Ruokaohjelma, jota itse en ole koskaan nähnyt, mutta joka on jättänyt jälkensä keittokirjastoomme, inspiroi eilen helppoon ja herkulliseen kotiruokaan. Sen verran vakuuttavalta maistui tulos meidän ja vieraidemme suissa, että selkeitä keepereitä molemmat. Mustapippurilla on muutenkin hiukan historiallinen merkitys kodissamme: Lihansyöjä on aikoinaan tehostanut viehätysvoimaansa ruokkimalla minut kirjan ohjeen mukaisella kanarisotolla, joka siis on naurettavan hyvää. Nyt kuitenkin lohta ja palsternakkaa tai parsnippiä, kuten lontoolaistuneet ystävämme kutsuivat.

Parsnippiä gratiinissa

• palsternakkaa
• ruokakermaa (edes 4% Kevyt ja paksu ei voi tätä pilata)
• siirappia
• suolaa, pippuria
• rakuunaa tai ruohosipulia

Laita uuni kuumenemaan 200-250 asteeseen. Kuori  ja viipaloi palsternakat ohuehkoiksi kiekoiksi, laita uunivuokaan. Mausta kerma lorauksella siirappia, pippurilla ja suolalla, kiehauta kattilassa. Lisää tuore ruohosipuli tai kuivattu rakuuna. Kaada parsnipin päälle ja tyrkkää vuoka uuniin, kunnes kypsää.
Lohta

• lohifilee
• dijonin sinappia
• parmesania tai pecorinoa

Valmista parsnipille seuralainen eli ota loheen väri pannulla. Siirrä omaan uunivuokaansa ja sivele pintaan ohut kerros Dijonia. Raasta päälle reilusti pecorinoa ja tuuppaa sinne samaan uuniin parsnipin kanssa. Kun molemmat ovat kypsyneet, nauti esimerkiksi mäntyisen raikkaan Retsinan kanssa ja maadoitu maailmaan.

Jälkiruoaksi valmistimme luonnollisesti jäätelöä. Ohjeena toimi vieraiden viesti, joka oli vastaus kysymykseemme, mitä makua saisi olla: “Uuh, niin vaikee valinta… Mango tulee eka mieleen tai turkinpippuri tai kirsikka olis kyl paras tai suklaa tai mansikka tai sekoitus ois kyl kaikista paras tai…” Selvä pyy! Itsestäänselvä valinta oli seuraava.

Vappujäätelö

• 3 dl kulutusmaitoa
• 3 dl (rasvatonta kevyt-) vaniljajogurttia
• 3 keltuaista
• 0,5 dl ruokosokeria
• reilusti taloussuklaata
• Lihansyöjän äidin valmistamaa maailman parasta mansikkahilloa
• hillottuja kirsikoita eli coctail-kauhistuksia

Sekoita maito, jogurtti, keltuaiset ja sokeri ja vatkaa kuohkeaksi. Sokerin määrää kannattaa säädellä omaan makuun sopivaksi ja muistaa, että kylmä karsii makeutta. Eli jos litku on juuri sopivaa, kannattaa lisätä vielä hiukan. Kaada seos jäätelökoneeseen. Kun seos alkaa (kohtuupian) hyhmiintyä, lisää joukkoon pilkottu suklaa, mansikkamöllöt ja kirsikat. Anna koneen käydä, kunnes jäätelö vaikuttaa valmiilta (n. 30-40 minuuttia) ja nauti heti tai siirrä pakkaseen odottamaan.

Jäätelö on ehdottomasti parhaimmillaan suoraan koneesta nautittuna, sillä pakkanen kovettaa sitä hiukan liikaa, mutta saavutti tämä erinomaisen suosion myös sellaisena. Kastikkeeksi jäätelölle valmistin koeluontoisesti samasta pohjaseoksesta turkinpippurisoosia lisäämällä siihen yksinkertaisesti runsaasti murskattuja peppereitä.

Suussasulavaa… Well, alankin tässä valmistella dagen efter -tötteröä. So long!

Ennen kuin pääsen itse ohjeeseen, minun on tunnustettava jotain. Olen nimittäin NOLANNUT yhden kiintoartikkeleistani ja nyt aion tehdä siitä vielä julkista. Sillä mikä voi nöyryyttävämpää arvokkaalle saaristolaisleivälle kuin sen leipominen muffinsseiksi?! No, ehkä se, että laittaa taikinan minijämät kokeeksi mikroon ja onnistuu sytyttämään tulipalon. Mutta ei siitä enempää. Sain minä aikaiseksi kaksi kunnon limppuakin, ja jos muffinssien ulkonäkö onkin kökkö, maku muistuttaa sitä tuttua ihanaa.

