MonkeyFood Ylimuulin apinanruokakeittiö ruokkii päätä ja häntää

23.9.2012

Monkeyfoodin kruununprinsessa

Ainakaan pitkäaikaisemmille lukijoille ei liene epäselvää, että oma suosikkikaakkuni maailmassa on Cake Courgette, kesäkurpitsakakku, jonka ohjeen sain vuonna 2007 Englannissa opintojaksollani. Ohje ei ole enää ihan alkuperäisenään käytössä, mutta peruselementit ovat tallella; mehevyys, maukkaus, pähkinät ja rusinat. Viimeksi olen mouhonnut siitä tämän vuoden kesäkuussa, kun preparoitsin gluteenittoman version.

Tämäkin versio on gluteeniton, mutta sillä erotuksella, että jauhoina on käytetty pelkästään luonnostaan gluteenitonta tattaria, jolloin on voitu välttää epämääräisiä ja teollisia gluteenittomia jauhoseoksia. Sokeristakin luovuin tässä täysin, ei niin, että uskoisin siitä olevan harmia harvoin nautittuna. Mutta jos se kerran on turhaa, why not stevia.

Kyseessä on englantilaisittain “leipämäinen” kakku, jonka teen itse aina leipävuokaan. Apinaprinsessa on ruokaisa eikä sillä tavoin makea, kuin vaikkapa täytekaakut. Erityisen parasta kakku on mustan teen kanssa, mikä ei yllätä, kun ajatellaan, mistä prinsessa on kotoisin.

Sinnikäs kakun postaamiseni johtuu paitsi onnistumisen ilosta, myös siitä, etten tiedä, onko kukaan lukijoistani koskaan kokeillut kakkua. Voisko joku?

May I present to you, Apinaprinsessa, vaihtomekoin!

Prinsessa eestä…

…prinsessa takaa…

…prinsessa istuu…

…prinsessa makaa.

Pähkinöinä.

Apinaprinsessa (gluteeniton, sokeriton kesäkurpitsa- tai porkkana-ananas-kakku)

  • 2 dl tattarijauhoa
  • reilu 1 tl leivinjauhetta, soodaa, suolaa, kanelia ja steviajauhetta kutakin(jos käytät pelkkää steviaa, Hermesetas-steviaa tarvitaan runsaammin)
  • 1,15 dl pähkinöitä
  • 1,15 dl rusinoita
  • 2,5 dl kesäkurpitsaa TAI porkkanaa raasteena ja 1 prk valutettua ananasmurskaa
  • 1,15 dl öljyä
  • 2 luomumunaa

Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen (käytän omassa kaasu-uunissani säätöä 4). Voitele vuoka ja jauhota se esim. chia- tai muilla siemenillä. Saap käyttää jauhoakin.

Sekoita kuivat aineet ja murskaa pähkylät veitsellä. Lisää pähkinät ja rusinat kuiviin aineisiin. Raasta joukkoon joko kesäkurpitsa tai porkkana. Jos laitat porkkanaa, suositan lisäksi purkillista ananasmurskaa, valuta mehu pois ennen lisäämistä. Kunnon ananasakäämäsattumien saamiseksi voi ostaa purkillisen ananaspaloja tai -renkaita, ja pilkkoa niitä vain vähän pienemmiksi veitsellä.

Lopuksi lisää joukkoon öljy ja munat, sekoita haarukalla ja kaada vuokaan. Paista n. yksi tunti. Helppoa kuin helmenkalastus!

Makeutuksena käytin Cocovin stevia-jauhetta, jota tosiaan ensimmäisissä kokeiluissa käytin aivan liian reilusti, sillä olin käyttänyt ennen Hermesetaksen steviaa, joka on sekoitus maltoa ja steviaa eikä siis niin makea. Tämän Cocovin stevian kanssa saa olla tarkkana, ettei tule liikaa, mutta sehän on vain mahtavaa, että hippunen riittää!

