Kun muu ei auta, on otettava järeät aseet muulinkouraan ja ryhdyttävä perinteiseen hääleikkiin! Ryöstön kohteena ei tosin ole viileän vaalea morsio eikä modernin hauskasti myöskään sulho, vaan pitkään kadoksissa ollut Salamahaaste. Sniff. Ryöväysoperaatio kohdistuu liian kauan laakereillaan levänneeseen Kaikilla aisteilla -blogiin, joka ei toivottavasti ota rikosta liian henkilökohtaisesti.

Joten toverit, tavarits: täten julistan ruokablogaajapaneelin myötävaikutuksella, paavin konklaavin suomin valtuuksin Salamahaasteen jälleen syttyneeksi! Ruoantähteiden lemuinen ja liekitettyä banaania muistuttava eloisa salama suuntaa tänään tähdenlennon lailla suoraan asian ytimeen: juhlimaan Raunan Kannat kattoon -blogiin.

Koska on melkein joulu ja joulu on kristillinen juhla, ja koska jumalaisten henkilöitymien suonissa virtaa veren sijaan punaviini, haastan tällä (vuori-)saarnalla Raunan kehittelemään joulun juhliin helpon ja ekologisen luomuherkun, joka sisältää verta. Eikun punaviintä. Epäilen, että aihevalinta saisi Vatikaaninkin höyryt nousemaan suotuisaan suuntaan ja Raunan muita herkkuja jo maistaneena viini nousee jo kielelle. Eikun vesi.

Salamahaaste II

Haastettu: Rauna // Kannat Kattoon

Haastaja: Ylimuuli Mukkelis // Monkeyfood.net

Deadline: 6.12.2009

Avainsanat: helppo, ekologinen, punaviini

Että siitä. You go GIRL!! Hehee.

Iskuryhmän rohkea Chaos iski Monkeyfoodiin ja tässä tulos. Olkaa hyvät, tunnustelkaa vapaasti!

1. Ostin jo joulukalenterin.

2. Treenasin toissaviikolla Crossfit Helsingillä kalsareissani, sillä olin trikoiden sijaan ottanut mukaan kaksi treenipaitaa.

3. Jokin aika sitten maksoin kaupan kassalla kortilla ja kuuntelin samalla iPodiani. Kassa sanoi jotain ja vastasin, ettei ole plussakorttia. Kassa puhui jälleen ja toistin, ettei plussakorttia nyt todellakaan ole. Kun vastaus ei vieläkään tyydyttänyt kassaa, otin plugin korvastani ja kuulin: pankki vai luotto?

4. En koskaan käytä deodoranttia.

5. Ajattelen, että arvostelu on helppoa. Vaatii viisautta olla tyytyväinen.

6. Haaveilin tänään silakkamarkkinoilla lihapiirakasta ja kuningatartuutista.

7. Alan huomenna maanantaina vetää treenejä Crossfit Helsingillä klo 16-18. Tervetuloa.

Kaikilla aisteilla piste blogspot piste com! …sinne ne salamahaasteet menneet on. Nyt kaikki luomaan tervettä painetta Oonalle pistää tuore vegaaniblogi pystyyn ja aloittaa se loistokkaalla salamahaastevastauksella!

Luo painetta >> Kaikilla aisteilla

Voit viihdyttää itseäsi uutta vegaaniblogia odotellessa seuraamalla Salamahaasteen jälkiä halki ruokablogimaailman.

Tässä vihdoin edes hieman osviittaa määristä raakasuklaan valmistamisessa. Lisäksi killerein yhdistelmä ikinä: suklaa, jossa gourmet-suolaa (sormisuolanakin tunnettu). Hrrrr, sulaa suussa, kysykää vaikka Välispiikiltä, Emmalta tai Emman mieheltä. Tai vanhemmiltani, tai Lihansyöjältä, tai Lihansyöjän vanhemmilta tai sitten voitte kysyä minulta uudestaan. En väsy hehkumaan raakasuklaan onnea. Se saa naisen kukoistamaan.

