MonkeyFood Ylimuulin apinanruokakeittiö ruokkii päätä ja häntää

1.10.2012

Ãœberherkku kakku ja Vitamix-ale!

Filed under: Cake&Cookies,Gluteeniton,Maidoton,Piiraat,Vitamix — Meri @ 5.45

Ensimmäisenä kiitoksia Napapilven Annalle, joka asetti ehdoksi Apinaprinsessan kokeilulle sen, että minä kokeilisin hänen valmistamaansa kesäkurpitsakakkua. Koska elämässä on aina syytä juhlaan, will do! And I did.

En valmistanut “alkuperäistä” suklaakesäkurpitsakakkua, vaan version 2.0, jonka Anna kehitteli omenapiirakaksi. Kakku on niin hyvää, että siitä pitäisi antaa varoituksia tekijälleen! Älä leivo kakkua ollessasi yksin kotona, sen säästäminen muille syöjille vie kaiken energian. Kaakku on vilpittömästi sanottuna todella, todella herkullista; Anna kuvaili taikinaa piparkakunmakuiseksi, minun suuhuni se maistui pullataikinalta. Ehkä kyseessä onkin taikataikina, joka maistuu kullekin siltä, josta eniten pitää? ;D

Oli kuinka oli, kuten Anna sanoi, pohjaan tehtävä taateli-kookosöljy-seos muistuttaa pitkälti muna-sokerivaahtoa, joka on perinteisen gluteenileivonnan yksi reitti. Sitä lienee hyvä lähteä varioimaan kaikenlaisiin suuntiin. Sokeriahan kakkuun ei muutoin tule, mutta taatelit, nuo übermakeat luonnontoffeet, tekevät tempun paremmin kuin hyvin!

Oma kaakkuni vaati paistamista peräti tunnin ja 15 minuuttia, mutta se saattoi johtua valituista jauhoista tai lisäämistäni puolukoista, joissa on paljon nestettä. Tässä linkki Annan alkuperäiseen gluteenittoman omenapiirakan ohjeeseen ja tässä linkki kesäkurpitsa-suklaakakun ohjeeseen. Kesäkurpitsahan on tässä ihan vain kosteuttamassa, sitä ei maista.

Näin minä sen tein (ja söin):

Omena-puolukkakakku (gluteeniton)

  • 2,5 dl kuivattuja taateleita
  • 3 rkl kookosöljyä
  • 2,5 dl kiehuvaa vettä

Sekoita ainekset ja jätä pehmiintymään, seuraavaksi sekoita kuivat aineet:

  • 1 dl kookosjauhoa
  • 1,2 dl tapiokajauhoa (Esim. Vii voanista, halpaa kuin saippua)
  • 1,75 dl maniokkijauhoa (samoin Vii voanista)
  • 1 tl leivinjauhetta, soodaa ja suolaa
  • reilu 1 tl kardemummaa
  • 2 rkl pellavansiemenrouhetta

Surauta nyt taateli-kookosöljy-vesiseos blenderissä tasaiseksi tahnaksi, menee Vitamixissa silkkiseksi herkuksi! Laita uuni kuumenemaan n. 180 asteeseen (kaasusäätö 4). Voitele kakkuvuoka huolellisesti. Pilko sen pohjalle esim.

  • 4 pienehköä omenaa
  • …ja lisää pari desiä puolukoita (varoitus: nämä siis kastelevat kakkua, jos haluat siistimmät, valitse pelkkä omena tai muita kuivempia aineita)
  • mausta kanelilla

Lisää sitten kuiviin aineisiin

  • 3,5 dl kesäkurpitsaraastetta (sitä rouheampaa, ei tarvitse olla piiperrystä)
  • taateli-kookosöljy-vesitahna

Sekoita huolellisesti. Kaada vuokaan omenien päälle ja paista uunistasi, jauhoistasi ja kakun kosteudesta riippuen 45 minuuttia viiva 75 minuuttia. Anna jäähtyä ja kumoa! Saakuran hyvää.

Ja sitten se toinen asia. Christoffer Raakapuodista oli minuun yhteydessä ja digaili Vitamix-juttujani. Hän halusi tarjota kokeiluun koodia, jolla Monkeyfoodin lukijat saavat 20e alennusta Vitamixista ostaessaan sen Raakapuodista. En ole koskaan levitellyt täällä edes iHerbin koodeja, eli en tiedä, kuka tähän nappaa, mutta jos joku on hankkimassa tuota ihmevehjettä (tai saamassa sitä joululahjaksi), niin kyllä pienikin ale on ale! Koodi on Monkeyfood23 ja se on voimassa vuoden loppuun, 31.12.12 saakka. Ohje koodiin löytyy täältä.