22 Comments »

  1. Ooo, minä niin rakastan englantilaistyyppisiä leipiä (vai kakkuja…), jotka ovat täynnä isoja paloja pähkinöitä ja kuivahedelmiä! Tämä vaikuttaa hyvältä, joskin voisin veganisoida sen 🙂

    Comment by minerva — 23.9.2012 @ 9.02

  2. Siitä puhe mistä puute. Olen ollut niin kauan kakkua vailla, että lupaan pian kokeilla! 🙂

    Comment by Laura — 23.9.2012 @ 9.44

  3. Minerva, sitten varmaankin rakastat tätä! 😀 Veganisointi onnistunee jollain kananmunankorvikkeella, tietänet paremmin kuin minä. 🙂

    Laura, hahaaaaa! Ai muuten, suunnittelin sun pään menoksi kyllä sitä toista kuvauspaikkaakin, olis niin hauska esitellä Hikiset filosofit ™ telkkaris ;D

    Comment by Meri — 23.9.2012 @ 10.06

  4. Pakkohan se oli testata ku noin kauniisti pyysit 🙂 Herkkua on, analysoitu tarkemmin blogissani 🙂 kiitos reseptistä ja usuttamisesta vihdoin kokeilemaan!

    Comment by H — 23.9.2012 @ 14.39

  5. Hahahahaaaaa! Kiitos H, nyt on kaikki täydellistä. :’) Kaakkusi on niin kaunis! Ja kuten postasinkin postaukseesi, rasvana voi käyttää vaikka kookosöljyä tai voita, jauhoina kauraa tai tattaria, pähkinöinä mitä haluaa. Jee, jee. Ja voi ja juusto sopivat ah niin hienosti tällaisiin!

    Comment by Meri — 23.9.2012 @ 16.13

  6. Viime viikolla tesmasin omenan ja kesäkurpitsan sekoituksella. Muuten meni hienosti paitsi säilyvyyttä en ehtiny testata 🙂

    Comment by Mimmi — 24.9.2012 @ 17.19

  7. Mimmi, säilyvyys on kyllä tässä tosi huono vaikka olis vaan yks syöjä O_O T. Koko kakku yksin kahdessa päivässä

    Comment by Meri (Ylimuuli Mukkelis) — 24.9.2012 @ 19.30

  8. Jap, yhden naisen ja koiran talous veti puoli kakkua illassa. Että ei tässä Muulille hävitä.

    Comment by Mimmi — 24.9.2012 @ 20.19

  9. PS. onko toi jauhotus chiaa? Olisin veikannut hampun siemeniä. Siitähän se ajatus sitten lähti…

    Comment by Mimmi — 24.9.2012 @ 20.20

  10. Mitämitä, ei mitään hikistä piilokameraaâ„¢, kääk! Kakku ei ole valmistunut (tai siis tein kyllä omenapiirakkaa), mutta tulin katsomaan, olisiko joku muu jo tehnyt. 😀 Joo, ei mulla muuta.

    Comment by Laura — 24.9.2012 @ 21.28

  11. Mimmi, se on hamppua! Mutta chia oli edellisellä kerralla. Molemmat toimivat hyvin. 🙂

    Laura, yksi on jo tehty ja blogattu –> H:n kommentti! Piilofilosofiaa, rather. Ota aikasi, omppukin on jee <3

    Comment by Meri (Ylimuuli Mukkelis) — 25.9.2012 @ 5.28

  12. I’ll try yours if you’ll try mine! 😉 http://napapilvi.blogspot.fi/2012/09/gluteeniton-kesakurpitsa-suklaakakku.html

    Comment by Anna — 25.9.2012 @ 6.30

  13. Anna, will do! 😀 Täytyy vaan vähän pohtia jauhohankintoja, kun ei ole kookosta, tapiocaa eikä hirssiä kaapissa ja toisaalta matti kukkarossa O_O Tapiocajauho taitaa olla edullistakin… Kuulostaa herkulliselta 🙂

    Comment by Meri — 25.9.2012 @ 6.48

  14. Nou money, nou hätä! Tapiocan ja hirssijauhon ostin molemmat Vii Voanista. Halpaa kuin makkara! Kookosjauho voikin sitten olla tyyriimpi hankinta… Mutta voihan sitä aina yrittää korvata vaikka tattarilla. Ei se ny niin nuukaa ole! 😀