Suklaa gourmet-suolalla

• 0,6 dl kookosöljyä
• 1 dl kaakaojauhetta
• 0,5 dl kaakaorouhetta (eli kaakaopavuista rouhittua, cocoa nibsejä)
• 0,5 dl goji-marjoja
• makeutusta, kanelia, sormisuolaa

Sulata kookosöljy kirkkaaksi mikrossa tai vesihauteessa altaassa, hanasta tuleva kuuma vesi riittää. Sekoita joukkoon kaakaujauhe ja nibsit, lisää halutessasi gojit ja makeuta sopivaksi. Mausta kanelilla ja ripota joukkoon sormisuolaa. Maistele! Jaa aines silikonisiin jääpalamuotteihin, tästä määrästä tuli minulla kuusi suklaata, sellaisia kunnon konvehdin kokoisia. Siirrä jääkaappiin kovettumaan. Kuvia heti kun ehdin ottaa ja siirtää.

Kokeilin myös toista varianttia Välispiikin innoittamana: lisäsin kookosöljyyn kaakaojauheen ja makeutin, sitten hieroin joukkoon pari reilua teelusikallista cashewpähkinävoita, tuota mahtavaa. Ainakin massana maistui mahtavalle, kohta maistan kun ovat jääkaapissa jähmettyneen. Vaihtelumahkut on loputtomat, kuten tiedätte.

Sillä sipulin Hyppysellinen eli tuttavallisemmin Hyppis haastoi minut inhokki-meemiin.  Tai maistumattomuus, jos halutaan olla piisii.

Apinalle eivät maistu

• kiisselit, vanukkaat (etenkään ne tutisevat)
• mannapuuro
• kastikkeet, ainakaan kermaiset (salaatinkastikkeet ovat eri asia)

Apina inhoaa

• silakkaa (varsinkin pihveinä)
• haukea (paitsi murekkeena tai pullina)
• sisäelimiä
• pinaattikeittoa

…päkäpää, päkäpäkäpäkäpää, paistaa sain, karitsain… Näin hilpeissä tunnelmissa olemme mestanneet marraskuun ruokahaasteen edellyttämän raaka-aineen, lampaan lapsen eli karitsan. Jotta asia pysyisi yksinkertaisena, otamme karitsan kaveriksi pässin vaaliman kaalinpään ja hiukan mausteita. Ja hoplaa, enää tarvitaan vain uunia ja aikaa!

Peltikaritsa (kahdelle)

• 400 g karitsan jauhelihaa
• pieni kaali tai kaksi kolmannesta isommasta
• soijakastiketta
• Heinzin ketsuppia

Uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Ruskista jauheliha. Samalla, kun liha ruskistuu, suikaloi kaali kauniiksi siipaleiksi. Se käy helposti juustöhöylällä tai veitsellä. Levitä epäilyttävän runsas määrä kaalisiipaleita leivinpaperoidulle pellille ja kaalipedin ylle karitsa. Suojaa mussukat fooliolla ja iske uuniin ainakin tunniksi. Jos olet kiireessä, 40 minuuttiakin riittää. Kokeilin kun olin.

Ota pelti uunista ja poista foolio. Annostele lautasille ja mausta soijakastikkeella ja sopivasti ketsupilla. Halpaa kuin hullun huvit ja herkullista kuin härrojen härkut. Kaiken lisäksi karppia. Joskus karitsan uhraus kannattaa.

Tämä on myös niin edullinen ja nopea, että ehditte mainiosti kokeilla vielä ennen äänestystä. No? No? Are we there yet?

En ole aikoihin osallistunut kuukauden ruokahaasteisiin ja ajattelin, että lokakuun kohdalla otan itseäni niskasta kiinni ja pistän taas kapuloita haasterattaisiin. Vaan kuten saatettiin todeta jo tuoreimman haasteen alkumetreillä, meitä ei oltu luotu yhteen. Itse itseäni lainaten, olen kommentoinut haastetta houstaavan Kulinaarimurun postaukseen 2.10.08 klo 6.33 paljon puhuvasti: “Nöyyyyyy….. Mul jää nyt kaik haasteet ihan käyttämäti “. Luuserihenkeä, tässä burrossa.

Ja siihen se olisi jäänytkin, ellen olisi torstaina kohdannut vahvaa tukijoukkoani, joka kannusti ja korvensi koettamaan silakkaa. Ohjeeksi sain ostaa silakkafileitä ja niistä sitten pitäisi pakertaa jotakin. Koska olen kuitenkin kuuliainen muuli, säestin eilistä hallista ostamaani tonnikalaa läjällä silakkafileitä. Kalafile kuin kalafile, tuumin. Väärin luulin. Eilen illalla tartuin silakkahaastetta hanurista ja heivasin pannulle. Seuraksi surautin uusinta uutta, innovaatiota nimeltä hasselpähkinä-päärynä-pesto. Oheen vielä kukkakaali-porkkana-pyree ja siinä se annos nökötti.

