MonkeyFood Ylimuulin apinanruokakeittiö ruokkii päätä ja häntää

28.12.2008

Kaikki rakastavat Nigellaa

Ja kuinka Nigellaa voisikaan olla rakastamatta! Ah miten uhkeiden muotojen, satumaisen kauniiden kasvojen, dramaattisen elämäntarinan ja tv showhun valittujen vaatteiden pehmeiden materiaalien lisäksi naisellisuuden ruumiillistuman lempeä itseironia ja älykäs sarkasmi purevat ainakin muulin mieleen kuin seitsemän paarmaa kesänä 2006 Karjalohjalla. Viimeistään siinä vaiheessa ostin paketin täysin, kun Mrs Lawson jossain jaksossaan mainitsi, että ideaalimaailmassa jauhot tulisi toki sihdata taikinaan – mutta että hänen maailmansa ei koskaan tule olemaan niin ideaali. Ei meidänkään! Ei meidänkään!

Ja vaikka Nigellan öinen hiipiminen jääkaapille ja santsaus suoraan suuhun voi näyttää tekemällätehdyltä, on se arkipäivää ainakin tässä huushollista. Tosin nimenomaan päivää. Närppijä nukkuu öisin.

Nigellan Christmas-keittokirja on puhuttanut ja kokattanut ties kuinka monessa blogissa. Itse varasin kirjan kirjastosta heti kun kuulin sen olemassaolosta ja nyt se on ollut lainassani jo useamman viikon. Ruokia siitä en ole vielä ehtinyt valmistaa kuin yhden. Mutta sen suolsinkin suoraan tulikokeeseen: Lihansyöjän äidin pikkujouluihin, joihin minulta oli tilattu alkupalana syödyn cesar-salaatin lisäksi kaksi lisäkesalaattia lasagnen seuraksi. Olin syvästi otettu luottamuksesta ja arvelen, että saatoin kerrankin onnistua menukokonaisuuden ajattelussa (mikä ei ole vahvuuksiani toisin kuin tempausvala).

aarresalad

[Niin hyvää että silmissä sumenee!]

Alkuun tarjoiltiin siis maailman terveintä keisaria, joka on täysin vakiinnuttanut asemansa apinakeittiössä ja lähipiirissään. Pääruokana oli Lihansyöjän äidin muhkea lasagne, jonka seuralaisiksi tilasin itseltäni puhdasta Nigellaa. Ensimmäinen ja koestettu valintani oli Aarresalaatti, jonka porkkanaisuus toi klassista kouluruokamaisuutta yhdistelmään. Eikö teilläkin ole hatara mielikuva siitä, että spakettivuuan kanssa olisi ollut aina porkkanaraastetta? Kaveriksi Aarteelle sitten ihan noin vaan rohkeasti kuin Nasu konsanaan kaivoin Nigellan Joulusta Red Saladin. Ja en nyt kehu, mutta kaik oli mänt lähes viimeistä papua myöten ja reseptiäkin jo kyseltiin. Niin että tästä saatte!

redsalas

[Jep, kännykkäkameramies asialla.]

Red Salad

  • 2 x 400g kidneypapuja (pakkaus on 400g, papuja siitä on vajaa 300g, näitä pakkauksia siis kaksi)
  • 1 punasipuli
  • 4 tl punaviinietikkaa
  • 250 g kirsikkatomaatteja
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • (tuoretta persiljaa)

Kuori ja silppua sipuli salaattiastian pohjalle, kaada päälle viinietikka. Jätä marinoitumaan ainakin vartiksi tai jopa kahdeksi tunniksi. Tällä välin huuhtele pavut lävikössä ja jätä kuivumaan. Marinaation ollessa riittävä puolita kirsikkatomaatit ja lisää papujen kanssa sipuleiden joukkoon, lorauta öljyt päälle ja sekoita. Saksi päälle tuoretta persiljaa ja tarjoile.

