MonkeyFood Ylimuulin apinanruokakeittiö ruokkii päätä ja häntää

18.4.2009

Terveyttä tehoruoalla, inshallah

Filed under: Alakarppi,Arkiruoka,Kala,Kevyt,mikroruokaa — Meri @ 16.54

Terveisiä Egyptin Dahabista, jossa aurinko, tuuli, suolaistakin suolaisempi ja kirkkaampi Punainen meri sekä loman buddhistava vaikutus hellivät meidät upeiksi. Mukana matkusti myös pieni setti super foodseja eli tehoruokaa, joka yhdessä hedelmien kanssa piti lounasajat hyvin hengissä vapaasukellusten välissä. Tutustukaa ihmeessä, erityisesti kaakaopavut, gojit ja incamarjat pitävät otteessaan, näistä saa taiottua myös taivaallista (ja taivaallisen terveellistä) suklaata.

>> Tehoruokaa Keho.netissa

Valikoimissa ei ole vielä ihan kaikkea, mutta pian kyllä.

Samalla pieni keksintö, sillä vaikka kuinka olen päättänyt, etten taida ruokablogailla enää, en malta olla jakamatta ihanaa ideaa 😀 Toivottavasti osuu ainakin jonkun halukkaan haaviin.

Paleopomput eli mikrouuniomenat

  • omena tai kaksi
  • kanelia
  • kookoshiutaleita
  • goji-marjoja (tai rusinoita tms. kuivattua hedelmää)
  • hunajaa
  • (luonnonjogurttia, mieluiten partaäijää)

Kuori omenat ja poista kodat. Laita annosastioihin ja karista päälle kanelia. Sekoita kourallinen kookoshiutaleita ja gojeja ja levitä omenalle, toista toiselle. Valele pieni annos hunajaa molemmille omenille. Iske mikroon minuutiksi tai kolmeksi, kunnes omenat ovat kypsiä. Kypsyvät yllättävän nopeasti pehmeiksi, makeiksi ja kosteiksi! Seuraksi vaikka paksua luonnonjugurttia, järkyttävän hyvää, helppoa ja herveellistä.

(Vielä bubblin’ under toinen käytössä oleva kokeiluni eli Tuna Balls (kahdelle):  purkki tonnikalaa vedessä, 1-2 rkl tomaattipyrettä, juustoraastetta, oreganoa/timjamia/basilikaa, suolaa, pippuria, auringonkukansiemeniä. Sekoita ja pyöritä pulleroiksi, paista uunissa n. 200 asteetta hetken verran. Maukkaita ja iisejä eväänä.)

Egyptissä muuten ihastuimme täysin kalmariin ja kalmaria valmistuukin tänään myös kotona. Jos omistat erinomaisia kalmarinvalmistusvinkkejä, jaathan!

15 Comments »

  1. Varmaan oli ihanan loma, olen kerran käynyt Dahabissa.
    Mmm, superfoods! Mä olen tehnyt cocoa nibseistä ja gojimarjoista suklaata ja elävän keittiön pikkuleipiä.Viime syksynä tosin jätin gojimarjalaatikon kaappiin, ja kun avasin, se oli täynnä pieniä valkoisia matosia, joten olis kai pitänyt laittaa se jääkaappiin!

    Kalmari onkin hyvää.Olen kerran postannutkin baby kalmareista, tosin ne oli pakastettuja.Musta ihan parhainta on niin ,että kuumennetaan oliiviöljyä pannulla, laitetaan siihen chilihiutaleita, valkosipulia ja sitten ne kalmarit sekaan.Paistetaan ja lisätään suolaa ja pippuria ja hyvää on!

    Comment by yaelian — 19.4.2009 @ 6.48

  2. Hei Ylibuddhi,

    Paleopomppusi kuulostavat herkullisilta. :- p En omista mikroa, mutta voisin kokeilla niitä uunissa kypsytettyinä.

    Kalmari kerää runsaasti kadmiumia, minkä vuoksi sitä ei kannata syödä kovin usein (katso blogini postaus kadmiumista).

    Comment by Juhana Harju — 19.4.2009 @ 9.41

  3. Kokeilin äsken noita Tuna Ballseja, ja ne olivat erittäin herkullisia! Tuna Ballseista tulee aivan varmasti vakioruokaa meillä! Lisäsin yhden munan vielä taikinaan sitomaan pyöryköitä, kun pelkäsin että ne hajoaisivat muuten liikaa.