Maistoin. Pesto oli hyvää. Sose oli hyvää. Puolukkasose oli äs gud äs evör. Mutta silakka se vaan ei  mene muulin kurkusta alas, pienine ruotoineen, makuineen ja olemuksineen. Siinä se siis on, heikko kohtani. Heivasin halvat silakat bioon ja nyt mietin kuumeisesti, kelle lykkään jääkaapin jämäfileet. Että ei tästä nyt mitään tullut kuin uskonvahvistusta omaan rakkaimpaan inhokkiin. Jos tästä mitään kostuttiin, niin ehkä tämän paahteisen ja hiukan makean peston ohjeen kehtaan laittaa. Anteeksi, Välispiikki. :-/

Hasselpähkinä-päärynä-pesto

• pala päärynää
• kourallinen hasselpähkinöitä
• valkosipulinkynsi
• parmesania raastettuna
• reilusti rypsiöljyä
• suolaa

Paahda pähkinät kuumalla ja kuivalla pannulla, iske blenderiin. Perään muut ainekset ja öljyä riittävästi niin, että muodostuu pestomainen kastike. Maistele suola ja parmesaani kohdilleen ja keksi käyttökohde.

Vapun kunniaksi (ja koska sain luvan!) uudelleenjulkaisen rakkaan ja pitkäaikaisen ystäväni Vapun varjohaastepostauksen, jolla hän olisi osallistunut Kirjalliseen ruokahaasteeseen, mikäli olisi ollut ajoissa ja mikäli bloginsa ei olisi suojattu salasanalla. Ensi kertaa julkisuudessa siis, tämä tarina.

Ystävyyteni Vapun kanssa kantaa kauas musiikkileikkikouluun ja on kestänyt sieltä saakka, juurtuneena osaksi identiteettiäni. Sitä on vaikea kuvailla, millaista ystävyys on, kun tuntee toisensa niin nuoresta saakka, että jotenkin koko kokemusmaailma on jaettu. Toista ymmärtää ei vain puolesta sanasta vaan sanoittakin. Ja vaikka välissä olisi puoli vuotta tai valtameri, niin kuin nyt Vapun asuessa Lontoossa, on tavatessa aina tuttua ja kotoisaa. Ihan kuin mikään ei olisi muuttunut, vaikka kaikki olisikin.

Postauksen myötä Vapulle (ja Markukselle) valtavasti terveisiä ja vappuisia halauksia Lontooseen ja kaikille muille vietävän valoisaa vappua! Ja sitten, Monkeyfood proudly presents, Saarikoski goes ruokahaaste!

—

London Calling #25, Kirjallinen ruokahaaste

Monkeyfood emännöi upeaa maaliskuun kirjallista ruokahaastetta, mutta minä menin ja missasin deadlinen vuorokaudella.. Koska merkintä oli kuitenkin jo valmiina, eikä näin hienoon ideaan oikeastaan voi olla osallistumatta, niin tässä olkaa hyvä.

[Kuva: Vappu Y.]

Syön makaronilodjua
mieleen tulee kun Belgradissa
kysyin itäsaksalaiselta virkamieheltä
että onko teillä varaa
luopua sellaisista kyvyistä kuin
Wolf Biermann ja Rudolf Bahro
hänen vastauksensa oli
että historiallisen kehityksen tässä vaiheessa
Saksan Demokraattinen Tasavalta
ei tarvitse näitä miehiä
sanomalehti valui polviltani lattialle
en sanonut mitään
mitä niille voi sanoa
Guten Morgen ja Gute Nacht

                                            Pentti Saarikoski: Tanssiinkutsu 1980

250-300g (kuivana) kierrepastaa
200g herkkusieniä
sipuli
2 valkosiplan kynttä
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
2 munaa
2,5-3 dl maitoa
juustoraastetta pinnalle

Tämä makaronilodju tehtiin oikeastaan ihan mututuntumalla aineksista mitä kaapissa oli. Makaronit keitin (vahva al dente) ja sienet, sipulit ja mausteet kuullotin oliiviöljyssä. Munat ja maidot sekoitin ja voideltuun vuokaan sitten pohjalle makaronia, väliin sienipaistossa, taas makaronia ja päälle munamaito ja juustoraaste. Jonku 20 min oli n. 200 asteessa. Parempaa varmaan kuin Pentillä.

—

Runollista ruokaa. <3 Onko sinulla lempirunoa ja jos se olisi ruoka, mikä se olisi?