Ps. Tinakin on ihana.

37 Comments »

  1. Joo, Nigella on ihana ja Tina my̦s Рmutta kuka koskaan voittaisi Jaakko Kolmosen? http://www.kokkikolmonen.com/

    Siinä on karisma ja uskottavuus kohdillaan; muodoista ja ohjeista en sitten niin tiedäkään. Terve keisari tulee mulle testiin!

    Comment by Kukka — 28.12.2008 @ 18.10

  2. Nigella rocks! Mä oon nyt lukenut niin monessa blogissa tästä Nigella kirjasta että kai sekin on jossain vaiheessa hankittava!

    Comment by Yaelian — 28.12.2008 @ 18.25

  3. Kukka, hyvä kysymys. Esim. molemmat edellämainitut? 😀 Eikun anteeksi, minä en vain ihan olen jaakkokolmosfanklubia, vaikka se pajupillibiisi kyllä lähtee heti soimaan päässä. Olen ollut Kolmosen aikaan niin täysin välinpitämätön ruoanlaiton suhteen (tai jopa vihamielinen!), että olen missannut tämän sankarin melko huolella. Uskon kuitenkin, jos sanot, että kunkku on, tuo Kolmonen. 🙂 Keisari on aatelistoa! KAstiketta tosin säätelen ja viilailen aina ohjeenmukaiset ainekset sekoitettuani vielä hiukan sen mukaan, kuinka ärhäkkää valkosipuli oli (lisää öljyä ja tahinia), että kannattaap maistellen entrata. Niinhän se aina on noissa, seessarkastikkeissa ja muissakin.

    Yaelian, tarkoittaako sun nikki muuten jotain? Ja lausuntaanko se Jeilian, Jeilaiän, Zeilian vai miten? 😀 Kirja on upea, juuri kaivoin sen taas nenän eteen luettavaksi.

    Comment by ylimuuli — 28.12.2008 @ 20.20

  4. Muulinen, en mäkään _oikeasti_ Kolmosta fanita; ainakaan jos se laitetaan paremmuuskisaan tempausvalan kanssa. 😀 Pajupilli on ehkä tosiaan se, joka muistot tuo; ei se iänikuinen peruna ja suomilakki niinkään. Haha!

    Comment by Kukka — 28.12.2008 @ 20.41

  5. Muuli, lausutaan Jaelian….

    Comment by Yaelian — 28.12.2008 @ 20.51

  6. No kai mun nyt sitten on pakko tulla esittämään eriävä mielipiteeni, vaikka muuten olenkin niin laiska kommentoija: mä en nimittäin tykkää Nigellasta ollenkaan. Kaikki sen sapuskat on jotenkin semmoisia, että niistä tulee mieleen se pakkosyötetty hanhenmaksa, vai mikä se nyt oli, ja kaiken lisäksi rouva itsekin on mielestäni aivan liian “porno” telkkariin (onkohan mulla jotakin patoutumia…!). Kyllä muhunkin iskee (lekalla?) joku Jaakko Kolmonen paljon paremmin – ainakin, jos olen tullut ottaneeksi (erittäin runsaasti) jouluglögiä 😀

    Comment by Hippu — 28.12.2008 @ 21.15

  7. Olisko siis hei vähän täydellistä, jos yhdistäisi Nigellan ja Jaakko Kolmosen? 😀 Nigella Kolmonen, kaukana pornosta ja pelkkää asiaa!

    Comment by Kukka — 28.12.2008 @ 21.18

  8. oi Muuli, sääkin oot ihana!

    munstakin Nigella on aika ihana salaa, ja Tina kanssa. blogini esiaste on muuten nimeltään (monestiko olen kertonut?) Mat med Liina -kokkikoulu, jossa opetellaan yksinkertaisia asioita kuten spagetin polttamista kattilaan ja valmistetaan Italianpataa Palaneilla Aineiksilla (à la BlåBand.)

