MonkeyFood Ylimuulin apinanruokakeittiö ruokkii päätä ja häntää

9.9.2012

Naurava Rosmariini ja korni arki

Tässä ohjeessa ei ole lainkaan rosmariinia, vaan tämän postauksen on tarkoitus saada Pastanjauhajien Rosmariini (ystäväni) nauramaan ja samalla voittaa Pastanjauhajien arkiruokakilpailu. Jos voisitte ystävällisesti käydä sankoin joukoin kehumassa annostani (mielellään vuolaasti ja vilpittömästi), niin minä voisin sitten nauraa Rosmun kanssa.

Sen lisäksi, että kyseessä on helppo, herkullinen, hemaiseva ja huomionkipeä ruoka, annos täyttää vaativimmankin kausiruokailijan toiveet. Syyskuun sienisaaliit luovuttavat oman leimallisen mykomakunsa monenlaisten ruokien mausteeksi, pääasialliseksi ainesosaksi tai pikantiksi lisäksi. Tässä ateriassa sienet on käsitelty kivasti käytettävään muotoon teollisen valmistajan toimesta ja aikaan on saatu rakenteeltaan miellyttävä, ravintosisällöltään vakuuttava, ympäristölle kiltti ja mausteille herkkä quorn, mykoproteiini.

Kokkasin tänään kornia ensimmäistä kertaa omassa keittiössäni, aiemmin olen päässyt laittamaan sitä vain Englannissa. Kokkaaminen ei ollut lainkaan vaikeaa, vaan oikein nopeaa ja helppoa ja arkista ja herkullista, täyttäen hauskasti kaikki attribuutit, joita Rosmariini kilpailuruoalle asetti. Ainesluettelon pituutta voitte arvioida seuraavaksi itse.

Korni arki

  • oliiviöljyä
  • iso sipuli
  • 300 g paketti quorn-kuutioita
  • purkki ananaspaloja
  • 1-1,5 dl kermaa tai kookoskermaa
  • suolaa
  • (tuoretta korianteria)

Ja hei vaan heti sipulia pilkkomaan, laita samalla pannu lämpenemään ja loraa sille olju. Hakkeloi sipuli pieneksi kuutioksi ja kuullota oljussa. Lisää pannulle jäiset quorn-kuutiot ja kerma. Kaada joukkoon ananaspurkin mehu ja ananakset. Anna porista kannen alla hiljalleen 12-15 minuuttia, kunnes neste on jotakuinkin redusoitunut tahnamaiseksi. Mausta suolalla, tarjoile riisin kanssa ja viimeistele tuoreella korianterilla.

Olipa helppo, herkullinen ja nopea! Muulin ammattitaidolla syntyy voittajaresepti, josta perheen Lihansyöjäkin piti.

9 Comments »

  1. Nyt en melkein nauramiselta pysty kirjoittamaan, mutta saako kornia siis koko Suomesta?

    Comment by Rosmis — 9.9.2012 @ 20.17

  2. Maalissa ollaan!! Viis haasteista, jos sain sut höröttämään 😀 Kyllä sitä pitäisi saada K-ryhmä kaupoissa, en tosin tullut lehdistötilaisuudessa erityisesti kysyneeksi… En ole vielä itsekään metsästänyt sillä pakkasessa on muutama näytteeksi saatu paketti. Findus ne toi markkinoille, pakkaukset on värikkään oransseja että helppo katsastaa, jos sikseen tulee.

    Comment by Meri — 10.9.2012 @ 5.14

  3. Rosmis; ainakin tuosta mun lähi-K-kaupasta näytti saavan, joten veikkaan, että kyllä sitä muistakin kaupoista täällä saa. Tsekkaa siis pakasteallas 🙂

    Comment by Virpi — 10.9.2012 @ 6.55

  4. Ainaki syyskuun RuokaPirkassa mainostettiin quornia neljässä eri olomuodossa. Luulis että sitä sit saiski joka k-supparista.

    Comment by Mimmi — 13.9.2012 @ 14.26

  5. Virpi, o-oo-jee!! Kokeilikko?

    Mimmi, joo, ne puhukin että niillä on kamppisdiili. K-kauppaan siis ja maistille! Täytyy iteki käydä santsilla kun viimein on palkkapäivä. O_O

    Comment by Meri — 14.9.2012 @ 15.17

  6. En oo vielä kokeillut, mutta ajattelin kyllä kokeilla 🙂

    Comment by Virpi — 15.9.2012 @ 8.36

  7. Ei ollut Kampin K-Kaupassa, jossa kuitenkin on Aina Kaikkea! :”’O

    Comment by Meri — 15.9.2012 @ 8.37

  8. Pettymyt ja huijausta Kampissa! :O

    Comment by Mimmi — 16.9.2012 @ 20.43

  9. [url=http://www.ooowatch.com/tokei/chopard/index.html]”日本一流ヴィトン コピー、ヴィトン コピー 激安(N品)専門店、全国送料無料、ヴィトン コピー 通販,ヴィトン コピー商品,ヴィトン コピー 販売,当サイト販売したヴィトン コピーなので正規品と同等品質提供した格安で完璧な品質のをご承諾します、当サイトは最高級ヴィトン コピー激安通信販売店です ホームページをクリックして商品をご覧下さい.ロレックスコピー,業界No.1人気スーパーコピーロレックス腕時計専門販売ブランド サングラス 、ブランドコピー、ルイ ヴィトン サングラス、サングラス コピー、シャネル サングラス、グッチ サングラス、コーチ サングラス、D&G サングラス、偽物 サングラス 、激安 サングラス 韓国 人気 楽天市場 モンクレール 代引き 海外ブランド コピー ダミエ 偽者 ルイヴィトンコピーグッチコピーエルメスコピーロレックスコピーカルティエコピーオメガコピーブルガリ コピー 時計スーパーコピーも多彩な品揃えでお待ちしています。スーパーコピー,ブランドコピー,コピーブランド,シャネルコピー ブランド商品は信頼と安心のお店、ベルメゾンネットで[/url]

    Comment by Anonymous — 4.3.2016 @ 13.29

RSS feed for comments on this post. TrackBack URL

Leave a comment

Powered by WordPress