MonkeyFood Ylimuulin apinanruokakeittiö ruokkii päätä ja häntää

10.8.2011

Ravintoloitsijoille (jälkiruokatapakset)

Filed under: Ravintelit — Meri @ 9.25

Keskustelin eilisessä koulutuksessa erään helsinkiläisen ravintoloitsijan kanssa, joka kysyi, mikä saisi minut tilaamaan ravintolassa lisää. Siinä tapauksessa, että joku muukin kiinnostunut ravintoloitsija on kuulolla, esitän toiveeni täälläkin.

Petit Dessert

En oikeastaan koskaan syö ravintolassa jälkiruokaa johtuen osin siitä, ettei tarjolla ole mitään, mikä sopisi ruokavaliooni, ja toisaalta siitä, että pidän enemmän suolaisesta. Söisin kuitenkin, jos tarjolla olisi pieniä jälkiruokia, kuten muutama tumma suklaakonvehti tai pieni muutaman juuston valikoima. Minijälkiruokien menu olisi paitsi hurmaava, myös erinomainen koukku saada (erityisesti naiset) tilaamaan lisää. Ja tapasten ja muiden pikkuannosten tapaan pieniä jälkiruokia voisi tilata useampia…

Koskas syödään?

Ps. Toinen toiveeni on toki se, että ravintolassa oltaisiin joustavia, kuten yleensä ollaankin, mitä tulee erikoisruokavalioihin. Sen sijaan tietämystä niistä on käsittämättömän vähän, kun ajatellaan, että ravintolassa työskentelee ravitsemusalan ammattilaisia; olisi viehättävää, jos henkilökunta ymmärtäisi, mikä ero on maidottomalla ja laktoosittomalla ruokavaliolla ja mitä gluteeniton tarkoittaa. Lisäksi olisi ihanaa, jos erityispyyntöjä kunnioitettaisiin ja huomioitaisiin, että pienikin gluteeni- tai vaikka pähkinäaltistus voi olla liikaa.

10 Comments »

  1. Vaikka allekirjoittaneelle jälkkäri mahtuu aina, niin kyllä minä tätä ajatusta tuen mieluusti – valinnanvaikeuden vuoksi! Olisi ihanaa voida tilata pieni annos juustoa ja pieni annos vaikka hedelmiä. Jälkkäritapaksille +1, ehdottomasti.

    Comment by Hanna — 10.8.2011 @ 9.50

  2. Itse en jälkiruokia ikinä ravintoloissa tilaa juurikin niiden kokojen vuoksi.
    Olisin enemmänkin kuin mielissäni jos vaihtoehtona löytyisi muutama ihana konvehti tai hedelmäpaloja.

    Comment by Sofiia — 10.8.2011 @ 16.45

  3. Komppaan edellisiä, mutta nostaisin silti esille yhden tärkeän seikan; Ruoan laatu, lähinnä hinta-laatu-suhde.

    En välttämättä tilaa lisää, mutta saatan vierailla toistamiseen, jos ruoka oli hyvää/ravitsevaa/sitä oli riittävästi…

    Innostuin keväällä avautumaan… seuraavassa muutama esimerkki, joiden perusteella saa kyllä aika hyvän kuvan siitä, minkä takia asiakas(tässä tapauksessa MINÄ)ei tule uudestaan 😀

    http://www.lounaskriitikko.blogspot.com

    ps. ei tartte ottaa vakavasti

    Nalle

    Comment by Mvn — 10.8.2011 @ 18.22

  4. Hanna, mitenhän tän viestin sais oikeasti ravintoloitsijoille? 🙂

    Sofiia, niin minäkin! Sitä odotellessa. Nopeahan tää olis toteuttaa, saas nähdä, kuka tarttuu syöttiin 🙂

    Nalle, ai sulla on tollanenkin avautumiskanava 😀 Olen aivan samaa mieltä; ruoan tulee olla laadukasta, puhdasta, hyvää ja sitä on OLTAVA riittävästi ;-D Mutta kysymys koski nimenomaan lisää tilaamista, ja tämä lienee ainoa skenaario jossa voisin ajatella niin tekeväni. Vaan siis samoilla linjoilla. 🙂

    Comment by ylimuuli — 10.8.2011 @ 21.16

  5. Pari tummaa suklaapalaa olisi aivan huippujälkkäri! Miten ravintolat ei itse tajua tätä..?
    Ja toi on myös totta, että tietämättömyys AMMATTILAISTEN keskuudessa on todella yleistä.
    Keilaakikkona on aika huolestuttavaa, että tarjoilijalle saa lähes poikkeuksetta selittää, mitä se gluteeni olikaan, ja missä ruokaaineissa sitä on.
    Huoh. Ja kun on siinä aikansa menusta kysellut ja varmistellut annosten gluteenittomuutta ja tehnyt tilauksen, tuodaan pöytään tavallista leipää. 1+1=?
    Tekipä hyvää vähän avautua 🙂

    Comment by Jasu — 13.8.2011 @ 13.57

  6. Mäkin avaudun! Taannoisissa häissä meni vegaaniystäväni kysymään tarjoilijalta, että mitähän hänelle mahtaisi olla tarjolla, erikoisruokia kun ei näkynyt. “No tuossa salaatissa on kanaa niin ei sitä mutta kaikkea muuta voit syödä”, oli vastaus. Ystäväni katsoi pitkään ja toisti sanan vegaani. “Niin muita voit syödä”, oli edelleen vastaus. Vegaaniparka söi sitten pelkkiä perunoita ja leipää (ilman levitettä, tarjolla oli vain voita). Hilpeä juhlat hänellä… Asiaa ei myöskään pahoiteltu millään tavalla.
    Sitä olettaisi että catering-yrityksessä jokainen kesätyötekijäkin tietäisi mitä eroa on vegetaristilla ja vegaanilla!

