…ja muut hassut vatsalihasliikkeet. Eilisen treenin jälkeen valmistelin toissapäiväisten temaki-festien jälkimainingeissa japanilaishenkistä ruokaa, joka päätyi markkeeraamaan Monkeyversiota riisipalloista. Autenttista japanilaista ruokaa ajatellen varmaan hirvittävä loukkaus, mutta oikein hyvää ja helpompaa kuin sushi. Nyt vain ovat silmät turvoksissa kylmäsavulohen suolasta, mutta onneksi on perjantai, perjantai!

Monkey Onigiri eli Monigiri (kahdelle)

• 1 dl puuroriisiä
• sushiriisi-kastiketta (saapi aasialaisista kaupoista ja voi sekoittaa myös itse)
• 150 g kylmäsavulohta
• garia eli säilöttyä inkivääriä (aka sushi-inkivääriä)
• wasabia

Keitä riisi kypsäksi ja sekoita siihen sopiva määrä maustelientä, anna hieman jäähtyä. Voit nostella riisiä jäähtymisen edistämiseksi. Suikaloi lohi ja gari, sekoita. Lisää seokseen hyvä määrä wasabia (niin että hiukan maistuu, muttei polta suuta). Sekoita seos edelleen riisiin ja muotoile seoksesta lopuksi kaksi palloa. Valmista seuraksi salaatti

Kuulas salaatti

• pitkä porkkana
• kyssäkaali
• pätkä kurkkua
• salaattia
• piparjuurta

Suikaloi porkkana perunankuorimaveitsellä ohuiksi suikaleiksi, kuori ja raasta kyssäkaali. Vuole kurkku ohuiksi viipaleiksi juustohöylällä ja raasta pieni pätkä piparjuurta hienoksi raasteeksi. Sekoita edellämainitut ja revi joukkoon vielä sopivasti salaattia.

Kastike

• soijaa
• wasabia

Sekoita soijaan sopiva määrä wasabia. Kokoa koko komeus asettamalla pallero lautaselle ja ympäröi se salaatilla. Kostuta kastikkeella sekä riisipalloa että salaattia. Koristele mustilla seesaminsiemenillä, jos olet juhlatuulella. Huvittele syömällä puikoilla!

Lisää Japani-inspiraatiota voi hakea Sammakolta, jonka ohjeet ovat myös autenttisuutta ajatellen kosher.

…eli -kurpitsaa. Kaunis courgette inspiroi suolaiseen ja makeaan, sopii hyvin myös sellaisenaan salaattiin. Sain kaksi unelmankaunista megamöhkyä Ravustajilta, itse kasvattamiaan. Ja hyvän kasvatuksen ovat saaneet; sisältä nämä kokkaat ja atleettiset kurpitsat olivat kauniin kiinteitä. Osan pistin lihoiksi viikonloppuna vietettyihin lastenkutsuihin vietyyn tuliaiskakkuun, omaan suosikkiohjeeseeni Cake Courgetteen siis (ehdottomasti parempaa kunnolla jäähtyneenä!). Päällä muuten ruokotomusokerista valmistettu kuorrutus, sekin paketti on siis nyt korkattu.

Osasta yritin kohtalokkaasti valmistaa BBC Good Foodin herkullisia Courgette fritterssejä. Eihän siitä mitään tullut, kun oli liian vähän rasvaa pannulla. Pienet ja söötit nuppuni jäivät kiikkiin pannunpohjaan ja tulos on tämä muussi. Mutta maku! Se on kohdallaan.

Voisin väittää, että otin haasteen vastaan, mutta kyllä tämä on ihan itsekäs muulimainen paljastelunhalu, joka ajaa kuvaamaan köökkiään eikä mikään vastentahtoinen dokumentaatio. Siinä on jotain kotoisaa nähdä, minkälaisissa oloissa ihmiset ruokaansa remontoivat. Oma keittiöni on melko tuore, muutimme kesäkuussa, mutta tällaisenaan se on jo palvellut monet ruokavieraat oikein onnistuneesti. Huolimatta siitä, että jääkaappin on komerossa eteisen puolella ja jätteiden lajittelu on seka-, bio- ja sanomalehtijätettä lukuunottamatta edelleen paperipussien varassa kuvissa näkymättömässä nurkassa. Ikkunasta avautuva hurmaavan urbaani tiilipiha vei sydämeni jo ensikatselmuksessa.

