MonkeyFood Ylimuulin apinanruokakeittiö ruokkii päätä ja häntää

14.1.2013

Ahvenanmaan kultakimpale!

Filed under: Alakarppi,Arkiruoka — Meri @ 17.37

Nyt on pakko mainostaa, kun olen ihan koukkuuntunut. Kaikki alkoi siitä, että rahatilanteeni meni vähän kuppaiseksi vuosi sitten. Ei mitään sen ihmeempää syytä, mutta piti alkaa syynätä rahankulutusta tarkemmin. Koska olen tällainen luomunsuosija, elintarvikeostokset joutuivat tietysti tiukkaan arviointiin; arvioinnin tuloksena suurin osa luomusta karsiutui, kauppaketjujen omat merkit ja tarjoukset tulivat luksuksen tilalle ja aloin välttää pitkälti sekä hallia että erikoiskauppoja.

En kuitenkaan kokonaan, sillä hallistahan saa aivan edullista, kun tietää mitä ostaa. Samoin etniset kaupat myyvät edullisia tuotteita monissa elintarvikelajeissa, edullisempia kuin mainstream-marketit. Hallissa taktiikakseni on muodostunut se, että a) päätän etukäteen mitä ostan ja b) ostan edullista. Tämä tarkoitti Lentävän lehmän kohdalla sitä, että olen siellä asioidessani järjestään pyytänyt halvinta juustoa (mitä milloinkin), vaikka se onkin ehkä aika brutaalia, varsinkin muita asiakkaita kohtaan.

Lehmäläiset eivät tästä kuitenkaan ole moksiskaan. Sen sijaan olen löytänyt aivan aarteen, nimittäin maukkaan edamin, joka on Lehmän edullisin (opettelen käyttämään sanaa edullinen sanan halpa sijaan Lehmän toisen omistajan ehdotuksesta – omistajat ovat muuten, kuten muutkin työntekijät, aika mahtavia)! Siis toisin sanoen ihan perhanan halpa.

Siinä se on. AARRE.

Siinä se on. AARRE.

En ole kuunaan pitänyt edamista, ja kun nyt maistoin kaupan edamia, ymmärrän miksi. Tämä Lehmässä myytävä ahvenanmaalainen kimpale on kuitenkin puhdasta kultaa: maukas ja IHANA. Olen palannut ostamaan tätä jo monta kuukautta. Hyvänkokoinen mötkö ei juuri kukkaroa köyhdytä, mutta rikastaa ruokapöytää aivan eetuna.

Kaikkein suurin herkkuni tällä hetkellä on – tadaa! tätä ette arvanneet – riisikakku, jonka päällä on runsas kerros kookosöljyä ja paksu viipale ahvenanmaan edamia! REPIKÄÄ SIITÄ.

7 Comments »

  1. Pitääpä testata tuo juusto. Yritän opetella jonkun tahdikkaan tavan pyytää sitä, mun pokka ei pysty pyytämään edullisinta 😀 Mut toisaalta nythän on helppoa, kun voi vaan pyytää “sitä juustoa, jota suositeltiin Monkeyfood-blogissa”.

    A.

    Ps. Kookosöljyä ja Edamia??? Voi herranjee sentään!! 😀

    Comment by Anna — 15.1.2013 @ 7.53

  2. Nii joo, vähän jälkijättöisesti tajusin, et eihän se kookosöljy oo sen kummallisempaa kuin että laittaisi voita… Kätevämmässä muodossa vaan, kun voi heti levittää!

    Comment by Anna — 15.1.2013 @ 7.57

  3. Anna, siis pyydä ahvenanmaalaista! 😀 Täytyykin oikein lihavoida se tuolta että muutkin ymmärtää, ettei tarvitse pyytää halvinta 😉

    Kookosöljy on mahtavaa vaikka lusikalla syötynä (voita en söisi kyllä lusikalla), se ja minä ollaan jotenki maailman parhaat kaverit. <3 Ihan eri kuin kookosmaito tms.

    Comment by Meri — 15.1.2013 @ 8.10

  4. Onko sulla antaa tarkempaa valmistajaa tai muita tuntomerkkejä, että tuota herkkua voisi yrittää pyydystää myös muiden kaupunkien kuin Helsingin kauppahalleista? 🙂 Muistan joskus ostaneeni jotain ahvenanmaalaista namijuustoa, muttei minulla ole aavistustakaan siitä, montako erilaista edamia sieltä tulee!

    Comment by Salla — 29.1.2013 @ 23.00

  5. Salla, no niinpä näyttää sieltä tulevan aikamonen määrä juustoa! 😀 Kyselen kun käyn seuraavan kerran Lehmässä ja raportoin sitten. 🙂

    Comment by Meri (Ylimuuli Mukkelis) — 30.1.2013 @ 6.15

  6. Salla, oijoi, unohdin tulla raportoimaan, kysyin jo aikaa sitten! Mutta nyt olen kyllä vähän ulalla; mielestäni sanoivat, että on Ålands central mejeriet tms. ja nyt löydän vain ACA:n. Voisikohan olla ihan se?

    Comment by Meri (Ylimuuli Mukkelis) — 14.2.2013 @ 18.49

  7. [url=http://www.bagkakaku.com/vuitton_bag/2/N41541.html]リンデの心は、彼らのムーンウォッチコレクションに加えていると、はい、あなたが尋ねる)-―がなされるだけで59へ行くことができる前に、月に2日間のサイクル数。ショパール時計コピー新しいリンデホワイトゴールドとブラックを始めたシリーズの最新の繰り返しで、ゴールド版の刻まれた18 kの形で見続けたfunkierで上昇した。スマートな方向に行って、このリンデ白く見えるパリッとしてすべてのビットとして冷静にその前任者として。[/url]

    Comment by Anonymous — 6.3.2016 @ 16.08

RSS feed for comments on this post. TrackBack URL

Leave a comment

Powered by WordPress