Olen tässä syksyn mittaan fundeerannut, että jaksanko vielä säveltää juttuja tänne Monkeyyn vai pitäisikö se päästää päiviltä. Elämässä on niin paljon asioita, että aika ei tunnu riittävän tänne saakka ja aina ei inspiraatiokaan. Sitten kuitenkin tulee päiviä, että ajatus kulkee ja siirtyy näppärästi näppikselle. Ruokaa laitan edelleen ahkerasti, mutta aterioita tuntuu kertyvän hyvää tahtia varastoon eikä kaikkia ehdi postata koskaan. Eipä sekään ole vakavaa, mutta toisinaan tuntuu niin etäiseltä.
Ruokablogaajien ja niiden kommentoijien mieletön yhteisö ja yhteisöllisyys pitää silti otteessaan enkä kykene ainakaan toistaiseksi hylkäämään armasta apinaa. Lisäksi käytän Monkeya todella paljon sen alkuperäisessä tarkoituksessa: omana keittokirjanani. Mitähän kulinaarisesta elämästä tulisikaan ilman sitä? Pelkkää potaskaa!
Että en tiedä tuleeko tästä blogista nyt apina vai pannukakku, mutta tässä taas yksi nopea ja arkinen viritys, maidoton ja munaton pannari, josta voi valmistaa vaikka puolikkaan. Ohje on lähes uskollinen Reformi Soyan versiolle.
Kakkua pannuun ja naamariin
- 6 dl soijamaitoa (sokeritonta)
- 1,5 dl soijajauhoa
- 1 dl tattarijauhoa
- 1 dl sämpyläjauhoa
- 1 tl suolaa
- sokeria n. puolikas desi tai riittävästi makeutusainetta
- kardemummaa reilusti
Sekoita jauhot maitoon ja lisää sitten sokeri ja suola. Anna turvota vartin verran ja iske uuni 225 asteeseen. Jahka pannarin naama on turvonnut, paista puolisen tuntia. Pistele poskeen itsetehdyn vaapukkahillon kanssa.
Pannukakku on tavallista hiukan tiiviimpää, mutta minun suuhuni maukkaampaa. Maistuu hyvin kunnolla jäähtyneenä.
Jos vaikka harvemmin? Kun näitä kuitenkin on kiva lukea. Vaikket sie nyt tietysti minnekään häviä, mutta kuitenkin. Apinakeittiö on aina apinakeittiö.
Comment by satujatar — 10.10.2008 @ 15.48
komppaan satujatarta.
jos ei tee mitään ehdottomia päätöksiä vielä ainakaan?
Comment by Liina — 10.10.2008 @ 16.01
Yhdyn ylläoleviin….
Comment by Yaelian — 10.10.2008 @ 16.24
Et kyllä lopeta! Mihin hyväkarppi sitten joutuu :((
Comment by Hukkis — 10.10.2008 @ 16.31
Minäkin yhdyn satujattareen (ja vaikka universumiin), kunhan et lopeta. Ainakaan kokonaan.
Comment by rosmariini — 10.10.2008 @ 17.03
Höh, no et lopeta! Hanki vaikka assistentti, joka hoitaa ne aikaa vievät hommat ja kirjoittaa jutut sun sanelusta. Tai jotain…
Comment by Matleena — 10.10.2008 @ 17.18
Komppaan muita! Bloggaa vaikka kerran viikossa, tai kerran kahdessa viikossa – mutta älä ikinä koskaan kokonaan lopeta! :,( Vastahan mäkin olen tänne löytänyt! 😀
Comment by Kukka — 10.10.2008 @ 18.10
Äijäruokaa yhtyy kommentteihin. Blogiasi ja sinua tulisi ikävä.
Comment by ari — 10.10.2008 @ 18.12
Täälläkin toivotaan, että herkkuja reseptejäsi voisi bongailla
blogistasi jatkossakin:)
Comment by Peppermint — 10.10.2008 @ 18.55
No ilman muuta jatkoa! Harvakseltaan vaikka, mutta kyllä meitä lukijoita täällä riittää!!!! 🙂
Comment by TiV — 10.10.2008 @ 19.08
sinulla on ihan omanlaisesi blogi, erilainen. sen soisi jatkuvan kyllä! sinulta saa tosi hyviä vinkkejä terveellisempään ruokavalioon!
Comment by hyppysellinen — 10.10.2008 @ 20.49
Juu, ei. Eihän semmoinen nyt sovi, että lopettaisit. Ilman inspiroivaa apinakeittiötä olisin tuskin koskaan omaa bloggailuani aloittanutkaan.
Mälsistyisi tämä maailma kovin ilman kokkailudokumentointiasi.
Comment by Ketsuppinen — 10.10.2008 @ 21.19
Eih, jos lopetat niin en voi syödä enää ikinä! Oon paljon blogeja pläräillyt ja tämä on ehdottomasti yksi kovan luokan parhaista. Vaikka kaikki reseptis ei olisi niin mun makuuni niin kuvasi, asenteesi ja tekstisi pelkällä persoonalla nostattaa mielialaa ja alan päässäni tekee muffinisuunnitelmia. Jokainen optimoitu pöperö ja apinavääntö vain jakoon! ;>
Comment by Laura — 10.10.2008 @ 23.21
Oi, elkää olko huolissanne! Sitä minä koetin tuossa sanoa, että aion pitää ainakin toistaiseksi apinan hyvässä hapessa, joka toisinaan on ehkä ohutta vuori-ilmaa, mutta joka riittää vähintään peruselintoimintoihin. Että tulin ikään kuin siihen tulokseen, että potaskaahan se olis ilman. Ja vilpitön kiitos tsemppauksesta, se tuntuu hyvältä. Itseni lisäksi elätän apinaa juuri teidän vuoksenne. Erityisen kiva kuulla, että kaikenmaailman “terveys”viritykset kiinnostavat myös, joskus tuntuu, että on Ylimuuli Ankio kun postailee monta sellaista putkeen 😀 Silloin on pakko aina tempaista muhkea kakkuässä hihasta ettei mee liian vakavaks 😉
Assistentti olis jo aika pähee, mutta eiköhän tässä pärjäillä ilmankin 🙂 Ei ne työt onneksi kovin kotiin tule, sitten on vain niin paljon muuta. Onneksi onkin. Onneksi on myös ruoka, siihenhän ei kyllästy koskaan. Mutta iso KIITOS ja muta(kakku)inen muulinsuukko teille kaikille! Oottehan se suola apinasopassa.