    Comment by pikkulintu — 19.4.2009 @ 13.59

  4. Ihanaa kuulla sinusta! Oliiviöljyssä ja valkosipulissa keitetty kalmarit meilläkin, ja runsaasti vasta jauhettua mustapippuria. Lapset ovat aivan hulluina! Kiinalainen lisäisi vielä tuoretta inkivääriäkin. Maku on mieto, mutta se suutuntuma! Isoissa renkaissa omansa hieman sitkeähkö niinkuin lapsuuden vadelmanaruissa, pikkuruisissa kokonaisissa taas toisenlainen, rapeampi. Sen sijaan kalmarin musteen makuun, mitä Espanjassa käytetään niiden maustamiseen, en oikein päässyt.

    Comment by Mirka — 19.4.2009 @ 16.06

  5. Yaelian, no ei kuulosta pahalta! Ja tulen vakoilemaan pikkukalmariohjeesi, luonnollisesti 🙂 Meillä gojit ovat kyllä kaapissa, mutta ilmatiiviissä pussissa. TODELLA toivon ettei tule matoja 😀

    Juuuhhana! Hmmm, luin kadmiumista, täytyy hieman harkita. Samoin parapähkinää menee melkoisesti etenkin Lihansyöjän napaan, siinä taisi ongelma olla seleeni. Mutta onhan sitä jotain syötävä O_O Vaan hyvä, kun joku huolehtii meistäkin <3

    Pikkulintu, oi, hienoa, heti nappasi lintu madon! Pysyvät kyllä yhdelläkin munalla ainakin juustoraasteella höystettynä, mutta the more the merrier, özcööz. Kerro jos keksit hyviä muunnelmia 🙂 Tomaattitunasta lienis tulevan hyvät kans!

    Mirka, samoin, sinun ruokaohjeitasi ja eksoottisia kokemuksiasi onkin ikävä. Mustapippuri on hyvä vinkki, sillä nyt jätimme pois, ettei olisi jotenkin liian vahva miedolle kalmarille. Vaan kuten sanot, suutuntuma on mieluinen, tosin raakaan en pysty sushissa. Mustetta en ole maistanut, eikä kovin houkutakaan. Mutta kalmarit on totisesti tulleet jäädäkseen, molempien makuun, helppoja, terveellisiä lukuunottamatta kadmiumia, ja jotain freesiä!

    Comment by ylimuuli — 19.4.2009 @ 19.56

  6. Mäen jotenkin jaksa innostua noista vierasaineista, menee
    muuten jotenkin mälsäksi elämä. Vanha ämmä meinaa kuolla kumminkin
    kestäköön maksa minkä kestää ja sitten poks vaan pois. Iloa olla pitää!

    Comment by Mirka — 20.4.2009 @ 13.06

  7. Omenasi kuulostavat jänniltä, pitää pistää korvan taakse syksyä varten. Terveellisiä kalmarit meilläkin on, jotenkin en ole jaksanut noista vierasaineista innostua. Syömisen pitää olla kivaa! Vanha ämmä kuolee kumminkin, maksa kestää kunnes sanoo poks ja sitten mirka on pois! 😀

    Comment by Mirka — 20.4.2009 @ 15.59

  8. heipsis! me teimme Venetsiassa kalmaria muutaman kerran (löytyy kategoriasta mustekala :)).
    Locatellin ohjeistuksen mukaan pasitamisessa täytyy olla tosi nopsa. minuutti per puoli on maksimi ettei otus käy
    kumimaiseksi.
    Pastis söi myös kerran ravintolassa pikkukalmareita täytettynä, punaviinissä kypsennettynä ja olivat kuulemma namia. täytettä en tiedä.
    ViiVoanissa näytti olevan nuita pikkukalmareita pakastealtaassa, joten taidammepa kokeilla joku kerta. myös täältä olisi kiva saada ideoita kalmariin 🙂

    Comment by hyppysellinen — 22.4.2009 @ 19.28

  9. Mirka, en mäkään luule että niin överinä vedän mitään että haittaa tulis… Paitsi jos raejuustossa on jotain kamalaa O_O Sen kanelin muuten jätin aikanaan pois aamupalasta kumariinin vuoksi, kun kävin silloin muista syistä verikokeissa ja maksa-arvo oli pompannut. Sitä en tiedä johtuiko siitä, mutta kontrollissa oli laskenut. Muita syistä en keksi.

