MonkeyFood Ylimuulin apinanruokakeittiö ruokkii päätä ja häntää

28.4.2013

Elämän tarkoitus on… Katsokaa, bataattilasagne.

Filed under: Arkiruoka,Gluteeniton — Meri @ 19.09

Olisi niin paljon sanottavaa ja puhuttavaa ja pohdittavaa eikä millään siihen aikaa ja resursseja, niin täksi se sitten redusoituu (onpa toimiva suomennos). Vaikkei uusia reseptejä Monkeyyn juuri tupsahtelekaan, laittelen sen vuosikautisesta valikoimasta kaikenlaista silloin tällöin täällä omassa keittiössäni, vaikka laiskaakin laiskempi kokki kun nykyään olen, niin usein mennään tosi simppelillä linjalla. Hauskaa, jos uudetkin lukijat löytävät näitä klassikoita, kuten vaikkapa tämän bataattilassen, joka ei oikeastaan ole lasse mutta herkullista kuitenkin.

Oikeastaan halusin vain kertoa, että olen kovasti hengissä ja hirveä meno ja meininki päällä ja että kova hinku ja aatteen palo olisi jutella vaikka mistä, mutta juuri nyt tämä on paras mihin pystyn. On ihan supermukavaa, että täällä silti reissaa porukkaa <3 Kiitos. Älkää kokonaan kadotko.

lasagna

Ps. Kun nyt katsoin alkuperäisen ohjeen linkatakseni sen tähän, huomaan, että olen vähän oikonut mutkissa. Onnistuu siis ilman voitakin, ja ylipäänsä sillä lailla rennolla otteella. Kyllä te tiiätte.

 

5 Comments »

  1. Mahtavaa että oot “kovasti hengissä” 😀 Samma här.

    Comment by Mimmi — 2.5.2013 @ 8.34

  2. Koska tulee hei uusi postaus?

    Comment by Persikka — 27.5.2013 @ 17.16

  3. Ehkä maailmankaikkeus yrittää kertoa mulle jotain. Painoin hakemistosta Rahkapaistosta ja sain Erkin erilaisen linssikeiton. Vissiin pakko kokeilla, ostin eilen lisää linssejäkin 🙂

    Comment by Mimmi — 13.6.2013 @ 12.18

  4. Mimmi, 😀 Kokeilitko?! Se on ihanaa!!

    Persikka, happy now? 😉 Voit ehdottaa, koska tulee seuraava.

    Comment by Meri — 25.6.2013 @ 8.27

  5. Testasin ja oli hyvää! Tuunasin kummminkin hiukan, sipulia ja valkosipulia kuullotin reilusti jauhelihan joukkoon ja kookosmaidon korvasin mantelimaidolla kun en halunnut hirmu tymäkkää kookoksen makua.

    Comment by Auli — 5.11.2014 @ 14.38

RSS feed for comments on this post. TrackBack URL

Leave a comment

Powered by WordPress