MonkeyFood Ylimuulin apinanruokakeittiö ruokkii päätä ja häntää

29.10.2007

Banaanijäätelöpiiras

Kuten suunnittelin jo ruokahaasteen haudutteluvaiheessa, ajatus Elävän ravinnon piirakan ja Banaanijäätelön yhdistämisestä oli toteutettava. Kaksi hyvää yhdessä harvoin lupaa pahaa (paitsi jos entsyymit ottavat toisistaan mittaa, terveisiä vaan Villelle [formerly known as entsyymi-Ville]!) ja tässäkin tuotos on suurempi kuin osiensa summa.

banaanipiiras

Piiraspohjan voi valmistaa haluamistaan pähkinöistä ja siemenistä liottamalla niitä nelisen tuntia tai yön yli, itse tosin hieman oikaisin kun idea syntyi niin myöhään. Banaanijäätelön voi maustaa miten tahtoo, samoin päälle voi lykkiä marjoja, pähkinöitä, hedelmiä tai siirappia sen verran kuin parhaaksi katsoo. Tässä eilinen komboni.

Banaanipiiras yhdelle

Pohja

  • 1 rkl auringokukansiemeniä
  • pieni kourallinen manteleita
  • muutama hasselpähkinä
  • pieni porkkana
  • sitruunamehua
  • kanelia

Huuhtele liottamasi pähkinät ja siemenet ja jauha ne blenderissä karkeaksi massaksi, ei siis tahnaksi saakka. Raasta porkkana ja lisää siihen sitruunamehua. Sekoita tuotokset ja mausta kanelilla. Taputtele tarjoiluastian pohjalle ja reunoille.

pohja
Täyte

  • puolikas pakastettu banaani
  • 1 tl carob-jauhetta
  • pari pecan-pähkinää
  • puolikas omena
  • luraus vaahterasiirappia

Ota banaani pakkasesta ja anna sulaa pahimmasta kohmeesta. Jauha blenderillä, kunnes muodostuu jäätelönkaltainen hyinen massa. Sekoita joukkoon carob (tai kaakaojauhe). Levitä täyte piiraspohjalle. Viipaloi päälle omenaa ja viimeistele pähkinämurskalla ja vaahterasiirapilla. Nauti piiras pieteetillä viimeiseen murenaan saakka ja tunne elinvoimasi kasvu. Sillä, kuten Elävän ravinnon “guru” Ann Wigmore sanansa asettelee:

Remember: It’s not the food in your life that brings health – it’s the life in your food that really counts. A. Wigmoresta voi olla montaa mieltä, mutta lausuma on hieno.

17.10.2007

Jäätelökesä jatkuu

Filed under: Banaani,Elävä ravinto,Herkut,Kevyt,Optimoidut — Meri @ 17.00

Taas on oltu tötteröllä eli ajettu pakastettua banaania jos jonkinlaiseksi herkuksi. Vieraalleni tarjoilin banaani- ja suklaajäätelön yhdistelmän kevyesti carob-jauheella maustetun cashewkerman ja pecan-pähkinämurskan kera. Itse maustoin jätskini rommiesanssilla. Yllä samaista himpun suklaista cashew-kermaa. Kyllä oli hyvää!

rommibanaanijäde

15.10.2007

Muistan jäätelökesää (U-u-u-uU)

Filed under: Banaani,Elävä ravinto,Herkut,Kevyt,Maidoton — Meri @ 10.03

jäätelöö

Elävän ravinnon jäätelö on banaani pakkasessa. Saattaa kuulostaa köyhältä, mutta se on kaikkea muuta! Kun pakastetun banaanin pistää tehosekoittimessa tasaiseksi, muodostuu mieletön jäätelömäinen massa, jonka kuohkeus ja luonnollinen makeus ovat melkein parempaa kuin se lehmäjäde. Massaa voi maustaa ainakin kanelilla, carobilla, kaakaolla, vaniljalla ja marjoilla, miksei myös esansseilla ja alkoholeilla. Olen vasta Jakki Jäätelökokki – urani alussa, joten tuoteperhe laajenee vähitellen. Ja tätä ei myydä Nestlelle.

