Tempeh on tofun tapaan siinä mielessä kinkkinen raaka-aine, että se itsessään ei ole maultaan erityisen vetoava. Sen sijaan oikealla käsittelyllä ja sopivalla maustamisella se on mielettömiä mahdollisuuksia tarjoava terveellinen, proteiinipitoinen ja kasvisperäinen tuote. Olen kokannut tempehiä vain kerran aiemmin eikä voi sanoa, että kokeilu olisi ollut erityinen suksee. Jo toisella kerralla pääsin kuitenkin suorastaan hurmaavaan lopputulokseen.
Hauskinta oli, että reseptin kaivoi minulle netin syövereistä Lihansyöjä, tuo vähintäänkin sarkastisesti soijatuotteisiin suhtautuva (giorgio) armaani. Muokkailin ohjetta matkan varrella ja tällaisenaan ruoka hujahti mielihyvällä molempien vatsaan. Ei sentään kaikki kerralla, annoksesta riittää neljällekin.
Tempehin salaisuus (3-4 hlölle)
- 1 pkt tempehiä (lieneekö noin 400g aasialaiskauppojen valikoimista poimittuna)
- sipuli
- 4 valkosipulinkynttä
- 1 prk kokonaisia tomaatteja
- 1 prk kidneypapuja
- 1-2 paprikaa
- (toisen paprikan tilalle esim. kesäkurpitsaa tms. jos maistuu)
- 1-2 tuoretta chiliä
- 1 rkl jeeraa eli juustokuminaa
- reilu 1 dl tuoretta korianteria
- suolaa, sokeria, öljyä
- (päälle itse idätettyjä mung-pavun ituja)
Kuutioi paprika(t) ja kesäkurpitsa pieneksi, samoin sipuli, valkosipuli ja chilit. Pilko myös tempeh siten, että viipaloit sen aivan ohuiksi levyiksi, ne edelleen ohuiksi suikaleiksi ja suikaleet paloiksi, tuloksena siis tempeh-“jauhelihaa”. Kuumenna öljyä suuressa paistinpannussa tai kasarissa ja paistele vihanneksia, sipuleita, chiliä ja tempehiä jonkin aikaa. Lisää jeera ja suola sekä tomaatit, kidneypavut ja silppua tuore korianteri joukkoon. Maista ja lisää sopivasti sokeria pyöristämään makua, itse laitoin ehkä ruokalusikallisen (?). Anna keitoksen haudutella ainakin puolisen tuntia, mieluummin pidempäänkin. Maista vielä, lisää suolaa tai sokeria jos tarvis ja annostele lautasille. Anna hieman jäähtyä ennen kimppuun käymistä ja sitten anna palaa!
Lihansyöjä ei erityisesti pidä korianterista ja kuten sanottu, harrastaa soijan ivaamista, mutta santsasi tätä silti. Ja ihte oon ihan lovena tempehiin. Töttöröö! t. One dummy mule
Ps. Tofun syömisestä on ollut muistaakseni Sillä sipulin kommenttilootassa keskustelua, jossa on esitetty mm. näkemys, että mikä järki on syödä itsessään mautonta mötikkää, vaikka se maustamisella paranisikin. Minusta siinä on paljonkin järkeä ja palaan aiheeseen pian kunnon postauksella. Sitä paitsi Sammakko on kertonut, että Japanissa tofukin on HYVÄÄ!
Chili con tempeh? 😀
Comment by Mirka — 2.8.2008 @ 16.28
Balilla tempeä tuli syödyksi aika usein, sillä se on siellä lähes kansallisruoan asemassa. Hyvin valmistettua tempeä saatuani käsitys siitä muuttui täysin – paljon aiempaa myönteisemmäksi. Siitä tuli suorastaan suosikkini yhdessä gado gado -maapähkinäkastikkeen kanssa. En täysin päässyt perille siitä miten tempe siellä valmistetaan, mutta vaikutti siltä, että onnistuneen kokkaamisen salaisuus on sen suhteellisen voimakkaassa paistamisessa.
Tempehin sijaan muuten mielestäni tulisi puhua tempestä – niin kuin ruoan kotiseudulla Indonesiassakin tehdään. Tempeh on englantiin kotiutunut translitterointimuoto, jolla on käsittääkseni tarkoitus saada englantia puhuvat ääntämään sana oikein eli tempe.