    Comment by Liina — 29.12.2008 @ 8.07

  9. Jaelian, no mistä nimi sitten tulee? terveisin kyselyikä 🙂

    Hippu, sainpas liikkeelle 😉 Luulen nimittäin, että suinkaan kaikki eivät ole Nigellasta ihastuksissaan, että hyvä kun joku tuli edustamaan vastapuolta. Pornohan rouva kyllä on, mutta minusta se on vain huvittavaa… 😀 Ruoista taas useampi on minulle kiinnostava kuin vaikka Anthony Bourdainin (jonka jutut puolestaan ovat mielenkiintoisia), mutta osa on turhan… Epäterveellisiä ja lihaisia? Pakkosyötetty hanhenmaksa on jo aika julma mielikuva! Onneksi olen itse siltä välttynyt. Mutta pitäkää te Kolmoskerhoa, hyvä niin ;-D

    Kukka, olisko! Seuraavaks voitas naittaa Tina ja Jamie niin kukaan ei sais enää pienintäkään tolkkua kun skoonea tuuttaava härö sinkoilisi nopeasti leikatuissa kuvissa ja naureskelisi kameramiehen kanssa 😀 Ja ei kai ruokaohjelma saakaan olla pelkkää asiaa O_O

    Liina, ehkä vähän eri tavalla kuin Naizela, kuitenkin? Vähän kuin Gillian Mc Keithin ja Marthan sekoitus? 😉

    Mä olisin NIIN ollu Mat med Liinan tarpeessa kuus vuotta sitten, kun viimeksi muistan polttaneeni hernekeiton pohjaan. Ruoanlaitto nyt kun ei vaan ole kaikki varten, ainakaan aina!

    Hassu muuten huomata, että pahin leipomisvimma on selvästi laantunut. Leivontaohjeet ei enää sytytä niin kuin ennen. Ruokaa kyllä laittelen… Aikaisemmin teki mieli alati päästä kokeilemaan onnistuisiko sellainen ja tällainen torttu. Mut ehkä sitä on kannuksensa ansainnut niinku sanotaan. Tai sit oon vaan laiska kun samat suosikkirespat saariston, cake courgetten ja banaanikakun kans riittää hyvin.

    Comment by ylimuuli — 29.12.2008 @ 9.07

  10. aivan uniikilla tavalla ihana, sanoisin.

    onko Martha se Kaikilla mausteilla -leffan Martha? se oli kyllä kanssa tosi ihana.

    Comment by Liina — 29.12.2008 @ 9.44

  11. onpas kumma maanantai muuten, kun kaikki vaan on niin ihania.
    mutta hyvä ruoka herkistää, ei sille mitään voi.

    Comment by Liina — 29.12.2008 @ 9.46

  12. Nigella ei ole meillä uponnut edes isäntään, Tinan perään kuolannut sitäkin hartaammin. Siinä on semmoista hienovaraista karismaa. Kolmosen ohjeista en ole tykännyt, mitä olen kokeillut.

    Mutta ylittämättömimmät TV-kokit ovat kuitenkin meillä olleet Two Fat Ladies sekä Keith Floyd. Floydin krapulakeittokirja Kaikki kankkusesta on keittokirjastoni hauskin!

    Comment by hullu luumu — 29.12.2008 @ 10.37

  13. Liina, ei ollu mut jos saadaan ko. leffa lainaan Ruotsin serkuilta niin kerron sit oliko oikeesti. 🙂

    Hullis, onneksi kokkeja on joka makuun! Meillä oli tapana yhden kaverin kanssa aina leikkiä “Merin ja Riitan tanssivaa keittiötä” kun kokkailtiin, tehtiin samalla teeveeshöytä. Olis saatu varmaan hirvee yleisö jos olis päästy telkkariin 😉 Kolmosen ohjeet ei muakaan lähtökohtaisesti edes kiinnosta.

