäni merkitsee ja lausutaan kiish. Mutta yhtä hyvin voi olla rehdisti maatiainen ja sanoa ihan ilman kekkulointia jotta pu-na-si-pu-li-pii-rak-ka, hyvää se on kuitenkin.
Ohjelmassa piiraita tehtiin pieniin quiche-vuokiin ja kuulemma muffinssivuoka käy myös. Käytössä olevat fasiliteetit huomioiden päädyin itse kokonaiseen piirasvuokaan, johon määrät istuivat kuin nakutetut. Käytin poikkeuksellisesti KAUPAN TAIKINAA (mon dieu!), jota alkuperäisessä ohjeessakin käytetään, ja myönnän, Välispiikin hapankaalipiiraaseenkin sovellettu ruis-perunataikina oli ihan paikallaan tässä. Piiras olikin loistava vierasvara; jollain lailla hienostunut, makean ja suolaisen kaunis rakkausliitto ja nimikin niin pompöösi, ettei paremmasta väliä.
Hei pliis, tee mulle punasipulikiish (piirakkavuoallinen)
- 6 punasipulia (tai 4 valtavaa)
- oliiviöljyä
- 2 tl aniksen siemeniä (jauha morttelissa jos haluat, itse jätin kokonaisiksi)
- 1 dl balsamicoa
- 1 dl sokeria
- suolaa
- 1 pkt valmista ruisperunataikinaa
- voita
- 100 – 200 g fetaa, vuohenjuustoa tai Lefkotiri-juustoa (kekä se on?)
Ota taikina sulamaan tuntia ennen kokkaushetkeä tai sulata mikrossa (n. 8 min.) Laita uuni 180 asteeseen. Kuori punasipulit ja leikkaa ne ohuiksi puolirenkaiksi. Paistele ne pannulla tai kasarissa öljyssä anisten siementen kera pehmeiksi keskilämmöllä.
Samaan aikaan voit voidella piirakkavuoan voilla ja painella siihen sulaneen taikinan. Jos haluat olla todella chic ja estää taikinan kohoilun, levitä sille foliota ja aseta painoksi esim. kuivattuja herneitä tai riisiä. Lykkää uuniin alatasolle ja paista kypsäksi, mutta älä anna ruskistua (osoittautui haastavaksi, ruskistuu pikaisesti).
Kun pohja on uunissa ja sipulirenkaat pehmenneet, lisää pannulle sokeria ja sekoittele, kunnes kiteet ovat sulaneet. Lisää joukkoon balsamico ja anna haudutella, kunnes neste on melkein kaikonnut. Mausta suolalla ja siirrä kiiltävänpunaiset renkaat odottamaan pohjaa, jollei se vielä ole valmis.
Ota piirakkapohja uunista ja säädä lämpö 230 asteeseen. Anna pohjan hieman jäähtyä ja levitä sille sitten punasipuliseos. Murustele päälle valitsemasi juusto ja iske uunin hetkeksi, kunnes juusto on saanut väriä tai juusto pehmenee. Vuohenjuuston voi asetella piiraalle myös sentin paksuisina kiekkoina, mutta ainakin feta meni hienosti murustellen. Mielestäni 100 g olisi ollut turhan vähän ja käyttämäni 200 g ei sekään ollut yhtään liikaa.
Tarjoile piiras kuumana tai jääkaappikylmänä. Meillä se sai seurakseen kalkkuna-päärynä-juustosalaattia sekä vieraiden tuomaa maailman parasta katkarapupiirakkaa. Aika vieraskorea tapaus, tämä kiish, vaikkei oikein kuvattavaksi hämärässä alistunutkaan. Lienen muuten jo aiemminkin kehunut Lihansyöjän äidin kokkaus-ja leipurintaitoja, mutta lisään pökköä pesään! Katkapiiras oli nimittäin hänen käsialaansa, samoin kuin valtava, mahtavan makuinen kinuskikaakku, jota syötiin synttäreiden kunniaksi jälkkärinä. Oih.
Mielenkiintoinen piiras, mutta en minä sitä quicheksi sanoisi. IMHO quiche on avoin voitaikinapiiras, jonka täytteenä on munaa ja jotakin muuta eikä resepti täytä kumpaakaan ehtoa. Muinoin eksä ei pitänyt siitä, että sanoin, että “siinä ei ole munaa, joten se ei ole quiche” ja hän lanseerasikin termin “munaton quiche”. En tarkoittanut kommenttiani hänelle moitteena enkä tarkoita tietenkään moitteena sinullekaan.