Ja mitä sen tutun ihanan päälle olisikaan parempi voidella kuin itsetehtyä maksapateeta! Ehkä voita, mutta vaihtelunhaluisille patée on varteenotettava vaihtoehto. Resepti on peräisin siltä samalta potilaani vaimolta, jonka ohjeen perusteella pakersin mieletöntä jahnia. Luottoa löytyy. Eikä suotta, broilerinmaksapatee oli maukasta ja teki kauppansa paitsi ihmisväelle, myös strutsikoiralle (joka tosin ei ole turhan nuuka jos totta puhutaan). Oma makuaistini vielä totuttelee maksaan ja jälkimaku oli ehkä hivenen maksaisa, vaan maksanystävät ja oikeastaan entiset epäystävätkin kehuivat tuotetta kovin. Ohje on kuulemma alkuperäisin Napan Katilta, ilmeisesti pienen tuunauksin. Tässä sellaisena kuin minä sen tein, sympaattisen käsinkirjoitetun reseptin mukaisesti.

(Ja jos joku haluaisi selventää, kaipaisin kirkkautta patéen, maksamakkaran ja muiden läästittävien maksatuotteiden eroihin. Kunnes toisin todistetaan, kutsun tätä patéeksi.)

[Patéesta on olemassa kuvia, mutta lepäävät vielä Päämajan kamerassa. Eikä se patée sitä paitsi kovin kummoiselta näytä. Ruskeaa laastia.]

Broilerinmaksapatée

•  250-300 g broilerimaksaa (ostin pakkasesta paketin)
• 1 pieni sipuli
• 2-3 rkl sitruslikööriä (esim. Cointreau)
• 2 tl puolukka-, pihjalanmarja- tai karpalohyytelöä (mitä sillä loppupurkillisella tehdään?)
• 50 g voita
• suolaa, pippuria

Ota voi huoneenlämpöön notkistumaan. Leikkele maksat sopiviksi paloiksi tai paista sellaisinaan öljytilkassa, pakkaspaketista löytyivät valmiiksi sopivan pieninä. Äläkä paista ylikypsiksi, tämä lienee ajan kanssa opittava taito, itse kyselin puolen minuutin välein Lihansyöjältä, joko. Silppua sipuli ja lisää pannulle. Kun valmista, jätä maksat jäähtymään.

Siirrä kuuliintuneet maksat sipuleineen tehosekoittimeen, lisää likööri, hyytelö ja mausteet ja surauta massaksi. Lisää lopuksi piruetinnotkea voi ja anna koneen vielä käydä. Painele patée tarjoiluastiaan ja säilö jääkaapissa seuraavaan päivään.

Ps. Mikä on koiralle sama kuin saaristolaisleivälle muffinsseiksi leipominen? Vaatteet! Jossei ole pakko pukea, anna koirasi kulkea naturistina.

Onko ehkä parasta, että on niin hyviä ruokablogeja joiden kanssa on niin tuttu, että niiden reseptejä uskaltaa pitäjiensä suosituksesta kokeilla ihan kylmiltään tositilanteessa! Tällä kertaa pistelin poskeeni taas Puoli kiloa voita ja kahmin kultaa ja kunniaa raikkaan, kauniin ja hurmaavan hienostuneen hyydykekakun kanssa. Ja kaikki tämä, vaikka huomasin vasta kakun tehtyäni h-hetken ollessa tasan kolmen tunnin päästä, että sen suositeltiin olevan vähintään kolme tuntia ja mielellään yön yli jääkaapissa. Nöy pröblemöy! Oliivin vinkistä pikkuisen pakkasta ja kaik oli hyvin.

Tässä ohje, minimaalisin muutoksin, sovella itse makusi mukaiseen sinfoniaan. Huom! Hyytyminen vaatii vähintään kolme tuntia, kiilteineen.

Madame Butterfly (8-10 hengelle)

Pohja

• 200 g ruis-digestivekeksejä
• 50 g voita

Pohjusta irtopohjavuoka leivinpaperilla. Murskaa keksit blenderissä tai käy pieni nuijasota niitä vastaan, sula voi ja sekoita joukkoon. Taputtele tasaiseksi vuoan pohjalle ja siirrä jääkaappiin.

Täyte

• 2,5 dl vaahtoutuvaa kaura-vaniljakastiketta
• 500 g maitorahkaa
• 2 dl mansikkasosetta (tuoreista tai pakkasmarjoista)
• 2 tl limemehua
• ainakin 4 rkl vaahterasiirappia
• vaniljasokeria
• 5 liivatelehteä
• 2 rkl limemehua

Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään. Vaahdota vaniljakastike, sekoita siihen rahka ja mansikkasose. Mausta limellä ja vaahterasiirapilla sekä vaniljasokerilla. Maistele, että makeus on riittävä, itse olisin voinut jälkeenpäin ajatellen lisätä hivenen makeaa. Kaakku maistuu kylmänä ja hyytyneenä hiukan vähemmän makealta kuin tässä vaiheessa.

