MonkeyFood Ylimuulin apinanruokakeittiö ruokkii päätä ja häntää

13.11.2009

Tulee se joulu hipillekin

Filed under: raw food,Suklaa,Super foods — Meri @ 20.55

Joulusuklaa on hyvää. Siis jopa se kirottu maitosuklaaversio vetoaa minuun jollain ihmeellisellä tavalla, vaikka harvoin sitä maistelenkaan ja silloinkin hillitynlaisesti palan tai kaksi. Ehkä se johtuu siitä, että joulu on hyvää. Siis tykkään joulusta. Ihanaa.

Myös piparkakut ovat hyviä. Yleensä jaksan tehdä omat sekoitukseni piparkakkutaikinain maustamiseksi, mutta nyt menin aidan matalasta päästä ja ostin piparkakkumausteen valmiina.

Joulusuklaa (raaka)

Sulata kaakaovoi ja kookosöljy siihen, murskaa samalla kaakaopavut sekä pähkinät sopiviksi, rusinoitakin voi pieniä. Sekoita kaik ja säätele makeus stevialla, piparkakkumausteen määrä lienee myös hyvin yksilöllinen. Kaada massa isompaan astiaan tai vaikka jääkuutiomuotteihin ja vie jääkaappiin jäähylle. Isomman astian “suklaalevyn” voi sitten paloitella ihaniksi lohkareiksi ja kuutiot ovatkin valmiita paloja.

Joulumusiikkikin on ihanaa t. hörhö

9 Comments »

  1. Ihanaa joulunodotusaikaa, “hörhö” 😀
    p.s. musta piparkakkutaikina on ihanaa raakana, siis sillai perinteisesti raakana, raw’sta kun en tiä 😛

    Comment by pinea — 13.11.2009 @ 22.07

  2. Itse tein tänään jouluteetä 🙂 Blenderiin mustaa teetä ja paljon jouluisia mausteita.. Namm.

    Comment by xylitol — 13.11.2009 @ 22.47

  3. Raakasuklaa on kyllä hyvää,just eilen tein satsin,joka oli rakenteeltaan paras ikinä! Joulupipareita ehdinkin jo tehdä yhden satsin,raw versiolaisia siis.

    Comment by Yaelian — 14.11.2009 @ 10.16

  4. Pinea, kiitos samoin 😀 Raaka onki hyvää! Vähän eri tavoin raakaa kuin raw 😉 Rawnkin voinee kehitellä. Hei koska te muutatte? 🙂 MINNE o_O

    Xylitol, hauskaa kun kävit, löysin sun apajille! JOulutee olis ihanaa jos jaksais laitella, oon tällanen peruslaiska 😉

    Yaelian, on, paitsi että toi stevia maistuu kylmetessään läpi inhottavasti nyt :-/ Mut laitoitko ohjeen blogiis? Käyn yytsii.

    Comment by ylimuuli — 14.11.2009 @ 10.19

  5. Mä just mietinkin että ostanko steviaa jauheena.Siis maistuu pahasti läpi,enpä taida ainakaan suklaaseen sitten käyttää.Mulla ei ole siitä suklaasta tarkkoja määriä,kun teen ne aina mutu-tavalla,mutta sellaisen yleisen ohjeen voin laittaa piakkoin,sillä siitä tuli aivan super hyvää!

    Comment by Yaelian — 14.11.2009 @ 15.06

  6. Yaelian, eikun perun puheeni! Tai siis mun kokemukseni steviasta ovat sellaisia, että riippuu tuotteesta. Jenkeistä tuotu stevia-jauhe ja stevia-neste ovat liian lakritsaisia itselleni. Sen sijaan tämä Vanilla Stevia on erinomainen. Suklaa oli mahtavaa, PAITSI ihan niiltä harvoilta osin, joihin ei ollut sattunut riittävästi sattumia: rusinaa, pähkinää, nibsiä. Sellaiseen kohtaan nähden steviaa oli hieman liikaa. Muuten hyvä. Annostelu on avainsana stevian kohdalla, suosittelen kyllä ehdottomasti kokeilemaan! Ja kai tuo iHerb toimittaa sinnekin?

    Comment by ylimuuli — 15.11.2009 @ 16.14

  7. Täällä on paikallisen firman steviaa,joko annospusseissa tai lasipurkissa.

    Comment by Yaelian — 15.11.2009 @ 19.48

  8. vaatiiko raakasuklaa ton kaakaovoin? meillä kun olis nyt kaikkea muuta paitsi se.
    ja meneekö raakuus pilalle jos laittaa ihan vanilja tangosta raaputettuna? ei kai siinä ole mitään kiellettyjä aineita?

    huomenna vois ruveta hommiin jos saan nyt hiukan lisävahvistusta ;).

    Comment by Merituuli — 14.12.2009 @ 20.10

  9. Merituuli, ei vaadi, mutta kookosöljyllä tulos on niin pehmeä ettei kauaa pysy kasassa huoneenlämmössä, jääkaappisäilytys siis. Ja tottakai voi oikeaa vaniljaa laittaa! Kokeilemaan vaan 😛

    Comment by ylimuuli — 14.12.2009 @ 21.05

RSS feed for comments on this post. TrackBack URL

Leave a comment

Powered by WordPress