Jottei synny sitä väärää käsitystä, että elän ihan viljapellossa kun postailen leipomuksia niin paljon (jonoksi asti edelleen), tähän väliin suolaista suupalaa. Kardemumma sopii nimittäin muuhunkin kuin pannariin ja raparperista saa piirastakin parempaa. Tai ainakin pääruokaisempaa. Nämä lisukkeet hutaisin napaani hetki sitten onnellisesti uuden vahakankaan äärellä kalkkunafileen ja höyrytettyjen vihannesten kanssa.
[Etualalla hapanimelät raparperilinssit. Hurmaavan värinen lisuke!]
Ai niin, en tiedä olenko mainostanut, mutta päätin pari kuukautta sitten etten enää osta broileria kotiin. Heti en uskaltanut aiheesta huudellakaan kun en arvannut, pitääkö päätös, mutta on se pitänyt, ainakin toistaiseksi, eikä tee tiukkaa. Tosin olen pari kertaa syönyt broileria ravintolassa ja kotiin ostan edelleen kalkkunaa, mikä lienee kaksinaismoralistia kukkua. Elän kuitenkin pää pensaassa siinä uskossa, etteivät kalkkunaparat asu aivan yhtä ahtaasti kuin tehobroilerit.
Ohjeet tässä kokonaisina, suunnilleen puolitin molemmat ja melkein sain kaiken syödyksi. Mutta olenkin hyvä syömään! Treenaus tekee mestarin.
Kardemummainen kantarellikastike (ohje Ruokalasta tehtynä ilman jauhelihaa valkosipulilla lisättynä)
- 1 litra kantarelleja
- Â 1 sipuli
- 1 valkosipulinkynsi
- 1 rkl vehnäjauhoa
- 1 dl vettä
- suolaa, pippuria
- 0,5 rkl kardemummaa
- 2 dl ruokakermaa (5% soijaruokakerma vörkkii kuin Anelma-Unelma Pelle Hermannille)
Pilko sipuli ja kuullota sitä hetki pannulla. Lisää joukkoon hieman pienityt kantarellit. Sekoita jauhot veteen ja kaada pannulle, sitten mausta. Anna hautua kannen alla n. 15 minuuttia. Lisää lopuksi ruokakerma.
Kardemumma sopii kermaiseen kantarellikastikkeeseen käsittämättömän hyvin! Suosittelen. Ja kantarellikastike on ylipäänsä hyvää, vaikken kastikkeista todella niin piittaa. Mutta joskus sitä heikompikin sortuu, terveisiä sikalaan. Tämä seuraava ohje on lainaresepti sekin, sen kollegani, jonka ohjeilla aikaansain (toim. huom. suom. raisk.) mm. taivaallista parsapiirakkaa, bongaama Elle-lehdestä. Very chic, siis.
Ellen hapanimelät raparperilinssit
- 2 dl punaisia linssejä
- 1 punasipuli
- 1 raparperin varsi
- 0,5 dl punaviinietikkaa
- 0,5 dl hunajaa
- suolaa, pippuria
Keitä linssit ohjeen mukaan kypsiksi, mutta yritä pitää ne irtonaisia. (Onnea matkaan sen irtonaisuuden kanssa, mun mielestä ne on irtonaisia vielä raakoja ja juuri kypsinä alkavat jo muusautua. Maku ei siitä kärsi.) Jätä jäähtymään. Viipaloi punasipuli tai tavallinen ohuiksi viipaleiksi ja kuulota voissa pannulla. Kiekota ruburberin varsi ja lisää pannulla, samoin voit tuikata sinne etikan ja hunajan. Anna hautua 5-10 minuuttia. Lisää linssit joukkoon ja mausta suolalla&pepalla. Tätä suositeltiin Ellessä lampaan entrecoten ja perunagratiinin kera, että silvuplee. Oikein maukasta, minkä kanssa sitten nautitkin. Ja vaihtelua ainakin omalle lautaselleni.
Arvaa mitä: mä tein talvella ihan saman päätöksen! Kalkkunasta en oikein tykkäile, mutta sitä olen ajatellut voivani tarvittaessa ostaa samoilla perusteilla kuin säkin. Sitä tuotetaan niin paljon vähemmän, että uskon volyymien kaikkinensa olevan erilaisia.
Tuo vain ei ole tyypillisin ruokavaliopäätös, ja siksi mäkään en viitsi siitä turhaan ympäriinsä mainiskella. En jaksa selittää… tärkeintä, että itse tietää mitä tekee!
Comment by Anna — 13.7.2008 @ 19.32
Anna, totta on, ei ehkä ihan tyypillistä. Mutta sillä tavalla mukava, ettei aseta kanaa ihan täyskieltoon. Sillä täytyy myöntää, että hetkittäin kyllästyn kalaan (aina ei jaksa tehdä niin hienoja eli usein mennään peruskamalla) ja kasvisruokiin (maha tulee pavuista ja linsseistä ja soijasta kipeäksi, syön niitä silti, aina mahakipua ei vaan jaksa) ja tekee mieli “piffiä” eli lintua. Kuten eilen. Ja kun on ruokavaliorajoitteinen eikä ole varaa kaikkiin kalliisiin kala-annoksiin, ravintolassa on myös helpotus kun voi valita huokeaa ja mahasopivaa kanaa. Silti kulutus on paljon pienempää kuin aiemmin. 🙂
Ja vitsi, joidenkin kalkkunankasvattajien pitäis kutsua meidät tutustumaan kalkkistilaan! Sithän se selviäis.