Toistaiseksi ovensa ovat avanneet ainakin seuraavat kokkaavat blogaajat:

• Kurpitsamoskan Mari
• Sillä sipulin Hyppysellinen ja Pastapää
• Kulinaarimurulan Välispiikki
• Bella Vanillan Rossana
• Rakkaudesta ruokaan -blogin Vilijaana 
• Kirsin keittiön Kirsi

Omat kuvani ovat suunnattoman kehnoja, sillä keittiömme suurin puute on riittävän valaistuksen puute. Kattokruunu on hankkimatta ja sitä rataa. Ruokakuvat otan aina akkunan ääressä, sillä luonnonvalo on mielestäni ehdottomasti paras. Sääli vain, että Suomi on matkalla kohti pimeintä vuodenaikaa, lienee syytä painella lamppukaupoille ensisijassa.

Huomaattehan ensimmäisessä kuvassa keittiön tärkeimmän esineen, joka ei suinkaan ole suolamylly tai kaasuhella vaan SAMMUTUSPEITE! Sopii elä(i)mien pelastamiseen.

Tiskipöytä ei ihan aina kiillä, kuten tässä. Hellakin on harvinaisen neitseellisessä tilassa.

Kuvassa oleva ruokapöytä on äidinäitini peruja. Pöytä on alun perin hankittu hänen opiskelijaboksiinsa Bulevardille, jonka jälkeen ruokailuryhmä (nyt avattuna pisimmilleen kiitos suuren keittiön) on palvellut vanhempiani. Muutettuani kotoa sain armaan kaluston mukaani ja uskollisesti se on seurannut kymmenet muuttoni, asettuakseen jälleen tänne uusimpaan, yhtä ihanana kuin aina.

Myös peikkotaulu on aarteeni vuosien takaa. Tässä pöydän ääressä luen Hesarini, syön aamupuuroni ja kirjoitan postaukset mäkilläni. Vietän ylipäänsä valtaosan kotonaoloajastani keittiönpöydän ääressä, jollei valtavaa sänkyämme (240 cm leveä) korkeassa ja elämäni hienoimmassa makuuhuoneessa lasketa.

Keittokirjani, kamalassa kuvassa. Ei ihan tajutonta määrää, onneksi. Osa lainakirjoja, ja jokunen Lihansyöjän laarista. Näiden lisäksi omistan kaksi Maku-lehden vuosikertaa, läjän Etiketti- ja satunnaisia ruokalehtiä sekä erityisesti ulkomailta tuotuja ameriikkalaisia ja brittiläisiä versioita. Onpa yksi ranskalainenkin, ja tanskalainen.

Jääkaappi. Tofut, tempeh ja raejuustot sievässä järjestyksessä. Luomumunat valitettavasti kylmässä, sillä säilyttäisin niitä paljon mieluummin huoneenlämmössä. Eivät kuitenkaan ole vielä löytäneet paikkaansa muualta. Mustassa pussissa jäljellä oleva toinen savusiika ja ylähyllyllä Lihansyöjän hevosleikkelettä, jota vahingossa söin palan ja nyt en saa (mielen-)rauhaa kaviokavereiltani.

Sulatejuustopakkaus on ollut kaapissa varmaan kaksi kuukautta, niin harvinainen tuote, etten ole tullut käyttäneeksi. Voita on aina, ja Polaria, ja Kultakalkkunaa, puhumattakaan suuresta valikoimasta juureksia ja kasviksia. Hedelmät ja tomaatit, kurkku ja paprika ovat huoneenlämmössä. Hillopurkissa Lihansyöjän äidin valmistamaa maailman parasta vadelmahilloa, josta on syöty jo hyvä neljännes.

Jääkaapin ovi. Jogurtti on myös todellinen harvinaisuus, sen sijaan kalaöljykapseleita, erilaisia öljyjä ja etikoita on aina oven täydeltä. Mukana myös lohiöljy koiraa varten sekä hyväksi osoittautunut kevyt-soijakerma ruoanlaittoon.