Banaanijäätelön überhyvä puoli on myös sen maidottomuus, nyt kun ilman sitäkin yritän sinnitellä. Jäde on ehtaa luonnonkarkkia! Eikä sitä konetta tarvita mihinkään, tavallinen pakastin piisaa. Tässä perusohje, jonka kanssa voi sitten lähteä seikkailemaan.

Maidoton jäätelö

  • 1 tai useampi Reilun kaupan banaani

Kuori banaanit ja paloittele pariin osaan. Laita pakkaseen pussissa tai rasiassa ainakin pariksi tunniksi tai ihan tulevaisuuden varalle vaikka pidemmäksikin aikaa. Kun jäätelöhimo sitten iskee, ota banaanit hetkeksi sulamaan. Kun ne alkavat hellittää umpijäästä, aja ne tehosekoittimessa tasaiseksi ja kuohkeaksi massaksi. Ajaa saa vähän pidemmän aikaa kuin vain murskaksi. Valmis!

Tässä vaiheessa voit maustaa satsin tai esimerkiksi osan siitä. Itse valmistin jäätelöksi yhden banaanin, josta otin puolet massasta erilleen. Toiseen puoleen hurautin hyvin sekaisin 1,5 teelusikallista carob-jauhetta, jota saadaan johanneksenleipäpuusta ja joka muistuttaa kaakaota. Laitoin satsit vielä pakkaseen ennen nauttimista ja soseutin myös viisi hieman sulanutta mansikkaa sorbetiksi.

Jälkiruoka-ajan saavuttua otin jäätelöt esiin ja kokosin ihanan trion; banaanijäätelöä, suklaajäätelöä ja mansikkaa. Päälle hasselpähkinärouhetta. Mmm mmm mmm.

Ettei mene ihan nautiskeluksi, mainostan samalla Hesarin uutta blogia ja bloginpitäjää. Kukapa muu kuin vaikuttavan Sarasvatin hiekkaa – kirjan tekijä Risto Isomäki on liittynyt blogaajien joukkoon ja kirjoittaa niistä tavallisista aiheista kuten maailmanlopusta. Tänne päin, Pallo hukassa.

P.S. Jakki ja jäätelökone oli yksi lapsuuteni suosikkikirjoista Piilomaan pikkuaasin ohella. Parasta oli, kun kiharaturkkinen jakki painoi kotilon korvaansa vasten ja kuuli meren.

9.10.2007

Suurenmoisia suomuuraimia

lakka2

Kaikki alkoi, kun sain kaupasta tilaamani lakat eteeni. Muovisessa rasiassa luki Suomuurain. Mielikuvitukseni sukelsi välittömästi Aili Somersalon satumaiseen kirjaan Mestaritontun seikkailut, jolla on merkittävä rooli lapsuuteni mielikuvissa. En tiedä, mainitaanko suomuuraimia kirjassa lainkaan, mutta mielessäni Sammaleisen (noita) salaperäinen majapaikka suolammen virvatulineen yhdistyy täysin muuraimiin ja sen kaltaisiin. Kuten Wikistä selvisi, lakalla on muitakin nimiä; tunnetun hillan lisäksi kultaista marjaa sopii kutsua lintiksi tai valokiksi.

Muhkeat muuraimet pääsivät arvoiseensa seuraan Elävän ravinnon piiraassa, joka täyttää myös esimerkiksi paleoliittisen ruokavalion tunnusmerkit, ollessaan myös vegaaninen, gluteiiniton ja maidoton. Ennen kaikkea kyseessä on pähkinäinen, hedelmäinen ja marjainen herkku, joka kyllä maistuu.

Menneellä elävän ravinnon kurssilla valmistimme samanlaisen piiraan puolukoista ja ohjetta voikin varioida lähes loputtomiin omin mielisiemenin, -pähkinöin, -marjoin, -hedelmin, miksei mausteinkin. Tein kolme annosta eli reilun neljänneksen tästä ohjeesta, joka täyttää sopivasti normaalin piirakkavuoan.