Comment by Juhana — 2.8.2008 @ 17.43
Mirka, ah oui 😉 En vain tiedä alkuperäisosoitetta. Ja lisäsin sokerin, minä kerettiläinen! 😀
Juhana, mulla on sinulta saamani gado gadon ohje edelleen plakkarissa odottamassa valmistumistaan, mutta kuten on huomattu, kokeiluprojektit etenevät aina hitaasti. 🙂 Olisi muuten hillitöntä päästä johonkin maahan, jossa tempeä syödään ihan “oikeasti” maistelemaan ja oppimaan. Balinmatkallekaan en pistäis tippaakaan hanttiin.
Ja tempe sopii kyllä minun suuhuni ja muutenkin, nämä tempeh/tempet ja quinoa/kinoa/kvinoat kaltaisineen ovat aina vähän ongelma, kun tunnetaan niin monella nimellä kaukana alkuperäismaastaan. Mutta tempe kuulostaa hyvältä. Olisko muutkin valmiita adoptoimaan hoolla vähennetyn nimen?!
Comment by ylimuuli — 2.8.2008 @ 22.51
Ylimuuli, en ole minäkään vielä päättänyt, mitä mieltä tuosta quinoa/kinoa/kvinoa-problematiikasta pitäisi olla. Suomalaisittain oikea muoto saattaisi olla jopa kiinoa, koska likimain niin kai se lausutaan, mutta sitä vähän vierastan. Mutta tempestä aion jatkossa puhua tempenä. Tsekkaa muodosta esim. täältä. Huomaa myös indonesialaisten ruokien nimet, esim. tempe goreng. Kun Balilla jossain aluksi kysyin, mistä saisin tempehiä, he eivät aluksi edes ymmärtäneet, mutta sitten oivalsivat: “Aah… tempe.”
Comment by Juhana — 3.8.2008 @ 7.36
Juhana, minäkin käytän kinoasta ihan sekaisin sanoja, ehkä kinoaan olen mieltynein, se kuulostaa jotenkin suomelta. Tällaisten raaka-aineiden nimityksistä ei vain valitettavasti ole yhtä kiihkeää ja julkista keskustelua kuin esimerkiksi maidokkeen eli vaalenteen oikeaoppisesta suomennoksesta. 😉
Vakuuttavaa, että wikikin pitää tempeä oikeana (vaikka joskus wiki tuntuu olevan kaukana totuudesta), ja onhan tuotteen “alkuperäiskäyttäjiä” kunnioitettava. Tiedätkö, saako Suomesta Silvopleen lisäksi muista ravintoloista tempeä? Lieneekö meillä yhtään balilaista paikkaa? 🙂 Eilen olin juuri syömässä ystäväni tekemää afrikkalaista ruokaa joka oli niin tajuttoman taivaallista, ettei käsityskykyyn mahdu, miten afrikkalaisia paikkoja ei täällä piisaa. Ja siis etiopialaisesta sapuskasta oli kyse, sielläkin lienee suuret alueelliset erot.
Comment by ylimuuli — 3.8.2008 @ 7.43
Kunnioitettava Ylimuuli, minäkin muistan syöneeni tempeä Suomessa ulkona vain Silvopleessä (ellen sitten joskus muinoin Korkeavuorenkadun Kasvisravintolassa, jossa olen muuten ollut joskus töissäkin). Ei taida olla balilaisia paikkoja, mutta mulla on sellainen käsitys, että joistakin kiinalaisista ja thaimaalaisista paikoista voisi saada indonesialaista ruokaa. Veikkaisin, että esimerkiksi Bamboo Centerin ja Kryo Thain ruokalistoilla voisi olla joitakin indonesialaisia ruokia. Esim. bami goreng ja nasi goreng ovat maailmalla tunnettuja sikäläisiä ruokalajeja, joita voi olla suomalaisillakin menuilla.
Comment by Juhana — 3.8.2008 @ 8.22
Vielä afrikkalaisten ravintoloiden puutteesta Suomessa: Veikkaisin, että asia johtuu siitä, että Afrikan maista kotoisin olevilla ei ole samanlaista yritteliäisyyden perinnettä kuin vaikkapa kiinalaisilla ja thaikuilla on. Afrikkalaisilla voi olla myös vaikeaa pykätä paikka pystyy korkean kustannustason Suomessa vähäisellä alkupääomalla.