[Parsajoutsen.]

Tää lienee nyt kyllä henkilökohtainen ennätys inspiraationlähteen omalaatuisuudessa, mutta tarina on tosi. Huhtikuun ruokahaasteen aihe parsa kun ei soittanut niin minkäänlaisia kelloja Apinakeittiössä. Olen parsaa laitellut vain pari kertaa, uunissa ja pannulla, mutta mitään säväyttävää ei ole syntynyt sen paremmin kuin ahaa-elämyksiä muista käyttötavoista. Usein parsaa tarjoillaan myös kastikkeiden kanssa, jotka eivät puolestaan houkuttele minua lainkaan, kaikenmaailman litkut (no on niitä kelvollisiakin).

Joten! Kävin lueskelemassa tehtävänantoa Ketun keittiöstä vielä uudelleen, ja uudelleen ja samalla vilkaisin kommentit. Olen itse kommentoinut postaukseen, että “Munkin parsan kans pakertaminen on jäänyt yhteen kertaan… “. Munkin parsa - parsamunkki! Ajatus ei jättänyt rauhaan, kun pohdin, että mihin puuhaan sen parsan kanssa nyt ihan tosissaan ryhtyisi. Ja lopulta se alkoi kuulostaa hyvältä: suolainen pieni parsamunkki rahkataikinaan tehtynä, juustoraasteessa kieriteltynä. Jos Louhisaareen piiraatkin toimivat, miksei tämä. Päästyäni ajatuksissani näin pitkälle en voinut enää perääntyä ja hommaankin oli ryhdyttävä samana iltana, eilen.

Matkalla kauppaan kävin vilkaisemassa Alkon Etikettilehteä, jossa tarjoiltiin parsaa sahrami-kuohuviinikastikkeessa. Lisäinspis! Hain pienenpienen cava-pullon ja kaupasta  parsan ohella sahramia. Siitä se sitten lähti, tuotekehittely kohti jumalattoman herkullista lopputulosta. Valmiit pallerot olivat kuohkeita, kauniin keltaisia ja pecorinon ihanasti suolaamia makupaloja. Oon itte ihan sfääreissä pulleroista Kaiken lisäksi pöperö sopii kevääseen nätisti. Vappu on on pian, joten munkit ja tippaleivät uppopaistuvat kilvan sahramiparsapalleroiden seurassa. Uppopaistettu menu! Mmmmm.

Sen myönnän, että parsan maku ei näissä oikein pääse oikeuksiinsa kun ei sitä niin sieltä erota, mutta hei, missäs se nyt maistuisikaan… Hyvä on, hyvä on, taitavampien kokkien kokkauksissa. Mutta siksipä parsapalleroissa olikin muulinmentävä reikä. Pohjareseptinä käytin Hellapoliisissa julkaistua Kaili N.n rahkapallero-ohjetta, jonka bongasin Limepippurista, jota sitten modasin Etiketin kastikeohjeen aineksilla. Tein puolikkaan annoksen ja loppuaineista makeita rahkamunkkeja vaniljalla maustettuna.

Sahrami-parsapallerot eli suolaiset kevätmunkit

• 1 vihreä parsa
• 125 g maitorahkaa
• 0,5 munaa (käytä toinen puoli makeisiin munkkeihin)
• n. 1,75 dl vehnäjauhoja
• 0,5 tl soodaa
• 4-5 rkl puolikuivaa kuohuviiniä
• ropsaus sahramia (ehkä kolmannes 0,5 g pussista)
• suolaa, mustapippuria
• pecorino-juustopala

Keitä parsa kypsäksi, ei kuitenkaan yli. Pilko paras osa parsaa pieneksi hakkelukseksi ja jätä odottamaan. Sekoita rahka ja muna (riko ensin muna haarukalla, jotta saat tasaisessa suhteessa valkuaista ja keltuaista puolikkaaseen). Sekoita jauhoihin sooda, suolaa ja mustapippuria. Kiehauta kuohuviini ja ropsauta sinne sahrami. Itse lisäsin parsahakkeluksen vielä keitokseen hetkeksi, mutta enpä tiedä, oliko sillä mitään vaikutusta. (Ylipäänsä kuohuviinin mausta valmiissa munkeissakaan on vaikea sanoa mitään. Hienolta se silti kuulostaa.) Lisää kuohuviiniseos rahkaan ja sekoita hyvin. Lisää jauhot ja sotke haarukalla, lisää jauhoja jo tarpeellista. Taikina saisi olla vähän kimmoisa, mutta melko kostea silti, jotta valmiit pallot olisivat kuohkeita. Maista seosta ja lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria.