Elävän ravinnon piirakka

  • 2 dl manteleita
  • 1 dl auringonkukansiemeniä
  • (0,5 dl hasselpähkinöitä)
  • 6 kpl taateleita (käytin tuoreita, kuivatutkin käyvät, ne voisi liottaa)
  • 2 omenaa
  • 1 rkl sitruuna- tai tyrnimehua
  • 0,5 litraa marjoja
  • 2 banaania
  • (2 päärynää)
  • (kanelia)

Liota manteleita, auringonkukansiemeniä ja hasselpähkinöitä vedessä 4-8 tuntia. Huuhtele ja laita tehosekoittimeen. Lisää taatelit pilkottuina ja aja mureaksi massaksi, ei tahnaksi. Raasta omenat karkeaksi raasteeksi ja sekoita niihin sitruunamehu. Sekoita raaste ja murea massa, mausta halutessasi kanelilla tai kuivatulla inkiväärillä. Taputtele taikina piirakkavuokaan, myös reunoille sen verran kuin riittää.

lakka3

Soseuta banaanit haarukalla. Kuutioi päärynät pieneksi kuutioksi ja lisää banaaniin. (Päärynät voi jättää poiskin, mutta kokemukseni mukaan sopivat todella hyvin.) Levitä seos piirakkapohjalle. Levitä lopuksi marjat seoksen päälle ja painele ne kevyesti täytteeseen, etteivät vieri leikatessa. Vuoan pohjalle voi levittää siemeniä tai pähkinäjauhoa, jos haluaa estää pohjan tarttumista kiinni vuokaan.

lakka4

lakka5

Valmista oheen cashew-kerma, johon tässä uusi, parempi ohje. 🙂

Cashew-kerma

  • 1 dl cashew-pähkinöitä
  • 1,5 dl vettä
  • 2-3 taatelia (tuoretta tai liotettua, liotetut liotusvesineen)
  • (luonnonvaniljaa)

Huuhdo pähkinät ja sysää blenderiin veden ja taateleiden kera. Lisää vesi vähitellen, niin saat kermasta sopivan paksuista. Maistele myös taateleiden välillä. Itse passasin vaniljan, mutta tätähän voi kukin maustaa kuten parhaaksi katsoo. Kerma on aivan ehdoton pari piiraalle!

pokaali

Opin muuten viime kerralla, että cashew-pähkinää ei tarvitse liottaa, sillä se on jo kuumennettu keräysvaiheessa eikä siten ole varsinaista elävää ravintoa. Ei cashew silti pahaksi ole ja maku on erinomainen.

Itse kokeilin kotona piirasta suoraan annosvuokiin, jolloin kiinnitarttuminen ei ole ongelma. Erittäin hyvin toimi annoksen rakentaminen lasiin, jolloin se oli hieman runsaampi ja mukava syödä.

13.8.2007

Vatsaparan pelastava Vihreä enkeli

Filed under: Banaani,Elävä ravinto,Optimoidut,Välipalaa — Meri @ 13.40

Kun vatsa ja sen toiminta nyt liittyvät niin oleellisesti ruokaan, rohkenen tuoda aiheen esille täälläkin. Kaikki juontaa juurensa kahdeksan vuotta sitten diagnosoituun vatsakatarriin, joka milloin ärtyy ja milloin leppyy. Stressi tunnetusti on ihan killeriä mahalle, samoin kuin kahvikehvi josta muuten yritin joskus luopua enkä enää aio. Lisäksi oma vatsalaukkuni jupisee aika lailla mm. rukiista, hapokkaista hedelmistä ja marjoista yhdessä muun ruoan kanssa nautittuina, palkokasveista, sokerista, vehnästä, hiivasta sekä paistetusta että kovin mausteisesta ruoasta. Jaa niin, listaa voisi jatkaa pidemmällekin, mutta ehkä vain sanon, että aloitan aamuni aina kaurapuurolla enkä koskaan koske särkylääkkeisiin.

banakaado2
Koska jaksamisen tiukille vetänyt kesä on vetänyt tiukille mahansa yhdessä vatsataudin avituksella, on sitä jotenkin saatettava tolalleen. Lääkäriin on suunta jahka ehdin, sitä ennen vähän käypää omahoitoa. Sain haltuuni lehtiartikkelin, jossa mahakatarria käsitellään aika monipuolisesti. Sieltä poimin tämän maha- ja makuautuuden, viherpirtelön. Nimi ei ole kovin houkutteleva, joten kutsukaamme sitä tästä lähin Vihreäksi enkeliksi. Vihreää siitä tekee kermainen avokado ja makeaa muheva banaani. Itse ropsin joukkoon vielä viherjauhetta ja kauraleseitä, mutta mikäli erityisiä vatsaprobleemeita ei ole, passaa ne ja keskity olennaiseen.