    Ja pakkohan se on jotain syödä! Miksei sitten jotain ihanaa! 😀

    Hyppis, itse asiassa eksyinkin jo vakoilemaan ihanaa Venetsiaanne kalmarin osin ja olinpa jopa aiemmin kommentoinut sinne 😀 Niin se kehitys kehittyy. Yritämme siis olla ensi kerralla nopeampia, jotenkin on vaikea erottaa, mikä kumimaisuus on kalmarin luontainen omaisuus ja mikä kokkauksen tulos 😉 Sekin tullee selväksi tässä harjoitellessa. Jonkun täytettyjen ohjeen bongasinkin ja listalla on.

    Hauska kuulla sustakin! Tai teistä. Kesällä olis kyllä ihana nähdä blogipiknikillä kaikesta epäbloggauksestani huolimatta. <3

    Comment by ylimuuli — 23.4.2009 @ 5.35

  10. taisitpa kommentoidakin, en huomannut tarkistaa 😉 ja tarkentaisin nyt itseäni että Pastis taisi syödä pikkuseepioita,
    mutta mustekala kuin mustekala.

    en minäkään tuosta kumimaisuudesta enempiä tiedä kuin Locatellin ohjeistus. emme tehneet kalmaria niin usein että siitä olisi tullut rutiinia.

    piknik kuulostaisi oikein kivalta! <3

    Comment by hyppysellinen — 23.4.2009 @ 9.15

  11. Kumariiniongelmaankin on mitä herkullisin ratkaisu: Osta aitoa Ceylonin kanelia! Koko sotkuhan juontuu siihne, että kanelin heikkolaatuista sukulaista kassiaa saa kaupassa myydä kanelina kertomatta kummasta on kyse. Kumariinia on ainoastaan kassiassa, ei aidossa kanelissa. Pikkulinnut väittävät että Meiran reilun kaupan kaneli olisi aitoa. Joku ehtiväinen voisi tarkistaa?

    Comment by Mirka — 23.4.2009 @ 16.08

  12. Hyps, mustis ku mustis 😉 Kuka näitä laskee.

    Mirka, itse asiassa tarkistin asian itse kun se tuli eteen ja juuri tämän tuloksen sain, Reilu on Ceylonia: http://monkeyfood.net/2008/03/03/kaneliuutisia-reilu-kauppa-ruuls/
    Silti sen käyttö jäi vähemmälle… Ehkä pitää lisäillä taas. 🙂

    Comment by ylimuuli — 23.4.2009 @ 18.46

  13. Kappas, en ollut löytänyt blogiisi vielä tuohon aikaan! No kertaus ei liene pahasta. 🙂
    Ja tankoina myytävä kaneli on aina aitoa. Kassia on kokonaisena ihan eri näköistä, paksua ja karkeaa eikä rullaudu.

    Comment by Mirka — 24.4.2009 @ 14.04

  14. Parhaat mustikset mitä olen syönyt kaveri täytti suppilovahveromuhennoksella.
    Paitsi, yhtä ähkintää, koko Helsingistä ei saanut kunnon seepioita ja niissä mitkä löytyi Stockalta oli perkausviilto, olivat kuulemma rumempia kun on tarkoitus.

    Toiseksi parhaat tehtiin tänään Jamien reseptillä: pariloitua mustista, pieniä vaaleita papuja, tuoretta chiliä, limeä, mustapippuria ja rucolaa. Lämmin salaatti siis.

    Comment by Elena — 9.5.2009 @ 21.45

  15. Elena, sienikalmaria! Mikä ajatus. Pitäisi ostaa niitä täytettävän mallisia ja kokeilla. Ja Jamiehen voi varmasti luottaa, kiitos vinkistä 🙂 Kalmarisalaattiohjeita olen joitakin korvan taakse koonnutkin… Pavutko siis tavallisina vihreinä papuina vai mitä tuo tarkoittaa? Valkoisia papuja? 🙂

    Comment by ylimuuli — 10.5.2009 @ 6.27

RSS feed for comments on this post. TrackBack URL

Leave a comment

Powered by WordPress