Comment by Juhana — 3.8.2008 @ 8.30
Juhana, ihanko totta olit Kasviksessa töissä! Olin silloin itse aika nuori, kun Kasvis oli voimissaan, mutta olen käynyt siellä joskus ainakin ostamassa mukaan jotain silloiselle työllistäjälleni (hoidin luokkakaverini siskon lasta tilapäisesti…). Ja Korkeavuorenkatu on aivan lapsuuskulmiani, muistan Kasviksen hyvin. 🙂 Useammin tuli silti käytyä siinä Succesissa… 😉
Täytyy metsästää indonesialaista ruokaa ja tutustua taas uuteen keittiöön, myös valmistamalla gado gadoa. Se on jännä, miten se afrikkalainenkin ruoka oli tavallaan tutunmakuista, mutta samalla aivan erilaista kuin mikään maistamani. Ei liian eksoottista, mutta silti uutta.
Saatat olla oikeassa yritteliäisyyden perinteen ja kulttuurin puutteesta, ehkä afrikkalaisia ravintoloita on siis vielä luvassa tulevaisuudessa, kun sukupolvet kasvavat. EIkä kyllä käy kateeksi kiinalaistenkaan pyörittämiä paikkoja siinä mielessä, että tuntuvat tekevän todella pitkää päivää, hirveästi vaatii töitä saada ravintola kannattamaan.
Kulttuurikeskus Caisassa olen päässyt maistelemaan afrikkalaisiakin makuja, mutta vain tilapäisesti jossain tapahtumissa. Pitää seurata taas Caisankin ohjelmaa. 🙂
Comment by ylimuuli — 3.8.2008 @ 8.41
Vielä tempestä sen verran, että Balilla tempeä oli aterioilla tavallisesti maustettuina ja paistettuina pieninä ja ohuina levyinä, kun taas esimerkiksi Silvopleessa tempe on tyypillisesti aika isoja paloja. Balilla tempe oli paistettu kuivemmaksi kuin millaista se tavallisesti on Silvopleessa.
Comment by Juhana — 3.8.2008 @ 9.20
Joidenkin kiinalaisten ravintoloiden kannattavuus perustuu myös siihen, että niitä käytetään rahanpesuun. Eli syötetään kassaan myyntiä jota ei ole, jolloin saadaan siirretyksi pimeää rahaa laillisen talouden piiriin. Afrikkalaisravintolaan olen tainnut törmätä vain Lontoossa, mutta etiopialaista ruokaa myydään kojuissa erilaisissa kansalaistapahtumissa sekä säännönmukaisesti mm. Helsingin ortodoksisen seurakunnan tilaisuuksissa.
Kasvitieteen emeritusprofessori Arne Rousi käyttää muotoa kvinoa.
Tampereella on ainakin ollut balilainen ravintola.
Tofu on tuoretuote, ja tuoreena todellakin hyvää vaikka hyvin mietoa. Suomessa ainoa keino on tehdä itse, ja se on varsin työlästä.
Comment by Mirka — 3.8.2008 @ 9.23
Ohuiina viipaleina minäkin olen tottunut tempen paistamaan, ja melko runsaassa öljyssä.
Comment by Mirka — 3.8.2008 @ 9.25
Ylimuuli,
Aseanic Tradingistä, Vii Voanista vai mistä muuten ostat tempesi?
Comment by Juhana — 3.8.2008 @ 9.36
Mirka, mirka, oletko tehnyt tofua itse? Miten? Kerro, kerro!!
Jossain kommenttilaatikossa olen maininnutkin, että itse rakastuin tofuun vasta Japanissa asuessani. Tofu todellakin on tuoretuote, ja ah, miten ihana sellainen!
Comment by sammakko — 3.8.2008 @ 10.02
Ensin kokonaisia soijapapuja liotetaan yön yli tavalliseen tapaan. Sitten ne jauhetaan monitoimikoneessa yhdessä kiehuvan veden kanssa, monessa erässä. Sitten hienontunut papuaines siivilöidään syntyneestä soijamaidosta erilleen harsopussiin ja puristellaan kuiviin. Tämä on sotkuinen vaihe jossa helposti polttaa kätensä. Siivilöitynyttä maitoa sitten kuumennetaan varovaisesti kiehumispisteeseen ja lisätään nigari, juoksute. Massaa hämmennellään varovaisesti, kunnes se juoksettuu, “piimii”. Mudostuvia riekaleita voi jo maistella, ovat tosi herkullisia. Sitten massa siivilöidään toiseen kertaan harsokankaan läpi, tällä kertaa harsolla vuorattuun puumuottiin, semmoinen on helppo tehdä itse. Päälle paino ja jäähtymään.