Maku on lempeä ja upea, koostumus pehmoisa. Aivot alkoivat jo hyrrätä tämän soveltamista makeisiin leivonnaisiin. Ravitsemuskouluttuja Paula Heinosen, jota olen ollut joskus kuuntelemassa livenäkin, ohjeessa voi lisätä myös omenamehua, itse ohensin pienellä vesitilkalla.

Vihreä enkeli (yhdelle)

  • puolikas kypsä avokado
  • puolikas kypsä Reilun kaupan banaani
  • 3 rkl vettä

Kaikki blenderiin ja tahnaksi! Nautitaan ihan sellaisenaan tai sitten ihan kuten haluatte. Vatsa toivottavasti kiittää.

banakaado

Jutussa muuten kehoitettiin siemailemaan ahkerasti myös yrttiteetä, joten olen tehnyt parhaani ja piankos olen kyllästetty mintulla ja kamomillalla. Yritän myös hetken pysyä vähän enemmän erossa maitotuotteista, kokeiluluontoisesti. Laktoosiahan en toleroi sitäkään. Ja hyvä on, yritän myös pärjäillä minimitsufeilla. Jos teillä muuten on samanlaatuisia vatsaissueita ja niihin hyviä vinkkejä, olen enemmän kuin kiitollinen. Nexiumeja odotellessa…

7.8.2007

Ihana elokuu ja sydänilon kakku

sydänilonkakku

Elokuu on suosikkikuukauteni. Sen hohkaava aurinko, kypsät viljapellot, läpilämmenneet kalliot, laiska kuumuus ja tummuvat illat tuntuvat onnelta. Onnea on myös täydellinen päivä; aamupuuro ennen seitsemää, onnistunut työvuoro, kahvikupponen ja aurinkotuoliin nukahdus, punttihiki popin tahtiin ja vapaan keittiön valloitus! Kliimaksi ulkona ystävien kanssa kauniisti katetun pöydän ääressä, vailla kiirettä.

kasvit

kasvit2

Pöytään kannettiin jo useamman kerran pettämättömiksi todettuja kanavartaita, Henkan mestaroimaa herkullista kasvislisäkettä sekä jogurttikastike. Jälkiruoaksi nautittiin kerta kaikkiaan maailman parasta kakkua. Kyseessä on se sama autuus, jonka postasin jo Juukelin hyvänä banaanikakkuna. Tänään kaakku oli vielä entistäkin mahtavampi ja sai uuden nimen.

kattaus

Tiedättehän sen suklaakakun, jonka ohjeen suurin osa tuntee ja joka kantaa nimeä Sydämen surujen kakku? No, koska tällä suklaisella banaanikakulla ei voi olla mitään tekemistä surujen kanssa sen tuottaessa niin käsittämätöntä onnea, ja koska sen aikaansama ilo tulee suoraan sydämestä, on vain oikein ja kohtuullista, että se ristitään täten Sydänilon kakuksi. Resepti vielä kerran, vassokuu! Menkää ja tuottakaa ILOA elokuuhun!

Sydänilon kakku

  • 4 dl jauhoa
  • 1,75 dl sokeria
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 tl soodaa
  • 1 tl suolaa
  • 150 g sulatettua voita
  • 4 todella kypsää banaania
  • 2 munaa
  • 2 dl piimää
  • (kookoshiutaleita)

Voitele vuoka voilla ja jauhota kookoshiutaleilla. Laita odottamaan. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Sekoita kuivat aineet. Muusaa banaanit toisessa astiassa, mutta älä liian muusiksi, jätä kunnollisia sattumia. Lisää joukkoon sulatettu voi sekä kananmunat ja lopuksi piimä. Kaada kuivat aineet samaan vatiin ja nostele puuharukalla hieman sekaisin. Vain hieman! Jauhoa saa jäädä näkyviin, ei vatkausta. Siirrä taikina vuokaan ja vuoka uuniin, n. 25 minuutiksi tai muutamaksi minuutiksi pidemmäksi ajaksi, riippuen uunista.