Och så ska vi uppopaista: ota kattila, siihen sopiva kansi ja sammutuspeite esille. Lämmitä n. puoli litraa rypsiöljyä pienessä kattilassa, testaa kuumuus pienellä taikinanokareella. Lämpö on sopiva, kun pala nousee pintaan ja porisee melko nopeasti ruskeaksi. Omalla hellallani säätönumero 4 pitää öljyn sopivana läpi koko paistoprosessin. Nosta taikinasta teelusikalla pieniä eriä kattilaan paistumaan, itse paistoin viisi kerralla. Taikinamöykyt kohoavat paistuessaan, eli aika maltillisia nokareita voipi laitella. Kääntele palleroita öljyssä tarvittaessa ja niiden ollessa tasaisen ruskeita nosta ne reikäkauhalla jäähtymään. Paista taikina loppuun.

Kun koko taikina on palleroina lautasella, raasta päälle reilusti pecorinojuustoa. Syö saman tien tai jäähtyneinä, niin tai näin, maku on maukas. Seuraavaan päivään uppopaistotuotteita ei useinkaan arvaa säästellä, tai sitten on lisättävä juustoraastetta taas, mikä ei sekään ole ongelma. Ja tosiaan, voit samassa syssyssä paistella myös makean munkkierän kuten minäkin, suunnilleen näin:

Rahkapallerot

• 125 g maitorahkaa
• 0,5 dl sokeria tai 2 tl agave-siirappia
• 1,25 dl jauhoja
• 0,5 tl soodaa
• puolikas muna
• 0,5 tl vaniljauutetta tai muuta maustetta, kuten kardemummaa
• (tomusokeria tai tavallista)

Sekoita ja uppopaista, viimeistele sokerihunnulla. Sou veri fääst änd teisti.

Niinhän siinä kävi, että kirjallisen ruokahaasteen voiton vei yksi maailmankirjallisuuden tunnetuimpia klassikoita, Tolkienin Taru sormusten herrasta. Rouva Magotin rahkavoitaikinaan upotettu pekoni-sienipiiras tuoksui internetinkin yli niin kotoisalta ja lämmitti mieltä jo kuvissa, että sen yhdistyminen ajatuksissa Konnun vehreään vihreyteen ja hobittien maanläheiseen luonteenlaatuun oli pistämätön yhdistelmä. Rouva Magotillehan teki ruokakunniaa Ketun keittiön Ketturouva, valloittavaa ja kunniallista (eläin-)sukua siis itsekin.

Voitosta tietysti seuraa, että katseet kääntyvät repolaisten  köökkiin, kun odotamme jo aprillipäivän haastetta eli huhtikuun aihiota. Täysin muulinpalkein puhkun täten ilmoile kolminkertaisen eläköön-huudon voittaneen keittiön kunniaksi: Eläköön! Eläköön! Eläköön! [Tämä Thaimaan värien ja elinvoiman yltäkylläisyys toimikoon pokaalina.]

Kisassa tiukasti toiseksi jäi kerrassaan hurmaava Keijun ruokalista, jonka satumaiset ruokalajit, Ketunleipä, Linnunmaito ja Vihvilähakkelus, saivat mielikuvituksen laukkaamaan kevyesti lumottuihin unelmiin luonnon ytimeen. Keijujen menun miniatyyrimäisyys oli suorastaan ruokarunoutta, ylistys merkityksille ja mauille. Hopeasija tuoreelta blogihaastajalta Hilikulta oli ilmiömäinen suoritus.

Kaiken kaikkiaan kirjallisen ruokahaasteen anti oli juuri niin vaikuttava kuin siltä parhaimmillaan saattoi odottaa. Ainakin itse elin mielessäni kaikkien ruokien tarinat, ja moni osallistujista herätti myös keskustelua ystävieni kanssa. Esimerkiksi Lihansyöjä kävi ihan kuumana Villisikaan, sillä muisti kouriintuntuvasti itsekin kaivanneensa aina vastaaviin pitoihin lapsena. Useampi osallistumista aikonut ei ehtinyt valitettavasti mukaan, mutta kirjallisen kokkauksen satoa voidaan sitten toivottavasti keräillä kevään mittaan. Omaa mieltäni on alkanut kiehtoa Eduard Uspenskin Alas taikavirtaa…

Suurkiitos kaikille osallistujille kirjallisesta panoksesta, hehkun ja höngyn niistä vielä pitkään. <3

[Thaimaan Phi Phi -saarellakin tunnettiin suomalainen laatu.]