    Lihavat leidit ovat mulle vieraita, sen sijaan Floyd ei oikein saa kipunaa muuliin. Vaikka keittokirja on epäilemättä hauska. Olen tutustunut vain tv-persoonaan, ehkä toimis kirjana mulle paremmin.

    Comment by ylimuuli — 29.12.2008 @ 15.40

  14. Mä sain joululahjaksi sen Nigella Christmasin. Eilen uskaltauduin raottamaan sitä ekan kerran, mutta en vielä malttanut paneutua siihen kunnolla. Hyvää pitää säästellä. Tai siis aika paljon haukkujahan se kirja on saanut, mitä nyt kävin Amazonista lukemassa arvosteluja. Kuulemma useimmat reseptit ovat vanhan kierrätystä ja ovat jo esiintyneet aikaisemmissa Nigellan kirjoissa, tai sitten niitä on vain muuteltu hieman esim. mausteiden osalta. No, tykkään Nigellasta kuitenkin, ja tuossakin kirjassa saisi olla enemmän kuvia itse rouvasta. 😀 Ja toi “pehmeät materiaalit vaatteissa” on niin totta, hih!

    Comment by Matleena — 30.12.2008 @ 9.21

  15. Kukka, nyt vasta huomasin ettet OIKEESTI fanita Kolmosta 😀 Vaikka kelle tahansa on kyllä epäreilua jos pannaan valaa vastaan. Eihän sille voi pärjätä 😛

    Matleena, pitkästä aikaa! 🙂 Totta lienee, että paljon kierrätystä ohjeissa. Mutta toisaalta mitä sitä korjaamaan jossei se ole rikki, hyviksi todettujen muuntelu ja viilaus helpottaa ruoanlaittoa kun ei tarvihe scratchista aloittaa. Laiskan kokin mielestä ainakin 😉 Jännä muuten, kuinka paljon iisimpää on kokata jotain tuttua, säästyy ajatustyöltä 😀 Ja kirja on mun mielestä sellainen kodikas ja mutkaton. Jotkut keittokirjat ahdistaa juuri siksi, kun kaikki reseptit on niin outoja ja uusia. Niihin ei osaa oikein tarttua. Vaikka tuskin kulinaarisella saralla vielä kaikkia kiviä on käännetty, kokeilemistyötä riittää 😛 t. mikrokokki joka kokeilee erikoisia proteiinikeksiohjeita

    Comment by ylimuuli — 30.12.2008 @ 9.37

  16. Yes they duuuu! Nigella on aivan ihana. Voisin kuunnella ja katsella joka lomapäivä.

    Makoisaa ja antoisaa uutta vuotta!

    Comment by Rauna/Kannat kattoon — 31.12.2008 @ 14.40

  17. Mitenkäs Nigella laittaa kalkkunan?

    Comment by Mirka — 1.1.2009 @ 13.22

  18. Vaikutti jotenkin raikkaalta ja kevyeltä, kun katselin salaattikuviasi. Noillahan eläisi ilman spaghetti-lasagnejakin ainakin näin joulun jälkeisenä aikana.

    Comment by arleena — 1.1.2009 @ 23.36

  19. Rauna, samoin sinne, kannat kattoon! 😉

    Mirka, oota mun täytyy luntata niin tuun kertomaan. — Noni katsoin. Täällä olis esim. Christmas roast turkey tai sitten spiced and superjuicy roast turkey tai sausagemeat-bosomed turkey, mikäs houkuttais? 😀

    Arleena, hyvin elää ilman lasseja, muutenkin. Vaikka onhan sellainenkin paikallaan silloin tällöin. Joulun jälkeen kuitenkin mukavampi keventää, olo on niin paljon parempi.