Älä jymistele keittiössä, ettei kakku lässähdä. Poista se uunista kun se on saanut väriä ja kohonnut. Kakun on tarkoitus jäädä hyvin kosteaksi ja banaanisattumien mehevöittämäksi. Anna jäähtyä rauhassa ja kumoa sitten. Valmista kuorrutus.

Kuorrutus

  • 2,75 dl tomusokeria
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 4 rkl kahvia
  • 3 rkl kaakaota (van Houten)
  • 50 g voita sulatettuna

Sekoita muut aineet ja lisää lopuksi sulatettu voi. Kaada jäähtyneen kakun ylle ja tarjoile. Juuri piimä tekee tästä kakusta täydellisen, vaikka tilalle voi hädässä laittaa kermaviiliä tai maustamatonta jogurttia. Piimän juoksevuus ja happamuus pitää kakun kosteana ja upeana.sydänilonkakku2

sydänilonkakku3

sydänilonkakku4

27.6.2007

Filobanaani ja pistaasihalva

Filed under: Banaani,Herkut,Leivonta,Nuts! — Meri @ 20.11

Jos pitää kiinalaisten ravintoloiden klassikkojälkiruoasta friteeratuista banaaneista ja jäätelöstä, niin ainakin minun suuhuni tämä maistuu kovasti samalta, mutta ehkä paremmalta ollessaan vähemmän rasvainen. Olen lähiaikoina surffaillut filotaikinan kanssa keittiössä paljonkin, mutta en ole saanut vielä postatuksi aiheesta. Lisää piisaa jahka saan itsestäni irti filosofiaa. Tämä kuitenkin on iisi ja ihana.

filobanaanijahalva

Filobanaani (neljälle)

  • 2 kypsää banaania
  • 3 arkkia filotaikinaa
  • n. 25 g voita
  • vaahterasiirappia
  • (jäätelöä)
  • (tuoretta minttua)

Sulata voi. Levitä sulanut filotaikinalevy ja voitele se voilla. Levitä päälle toinen levy ja toista voitelu. Kolmas kerta toden sanoo eli kun olet levittänyt senkin samaan kasaan ja voidellut, on aika puolittaa banaanit. Kuori ne ensin. Leikkaa filotaikina neljään yhtä leveään osaan ja laita aina puolikas banaani kaistaleen päähän ja rullaa se filon sisään. Nosta valmiit filobanaanirullat vuokaan tai pellille ja työnnä 190 asteeseen. Poista uunista, kun pinta on rapean ruskea. Aseta filobanaani lautaselle ja lorauta päälle vaahterasiirappia. Annostele viereen vanilja- tai mansikkajäätelöä sekä tuoretta minttua. Tsah! Jos haluat ekstraedgeä annokseen, lisää nokare itsevalmistamaasi pistaasihalvaa.

Pistaasihalva

  • 1 dl tahinia
  • 2-3 rkl vaahterasiirappia
  • 0,5 dl murskattuja pistaasipähkinöitä
  • 3 rkl kokonaisia pistaaseja

Sekoita tahini, siirappi ja pistaasimurska. Aseta kokonaiset pähkinät jonkin sopivan kokoisen, ehkä hieman laakean rasian pohjalle ja kaada seos niiden päälle. Tasoittele hieman ja siirrä jääkaappiin tai pakastimeen muutamaksi tunniksi ennen tarjoilua. Mikäli pakastimesi todella toimii toisin kuin omani, suosittelen jääkaappia. Oma pakkaseni on niin lämmin, että jäätelöäkin voi lusikoida ilman sulatteluja (uuden hankinta on työn alla, rahoitusta etsitään).

Tässä kuvaamassani kombossa jäätelöä edustaa todellinen klassikko eli Eskimopuikko. Se on hyvää ja hylaa.

12.6.2007

Tein ite parempaa (pistaasikakku)

Filed under: Banaani,Cake&Cookies,Herkut,Leivonta,Nuts! — Meri @ 7.51

pistaasikaakunpala

Eilenpä eilen tartuin vihdoin viimeisimpään Maku-lehteen, joka jo aikanaan postiluukustani kolahtaessaan herätti heti huomiota kotikokkaaja 2007 -loppusuorallaan. Numerossa esiteltiin kotikokkaajaehdokkaiden jälkiruokia. Ohjeiden perusteella kävin välittömässä äänestämässä ehdokasta numero 3, joka on röykkäläisen Kirsi Pietikäisen.