Apinanruokakeittiössä on pidellyt hiljaiseloa jo jonkin tovin paitsi rikkinäisen läppärin, myös viime yönä päättyneen Englanninmatkan vuoksi. Mutta hääään on täällä tänääään! Back in the game ja minkälaisin eväin; kirjallinen maalishaaste on saanut seitsemän upeaa haasteruokaa painetun sanan ihmeellisestä maailmasta, tarjoilen ne uunituoreina ja höyryävän kuumina. Nauti verbaalinen menu pieteetillä ja anna sitten äänesi vetoavimmalle ehdokkaalle.

1. Keijukaiset, pöytä on katettu. Alkuun nimittäin Iloisen sammakon kahvitupa tarjoilee makuhermoja hellivää Vihvilähakkelusta, klassista Ketunleipää sekä iki-ihanaa Linnunmaitoa. Voiko elämä olla auvoisampaa, Auringonmunan kultaisessa varjossa? (Elsa Beskow: Auringonmuna)
2. Toinen ruokalaji siirrytään nauttimaan hieman maallisemmissa merkeissä Keltaisten sitruunoiden ravintolaan, jonka listalla on Lolan suuhun sopivia Kampasimpukoita ja nuudelisalaattia. Tuoreet raaka-aineet ja itämaiseen vivahtavat maut virittävät edelleen paahteiseen tunnelmaan. (Kaisa Ingemarsson: Keltaisten sitruunoiden ravintola)
3. Kolmantena pöytään kutsutaan lihallisempiin pitoihin, suolaa ja syviä tunteita säästämättä. Meksikolaisen Laura Esquivelin Pöytään ja vuoteeseen kutsutaan vain kerran viettelee Champandongollaan, tujun ja täyteläisen Manchego-juuston voimin. (Laura Esquivel: Pöytään ja vuoteeseen kutsutaan vain kerran)
4. Kyyneleiden vuodettua kuiviin ilma on puhdistunut ja on aika kekkeröidä gallialaisten malliin! Näillä festareilla prinsessaa ei valvota patjan alla majaileva herne, vaan unta houkutellaan Neljällä paistetulla (wannabe-)villisialla. Wild thing! U make my heart sing! (Goscinny ja Uderzo: Asterix)
5. Viides osa ateriaa on Lumoavien mausteiden kahvilasta, josta kantautuva tuoksu tainnuttaisi villisiankin polvilleen. Kardemummaa, kanelia, kuminaa, ruusun terälehtiä… Iranilainen Abgusht nostaa veden kielelle pelkkää tarvikelistaa lukemalla. (Marsha Mehran: Lumoavien mausteiden kahvila)
6. Eksoottisten elämysten jälkeen tyydytetään keijuen ohella toisenkin tarumaisen kansan ruokahalua. Hobittien keittiössä paistuu muhkeaa maalaisruokaa, rahkavoitaikinaan leivottu ihanuus, nimittäin Rouva Magotin sieni-pekonipiiras. Olut virtaa paitsi kokatessa, myös lämmittävän aterian palanpainikkeena. (J.R.R. Tolkien: Taru sormusten herrasta)
7. Seitsemän ruokalajin ilotulituksen päättää japanilainen jälkiruoka, jonka kiiltävät persikanviipaleet, tahmea Pisan Ambon ja hekumallisen kuultava ulkoasu antavat odottaa paljon. Pratchettin omintakeisesta maailmasta haettu inspiraatio tarjoilee siis jotakin aivan odottamatonta; vai tiedätkö jo, miltä se maistuu? (Terry Pratchett: Sorcerer)

[Lehtivihreää takatalveen The Beach -saarelta.]

NÄIN ÄÄNESTÄT

Tällä kertaa äänestys järjestetään suljettuna lappuäänestyksenä, jotta kisan tulos säilyy salaisuutena loppuun saakka. Ole siis hyvä ja lähetä äänesi osoitteeseen mukkelis ät gmail.com. Aikaa on sunnuntaihin 30.3.2008 saakka ja voittaja julkistetaan kuun viimeisenä päivänä, maanantaina. Tulosta odotellessa voi laitella padat porisemaan ja antautua uuden, kiehtovan kirjan pariin. Sen lisäksi voi vierailla vaikka Unelmien kirjastossa.