MonkeyFood Ylimuulin apinanruokakeittiö ruokkii päätä ja häntää

1.3.2008

Kirjallinen maalishaaste

Filed under: haasteet — Meri @ 19.53

Hei vaan helmikuulle ja he-ma-pa-haasteelle, taas veivataan haastekoneistoa käyntiin! Tovin löi jo tyhjää, että mitähän hauskaa sitä keksisi osallistujilta tilata, mutta sitten mieleeni palasi joskus pyöritelty idea kaunokirjallisista eineksistä. Täten haastan teidät tonkimaan kirjahyllyjä ja kirjaston valikoimaa! Ajatus on joko etsiä itselle ihan uusi kirja ja kokata jokin siinä esiintyvä ruoka, tai vaihtoehtoisesti palata menneeseen ja jonkin rakkaan teoksen pariin samoin aikein.

merenkekut

[Meren keksit tekivät jälleen kauppansa! Tällaisia olisi voitu syödä vaikka Onnelissa ja Annelissa Tingelstiinan ja Tangelstiinan pippaloissa.]

Überklassinen esimerkki kirjallisuudessa esiintyvästä ruoasta ovat tietysti Enid Blytonin Viisikoiden ja Seikkailu -sarjan purkkisardiinit ja suklaakakut, mutta mieltään saa laajentaa vapaasti kulinarististen dekkareiden pihvi&punkku-linjalle tai vaikka Muumilaakson vaapukkahilloon (valmistettiinko siellä sellaista?). Yhtä lailla kelpaavat fantasiakirjallisuuden erikoisannokset, jotka blogikokki voipi kasata ihan parhaaksi katsomallaan tavalla.

Joitakin rajoja kuitenkin asetan; kirjan tulee olla joko kaunokirjallisuutta tai vaihtoehtoisesti sarjakuva, keittokirjat eivät käy. 😉 Mutta Karvisen lasagne ja Melukylän hobbelbobbel ovat siis sallittuja. Myös leffat jätetään nyt kisasta ulos ja otetaan kirjat kiltisti tassuun, ruoan ja treenin lisäksi nuo paperipinkat kun ovat ikuisen rakkauteni kohteita.

Hienointa olisi, jos valmistettuun ruokaan sisältyisi jonkinlainen tarina, eli juuri se kirja tai teos olisi jostain, ruoka- tai muusta syystä, piirtynyt mieleesi lähtemättömästi. Juuri tästä syystä omat ajatukseni ponkaisivat välittömästi vuosikymmenten taa, lapsuuden lukumuistot ovat niin vahvoja… Huokaus. Tärkeintä on siis luoda sellainen tunnelma kuin kirjassa mielestäsi oli, ihan vapaasti vaikka eineksillä tai pelkällä irttaripussilla, jos se kirjalliseen henkeen sopii.

Osallistuminen

Haasteeseen voivat osallistua kaikki blogia pitävät henkilöt. Osallistua voi vain yhdellä ruoalla per blogi.

Jos haasteruoan resepti ei ole postaajan oma viritelmä, on postauksessa kohteliasta ilmoittaa ohjeen alkuperä.

Haasteruoka tulee postata 1.-24.3.2008 välisenä aikana.

Haasteeseen osallistutaan ilmoittamalla haastepostauksen URL joko tämän jutun kommenttilootaan tai spostitse osoitteeseen mur [at] gmail.com.

Ilmoittautuminen päättyy maanantaina 24.3.2008, jolloin haastepostausten osoitteiden on oltava tiedossani.

Maaliskuun ruokahaasteen järjestäjänä jäävään itseni ulos sekä kilpailusta että varsinaisesta äänestyksestä.

Äänestys

Haasteeseen määräaikaan mennessä ilmoitetut postaukset julkistetaan tiistaina 25.3.2008, jolloin alkaa myös äänestys. Äänestystapa ilmoitetaan haastepostausten julkistamisen yhteydessä.

Äänestysaika päättyy sunnuntaina 30.3.2008.

Jos äänestysajan päättyessä useammalla postauksella on yhtä korkea äänimäärä, valitsen minä voittajan näiden postausten joukosta.

Voittaja julkistetaan maanantaina 31.3.2008.

