MonkeyFood Ylimuulin apinanruokakeittiö ruokkii päätä ja häntää

6.5.2008

Kaalia uuniin ja sitten kaaliin

kaalialootaan

Vihreä lanka, tuo viikoittain minunkin elämääni sulostuttava sanomalehtipaperinen julkaisu, on ollut tapetilla Juhanankin blogissa kiitos ruokaohjeidensa. Aivan sattumalta kokkailin itse pari päivää sitten herkullista kaaliruokaa, inspiraatio siihen syttyi mökillä, jossa saimme ahmaista ihanat taidolla tehdyt kaalikääryleet kitaamme. Saara Törmä nimittäin osaa paitsi vaivata, myös laittaa sapuskaa. Tämä helpon, halvan ja herkun kaalilootan ohje on aivan suoraan Vihreän langan sivuilta, josta löytyy reseptejä myös lisää, tsekatkaa! Ja samalla tietysti kokekaa koko Lanka.

Laatikon sekaan voi halutessaan sotkea soijarouhetta tms. ja rusinoidenkin korvaaminen onnistui kivasti goji-marjoilla. Aika eksoottista.

Saaran paras kaalilaatikko (kahdelle)

  • n. 800 g kaalia
  • 1 sipuli
  • 1 porkkana
  • 0,5 dl rusinoita (tai goji-marjoja)
  • 2 rkl soijaa
  • 1 rkl siirappia
  • 1,5 tl curry-jauhetta
  • mustapippuria
  • 0,5 kasvisliemikuutio
  • 2 dl vettä
  • 1 rkl vehnäjauhoa (tai spelttijauhoa!)

Uuni  lämpeämään 175. Silppua kaali, porkkana ja sipuli, paistele öljyssä pannulla, kunnes kaali on pehmeää. Mausta ja lisää rusinat sekä murenneltu liemikuutio. Sekoita hyvin ja kaada uunivuokaan. Sekoita keskenään vesi ja jauhot, kaada seos laatikkoon. Uuniin ja ainakin tunti, pidempäänkin kelpaa haudutella. Jos pinta tummuu liikaa, voipi laittaa päälle foolion (joka ei tosin ole kovin ympäristöystävällistä, mutta milläs sen korvaisi?). Itse hauduttelin laatikkoa sen tunnin, sitten nappaisin uunin pois päältä ja annoin olla vielä puoli tuntia. Oekein on maukasta, miksei vaikka parasta!

11 Comments »

  1. kyllä kuulostaa herkulta! meillä tykätään myös kaaliruuista. mitä ihmettä ovat goji-marjat ja mistä niitä saa?

    Comment by hyppysellinen — 6.5.2008 @ 16.19

  2. jotta ei tulisi väärinymmärryksiä, myös näyttää herkulta!

    Comment by hyppysellinen — 6.5.2008 @ 16.20

  3. Hyppysellinen (erityisen eetvartti nikki muuten!), haha 😀 Saa kyllä vain kuulostaakin 😉 Kuvatkin on mitä on, mutta herkkua tästä tulee kun hauduttelee, jos vaan kaalista tykkää. Goji-marjat minun pitikin linkittää Wikipediaan, mutta unohdin, teen sen nyt. Goji berry on siis oikeastaan hedelmä, toiselta nimeltään wolfberry. Punainen ja jännittävän makuinen, kuivattuna siis hallussani. Ostin Briteistä, Suomessa en ole gojiin törmännyt, saisikohan Punnitse&Säästästä? Hirveästi kaikkia terveysvaikutuksia pitäisi sillä olla, vitamiinia sun muuta. Mutta kuten huomaat, omakin tietämykseni on aika… err.. pinnallisella tasolla 🙂

    Comment by ylimuuli — 6.5.2008 @ 16.29

  4. kiitokset tiedosta. tällä blogimaailmassa oppii koko ajan hurjasti uutta, myös tofusta 😀

    Comment by hyppysellinen — 6.5.2008 @ 19.09

  5. Hyppysellinen joo – mun ruuanlaitto on paremminkin tollasta kauhallinen matskua…tai ainakin sen tuhoaminen 🙂

    Comment by hyppysellinen — 6.5.2008 @ 19.11

  6. Folion voi ainakin kierrättää jos ei muuta. Joskus pitäisi tehdä testikokeilu eri folioista – meillä on käytössä Eskimon versio, johon tulee reikiä ruokaa laittaessa, mikä ei todellakaan ole kivaa eikä varmaan elimistöllekään kovin hyvä juttu. Mikä merkki sulla on käytössä? Reikiintyykö?

    Comment by sammakko — 7.5.2008 @ 9.23

  7. Hyppysellinen, täälläkin kaikkia ruokia kauhotaan napaan niin suurella sydämellä 😛

    Sammakko, se on totta ja siihen pyrinkin. Mulla näyttäs olevan Pirkka-foliota, jota on ollut ikuisuuden kun sitä niin harvoin pyrin käyttämään. On se kestänyt, miten meinaat että se teidän on reikiintynyt? S-marketista muistelen ostaneeni joskus Euroshopperia ja sekin on ollut ihan ok meikäläisen vaatimattomassa käytössä. Mutta siis mitä te sille foliolle oikein teette? o_O

    Comment by ylimuuli — 7.5.2008 @ 15.34

  8. kokeilimme eilen tätä ja hyvin maistui! lapset tosin ronkkivat pois vain rusinat ja porkkanat :)jokaiselle jotakin!

    Comment by hyppysellinen — 16.5.2008 @ 7.02

  9. Hyppysellinen, mukava kuulla! Kyllä se Saara osaa. 🙂 Ja todellakin jokaiselle jotakin. Sentään eivät kaalia ronkkineet, sitten olisi jo voinut miettiä nimeä uudestaan… 😉

    Itse olen sovellellut tuosta kaalinjämästä tätä jo kahdesti sopaksi, soijarouhevahvistuksella. Juuri porisee tuo toinen satsi levyllä, annan aina ykkösellä porista aika pitkään niin muhevoituu samaan tapaan kuin uunissa. Hyvää perusruokaa, arkista ja halpaa. Tulee juureva olo, kaali maadottaa ihmisen.

    Comment by ylimuuli — 16.5.2008 @ 17.20

  10. lapset ronkkivat siis suihinsa vain ne rusinat ja pokut :D, mutta ei kai siiä tarvitse nimeä muuttaa. ronkkivat mitä ronkkivat, se on välillä ihan päivästäkin kiinni.

    Comment by hyppysellinen — 16.5.2008 @ 19.00

  11. Hyppysellinen, muahahahaha 😀 Niinpä tietysti! Kuka nyt lapsena olis kaalista pitänyt 😉 Ehkä se vois kuitenkin olla Kuulilaatikko (vuoden Huono Läppä tm).

    Comment by ylimuuli — 16.5.2008 @ 20.44

RSS feed for comments on this post. TrackBack URL

Leave a comment

Powered by WordPress