Jo kuva on houkutteleva, ja ainesluettelon pistaasit, banaani ja rahka ovat apinan mieleen. Kilpareseptin nimikin on oiva; Tee ite parempaa. No, en tiedä onko minun versioni parempaa, pieniä muutoksia siinä sattuman johdosta on, mutta ainakin se on ihan tolkuttoman hyvää. Jäähtyneenä testattu, jääkaappikylmänä testaan vielä tänään ja tulen raportoimaan.

Pistaasikakku (4-6 annosta)

Pohja

  • banaani
  • 100 g ruiskeksejä (käytin ruis-Digestivejä)
  • 2-3 rkl sulaa voita

Täyte

  • 2 valkuaista
  • 1 dl tomusokeria
  • 1 prkl (250g) rahkaa
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 1 dl pistaaseja murskattuna
  • 1/2 tl rommiaromia (tai appelsiinin kuorta raastettuna)
  • 3 rkl vaahterasiirappia (alkuperäisessä ohjeessa tulee rahkan sekaan, itse unohdin ja valutin annoksen päälle aina hippasen)

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Voitele pitkä leipävuoka ja pilko banaani vuokaan nopan kokoisiksi kuutioiksi. Murustele keksit hienoksi muruksi ja kaada vuokaan. Heivaa vuokaa ees-taas ylös-alas, kunnes banaanit ovat “paneroituneet”. Valuta voisula vuokaan.

Vatkaa valkuaisia, kunnes ne kovettuvat vaahdoksi, joka pysyy kulhossa, vaikka sen kääntäisi mukkelismakkelis. Pidä vatkain käynnissä ja lisää sokeri vähitellen. Vatkaa, kunnes seos on hohtavaa ja jämäkkää, useita minuutteja. Sekoita eri astiassa rahkaan vaniljasokeri ja rommiaromi, halutessasi myös vaahterasiirappi. Kääntele marenki rahkaseoksen joukkoon ja peittele komeudelle banaani-ruispohja. Ripota murskatut pistaasit pintaan ja paista n. 20 minuuttia. Anna jäähtyä. Ainakin tuoreena sulaa suussa!

pistaasikakku

Jaa niin, tässä vaiheessa lorautin itse sitä vaahterasiirappia kaakulle. Luulen, että jos olisin sotkenut sen ohjeen mukaan rahkaan, olisi kakusta tullut turhan makeaa, mutta kustas sen tiedän. Tehkää kuten parhaaksi näette. Kunhan teette. Alkuperäisessä ohjeessa siis rommiaromia ei myöskään ollut, vaan unohdinpa kaupasta appelsiinin niin sovelsin. Aijuu, jos kellään on makoisia ohjeita, joissa voipi hyödyntää tuota vaahterasiirappia, vinkatkaa! Jonkun blogissa keskustelinkin joku aika sitten ko. tuotteen hankinnasta, mutten pölökkypää muista missä.
Ja vielä yksi kuva 😛

pistaasikakunpala

14.5.2007

(Apinan)Banaanileipä(puu)

Filed under: Banaani,Cake&Cookies,Herkut,Leivonta,Napot — Meri @ 16.12

Aluksi vähän Reilua asiaa; kaikki kynnelle kykenevät ja kykenemättömät, muistattehan Toukokuun ruokahaasteen! Aiheena Reilun kaupan tuotteet, joita saa nykyään myös esimerkiksi Lidlistä. Lisäksi valinnanvaraa löytyy eli vaikka keittäisit kupin kuumaa Reilun kaupan kahvia. 😉

banaanileipä

Ruokahaasteeseen postaukseni liittyy sikäli muutenkin, että Rosmariinin skaban avannut haastepostaus hyödyntää oikeaa apinanruokaa eli banaania. Koska juhlimme oman perheeni kanssa eilistä äitienpäivää tänään, en laittanut sentään banaanimuhennosta (vielä!) porisemaan, vaan iskin sorkkani kauan haaveilemaani Pippurimyllyn Banaanileipään. Jos olet banaanin ystävä, suosittelen tsekkaamaan myös Juukelin hyvän banaanikakun ohjeen.
banaanileipä2