Huhtikuun ruokahaaste

Maaliskuun 2008 ruokahaasteen voittaja järjestää huhtikuun 2008 ruokahaasteen. Aiheen valinta, säännöt, aikataulu ja äänestystapa ovat hänen päätettävissään.

29 Comments »

  1. Minulle tuli ensimmäisenä mieleen loistavan saksalaisen sarjakuvapiirtäjän Ralf Königin Paul ja mitä hän harrasti toisen miehen ja grillattujen kanankoipien kanssa. Yök. Puistatus. Ihan heti en keksi mitään ällöttävämpää.

    Tästä taitaa tulla Pratchettiä.

    Ylellisen muulimainen ruokahaaste.

    Comment by ari — 1.3.2008 @ 21.37

  2. Loistava aihe 😀

    Comment by Välispiikki — 1.3.2008 @ 22.01

  3. Onnittelut apinakeittiöön jälleen kerran voitokkaasta pähkyläreseptistä!
    Ja heti perään onnittelut hienosta haasteideasta!
    ari vei jo pratchettin, kallistunen sitten niihin muumeihin… mutta katsotaan.

    Comment by oliivia — 2.3.2008 @ 9.50

  4. Ari, hehehehe, jos mun kirjallisessa historiassa olisi tuollaista, en tiedä, olisinko lisännyt lainkaan sarjakuvia valikoimaan.. 😉 Mutta sehän tässä on parasta, että itse sivistyy. Pratchetiltä irtoaa varmaan hyvät pöperöt, siidee jos haaste miellyttää.

    Ja kiitos Välispiikki ja Oliivia, juu aar tuu sviit <3 Tässä haasteessa kyllä Muumit voi äänestyshetkellä olla kovakin sana, onhan ne mussukat niin muhkean sympaattisia ja kansakunnan yhteistä perintöä. Melkein harmittaa kun itse ei saa osallistua, koko ajan pulpahtelee mieleen kaikenlaista… Pelkkää Puhin Hinajaa 😛

    Comment by Ylimuuli Mukkelis — 2.3.2008 @ 11.53

  5. (Hiljainen takarivin seuraaja sanoo vihdoin päivää. Hauska blogi jota olen jo jonkin aikaa seuraillut, ei vain ole koskaan tullut kommentoitua [luulisin]).

    Onpas mielenkiintoinen haaste! Ihan rupesi mielikuvitus mylläämään. Tosin tällä hetkellä ainoa ruokasitaatti kirjallisuudesta, joka tulee mieleen, on sellainen, jossa päähenkilö menettää hampaan pureskellessaan ruokaa. Jos sitä ei kuitenkaan esimerkikseen ottaisi. 🙂

    Comment by wlib — 2.3.2008 @ 13.56

  6. Oi, miten ihana aihe! Itselle tulvii heiti mieleen lapsuuden Neiti Etsivät (Nancy Drew) ja erityisesti kirja jossa neitokainen selvitti rikosta leipomiskurssilla samalla tehden Missisipin mutapiirasta. Ko. kirjassa taidettiin yrittää murhaa laittamalla puhdistusainepullo kuumaan uuniin, jos oikein muistan…

    Comment by Nina — 2.3.2008 @ 14.43

  7. Jos vain onnistun löytämään ruoan kirjasta Kapteeni Sinikarhun 13½ elämää, saa se luvan olla haasteruoka. Mahtikirja. Lue! Saat jopa virallisen luvan vaihtaa Turmsin siihen.

    Comment by polkkapossu — 2.3.2008 @ 14.57

  8. Erinomaisen hyvä aihe, tähän osallistuessa voineekin sitten varmaan yhden hautumassa olleen idean tuodakin julki..

    Comment by jams — 2.3.2008 @ 15.09

  9. Voi apua! Taitaa olla tämmöiselle kirjojen suurkuluttajalle aivan liian hankala tehtävä.. 😉 Onnittelut kuitekin viime kuun voitosta ja todella mielenkiintoisesta haasteesta 🙂

    Comment by Mihako — 2.3.2008 @ 18.32

  10. Wlib, päivää siis, vihdoin, sinne takariviin. Siellä on muuten usein (leffa-)teatterin parhaat paikat. 😉 Hyvä jos mielikuvitus lähti heti jylläämään, omanikaan ei ota laantuakseen. Hampaanmenetys ei lienisi mukavaa, mutta hyvän jutunhan siitäkin saisi 😀

    Nina, oijoi, itse luin tasan kaikki nuoruusvuosinani ilmestyneet Neiti Etsivät! Ruokaa en niistä kyllä oikein muista, paitsi että Bess (?) piti siitä. Ja taisi Paula (en koskaan oppinut Nancyyn, vaikka alkuperäinen nimi selvisikin jo ennen aikuisuutta) leipoa piiraita aika alvariinsa, nyt kun mietin? Jännä muuten, miten ruoalla tuntuu olevan monissa dekkareissa ja muissa melko suuri rooli, vai tuntuuko se vain siltä.