Tällainen ja tällaisenaan kovin rakas. Ahkerassa käytössä itseni ja Lihansyöjän kavioissa. Syömään!

Ikään kuin välihuomautuksena, tofusta saa aikaan erinomaisen maistuvan thaimaalaisen larp-salaatin (Olen muuten nähnyt englanninkielisissä maissa myös muotoa larb? En vielä jaksanut kuukkeloida, mikä olisi autenttinen nimi. Ja väliäkö sillä, kun maistaa hyvältä.) Käsittele tofu samoin kuin jauheliha, mutta suikaloi ensin aivan ohuiksi levyiksi, sitten suikaleiksi ja lopulta pienenpieniksi paloiksi. Kunnon nuketus pannulla ja avot. Lihansyöjä piti valtavasti. Ainoa oma lisäykseni reseptiin oli ehkä n. 1 rkl sokeria, joka mielestäni pyöristää maun täydelliseksi.

Larp-salaatin ohje löytyy huomionarvoista Fuusiokeittiöstä.

Sitten kaikkien ruokablogipuristien kauhuksi muutama kuva STRUTSIKOIRASTA! …jolle myös maistuu kaikki. <3 Kulinaristi, tämä Nelson. Linjat pysyvät kurissa tolkuttoman uimainnostuksen ja lenkkien kanssa, joilla toisinaan lisäpainona Nellin oma reppu painoineen.

Koiruus juuri ja juuri malttaa nousta hetkeksi uimaportaille lekottelemaan.

Nelson pystyy helposti uimaan puoleen järveen ja takaisin ja suurinta hupia on loikata uimaportailta kymmeniä kertoja aina uudestaan ja uudestaan heittämään pieni lenkki.

Mutta jottei mene ihan karvaiseksi, etäinen ruokaliitos Savustaja m-49 toivoman Perjantaikokin maalaissalaatin muodossa. Ilmeisesti maistui ja ainakin katosi parempiin suihin. Hurjasti terveisiä Savustajalle sekä rouvalleen, samoin Ravustaja-I:lle ja J:lle, joilta saimme mökillä mahtavan saksiniekkasatsin ja vielä toisen mokoman mukaamme kaupunkiin. Puhumattakaan muhkean mahtavista omanmaan kesäkurpitsoista (kakku on tilauksessa ja aion ottaa palkintosonnikurpitsoista kuvallistakin evidenssiä), punaisista omenoista (joista valmistui sose pound cakeen ja leipäjuuston seuraksi) sekä savusiiasta.

Kelpaa elää.

Olipa ihana päästä itse kokkaamaan Pariisin viikon jälkeen! Suunnaton ravintolaturnee Ranskassa oli kyllä vertaansa vailla, mutta sitä suuremmalla syyllä itse tekeminen ja itsetehty maistuvat jälleen, no, melkein parhaalta. Ja mökillähän syötiin hyvin. Koska minua on valistettu lampaanlihan olevan sikäli eettisempää, että lampaidenkasvatus on melko inhimillistä puuhaa, ruokalistalla oli myös päkäpäätä. Lihansyöjän valmistamana, tosin. Suussasulavaa. Lisäkkeenä mustapapu-kinoaa, josta etenkin lammaskokki piti. Ohje on viime vuoden ameriikkalaisesta Gourmet-lehdestä.

Mustapapu-tomaatti-kinoa (neljälle)

• 2 tl raastettua limetin kuorta
• 2 tl limetinmehua (korvasin nämä sitruunamehulla)
• 2 rkl voita
• 1 rkl öljyä
• 1 tl sokeria
• 2,37 dl (1 cup) kinoaa
• 1 prk mustapapuja
• 2 tomaattia
• 4 kevätsipulin vartta tai 1 iso sipuli
• (tuoretta korianteria)