Kuivana ihmisenä pidän sokerimäärää isona, mutta tätä kyllä ehdottomasti pitää kokeilla. Quichet ja niiden lähisukulaiset ovat upeaa ruokaa ja työtoverini jo vapisevat kauhusta tietäessään miten heitä tullaan käyttämään koekaniineina 🙂
Wikipedia väittää tällaista: http://en.wikipedia.org/wiki/Quiche
Comment by ari — 25.2.2008 @ 19.52
Ari, no mulla oli samansuuntainen käsitys ennen ko. Ritareiden jaksoa, mutta otin sanansa lakina, joukossa kun on “aito” kokkikin. Täytyykin perehtyä quichejen sielunelämään paremmin, kiitos linkistä.
Sokeria on tosiaan reilusti, sillä punasipulin on tarkoitus karamellisoitua, mutta myös omaan makuuni lopputulos oli melkein jopa liian makea, sitä voinee siis huoletta hieman vähentää. Lainkaan et oo kuiva 😀 Ite en aina kehtaa ehdotellakaan vähentelyä… Mut kyllä maistui, kaiken sokerinkin kera! Kuulemma nyt seuraavana päivänä jääkaappikylmänä melkein vielä paremmalta.
Comment by ylimuuli — 25.2.2008 @ 20.34
Hyvältä kuulostaa tuo quiche! Sipulia, balsamicoa ja vuohenjuusta, namnam. Desi sokeria kyllä sai kulmakarvat kohoamaan täälläkin, mutta uskotaan nyt arvovaltaista raatia.
Ainakin siellä entisellä kotiseudullani quiche oli yleisnimitys suolaiselle piirakalle. Yleensä juurikin sellainen, jossa on kinkkua/juustoa/kasviksia sekä joku munamaitotyyppinen täyte. Mutta kyllä tuommoista sipulihässäkkää siellä voitaisiin hyvinkin kutsua samaisella nimellä. Voi tosin olla, että tosiranskalaiset ovat enemmän puristeja tässä(kin) asiassa.
Comment by Emma — 25.2.2008 @ 21.32
Emma, joo luulen, että vuohiksella olis viÄlä parempaa! Ja kiitos kiish-selvennyksestä, ehkä Monkeyssa mennään siis relammin ja kutsutaan quicheksi kaikenlaisia piiraita, joiden nimi kaipaa ranskalaista säväystä… 🙂
Pitäskö muuten jossain vaiheessa kaavailla sitä öljyfondyytä (tälle oli kai joku oma nimikin) VS:llä? Jos nyt asettais päivämäärän johonkin tulevaisuuteen, se voisi onnistua. Viimeksi oli niin onnenkantamoinen se ajankohta.
Comment by ylimuuli — 26.2.2008 @ 6.55
Ehdottomasti uusi fondueilta kalenteriin! Tosin puhutaan aikaisintaan huhtikuusta, sillä lähden perjantaiaamuna lomalle ja palailen takaisin muonavahvuuteen oikeastaan vasta pääsiäisen jälkeen. 🙂
Ja tokihan ainakin alppimaalaisilla on fonduelle kasa nimiä (rakkaalla lapsella…), esim:
Fondue bourguignonne = lihaa kypsytetään öljyssä
Fondue chinoise = lihaa kypsytetään lihaliemessä
Fondue vigneronne = lihaa kypsytetään punaviinissä
Fondue au fromage = juustofondue, josta edelleen omat alalajinsa (fondue fribourgoise, fondue savoyarde etc, riippuen siitä, mitä juustoa käytetään tai mistä se isoäiti olikaan kotoisin jne)
Ja tietty fondue au chocolat = suklaafondue, johon dipataan marjoja ja hedelmäpaloja 🙂
Comment by Emma — 26.2.2008 @ 9.18
Nuista quicheistä tuli mieleeni quicheravintelit Pariisissa, joissa ruokalistalla oli suolaisia quichejä, makeita piiraita ja salaatteja. Lounasaikaan ne olivat täynnä (erityisesti naisia) ja iltasella piirakanpalan sai ostaa pienestä luukusta – näytepalat olivat ikkunassa. Sanomattakin lienee selvää, että (lempi)paikan herkut olivat… no, taivaallisia. Mutta pointtini oli se, että me suomalaisethan, naiset varsinkin, rakastamme piiraita ja salaatteja – tuollainen piirakkala voisi olla hyväkin suksee jossakin päin Helsinkiä, Turkua tai jotakin muuta kaupunkia! Tietty niin, ettei niitä piirakoita tuhottaisi lämmittämällä mikrossa, kuten maan tapa tuntuu olevan.
