30.7.2012

Roonie, my love

Palasimme Pietarista, tuosta mahtavasta, MAHTAVASTA miljoonakaupungista vain kolmen ja puolen tunnin junamatkan päästä toissayönä ja aion kirjoittaa sellaisen travellerisuosituskuosituspostauksen, että menette sinne kaikki! Nyt kun kerran kävin ensimmäistä kertaa siellä niin, että minulla on blogi. Edellisestä kerrasta oli seitsemän vuotta.

Ennen kuin päästän Pietarin ruoka- ja matkatarinat valloilleen (minulta erityisesti pyydettiin kuvia atrioista), otetaan pientä välipalaa. Inspiraatio löytyi Pietarin yhdestä valtavasta kauppakeskuksesta, Galeriasta, jossa jopa MINÄ kykenin tekemään muutaman vaatehankinnan huolimatta vahvasta shoppausaversiostani. Ennen shopautusta näet istuin hetken Lihansyöjän seurassa kahvilla ja nautimme puoliksi gluteenittoman brownien. Pakko myöntää, että oli todella hyvää huolimatta hurjan pitkästä listasta sisältämiään asioita.

Noh, tämä raaka-brownie eli rawnie eli rooniehan on silkkaa superruokaa ja fantastista balsamia ruumille, joten kuolema kuittaa univelat ja roonie reissuhorjahdukset! Ohjeen pohjana tuttu Aletheian juttu, olen kokannut ennenkin. 

Ja siis iishimpää raakabrownieta saa hakea. Kaikenlaisia upeita ohjeita on kirjat, blogit ja muut pullollaan, ja toki on sallittua liotella taateleita ja pähkinöitä ja siemeniä yön yli ja hifistellä lesitiinillä ja antaa kaakaojauhohiukkasille rentouttavaa hierontaa, mutta jos olet kauniisti sanottuna yhtä nopeatempoinen kuin minä, this will do. Rooniesta kiitän CocoVin taannoista pakettia. Kookosöljykin on niin mukavasti kesällä juoksevaa, että haaleat vesihauteet voi unohtaa ja ihan mennään oppikirjan mukaan ja entsyymit säilyy ja niin edelleen.

Roonie (Ilokokin pieneen irtopohjavuokaan)

  • 10 taatelia
  • 1 dl cashewta
  • 0,5 dl auringonkukansiemeniä
  • 0,5 dl raakakaakaojauhetta
  • 0,5 dl kookosöljyä
  • 0,5 dl mulpereita
  • vaniljasteviaa, ripaus suolaa, kanelia
  • pieni loraus vettä tarvittaessa

Blendaa erissä tai kimpassa riippuen surauttimesi kapasiteetista. Painele pienehkön astian pohjalle tasaisesti ja valmista kuorrute.

Kuorrutus

  • 4 taatelia
  • 0,5 dl kookosöljyä
  • raakakaakaojauhetta
  • ripaus suolaa, vaniljasteviaa
  • loraus vettä tarvittaessa

Kaikki karuselliin ja nuppi sekaisin! Levitä pohjan päälle ja siirrä kaakku hetkeksi jäähylle. Okei sitte voit maistaa! Tuoreet (tai pakkas-)marjat eivät Roonieta pilaa.

6 Comments »

  1. Hihii, tänään raakakakkuilua kavereiden kanssa ja todennäköisesti testataan sun roonie myös :) Kerron sitten millaista tuli.

    Comment by Anita — 31.7.2012 @ 8.32

  2. Anita, apua, toivottavasti tulee hyvä :D Hirvee stressi tuli heti, kun Suomi on täynnä raakaruokaguruja ja tää nyt on vaan tällanen helppo… ;D Just kyl maistoin taas, hyvää yön yli nukkuneena myös!

    Comment by Meri — 31.7.2012 @ 15.08

  3. Nam nam nam nam! Ehtisköhän tämän ennen lomaa väsätä? Mä niin odotan megalomaanista Leninkraadi-postingiasi ruokakuvilla koristeltuna. Oye!

    Comment by Niina — 1.8.2012 @ 13.01

  4. Ounou, Leeninkraad viivästyyp vielä hiuga :) Ja tää on niin nopea, että tän väsää vaikka iltapuhteiks!

    Comment by Meri (Ylimuuli Mukkelis) — 3.8.2012 @ 20.47

  5. Olipas hyvää! Ja parasta, että sai tekaistua tosi pikaisesti. Ensi kerralla voisin kokeilla sekaan karpaloita, tyrnejä tai vadelmia. :) Kiitos näistä ihanista resepteistä.

    Comment by Marja — 6.10.2012 @ 19.54

  6. [...] suklaapiirakasta snickers-version. Lähtökohtana oli pomminvarmasti hyvän raaka-brownien eli roonien resepti, johon tuunasin paksummin täytettä sekä reilusti suolapähkinäisempää [...]

    Pingback by Suolapähkinäsuklaapiirakka « Viherrys — 27.12.2012 @ 22.05

RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Leave a comment

Powered by WordPress