    Polkkis, ehkä mun kuukauden haaste on siis lukea tuo kirja, ennen kuin ehdit kehitellä sen ruoan. Sit voin veikkailla mitä keksit 😀 Enkä mä Turmsia mihinkään vaihda, kyllä kirjoja lukulistalle mahtuu, koko elämä aikaa lukea! Ah.

    Jams, siittä vaan sitten, parhaat väläykset päivänvaloon 🙂

    Mihako, eijeiiiiii, täähän on suurkuluttajalle vaan HAASTE, ei liian hankala 😉 Odotan kyllä täällä päättäväisesti Juuri Sinun panostasi, että pistähän hautumaan. Ja kiitos onnitteluista, aikamoista. 🙂

    Comment by ylimuuli — 2.3.2008 @ 20.45

  11. Onneksi olkoon Voitosta Ylimuuli! 😀 Ja mahti aiheen keksimisestä! Täällä tuli heti yksi idea mieleen, saa nyt nähdä onnistuuko toteutus… Pitäisikin lukea jokunen Viisikko taas, voin vieläkin muistaa sen tunnelman mikä kirjoissa oli, vaikka luin ne kaikki ekalla luokalla 🙂 Toisaalta, jos tunnelma ei olisi enää sama (lukijana kun ei ole vasta lukemaan oppinut harvahammas), niin hyvä muisto menisi pilalle…

    Comment by Sohvi — 3.3.2008 @ 11.40

  12. Kiitsa, Soffel! Ideat surraa, niin sitä pitää. Mutta voi kyllä olla, että jotain menetettäisiin uudelleenluvulla. Vaan en tiedä, ainakin Mestaritontun ja Piilomaan pikkuaasin tapaiset klassikot ovat kestäneet lukemista myöhemmälläkin iällä erinomaisen hyvin. 🙂

    Comment by Ylimuuli Mukkelis — 3.3.2008 @ 17.08

  13. Hauska idea, mielenkiinnolla odotan mitä tuleman pitää!

    Comment by sammakko — 3.3.2008 @ 23.30

  14. Sammakko, all eyes on you! 😀

    Comment by Ylimuuli Mukkelis — 4.3.2008 @ 6.47

  15. Nyt on niin mainio tehtävänanto, että saatan olla vaarassa osallistua ruokahaasteeseen ihkaensimmäistä kertaa! Katsotaan, kuinka käy…

    Comment by Päitsyli — 4.3.2008 @ 19.53

  16. Jeejee mainiota 🙂 Päitsyli siis messiin! Ekat kerrathan on aina parhaita vai häh 😀

    Comment by ylimuuli — 7.3.2008 @ 22.51

  17. Hei, oletteko huomanneet, että osallistumalla tähän haasteeseen, voitte osallistua myös kansainväliseen Novel Food #3 -haasteeseen? Tosin sen ilmoittautumisaika loppuu kaksi vuorokautta aiemmin, mutta joka tapauksessa?

    http://briciole.typepad.com/blog/2008/02/edizione-specia.html

    Comment by jams — 8.3.2008 @ 21.59

  18. […] eivät ikuisiksi ajoiksi kadonneina koneparkani sisuksiin. Ainakin voinen muistuttaa Maaliskuun kirjallisesta ruokahaasteesta, johon odotan kieli ja lukulista pitkällä ensimmäisiä osallistujia. Haasteruokahan voi olla […]

    Pingback by MonkeyFood » Kädetön muuli — 8.3.2008 @ 22.35

  19. Jams on ollut taas tarkkana; hyvä huomio! Suomi mukaan edustamaan hurahura!

    Comment by Ylimuuli Mukkelis — 9.3.2008 @ 21.25

  20. Päivää. Saako ensikertalainen ruokahaastaja osallistua jo? Täällä olisi tarjolla linnunmaitoa, vihvilähakkelusta ja ketunleipiä, olkaa hyvät.