Comment by sammakko — 26.2.2008 @ 9.34
Meri-Tuulin reseptit ovat yleensä aina niitä Ritareiden kiinnostavimpia. Nappasin tämänkin reseptin talteen.
Minäkin vähän ihmettelin, kun Meri-Tuuli kutsui piirakoitansa quicheiksi, koska jotenkin ne eivät vaikuttaneet quicheiltä. 😀 Tosin en olisi osannut määritellä, mikä sitten olisi “oikeanlainen” quiche. Mutta koska ranskalainen Niki ei kommentoinut siinä ohjelmassa tuota quiche-nimeä mitenkään, ajattelin, että ehkä kaikenlaisia suolaisia avoimia piirakoita sitten voi kutsua quicheksi. Luulisi sen Nikin hallitsevan nämä ranskalaiset nimitykset.
Comment by Matleena — 26.2.2008 @ 13.49
Emma, huhtikuu käy tässäkin päässä varmaan melkein ekana mahdollisena, eli sinne siis! Ja vaikuttavaa fondue-tietämystä, ehkä meidän tuleekin pyytää sinulta pieni alustus aiheesta, kun nautimme sitten huhtikuussa VS:n luona öljyfondyytä (onko nimi sama, jos kypsytetään esim. kalaa? ei ehkä?). Vois vaikka oppia jotain 🙂
Sammakko, piirakkala olis aika ihana, meilläkin muodostui joskus lukioaikana suorastaan sympatian synonyymiksi tarjota “teetä ja piirakkaa”. Ja puhe on siis todellakin suolaisista tai makeista ruokapiiraista, vaikka puberteetissa oltiinkin. 😉 Pala piirasta ja reilusti salaattiahan on jo hyvä ateria, sopivasti täyttävä ja sopivasti vihannesta.
Voi olla, että juuri tiettyyn ruokamuotoon erikoistuneita ravintoloita tulee lisääkin, nyt kun Syrjäsen Harrikin avaa omat lihapullapaikkansa. Keittoravintolathan on myös oma lukunsa ja miksei vois olla muitakin. Viikonloppuna piipahdettiin Myyrmanniin avatussa Wellness Cafessa, jonka idea on tarjota tavallista terveellisempää purtavaa. Ajatus ok, toteutus omasta näkökulmastani vähän sinne päin, omaan silmään aika normikahvila. Mutta salaatteja, täytettyjä leipiä ja keittoa, hyvä niinkin.
Itselläkin on aina ties minkälaisia ideoita kahvila-ravintolan konseptiksi, etten ihmettele että muillakin 😀 Pistäs sie pystyyn Puutarhakahvila, josta saa piirakkaa, salaatteja ja japanilaisia herkkuja?!
Comment by Ylimuuli Mukkelis — 26.2.2008 @ 19.13
Onneksi ehdin jo tehdä ostamistani sipuleista suunnitelman mukaan sipulikeittoa ennen kuin näin tämän… muuten olisi ehdottomasti menneet suunnitelmat uusiksi ja kauppareissu edessä.
Viikonloppuna voisi kokeilla. Valmistaikina oli siis ihan käytettävää? Eikä liian rasvaista?
vuohenjuusto ja punasipuli, mmm… enää puuttuu ystävämme punajuuri mutta ehkä ei sotketa sitä tähän tarinaan 😉
Comment by oliivia — 26.2.2008 @ 21.11
Oliivia, sippesoppa kyllä maistuu sekin, ei mitään muistikuvaa koska olisinkaan saanut sellaista viimeksi… Blogannetko ohjeen? 🙂 Mun mielestä valmistaikina oli ihan ok, ei tuntuvan rasvaista, ja perunan ja rukiin maku tuli melko selvästi läpi, ihan hyvällä tavalla. Yleensä olen todella kriittinen valmistaikinoita kohtaan, mutta tässä on ehkä sitä jotain. Muista diggailleeni sitä jo tosiaan Välispiikin hapankaalipiiraan pohjana, että kaks maistokertaa takana.
Punajuurestakin on suunnilleen väri mukana 😀 Ja viikonloppuna oli ruokalistallakin, kun kokeilin Polkkiksen punajuuri-tonnikala-rusina-whatnot-pitsaa.