    Comment by Mimmi — 29.8.2011 @ 21.44

  7. Jasu, AIVAN! MISSÄ MUN SUKLAAT O_O Ja täysin sama kokemus, prikulleen, tuon gluteenittomuuden ja leivän kanssa. Henkilökunta ei tunnu myöskään ymmärtävän, kuinka pienestä se on kiinni. “Vähän gluteenia” ei ole riittävän hyvä. Noh, onneksi monessa paikassa osataankin. Ja usein se jää itsen ja mahaoireiden tms. väliseksi selvittelyksi ravintolakäynnin jälkeen, osattiinko vai ei… Avautuminen on aina jees.

    Mimmi, niinpä. Aika surkeaa. Ja luulisi, että jos on alaan mielenkiintoa niin olisi kiinnostusta (ammattiylpeyttä) selvittää näitä asioita itse. Mutta tietysti osalle se on pelkkää perustyötä, varmaan. Toisaalta nykyään on niin paljon kaikenlaisia erikoisruokavalioita, etten ihmettele, jos henkilökunnaltakin välillä palaa (salaisesti) käämi. Voisivat kuitenkin pitää mölyt mahassaan ja ottaa sen haasteena; mitä ihanaa voisikaan keksiä gluteenittomalle alakarppivegaanille tms. ;-D

    Comment by ylimuuli — 30.8.2011 @ 5.26

  8. (pakko antaa pieni puolustuspuhe) itse ravintola-alalla keittiössä kokkina työskentelevänä.
    Huonoja kokemuksia ruokatarjoilusta, ruoka-aine rajotteiden tai allergioiden tietämättämyksistä tulee varmasti itse kullakin eteen. (mutta pakko sanoa tähän että se riippuu suuresti paikasta, ja paikan tasosta missä syö)
    Myös tarjoilijan oma työpanos vaikuttaa suuresti. Jos on motivaatio omaan työhön alhaalla, on palvelu myös sen mukaista. Omalla kohdallani erityisruokavalioita ja ruooka-ainerajotteita tulee vastaan päivittäin. Gluteenittomille löytyy oma leipä. (automaattisesti kun tarjoilija ilmoittaa gluteenittomasta asiakkaasta)
    Nykyään kaikki tuotteet ovat hylaa, mutta laktoosittomissa tapauksissa silloin täytyy korvata jokin tuote toisella vasaavalla. sama koskee pähkinä- sekä muita allergioita, aina pyritään toteuttamaan asiakkaan tilaus/toive parhaalla mahdoisella tavalla.
    Sen olen kyllä huomannut,että ihan lähiaikoiina yhä useammat ihmiset kun tilaavat pääruoan listalta pyytävät he sen ilman tärkkelyslisäkkeitä ja ilmoittavat itsensä suoraan tarjoilijalle karppaajiksi. (esim annos ilman perunafondanttia, ja tialle sivusalaatti)
    Tästä en itse kauheasti pidä, sillä kaikki annokset ovat suunniteltu kokonaisuuksiksi tiettyjen makujen ympärille jotka korostavat toisiaan, joten itse en pidä annosten “muuntelusta” tai “komponenttien vaihtamisesta” Toisaalta jokaisella mieltymyksensä, ja toiveensa, jotka tottakai osaava palvelu toteuttaa parhaansa mukaan 🙂

    Comment by kylmäkkö — 5.9.2011 @ 23.23

  9. vielä lisäys jälkkärivoiveeseen:
    kyllä useissa paremmissa paikoissa on yleensä mahdollisuus aina muutamaan konvehtiin, petit fouriin kahvin kanssa tai ilman! useimmien kyseiset konvehdit on myös tehty alusta asti itse 😉

    Comment by kylmäkkö — 5.9.2011 @ 23.29

  10. Kylmäkkö, hauskaa, että tulit vierailulle! 🙂 On aivan totta, että ravintoloissa on julmetusti eroja eikä halvalla useinkaan saa hyvää. Ja monessa ravintolassa erityisruokavaliot huomioidaan upeasti! Hauskaa, että teilläkin on gluteenitonta leipää, se on joskus harvoin syötynä aika herkku… Ja nälkä on niin hyvä mauste. 🙂

    Luulen, että karppauksen suhteen on meneillään suuri suunnanvaihdos; tällä hetkellä niin harva vielä karppaa, ettei annosmuutosten paineita ole, mutta paine siihen suuntaan kasvaa koko ajan, että ravintoloissa olisi myös karpeille sopivia annoksia valmiiksi rakennettuina. Ymmärrän täydellisesti, kuinka typerää on ensin suunnitella annos ja sitten lähteä vaihtamaan siitä osia, mutta terveyden ja hyvinvoinnin vuoksi olen itsekin tällainen hankala asiakas… Vaan luulen ja veikkaan, että vähitellen ravintoloihin tulee lisää karppaajille lähtökohtaisesti sopivia annoksia, ainakin jos kysyntään halutaan vastata.

    Voi olla, että mahdollisuus muutamaan konvehtiin olisi, mutta kun se vielä päätyisi listalle! Jossain toki näin onkin. 🙂 Olisipa hauska tietää, mihin ravintolaan pitäisi tulla että pääsisi nauttimaan sinun työsi jäljestä… Et taida paljastaa? 🙂

    Comment by Meri (Ylimuuli Mukkelis) — 7.9.2011 @ 5.25

RSS feed for comments on this post. TrackBack URL

Leave a comment

Powered by WordPress