Tarkemmat ohjeet löytyy William Shurtleffin ja Akiko Aoyagin kirjaklassikosta The Book of Tofu.
Maku on todellakin eri planeetalta kuin kaupan puolisäilyketofuissa.
Comment by Mirka — 3.8.2008 @ 10.16
Translitteroinnista vielä, se on toisinaan aika hankalaa. Ja kai usein englantilaisesta/amerikkalaisesta näkökulmasta tehty. Sanotaan vaikkapa sana tofu, japaniksi se kirjoitetaan toufu ja lausutaan pikemmikin toofu. Samoin somen: soumen -> soomen. Miten ne kiinaksi menevät, en tiedä, mutta ehkä Mirka osaa kertoa. Omassa blogissani olen koittanut löytää jotakin logiikkaa traslitterointiin, vaikka ihan nappiin se ei aina menekään. Nykyään vokaalin päälle tulee viiva, jos se lausutaan pitkänä, ennen siinä oli hattu. Viivaa en ole omasta näppäimistöstäni löytänyt, hattu taas vaikuttaa vanhahtavalta. Eli mikä olisi paras…
Minulle siis ainakin sopii puhua tempestä ilman h-kirjainta 🙂
Comment by sammakko — 3.8.2008 @ 10.16
Kas, olitkin koneella ihan samaan aikaan, Mirka! Kiitos ohjeesta, nyt luen sen 😀
Comment by sammakko — 3.8.2008 @ 10.17
Mirka, kiitos ohjeesta ja kirjavinkistä, jonakin päivänä tuota on koitettava itse… Hämäläisen kotijuuston valmistaminen onnistui, joten toivottavasti tofunkin. Toisinaan kaipaan hyvää tofua niin… Nuo riekaleet, eivätkö ne nimenomaan ole yubaa? Sitä tofun “ihoa”, joka muodostuu nesteen pinnalle? Se todella on herkullista…
Comment by sammakko — 3.8.2008 @ 10.20
Kiinaksi virallisen litteroinnin mukaan doufu, suomeksi d vastaa t:tä eli ääntyy toufu. Dou on papu ja fu viittaa pilaantuneeseen tai myös juustoon niinkuin varmaan japaniksikin.
Somenia ei kiinaksi tunneta, mutta nuudeli on mian, ääntyy mien. Olen joskus miettinyt, olisiko ramenin esikuva kiinan roumian, lihanuudeli, lihaliemessä keitetyn lihan kanssa tarjottava nuudelikeitto.
Shoyu taas on kiinaksi jiangyou, “kastikeöljy”, joka kaksine diftongeineen on japanilaisille mahdoton äännettävä. 😀
Comment by Mirka — 3.8.2008 @ 10.25
Ei ole sama kuin yuba. Riekaleet ovat pehmeitä ja tosiaan riekaleita, puristumatonta tofua, kun taas tofunnahka, jota Kiinassakin myydään kuivattuna, muodostuu kuumennetun mutta juoksettamattoman soijamaidon pinnalle.
Comment by Mirka — 3.8.2008 @ 10.33
Juhana, juu tempen kanssa avainsana tuntuu olevan ohut, silloin on minustakin parhaimmillaan. Ja varmaan kuiveksi paistettuna ehdottomasti maukkaampaa. Olen jossain blogissa nähnyt tehdyn jopa tempepekonia 😀 Aseanic Tradingistä olen ostanut omat tempeni, Vii Voanissa ei ainakaan kerran ollut, kun olin tarpeessa. Aseanicissakin joskus loppu kuten tofukin, mutta yleensä löytyy.
Mirka ja Sammakko, te olette ihan uskomattomia kun keskenänne pamlaatte, tällainen maallikko vain suu auki äimistelee 😀 Itsetehty toufu olisi todella jotain! Mutta ei minusta ehkä ole noin pitkälliseen prosessiin, en seitaniakaan jaksa tehdä. Vaikka tofu olisi sinänsä motivoivampaa, ettei ole viljaa, kun minäkään en ole paras sitä sietämään.