    Comment by Anna — 25.9.2012 @ 19.43

  15. Anna, okei, mää käyn shopauttaa heti jahka ehdin! Ja kookosjauho taas kestää kauan, siihen voi hyvin sijoittaa. 🙂

    Comment by Meri (Ylimuuli Mukkelis) — 25.9.2012 @ 20.12

  16. May I present to you the savoury version! http://napapilvi.blogspot.fi/2012/10/makoisa-kesakurpitsaleipa.html

    Comment by Anna — 2.10.2012 @ 15.22

  17. Kakku tuli juuri uunista ja kaksi palaa maisteltu! Herkkua, tällä hetkellä niin rajallisen ruokavalion keskellä! Kiitos Meri aivan loistavista resepteistä, olen viettänyt viime päivinä tunteja lukien läpi kaikkea ihanaa mitä täältä löytyy. 🙂 Kiva kun ei tarvitse keksiä polkupyörää uudelleen!

    Comment by Marja — 2.10.2012 @ 19.36

  18. Anna, upeaa tuotekehittelytyötä, kollegani pilvellä! Tulen kernaasti maistelemaan sitten pikkujouluihin ;D

    Marja, hienoa kuulla, että käyttiskamaa. Tule sitten kertomaan suosikkisi! 🙂

    Comment by Meri — 2.10.2012 @ 20.04

  19. […] että hyvä välipala olisi jäätelö, vanukas tai leivonnainen. Tein eilen leivonnaista Monkeyfoodin ohjeen mukaan. Näinköhän se parantaa tuloksia punttisalilla, nähtäväksi jää. Muokkasin reseptiä […]

    Pingback by Perjantain kakkulaakso | — 19.10.2012 @ 11.34

  20. Hieno resepti ja helposti muunneltava, kiitos! Kokeilin ensin tuon sinun ohjeesi mukaan tattarijauhoilla, lisäsin muutaman pilkotun aurinkokuivatun aprikoosin mukaan. Herkkua oli, eikä kauaa säilynyt yhden (+vakkarikyläilijän) taloudessa. Ainoa pienesti häiritsevä yksityiskohta maussa oli mulle tuo stevia. En tiedä olenko ainoa, jolla steviasta tulee outo “suutuntuma”; makeus “leviää” suussa ja muodostaa sinne hetkeksi säilyvän kalvomaisen tunteen.

    Lapsena rakastin sekä banaani- että taatelikakkuja, joten päätin tänään saikulla ollessani vähän versioida, ja vähentää stevian määrää banaanin ja taateleiden makeuden avulla. Ap reseptin mukaan muuten, mutta (cocovin) steviaa vain ½ tl, ananasmurskaan mössäsin ylikypsän banskun mukaan ja turautin ehkä ruokalusikallisen agavesiirappia mössöön, tämän lisäksi pilkoin joukkoon kuivattuja taateleita (ehkä reilu desi paloina). Mausteisiin lisäsin kanelin lisäksi hienonnettua kardemummaa, jauhettua inkivääriä ja piparkakkumaustetta ehkä ½ tl per mauste. I love it!

    Comment by AS — 24.10.2012 @ 14.35

  21. AS, hyvä, hyvä, hyvä! Piparkakkumauste oliskin excellent kun joulua saa jo alkaa ajatella. Hyvä joulukakku tämä on muutenkin, aika perinteinen hedelmäinen, pähkinäinen kuivakakkutyyppinen, vaikkei kovin kuiva. 🙂

    Comment by Meri (Ylimuuli Mukkelis) — 25.10.2012 @ 5.10

  22. Moikka
    Jokunen vuosi sitten löysin tämän kakkuohjeen ja tein gluteenittomana, stevia/ hunaja makeutuksella. Nyt ajattelin taas tehdä, muutamia kertoja olen tässä välissäkin tehnyt mutta kesäkurpitsalla olen onnistunut, porkkana ananas versiolla en jostain syystä ole. Joskus taisin raastaa omenaakin jos en väärin muista.

    Comment by Sanna — 4.8.2017 @ 5.22

RSS feed for comments on this post. TrackBack URL

Leave a comment

Powered by WordPress