Noudatin ohjetta melko tunnollisesti vaikken ruokavaakaa omistakaan, eli grammoissa lienee pientä boheemia säätöä, mutta kuka niitä laskee. 😉 Ainoastaan saksanpähkinät korvasin pecanpähkinöillä saatavuussyistä. Leipä paistuu paraikaa uunissa ja tulen raportoimaan mausta kunhan ape on kylässä korkattu, mutta ainakin taikina oli niin äärihyvää että oksat pois. (Puhuin palturia; koska leipä ei ihan irronnut täysin vuoasta pääsin jo maistamaan, voi jösses mikä mahtiherkku!)

sekapähkylä

Lisäksi tein huvikseni toistamiseen Saran pähkinäherkkua, johon sovelsin pähkinäeväideni jämät eli cashew-, maa- hassel- ja pecanpähkinöitä, manteleita sekä ropsauksen auringon- ja seesaminsiemeniä. Myönnän, että parhaiten toimivat cashew ja pecan, mutta myös mantelit ja hasselit maistuvat. Maapähkinät skippaan ehkä tulevaisuudessa. Siemenet vähän hukkuivat joukkoon, mutta eivät ne pahaakaan tee.

24.2.2007

Banaanibroileri ja pähkinäinen riisi

Filed under: Arkiruoka,Banaani,Eksotiikkaa,Kana,Nuts! — Meri @ 10.17

22.2. Hesarista bongattu ohje pääsi kokeiluun heti ilmestymistään seuraavana päivänä eli eilen, perjantaina, hedelmävadin ylikypsä banaani alkoi huudella siihen malliin. Herkullista, tosin seuraavalla kerralla reilummin chiliä. Ja ainakin minun makuuni vaatii raikkaan salaatin kylkeen. Tässä siis ohje Hesarin ohjetta mukaillen, suluissa omat ratkaisuni.

Banaanibroileri

  • 450 g maustamattomia broilerinfileitä (käytin suikaleita)
  • 1 dl maustamatonta jogurttia (kaapissa oli Total 0%)
  • chiliä myllystä (purkista ja tuoreesta)
  • 1 tl currya
  • 2 valkosipulin kynttä
  • 2 dl kookoskermaa
  • 1 tl suolaa
  • 2 rkl tomaattipyrettä
  • 1 banaani

Sekoita jogurttiin curry ja chiliä niin paljon kuin sielusi sietää! Nosta fileet marinoitumaan tunniksi pariksi. Riittävän ajan päästä kuumenna pannulla öljyä ja paista fileet/suikaleet. Lisää valkosipuli. Sekoita kookoskermaan suola, tomaattipyree ja murskattu banaani ja kaada seos pannuun broilereiden seuraksi. Anna hautua kymmenisin minuuttia.

Pähkinäinen riisi

  • 1 sipuli
  • 1 valkosipulin kynsi
  • 1 iso porkkana
  • 2 dl basmatiriisiä (käytin 1 dl pikakokojyväriisiä)
  • 4 dl vettä (tai käyttämäsi riisimäärän mukaan)
  • 1 kasvisliemikuutio (tai puolikas kanaliemikuutio)
  • 1/2 tl jauhettua korianteria
  • 1 tl jeeraa
  • 1 dl suolattuja cashewpähkinöitä
  • 1/2 keltaisia rusinoita (en laittanut itse)

Kuori ja hienonna sipulit ja raasta porkkana. Kuullosta paksupohjaisessa kattilassa tilkassa öljyä. Lisää riisi ja anna senkin kuultua hetki. Lisää vesi, liemikuutio ja mausteet. Kypsennä miedolla lämmöllä kannen alla n. 10 minuuttia. Lisää pähkinät (ja halutessasi rusinat).

Tarjoa banaanibroileri pähkinäriisin kera ja koristele mintulla (ohjeessa käytettiin persiljaa mutta Antti ei pidä siitä). Muhevan makoisaa ja täyteläistä.

« Newer Posts

Powered by WordPress