Oman käyttökokemukseni perusteella voin vain rakastaa Vitamixiani, joka tekee mm. päivittäin smuuteja, soseuttaa soppani, tahnoitti taatelit ja simuloi jopa ravistettavaa lumisade-kuulaa kookoslastuista jauhoa tehdessään, katsokaa vaikka! Onhan sentään jo lokakuun ensimmäinen.

I’m walking in the air…

20 Comments »

  1. Oh my, mikä kakku! Harmi kun poikaystävä lähti just takaisin pohjolaan, on varmaan ihan pakko kokeilla reseptiä ja syödä koko kakku yksin. HARMI! ;D

    Ja Vitamix, mikä ihana kapine! Kuukauden päivät on täällä sillä huristeltu, voi olla, että kuherruskuukausi jatkuu vielä toisen ja kolmannenkin kuun.

    Comment by minerva — 1.10.2012 @ 11.08

  2. Mums mums, hyvä että maistui! Tästä kyllä tehdään pitkin talvea kaikenlaisia eri versioita…!

    Pitää myös testata mitä tapahtuisi, jos kesäkurpitsaraasteen tilalle laittaisi porkkanaa. Ehkä me keittiökemisteinä teemme jonkun yhteisen kokeilusession? 🙂

    Comment by Anna — 1.10.2012 @ 15.35

  3. Minerva, hahaha, paras läppä! Mä suunnittelen jo seuraavaa versiota 😛 Ja jee, toinen Vitamixin rakastaja! Se on kyllä MIELETÖN! Mikä on sun number one ohje?

    Anna, oujea, luulenpa, että seuraavan teen viikonloppuna kun mennään mökille! Mustikoita, I’d say. Mustikkapullaa, siis ;D Hei olis oikein hauska kokoontua! Pitäiskö kutsua Laura kans mukaan, eikö oo niin, että tunnette? Vapautuneiden ex-paleoiden pikkujoulut?! Ihan tulee vesi kielelle.

    Comment by t? — 1.10.2012 @ 19.02

  4. Heti kun kerrotte millä kookosjauhon ja taatelit (yök) saa korvattua, niin pyöräytän piparipullakakun. Soijajauhoa ja rusinoita?
    Vapautuneet ex-paleoiden pikkujoulut :D:D Mä niin tuun kuokkimaan ton nimisiin bileisiin!

    Comment by Mimmi — 1.10.2012 @ 20.01

  5. Joo, Laura messiin ja pikkujoulut pystyyn!

    *näkee itsensä sielunsa silmin tonttulakki päässä ja kaulin kädessä*

    Comment by Anna — 2.10.2012 @ 12.29

  6. Kiitos tästä, kävin heti Vii Voan-shoppailemassa ja pyöräytin oikein maukkaan kakkusen, en ollut ennen käyttänytkään tapioka- tai maniokkijauhoja, noihan oli ihan loistavia! Tuota kookosöljy-taatelitahnaa ei kyllä kannata huvikseen hurautella, on aika taivaallisen hyvää :D.

    Comment by Hanski — 2.10.2012 @ 20.43

  7. Tuo kesäkurpitsaraaste kantsii rutistaa kuivaksi, niin saa kuivemman kaakun puolukoiden kerakin! Pitas varmaan kokeilla reseptia joskus.

    Comment by Mary — 4.10.2012 @ 19.51

  8. Mimmi, kookosjauhon voi korvata millä vaan noista jauhoista, tai millä jauholla vaan, vaikka maissi-! Ai taatelitkin pitäis korvata o_O Sitten en kyllä lupaa, että tulee samanlaista pullataikinaa. Kuivattuja viikunoita? Niissäkin on aika tavalla enemmän siemeniä. Rusinat ei mene samalla tavalla tahmeaksi tahnaksi kuin taatelit, mutta kokeile! Tervetuloa kuokan kera 😀

    Hanski, jea, jea! Halpoja ja hyviä. Joo, ei piä liikaa muistella tätä keikkiä ollenkaan 😛

    Mary, jep, näin voi tehdä, hyvä vinkki! …vaikka aika kivaa on se kosteus, mua ei haittaa märkä kakku 😀 Aina parempi kuin liian kuiva. Kokeile ihmeessä, aika kovia suosituksia 🙂

    Comment by Meri — 4.10.2012 @ 19.55

  9. Miehä kokkeilen heti kun saan haettua tapioa ja kumppaneita. Ja kuokka pitää kans lisätä ostoslistalle… Harkitsen jopa siedätyshoidattavani taateleita, tämän kakun tähden!