Ja translitterointi (kuten kieli ylipäänsä) on myös mielenkiintoista, noista kielistä en vain itse tiedä mitään muuta kuin olette minulle opettaneet. Toufu olisi sekin oikein sympaattinen nimi tofulle, jotenkin vielä pehmeämpi. Kvinoakin ok, kinoa on vain äänteellisesti (minun mielestäni) kauniimpi. Muusta en sitten tiedäkään, kuten yubasta, joka kuulostaa korviini lähinnä Miyazakin elokuvan hahmolta. Vitsi kun pääsis tuoretta toufua maistamaan!
Comment by ylimuuli — 3.8.2008 @ 11.55
Seitanin teko on helppoa ja hauskaa, tein sitä aika usein ennen viljavammani paljastumista. Vaivataan vain vehnäjauhosta taikina, ja sitten sitä pestään… ensin se hajoaa ihan mureniksi, mutta sitten ne murut alkavatkin kokoontua yhteen. Muistaakseni veden lämpötilan nostaminen eli kuuman veden lisääminen loppuvaiheessa auttoi kiinteytymistä lisää. Viivoanissa löytyy toisaalta aivan uskomattomia seitaniin/vehnägluteeniin perustuvia valelihoja, “ankkaa”, “kanaa” ym, joissa matkittu on nahat höyhentuppeineen kaikkineen *inhon ja ihailun samanaikaisia väristyksiä*. Kannattaa ostaa joku purkki ihan noin elämysmatkailullisessa hengessä. 😀
Comment by Mirka — 3.8.2008 @ 12.05
Mirka, raamenin esikuva taitaa tosiaan olla tuo roumien-keitto. Kiinalaista soppaahan se raamen periaatteessa on, kirjoitetaankin katakanoilla, vierasperäisille sanoille varatuilla merkeillä.
Tofun valmistaminen alkaa kiehtoa… Vaikka iso hommahan se on. Olisivatkohan nuo riekaleet sitten okaraa, joka tavallaan jää yli tofun valmistusprosessissa. Se on valtavan terveellistä ja hyvää, söin Japanissa usein okarasalaattia.
Jonakin päivänä olisi hauska päästä vierailemaan tofutehtaassa tai oikean tofuntekijän luona, sen verran prosessista on kuullut. Yuban kuorinta on sekin varsinainen taiteenlaji, näin joskus tv:stä miten se tehdään.
Comment by sammakko — 3.8.2008 @ 13.11
Jos jotakuta muutakin kiinnostaa tämä tofun valmistusprosessi, täällä on siitä kertomus kuvien kanssa:
http://www.house-foods.com/our_products/production_process.html
Näin siis ainakin tehtaassa 🙂
Comment by sammakko — 3.8.2008 @ 13.17
Nuo riekaleet ovat japaniksi oboro, okara taas on se mitä itse pavuista jää, kun soijamaito on siivilöity.
Comment by Mirka — 3.8.2008 @ 13.20
Mirka, oot kyllä ihana kun vastaat kaikkiin mun kysymyksiin <3
Comment by sammakko — 3.8.2008 @ 16.05
Niin ja kiitti muuli että saadaan käydä täällä sun luona keskustelua 🙂 Tuosta alkuperäisestä aiheesta eli tempestä en osaa sanoa mitään kun en ole koskaan maistanut – ehkä pitää joskus kokeilla?
Mie oottelen millon sie lähet oikeaa toofua maistelemaan 😀
(Mun tekis mieli joskus Taiwaniin, sanovat että siellä ruoka on jotenkin erityisen hyvää. Useammasta suunnasta olen kehuja kuullut.)
Comment by sammakko — 3.8.2008 @ 21.42
Sammakko, saahan täällä mieluusti haastaa, seurailen vain ymmyrkäisenä tietämystänne ja yritän oppia. 🙂 Tempe on aika jännä tuote, koostumukseltaan niin paljon napakampi ja ryynimäisempi kuin tofu. Mutta tavallaan juuri siksi kiva, hyvin pieninä paloina tosin.
Miekii oottelen, että milloin lähen Japaniaan 😀 Nytkin tuli buukattua lähtö Pariisiin, ettei ees ihan vierestä viety 😉 😀
Comment by ylimuuli — 4.8.2008 @ 5.28
… [Trackback]…
[…] Informations on that Topic: monkeyfood.net/2008/08/02/tempeh-for-dummies/ […]…
Trackback by My Homepage — 19.4.2012 @ 4.50