    Comment by ylimuuli — 2.1.2009 @ 11.55

  20. Kaksi ekaa kiinnostaisi enemmän. Teoriapuolen ajattelin ottaa Hervé Thissiltä mutta maustamisideat kiinnostaa. This on muuten mieltä, että marinadi pitää ruiskuttaa lihaksen sisään lääkeruikulla! 😀

    Comment by Mirka — 2.1.2009 @ 13.46

  21. Mirka, siinä saa hyvän maineen kun yrittää käydä ostamassa niitä ruiskuja… 😉 Vaikka ehkä se oli nyt helpompaa ku teininä 😀 Silloin oli pakko kokeilla ns. tappajahedelmiä eli ruiskuttaa hedelmiin, niin, viinaa. Hehehe. Aika kamalaa oli, mutta seuraavana päivänä olivatkin äkkiä maustuneet hyviksi. En silti lähde suosittelemaan. Vaan onhan siinä ohjelmanumeroa…

    Spiced and superjuicy on saanut messiinsä seuraavia mausteita: appelsiinia, suolaa, 3 rkl black peppercorns? (luulin että se on paprika :-O), kanelia, kuminaa, maustenipun (bouquest garni), neilikkaa, allspicea, anista, sinapinsiemeniä, sokeria, sipulia, inkivääriä, vaahterasiirappia, hunajaa, persiljaa… Kaikki eivät tosin näistä ole mausteita, mutta aika läjä makuja! Glaze tehty hanhenrasvasta tai voista ja vaahterasiirapista. Hmm, eikä tässä ollutkaan kuin siis tämä ja sitten se makkarajuttu, mutta tämä on ainakin rouvan itsensä suosikki. 🙂

    Comment by ylimuuli — 2.1.2009 @ 14.14

  22. Tänks. Allspice on maustepippuri ja kumina (cummin?) on jeeraa, ei sitä mikä suomeksi kulkee kuminan nimellä.

    Comment by Mirka — 2.1.2009 @ 15.34

  23. Mirka, eikun tässä viitattiin siihen allspice-maustesekoitukseen (jossa kyllä on maustepippuria usein) ja kumina oli caraway seeds, ei cumin. 🙂

    Comment by ylimuuli — 2.1.2009 @ 15.38

  24. Allspice ei ole maustesekoitus vaan ihan paljasta maustepippuria, toiselta nimeltään Jamaican pepper. Nimi viittaa sen käytön monipuolisuuteen, brittien mielestä se sopii kaikkeen.

    Comment by Mirka — 2.1.2009 @ 17.03

  25. Mirka, no eipä olekaan! Sekoitin sen siihen nelimausteeseen vai mikä se on 😀 Anteeksi.

    Comment by ylimuuli — 2.1.2009 @ 20.14

  26. Eipä mitään! Virhe on yleinen. Nelimauste on muuten mainio maustesekoitus. Lapsena lempiruokaani oli paistetut munuaiset kermakastikkeessa nelimausteella maustettuna. Aijai.

    Comment by Mirka — 3.1.2009 @ 10.10

  27. Sä olet kyllä ollut poikkeuksellinen lapsi. 😀 Jos kohta aikuinenkin. 🙂

    Comment by ylimuuli — 3.1.2009 @ 10.27

  28. Itseasiassa en ollut. Lapsuudessani 60-luvulla ja vielä varhaisella seitkytluvullakin sisäelimet olivat yleisiä lempiruokia. Munuaisia ei koulussa ollut, mutta maksakastike, maksalaatikko ja veriletut olivat aivan top ten suosikeita. Ite en tykännyt maksakastikkeesta, koska maksa oli siinä läpikypsennettyä ja rakenne siksi jauhoinen. Sitten kun isompana ymmärsin jättää maksapihvin sisältä veriseksi, siitäkin tuli herkkuruokaa. (OT, satutko tuntemaan puoluetoveri Tuukka Simosen? Miten nyt tulikin jostakin vegaani mieleen… :-D)

    Comment by Mirka — 3.1.2009 @ 12.28

  29. Nigella on kyllä ihana, tosin se sen tv-show on toisinaan aavistuksen teennäinen. Tykkään naisen tavasta laittaa ruokaa; mahdollisimman hyvää turhia kikkailematta.