Comment by ylimuuli — 11.10.2008 @ 8.42
Miustki on kiva et sie jatkat! Täällä kun tulee aina hyvälle tuulelle 😀
Comment by sammakko — 11.10.2008 @ 10.06
Ainahan sitä voi kehittää jonkun uuden projektin *vink vink inside*
Comment by polkkapossu — 11.10.2008 @ 10.09
Ja ei se määrä vaan laatu, kannustaa Ylimuulia, Apinanruokaa ja Strutsikoeraa Iänkaikkisesti Fanittava Lajitoverisi.
Comment by Välispiikki — 11.10.2008 @ 10.23
Täälläkin tulisi surku, jos apina laitettaisiin kesken leikin saattohoitoon 🙁 Ja terveysvirityksethän ne nimenomaan kiinnostavat – kuka tahansa osaa tehtailla epäterveellisiä herkkuja, mutta ruumiinpalvonta ja kulinaristiset nautinnot on jo huomattavasti haastavampi yhdistelmä.
Comment by Emmy — 11.10.2008 @ 13.15
Voi muulos, täälläkin suunnalla niin tutulta tuntuu nuo aatokset mitä tämän postisi alussa esitit. Mutta hei, ei laiteta hikipantaa liian tiukalle 😉 ja postaillaan silloin kun tuntuu siltä että sormet vaan tanssii näppiksellä ja tekstiä tulee.
Ja kuka meille sitten vääntää parhaat muunnelmat kaikista herkuista jos apinakeittiö sulkeutuisi (nimim. hapankaalista saa kaikkea kivaa)?
Comment by oliivia — 11.10.2008 @ 15.25
Juu näino, ei saa kadota! Kaikkien muidenkin ruokabloggaajien elo olis asteen verran enemmän potaskaa siinä tapauksessa että Monkeytä ei olisi. Mun ainakin.
Comment by Anna — 11.10.2008 @ 23.56
Sammakko, no se on aina hyvä 🙂 Ehkä tähän sais taas itsekin enempi tatsia, ainakin joulun lähestyminen voi tehdä kutaa, odotan jo, että pääsen kokeilemaan jotain uusia outoja piparkaakkuja!
Pp, koodikoodi-projekti olis kyl kutkuttava ;-D
Välispiik, voi minun idolini, kun sanot noin, kiitamma strutsien ja koirien ja apinoiden ja muulien kesken onnellisina. <3
Emmy, saat sen kuulostamaan niin upealta 😀 Ehkä munkin pitää ottaa siihen tuollaiset näkökulma, tuntuu hiukan hohdokkaammalta kuin ainainen nolostelu terveyspuolen kanssa.
Oliivia, juu ei liian tiukalle, mutta päähän kuitenkin, omistan sellaisen hienon. Ja tottahan se on, että harvemminkin sopii käydä läyhäämässä, joskus vain se olo etääntyy, tiedätkö... Ei tunnu että saa enää otetta. Mutta sitten taas saa ja ootte kaikki te ihanat. Ja hyydykerahkakakut! Arvaa oonko tehny jo kolme.
Anna, eikse oo niin että potaskaiset olotilat saattaa kasvattaa henkisesti, vaikka ihan vahingossa? 😉
Comment by ylimuuli — 12.10.2008 @ 8.22
Moi,
olen samaa mieltä kaikkien ylläolevien kanssa.
Saan täältä paljon inspiraatiota yksitoikkoiseen ruokavalioomme 🙂
Esim. perjantaina ilahdutin perhettä tekemällä kaksi suurta pullapitkoa
käyttäen nesteenä Rooibos-teetä aikaisemman postauksesi innoittamana.
Ihanaa oli! Tosin en tiedä maistuiko teeltä mutta tuoksu oli mahtava ja
maku erinomainen.
Hyvää syksyä!
Comment by Ingrid — 13.10.2008 @ 9.42
Ingrid, aivan hulppeaa kuulla, että muuallakin kokeillaan teetaikinoilla! 😀 Sama kokemus minullakin, ettei oikein saa kiinni siitä, että rooibos maistuisi itsenään, mutta pulla oli mielettömän hyvää ja erimakuista kuin yleensä, tuoksu myös. Leivoin muuten viikko sitten viemisiksi sämpylöitä fenkoli-anis-kumina-teehen, eipä ollu pahaa 😀
Ja siis ihanaa olla inspiraation lähde. 🙂 Lämmintä ja kaunista syksyä sinnekin!
Comment by ylimuuli — 13.10.2008 @ 20.41
[…] kuten huomaatte, heti kun uhkailin itseäni Monkeyn lopettamisella, aloin postata kuin pieni eläin. Niiiin […]
Pingback by MonkeyFood » Sloo sloo sloo — 14.10.2008 @ 17.57