MonkeyFood Ylimuulin apinanruokakeittiö ruokkii päätä ja häntää

3.9.2011

Try me! Dry me!

Filed under: Alakarppi,Gluteeniton,Lihaa,meat,Napot,paleo,Välipalaa — Meri @ 15.17

Olen ennenkin lausunut jonkin sanan kuivuristamme ja sillä syntyvistä herkuista, mutta hyvää kannattaa toistaa ja parhaita ideoita matkia. Nämä salt&vinegar-sipsit ovat lähes parasta mitä tiedän ja kuivaliha toimii yhtä hyvin eväänä, palkkarina kuin jälkkärinäkin. Yksinkertainen on maukasta ja suolalla pötkii pitkälle. Muitakin ratkaisuita voi tehdä.

Salt & vinegar – lehtikaalisipsit (aiemmin julkaistu englanninkielinen ohje Kale chips)

  • 1-2 lehtikaalta
  • suolaa
  • punaviinietikkaa
  • oliiviöljyä

Revi lehtikaalit paksuimmista ruodoistaan kulhoon. Lorauta (pirskota kuulostaa niin teennäiseltä) joukkoon reilusti punaviinietikkaa ja vähän vähemmän öljyä. Pöyhi sekaisin ja jätä vaikka huoneenlämpöön esim. yön yli. Nostele seuraavana päivänä kuivuriin ja anna kuivatella ehkä viitisen tuntia 30 asteessa. Minusta parempia kuin mitkään perunalastut, Lihansyöjä on eri mieltä. Hence the name.

Kuivalihaa (aiemmin julkaistu englanninkielinen ohje Monkey jerky)

  • pala naudan sisäpaistia
  • suolaa, pippuria

Veistele sisäpaisti ohuiksi siivuiksi syiden vastaisesti. Nosta kulhoon ja kaada päälle vettä kunnes peittyvät, lisää suolaa ja pippuria ja sekoittele. Anna marinoitua esim. yön yli jääkaapissa. Nostele talouspaperin kautta kuivuriin (ettet kastele kuivuria) ja anna kuivatella 50 asteessa ehkä yhdeksisen tuntia.

Maustamisessa saa käyttää myös mielikuvitusta, öljyä tai vaikka voita.

5 Comments »

  1. Helou Meri!

    Tää kommentti ei liity kirjoituksen aiheeseen, joten voi vaikka poistaa sitten kun on huomattu!

    Huomasin kommenttisi Perfect Health Diet -blogissa. Ajattelin vain tulla mainitsemaan, että samanlaisia ongelmia on jotkut muutkin kokeneet karppaamisen aikana ja esim karppausfoorumilla on tietyissä keskusteluketjuissa näitä otettu esille, esim näissä:
    1) http://karppaus.info/forum/viewtopic.php?f=11&t=50729
    2) http://karppaus.info/forum/viewtopic.php?f=11&t=42018&p=133025

    Itsellänikin on stressinsietokyky vielä vähän alhaalla syystä tai toisesta (karppaus mahdollisesti yhtenä syynä) ja saa nähdä jos joskus tulee lisää selvyyttä tuohon ongelmaan. Samoin on kiva kuulla miten sulla etenee omat jutut.

    Comment by Valtsu — 15.9.2011 @ 10.32

  2. Kiitos Valtsu, ja kiitos myös kiinnostavasta blogistasi.

    Viestiketjut eivät löydy, millähän hakusanoilla pääsisin jäljille? Mun jutut ei tällä hetkellä kauheesti liiku suuntaan eikä toiseen, tai siis siltä tuntuu. Toisaalta ainakin kilppariarvot ovat parantuneet ja treenitulokset ovat taas kääntyneet nousuun. Mutta edelleen ihan suossa, toistaiseksi. 🙂

    Comment by ylimuuli — 16.9.2011 @ 14.46

  3. Oho. Tuo ensimmäinen linkki mulla toimii mutta jälkimmäinen menee sellaiseen ketjuun jota en ole koskaan nähnytkään… Jokin meni linkin loppuosan kanssa pieleen.

    Tarkoitus oli siis ensisijaisesti mainostaa ketjuja Suolistoseikkailu 2011 ja Valtsun ketju (mutta ei tuon mun ketjun ekoja kirjoituksia). Myös Misukisun optimointeja käsittelee pitkälti sitä kuinka ihmisillä on ollut ongelmia VHH-ruokavaliolla mutta yli 100-sivuinen keskusteluketju toki käsittää paljon muutakin (jännää) asiaa.

    Comment by Valtsu — 17.9.2011 @ 20.22

  4. Hei hunaja,

    Lehtikaalit – mikä loistava idea. Meikkeli on kuivatellut viime aikoina lähinnä sieniä ja yrttejä. Pian myös omenaa, karpaloa, banaania, sukkiani jne. Otan lehtikaalin ehdottomasti testiin. Pakko myös hehkuttaa Pirkan juureslastuja, olikohan siellä punajuurta, palsternakkaa ja jotain. Kuitupitoisia ja muutenkin mielettömän hyviä, omia punajuurikuivatuksia vois kyllä myös viritellä. Ei mulla muuta moi 🙂

    V

    Comment by polkkapossu — 20.9.2011 @ 12.00

  5. Valtsu, yritän katsella, kunhan kerkiän. 🙂 Joskus lueskelinkin aika pitkälti tuota Suolistoseikkailua. Internet on ihana, kun siellä tapaa ihmisiä. <3

    Well hello, kauraryyniseni PP, lehtikaali on loistavaa. Just toin pari puskaa kuivattavaksi. Sieniä kuivaan kans, ja lihaa viikoittain, se on myös kunkkua. Hedelmiäkin kuivailin viime vuonna. Kiitos Pirkkavinkistä, ostin niitä kokeeksi tänään! Punajuurilastut on parhautta, mutta MIKSI NIISSÄ ON glukoosisiirappia! Miinusta siitä, meinasin laittaa palautetta. Auringonkukkaöljykin on vähän kyseenalaista, mutta se menköön kuitenkin. Teetkö mulle punajuurilastuja pikkujouluihin? PRETTYprettyPLEASE O_O Kiva kun kävit, ees tällai kerran muutamasa vuodesa 😀

    Comment by Meri (Ylimuuli Mukkelis) — 21.9.2011 @ 19.20

RSS feed for comments on this post. TrackBack URL

Leave a comment

Powered by WordPress