    Comment by Elina — 4.1.2009 @ 19.10

  30. Lidlistä saa erittäin hyviä kidneypapuja tölkissä.

    Comment by Mirka — 5.1.2009 @ 11.26

  31. Hervé This majoneesista: http://video.google.com/videosearch?source=ig&hl=fi&rlz=&q=Herv%C3%A9+This&lr=&um=1&ie=UTF-8&sa=X&oi=video_result_group&resnum=4&ct=title#

    Comment by Mirka — 5.1.2009 @ 16.39

  32. Mirka, täytyy haastatella vanhempiani myös, tosin eivät taida koskaan oikein olla sisäelinten ystäviä, mutta muistanevat ajan. Aika jännää. 😀 Simosen Tuukka ei soita kelloja?

    Hervén pätkä on loistava! Paras ohje on mielestäni ihanalla aksentilla lausuttu: “You avoid the awful people.” Hehehee. Ja Lidl-vinkki on erinomainen, yritän aina kerätä sieltä hankittavia asioita kun joskus sitten poikkean, toistaiseksi listalla on ollut lähinnä pähkinöitä ja tummaa suklaata.

    Elina, jup, Nigella vaikuttaa todella arvostavan sitä, ettei kikkaile liikaa vaan että ruoat ovat todella toteutettavissa.

    Comment by ylimuuli — 6.1.2009 @ 14.05

  33. http://tuukkasimonen.blogspot.com/ -Löydät myös Naamakirjastani. Ihanuus lennähti karppausinfoon pari kuukautta sitten.

    Comment by Mirka — 7.1.2009 @ 11.45

  34. Mirka, en usko tuntevani Tuukkaa, en tunne hirveän monia vihreitä muualta kuin Helsingistä, joitakin kyllä. Mutta blogiinsa täytynee hiukan perehtyä semminkin kun näyttää käyvän tuota karppauskeskustelua… Aattelin muuten laittaa sen Monkeypien myös karppausinfoon, mutten ole vielä jaksanut kun pitäisi kai rekisteröityä. Mutta ehkä se kannattaa. On ollut ohje tehokäytössä. 🙂

    Comment by ylimuuli — 8.1.2009 @ 18.56

  35. JÄRVENPÄÄN CITTARISSA INTIAANISOKERIA PILKKAHINTAAN – kertokaa kavereille

    Eurolla neljä pakettia. Päiväys on tammikuun lopulle. Tuo inkkarisokeri on hyvin maukasta, aromaattista. Jos vatkaa munan kanssa kakkua, niin vaahto ei ole niin ilmavaa kun valkoisessa raffinoidessa sokerissa. Jos vatkaa voin kanssa, vaahtoutuu tavallisesti eli hyvin.
    Puuron päälle ym. herkullista. Nyt kantsii leipoa pakkaseen, ja kyllähän tuo sokru säilyy tammikuun yli.

    Comment by jo — 10.1.2009 @ 19.08

  36. Kummaa että tänne on tullut cittarin mainos. Ikävää on se, että he myyvät enimmäkseen tuotetta, jonka nimen he ovat anastaneet pienimmiltä. Jos hyvää Intiaanisokeria haluaa, niin kannattaa varmistaa, ettei siinä ole kiteitä, jotka ovat tuttuja valkoisesta sokerista.

    Comment by Ihmettelen — 23.4.2009 @ 17.08

  37. :-O Nyt vasta huomaan tuon “mainoksen”. Kummaa kaikkiaan.

    Comment by ylimuuli — 23.4.2009 @ 19.28

RSS feed for comments on this post. TrackBack URL

Leave a comment

Powered by WordPress