    Comment by Mimmi — 5.10.2012 @ 10.00

  10. Olen aina ajatellut, että kesäkurpitsa on niin hieno. Se suodattaa kauniisti maasta kumpuavan veden ja palkitsee janoisen kasvattajansa. Meni vähän runolliseksi, mutta joo, kyllä tätä(kin) kakkua on kokeiltava.

    Comment by Laura — 10.10.2012 @ 20.51

  11. Nyt vasta luin kommentit ja mua kai jo huudeltiin pikkujouluihin? Hauskaa, koska ajattelin itse ihan samaa. Jee, baila baila!

    Comment by Laura — 10.10.2012 @ 20.53

  12. Laura, olipa kauniisti puhuttu kesäkurpitsasta. :’)

    Ja joo: bienvenidos a bailar!! Perustetaan FaBoon vaik häpening?

    Comment by Meri (Ylimuuli Mukkelis) — 10.10.2012 @ 21.04

  13. Kuulin muuten juuri ystävältä, että maniokki ja tapioka = samaa shittii?

    Comment by Hanski — 11.10.2012 @ 6.49

  14. […] Monkeyfood:n Facebook sivulla tuli eteen kysymys: onko blogin velvollisuus kertoa rehellisesti arjesta? (alunperin kysymys oli esitetty täällä) Mitä mieltä sinä, tämän lukija, olet? […]

    Pingback by Blogit – maagista inhorealismia vai totaalifantasiaa? | Totuus löytyy raudasta — 18.10.2012 @ 8.05

  15. Hanski, no näyttäs olevan, joo! Jos oikein käsitän, niin maniokki on koko sitä juurta (kassavaa) jauhona ja tapioka on vain sen tärkkelystä. Siis kuten maissijauho ja maizena eli maissitärkkelyskin ovat hiukan eri asia. Aina oppii 😀

    Comment by Meri — 20.10.2012 @ 10.09

  16. Kiitos Meri selvennyksestä, tosiaan, aina oppii :). Anyhow, kakku sai illallisvierailtani paljon kiitosta, tarjoilin sen vielä kermavaahdon kera :-p.

    Comment by Hanski — 21.10.2012 @ 8.01

  17. Kova veto! Tää olis varmaan hieno joulunakin luumuista valmistettuna, seuraksi kermistä johon loraus jotai alkoholia… 😛

    Comment by Meri — 21.10.2012 @ 8.10

  18. Kävin Vii Voanissa ja mulle myytiin tapiokana “bapaomeel bapao weather starch”. Mahtaakohan olla oikeaa tavaraa? Toi wheat vähän antaa ymmärtää jotin muuta. Googlailukaan ei auttanut 🙁

    Comment by Eija — 24.10.2012 @ 17.31

  19. Eija, no jo on outoa; kyllä noissa tapiokajauhoissa (pusseissa) lukee ihan selvästi tapioka farine tai tapioca starch tai meel. Ja kassavajauhoissa lukee cassava, yleensä niissä on suomeksikin joku tarra. Näyttäis siltä että toi on vehnätärkkelystä: http://www.aziatische-ingredienten.nl/bapao-meel/

    Jos siedät vehnää, voit kokeilla toki silläkin. Vehnätärkkelyshän on suhteellisen ilman esim. gluteenia, teollisesti puhdistettuna jopa niin, että sopii keliaakikoille (http://www.keliakialiitto.fi/liitto/keliakia/keliakian_hoito/vehnatarkkelys/). Tärkkelyshän on viljan sokeri kun gluteeni taas on proteiini. Varmasti tämä kakku tuollakin onnistuu, jos vehnä on ok.

    Vii Voanissa ei aina ole paras suomen kielen ymmärryksen taso, mutta olen minä yleensä kysymälläkin oikeaa saanut… Voi kerppu, minkä möivät!

    Comment by Meri (Ylimuuli Mukkelis) — 25.10.2012 @ 5.20

  20. Kiitos sinulle selvityksestä! Siedän jonkin verran vehnätärkkelystä, mutta taidan antaa pussin kaverille! Tänään siis uudella yrityksellä Vii Voaniin 😉

    Comment by Eija — 25.10.2012 @ 14.25

RSS feed for comments on this post. TrackBack URL

Leave a comment

Powered by WordPress