Comment by ylimuuli — 26.2.2008 @ 22.00
Kalaversiota fonduesta olen syönyt ainoastaan Suomessa, Rukalla, kas kun nuo alppimaalaiset eivät oikein fisujen päälle ymmärrä. Siten termistökin on mulla vähän hakusessa sen suhteen. Mutta ei se hullumpaa ole, kalaliemessä (ehkä loraus valkkaria joukkoon) kypsytetyt kalapalat ja äyriäiset. Tosin kalapalan pitäminen ehjänä tikunnokasta on hiukka haastavampaa kuin lihabiitin.
Mutta palataan fondueasialle ja -astialle huhtikuussa. Perjantaina kohti ameriikan ihmemaata ja supersizeannoksia 🙂
Comment by Emma — 27.2.2008 @ 11.41
Yhteen ruokalajityyppiin erikoistuneet ravintolat ovat Suomessa kai aika outo juttu. Äkkiseltään ei tule mieleen kuin sushibaarit.
Minä rakastuin Japanissa siihen, että ihan tavallisessa pubin kaltaisessa ravintolossa (ikaza-ya) oli kokki konkreettisesti tiskin takana väsäämässä hyvää. Kun tätä vertaa siihen, että kantapubissani tarjoilija kerran kieltäytyi myymästä minulle pikkusyötävää “en suosittele” kommentein niin ei voi kuin ihmetellä ravintolakulttuurien eroja. Tokiolaisen keskipalkka on pienempi kuin suomalaisten keskipalkka ja tämä saattaa selittää jotain, mutta kuvittelisi että Helsinkiin mahtuisi enemmän pubeja, joista saa oikeasti hyvää ruokaa.
Syksyn aikana olen pyöritellyt päässäni ideaa, että palaan Tokioon ja perustan karjalanpiirakoihin erikoistuneen ravintolan. Tämä jäänee kuitenkin toteuttamatta :/
Comment by ari — 27.2.2008 @ 20.18
Muul, Puutarhakahvila olisikin ihana! Sellaisen Täydellisen Puutarhan keskellä jossa kukkisi aina, ja sit sieltä saisi yrttiteetä monenmoista ja piirakkapaloja jotka olisi koristeltu krassinkukin… Omasta kahvilasta haaveiltiin moneen otteeseen lukioaikoina ja sen jälkeenkin rakkaan ystävän kanssa… Olisipa kaksi elämää…
Tokiosta kaipaan sobaravintoloita. Ja halpoja mutta hyviä kiinalaisia. Ja ramenkuppiloita. Ja pikkuruisia shokudo-paikkoja. Ja… sitä valinnan määrää! Herkkuja, makuja… Mutta en ehkä sittenkään Tokiota.
Comment by sammakko — 28.2.2008 @ 20.43
Matleena, joo mikä siinä onkin, ettei niiden poikien ideat niin kauheesti nappaa… Paitsi tuo lohipastrami, sitä varten ostettiin juuri ollaksi Norjanlohta! 😀 Norjanlohesta tulee aina mieleen yksi vanha pappa kouluajoilta, jonka kanssa työskentelin (siis asui palvelutalossa), oli jo dementian oireita ja aina yht’ äkkiä lausui jykevällä äänellä; NORJANLOHTA! Se oli ainakin jäänyt mieleen, kelpaa siis mullekin 🙂
Comment by ylimuuli — 29.2.2008 @ 15.28
Emma, voi sä olet jo siis matkalla… Kerro sit kaik supersize-annoksista ja kehitellään fondyytä. Ja hauskempihan se on jos kamaa putoilee pannuun, voipi lunastella useampia pantteja!
Ari, totta lienee, onneksi edes sushipaikkoja on. Ja Sammakko, nuo kuulostavat aivan kadehdittavilta kaikki paikat! Karjalanpiirasravintola Japanissa vois olla kyllä niiden mieleen, taitavat muutenkin diggailla Suomea. Pystyyn vaan. Tehdään sitten kulinaarimatka sinne plokaajien kera 🙂
Ja Puutarhakahvila, etenkin näin kesää kohti mentäessä, olis aivan vastustamaton… Omia ravintoloita, baareja, kahviloita ja ties miten monen sortin salaattikuppiloita on tosiaan tullu suunniteltua, siinä on jotain viehättävää. Pitäskin haastaa blogaajat kertomaan oman “mukaravintolansa” menut!
Comment by ylimuuli — 29.2.2008 @ 15.31
[…] osassa juhlintaa syötiin punasipuliquichen jälkkäriksi superhyvää kinuskikakkua, a la Mama Lihansyöjä. Parempaa aitoa […]
Pingback by MonkeyFood » Kinuskinen lakkapavlova eli Lihansyöjän unelma — 3.3.2008 @ 18.00