Comment by Ylimuuli Mukkelis — 14.7.2008 @ 5.38
Niille, jotka himoitsevat lintuja, suosittelen strutsia. Kun Rouva K muutti ja tyhjensi pakastintaan sain häneltä strutsin sisäfileen ja siitä tuli suurta herkkua.
Strutsia kasvatetaan Suomessa ja näkemieni kuvien perusteella otuksilla on ainakin vähän tilaa. Strutsilla on lisäksi sen verran kunnioitettavasti kokoa, että jos sitä kohtelee huonosti niin se osannee kyllä ilmaista tyytymättömyytensä.
Comment by ari — 14.7.2008 @ 22.05
Ari, pahan pistit, strutsi on meinaan aika pelottava ajatus lautasella! 😀 Mutta kun ajatus nyt on istutettu, näen kyllä tämän joskus tapahtuvan. Miten sitä onkin niin ennakkoluuloinen… Ankasta en välitä :-/ Sorsaa sen sijaan olen syönyt hyvää Tanskassa, siihen syömäni linnut varmaan rajoittuvatkin. Mistäs oot strutsia hamstrannut?
Comment by Ylimuuli Mukkelis — 15.7.2008 @ 5.41
Oi oi strutsi on todella hyvää. Sain kerran maistiaisen tunisialaisella strutsi-farmilla. Mureaa, ei ollenkaan sellasta jankkia niinku kuin broisku. Mutta miltäköhän tuo broileriankka mahtaa maistua?
Comment by Kanelisokeri — 15.7.2008 @ 10.59
Kanelisokeri, no jos noin herttaisella nikillä varustettu ihminen sanoo strutsista oi oi, ehkä sille on annettava mahdollisuus 😀 Broileriankka kuulostaa sympaattiselta, vähän kuin muuliaasi. Ehkei niitä pitäisi siis syödä? <3
Comment by Ylimuuli Mukkelis — 15.7.2008 @ 19.55
Oi tuo raparperilinssihässäkkä ja oi tuo kanttarellikaardemumma!
Comment by hanna sopasta — 17.7.2008 @ 9.09
Tuon raparperilinssireseptin adoptoin heti!!
Comment by Yaelian — 18.7.2008 @ 11.58
Hanna, nimenomaan oi! Aion tehdä tänään uudestaan hapanimelää ja tuota kantarellikastiketta tekkee mieli… Nyt ei vaan ole sieniä. 🙂
Yaelian, se onkin odotellut sopivaa perhettä. Onneksi olkoon uudelle emännälle. 😉 Mistä tuo sun nikki muuten on kotoisin, niin eksoottinen?
Comment by ylimuuli — 18.7.2008 @ 17.03
no, tieto lisäköön tuskaa, mutta sitpähän voi tehdä paremmin omat päätöksensä 🙂
http://www.animalia.fi/Default.aspx?tabid=2730
Comment by boubou — 20.7.2008 @ 20.27
Boubou, jep, karua faktaa, mutta parempi tietää silti. En arvannut, että olot ovat noinkin kurjat. Mitään kalkkunan suurkuluttajaa minusta ei ollut tätäkään ennen tulossa, mutta nyt vielä vähemmän. Tosin joskus minut valtaa nykyisin epätoivo ja ajattelen ohimenevästi, ettei maailman menoa pysty enää muuttamaan. Sitten taas yritän ravistaa kyynisyyden harteiltani ja jatkaa maailmanparannusta. Kerta kerralta hankalampaa… 🙁
Vaikka eipä silti, oli maailma tuhoonsa tuomittu tai ei, sekä ihmis- että eläinyksilöiden tämänhetkinen hyvä olo tai kärsimys ratkaisee.
Comment by ylimuuli — 20.7.2008 @ 20.31
Olemme sikäli onnellisessa asemassa, että elintasomme (jolla on myös miinusmerkkinsä) monilla meistä on varaa valita mitä syö. Olen viime aikoina sortunut liian usein broileriin, mutta kalkkunaa olen onnistunut välttämään. Harmittaa, että luomukanaa ja -kalkkunaa ei saa.
Jos olisin parempi ihminen rupeaisin fisunsyöjäksi ja kalastaisin osan siitä itse tuolta Kosken rannasta.
Ylimuuli, strutsinfileen sain siis ystävällisen rouva K:n pakastimesta kun hän oli muuttamassa ja halusi tyhjentää pakastimensa. Strutsia löytyy mm. Arabian K-kaupan pakastealtaasta.
Comment by ari — 23.7.2008 @ 19.21