Sulata voi ja anna jäähtyä hetki. Kaada voi kulhon pohjalle ja lisää siihen limenmehu sekä -kuori, öljy, sokeri ja hieman pippuria. Huuhtele kinoa ja keitä kypsäksi. Voit myös keittää ensimmäiset 10 min. ja sen jälkeen jatkaa höyryttäen. Lisää kinoa kulhoon ja kuutioi joukkoon tomaatit, silppua kevätsipulit tai sipuli ja mahdollinen korianteri. Huuhtele pavut ja lisää joukkoon. Maistele ja suolaa+pippuroi tarvittaessa.
Lampaan jatko-osasta huolehdin minä; lammas kävi erinomaisesti Välispiikin etiopialaiseen sapuskaan, jota en voi liikaa suositella! Jos vain saatte berbereä jostain käsiinne, valmistakaa tätä maukkautta. Itse olen pusannut muonaa jo tofu-kikhernepikaversiona sekä pidemmän kaavan mukaan tuolla lampaalla. Sopii erinomaisesti suomalaisen injeran vastineen eli hapankorpun kanssa. Ja maistuu eriltä kuin mikään muu. En ymmärrä, mitä teen, kun oma berbereni loppuu. Tai ymmärrän tietysti, edessä on afrikkalaiskauppojen koluaminen.

Koska sain luvan leipoa, tempaisin mökillä yhden sämpyläsatsin, joka onnistui Lihansyöjän mukaan turhan hyvin, sillä liian hyvät sämpylät houkuttivat ylensyöntiin. Speltti, Myllärin sämpyläjauhot, rusinat ja suolapähkinät vain tekevät sämpylöistä kuin sämpylöistä valloittavia… Makupalaksi paakaroin porkkanakakkua, myös rusinalisällä, mutta ilman päällistä. Porkkanakakku, samoin kuin Cake Courgette, ovat omia lempipaakelsejani. Viime teoikseni leipaisin vielä eilisaamuna ensimmäisen pound cakeni vuoden 2007 Good Food -pumaskasta. Alkuperäinen ohje on appelsiiniversio kreemillä, mutta sovelsin toki oman, omenasoseisen versioni. Törkeän hyvää. Ja helppoa?!

Pound Cake (ohjeen mukaan kahdeksalle)

• 140 g voita
• 140 g sokeria (mausta vaniljalla tai vaniljasokerilla)
• 140 g jauhoja
• 2 munaa
• 2-3 rkl sitruuna- tai aplarimehua
• 1 reilu rkl hasselpähkinä- tai mantelirouhetta
• 1 tl leivinjauhetta
• 1 tl soodaa

Ota voi pehmenemään. Lämmitä uuni 170 asteeseen, kaasu 3. Ota esiin n. 23 cm mittainen vuoka ja leikkaa siihen leivinpaperi, joka nousee pitkille sivuille. Lyhyitä sivuja ei ole tarpeen vuorata paperilla tai voidella.

Mätä kaikki ainekset kulhoon ja vatkaa, kunnes seos on tasaista. Kaada vuokaan ja paistele n. 40-45 minuuttia tai kunnes kaakku on kullanruskea eikä keskelle tuikattuun haarukkaan tartu taikinaa. Anna jäähtyä vartin verran ja nosta sitten leivinpaperin reunoista ritilälle jäähtymään edelleen. Kun kaakku on viilennellyt, halkaise se vaakasuunnassa ja täytä esim. itsetehdyllä omenahillolla tai sitten omalla superkreemilläsi tai millä tahansa tarkoitukseen sopivalla.

Vaikka oma kakkuni näytti uunissa lässähtäneen ja kannoin siitä jo suurta huolta, lopputulos oli silti nätti, murea, mehevä ja hullun hyvä. Tähän luotan seuraavan kerran vierasvarana.

Tulin ja menen taas, nyt suuntana on mökki! Paljon olisi postaamatonta materiaalia ja sitäkin enemmän ajatuksia ja sanottavaa, mutta ehkä sillekin on vielä aikansa. Tässä pari amatöörimäistä alkupalaa Pariisin matkalta. Pitsakuva on ainoa ruokakuva, joka matkalta on. Se ei tarkoita, etteikö siellä olisi syöty kaikkea patongista fondueen ja taginesta creme bruleehen. Beaujolais virtasi ja elämä myös!

Minä ja lelukaupan karhu.

Kävin korkealla! Sacre Coeurin kupoleissa. Jalat tärisivät vielä kilometrin päässä kirkosta.

Kupoliin kiipeämisen jälkeen rauhallisen kadun ihanan ravintolan pitsalla. Täydellinen hetki.

On se kaunis, etenkin öisin.