    http://hilikku.blogspot.com/2008/03/keijun-ruokalista.html

    Comment by Hilikku — 12.3.2008 @ 18.08

  21. Hilikku, päivää vaan ja tottakai saa jo osallistua, tervetuloa. 🙂 Linnunmaito, vihvilähakkelus ja ketunleivät näyttävät ja kuulostavat kertakaikkiaan hurmaavilta, aivan mieletön haastepostaus! Ja Auringonmuna kuulostaa perehtymisen arvoiselta teokselta, olen aivan heikkona juuri tietynlaiseen satumaisuuteen. En hetkeäkään epäile, etteivätkö Keijun eväät olisi olleet juuri valmistamasilaisia, ja linnunmaito Baileysillä – sanoinkuvaamatonta. Aikamoinen avaus kisaan, hurjan hauskaa että osallistut.

    Comment by Ylimuuli Mukkelis — 13.3.2008 @ 6.58

  22. Kampasimpukoita ja nuudelisalaattia Lolalle: http://jokapaivaistaleipaa.blogspot.com/2008/03/kampasimpukoita-ja-nuudelisalaattia.html

    Comment by jams — 16.3.2008 @ 17.36

  23. En keksi/muista mitaan vaikka luen paljon kirjoja! Olen miettinyt tata jo monta paivaa… Uskomatonta! Kayko keittokirja?;D ;D ;D

    Comment by Susa — 20.3.2008 @ 0.14

  24. Kulinaarimurulasta isketään champandongoa pöytään
    http://valipala.blogspot.com/2008/03/pytn-ja-vuoteeseen-kutsutaan-vain.html

    Comment by Välispiikki — 20.3.2008 @ 17.56

  25. Villisiaksi naamioitu broileri pyytää päästä osallistumaan haasteeseen.
    http://prinsessaruoka.blogspot.com/2008/03/mutta-kun-en-saa-unta-jos-en-sy-nelj.html

    Comment by Veera — 21.3.2008 @ 23.09

  26. Ilmoittautuu haasteeseen mukaan kun sattui niin sopivasti kohdalle: http://vesimeloni.vuodatus.net/blog/1199670

    Olisi kyllä ollut paljonkin mielikuvitukselle ja miksei maalliselle majallekin ruokaa kaikissa niissä lukemattomissa kirjoissa, mitä näihin ikävuosiin mennessä olen ehtinyt lukea.

    Sci-fin ystävänä olisin voinut vaikka paneutua jonkin mystisen planeetan antimiin tai lapsuuden saduista olisi voinut laatia aterian jos toisenkin, mutta kun tämä ruokalaji lojui jo kokeiltavien listalla ennestään niin pysyin sitten tällä kertaa vakaasti maan pinnalla 🙂

    Comment by Vesimeloni — 23.3.2008 @ 14.11

  27. Tämä oli aivan vastustamaton haaste! Ja ennätimmepä vaihteeksi mekin kantamaan kortemme haastekekoon, vaikka tiukille menikin:
    http://ketunkeittio.blogspot.com/2008/03/maaliskuun-kirjallinen-ruokahaaste.html

    Comment by Ketturouva — 23.3.2008 @ 17.09

  28. Aijäruokala osallistuu Terry Pratchettin kirjalla Sorcerer.

    http://aijaruokaa.blogspot.com/2008/03/japanilaista-jlkiruokaa.html

    Ook.

    Comment by ari — 24.3.2008 @ 23.04

  29. Täällä taas ja nyt uuden koneen näppäimillä! En suinkaan ole unohtanut haastetta, mutta palasin yöllä Lontoosta ja kolmen tunnin unien jälkeen työpäivästäkin suoriutuminen ottaa jo koville… Nyt kuitenkin Asian Äärellä, pian pääsette äänestämään. Kiitos kaikille osallistujille, mieletöntä päästä nauttimaan kirjallisesta kulinaarisuudesta 🙂

    Comment by Ylimuuli Mukkelis — 25.3.2008 @ 19.00

RSS feed for comments on this post. TrackBack URL

Leave a comment

Powered by WordPress