Tämä minun piti postata jo ennen lähtöäni Pariisiin ja aivan hetken kuluttua koittaa suuren maallepaon aika, että kiirettä pitää, jos nytkään aikoo saada ohjetta kuhnimasta. Kyseessä on käsittääkseni kreetalainen ohje, jonka itse sain haltuuni viimeisenä työpäivänäni ennen lomaa. Resepti solahti minulle, uskomatonta kyllä, asiakastilanteessa, jossa pakisimme asiakkaan ja tämän omaisen kanssa kaikesta maan ja taivaan välillä. Tätä ihanuutta tuo omainen valmistaa puolisolleen ja ystävilleen tämän tästä, ja niin minäkin, nyt.

Jahni

• oliiviöljyä
• sipulia (punasipulilla saa hienon värin)
• tomaatteja
• perunaa
• kukkakaalia (tai porkkanaa)
• suolaa, rakuunaa
• fetajuustoa
• (leipää)

Kaada kattilan pohjalle reilusti oliiviöljyä, ja tarkoitan reilusti, ei mitään ruokalusikallista. Pilko sipuli ja tomaatti lohkoiksi, siipaloi perunat ja erottele kukkakaalista pieniä nuppuja. Jos käytät porkkanaa, jätä hyviä suupalankokoisia sattumia. Anna öljyn hetki lämmetä ja nosta sitten kattilaan sipuli, sitten tuoreet tomaatit, niiden päälle perunat ja lopuksi kukkakaali. Ripottele päälle maltillisesti suolaa ja anteliaasti rakuunaa.

Aseta kansi päälle ja anna koko komeuden muhia hiljaisella lämmöllä ehkä parikymmentä minuuttia, tai miksei neljäkymmentäkin, erityisesti talviaikaan kypsyminen voi viedä kauemmin. Tarjoile pehmenneet antimet hyvän fetajuuston ja halutessasi maalaisleivän kera. Öljystä on muodostunut upea kastike, johon leipää kelpaa dipata. Suurenmoista!

Oui! Mösjöö Madmuasel Mjuuli (hyvä on sitten) pakenee Lihansyöjineen Pariisiin ja palaa asiaan, kunhan joutaa… Kesäloma. Mikä ihana tekosyy.

Sen jälkeen kun kokeilin valmistaa ensi kerran mueslia, olen tehnyt sitä jo muutaman erän lahjomistarkoituksessa. Muulinmaha kun irvistää mueslituotteille, niin myslimaakarin into purkautuu lähipiirin lautasille. Tällä kertaa kohde kertoi pitävänsä erityisesti herkkumysleistä, jotka tunnetaan myös ah niin rapeina muromysleinä. Ihan perinteistä muromysliä tästä ei tullut, mutta melko paratiisillista silti. Tarkkoja määriä en mitannut, tässä suurpiirteinen sekoelma. Tärkeintä on pähkinöiden runsas määrä suhteessa hiutaleisiin, fariinisokeri, voi ja mausteet.

• kaura-, tattari- ja spelttihiutaleita
• kaura- ja vehnäleseitä
• hassel-, cashew-, para-, macademia- ja pecanpähkinöitä
• manteleita
• hampun-, auringonkukan-, pinjan- ja pellavansiemeniä
• kuivattuja omenapaloja ja banaanilastuja (kiitos, Punnitse ja säästä!)
• rusinoita
• fariinisokeria
• voita
• suolaa, kardemummaa

Kuumenna uuni 200 asteeseen (kaasusäätö 4). Sulata voi ja sekoita siihen fariinisokeri (suureen satsiin esim. 50g voita ja 1 dl fariinia). Kaatele kulhoon haluamasi sekoite hiutaleita, pähkinöitä ja siemeniä. Sekoita joukkoon fariinivoi ja jos haluat, voit lurauttaa vielä hivenen oliiviöljyä. Kaada pellille ja tuikkaa tuleen, anna paahtua 10-15 minuuttia välillä sekoitusta käännellen. Poista, ennen kuin palavat. Lisää joukkoon reilusti kuivattuja hedelmiä/marjoja/rusinoita ja mausta suolalla ja kardemummalla. Sanon vaan, että jos jumala olis, niin tätä se vetäs brekuks.