Lämmitä limemehu. Purista liivatteista vesi ja sulata ne limemehuun. Kaada ohuena nauhana rahkaseokseen koko ajan vatkaten. Ota irtopohjavuoka jääkaapista ja kaada täyte sille, tasoita. Siirrä jääkaappiin tai jos haluat nopeuttaa hyytymistä, aluksi pakkaseen ja sitten jääkaappiin. Valmista kiille.

Kiille (ei pakollinen, kakun voi myös koristella vaikka makeisin, marjoin tai valkosuklaalla)

• 3 dl mansikkamehua (tai rypäle-omenamehua tai mitä vain, Bränhults voisi olla ihanaa vaikkei niin kirkasta!)
• 5 liivatelehteä

Sijoita jälleen liivatteet kylmään veteen pehmenemään. Lämmitä 0,5 dl mansikkamehusta ja purista liivatteet ja sulata ne mehuun. Lisää loppumehuun ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Viilentele seosta edelleen sekoitellen kylmävesihauteessa (eli tiskialtaaseen tulppa ja kylmää vettä, siihen sitten kulho niin, ettei hörppää) niin, että se hieman sakenee. Kaada jääkaapista otetun tortun täytteen päälle ja siirrä jälleen ensin pakkaseen, sitten jääkaappiin. Kiilteen jähmimisessä menee n. tunti.

Jos haluat kiilteen alle esim. marjoja tai karkkia koristeeksi, laita ne ensin täytteen päälle ja kaada kiille varovaisesti niiden ylle. Itse laitoin pakastemansikoita, hassusti jäivät jäävuorenhuipuiksi yli kiillekerroksen, eipä haitannut mitn.

Nyt sitten uottelet sopivan hetken ja sitten otat kakun esiin, pyöräytät veitsellä reunat irti vuoan reunoista ja avaat rinkulan. Kevyt ja kaunis kakku on valmis. Eiku syömään!

Tämä pläjäys on niin helppo ja kaikkien makuun, että harvaa jälkkäriä on näin palkitseva tehdä. Maistui yhtä hyvin nirsolle isoveljelle, kolmivuotiaalle tulevalle palotytölle, hyvin tietyistä ruoista nauttivalle kollegalleni, enemmän suolaisen perään olevalle Lihansyöjälle, monimutkaisia ruokia kaihtavalle äidilleni, herkkujen ylimmälle ystävälle isälleni, taitavalle kokkisiskolleni, kulinaristiselle strutsikoiralle kuin vaativalle itsellenikin.

Muistan syöneeni uunijäätelöä kahdesti aiemmin; lapsena Saslikissa Neitsytpolulla ja ehkä vuosi, pari sitten ystävien keskuudessa Pihlan ja Antin valmistamana. Tästä eteenpäin se tullee kuulumaan osaksi sunnuntaisia perhelounaitamme erottamattomana osana, variaatioita onneksi riittää.

Muulin uunijäätelö (tai Hans Välimäen mutta tuskin Hans suuttuu?)

Pohja

• 2 luomumunaa
• 1 dl sokeria
• 1 dl jauhoa
• 1 tl leivinjauhetta
• 2 rkl (n. 30g) voita

Sulata voi. Uuni 200, kaasu-uuni 4-5. Vuoraa uunipelti leivinpaperilla. Sekoita kuivat aineet. Vaahdota munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi, lisää kuivat aineet ja sula voi, sekoita. Kaada pellille ja levitä hieman suorakaiteen malliseksi. Paista n. 10 minuuttia tai kunnes kakkupohja on kullankeltainen. Jätä jäähtymään.

Täyte

• litra jäätelöä
• reilu 1 dl marja- tai hedelmäsosetta

Varaa pakkaseen litra hyvää jädeä, esim. vaniljaa ja jääkaappiin n. 1 dl hedelmä- tai marjasosetta. Kun tarjoiluhetki lähestyy, lämmitä uuni 225-250 asteeseen ja valmista marenki.

Marenki

•  3-4 valkuaista
• 2,2 dl tomusokeria
• 1 tl vaniljasokeria
• 1 tl sitruunamehua

Kaik kulhoon ja sitten vatkaamaan, kunnes seos muodostuu tahmaiseksi ja kiiltäväksi. Nyt on aika koota kaakku. Leikkaa sokerikakkupohjasta pari senttiä joka reunalta jäätelölitraa suurempi suorakaide. Levitä marja- tai hedelmäsose (itsetehty omenasose määrää) pohjalle ja nosta päälle jäätelölitra. Kaavi päälle marenki ja levitä niin, että se peittää koko jäätelön alas kakkupohjaan saakka niin, ettei jäätelölle jää yhtään koloa, josta pääsisi kuuman ilman kanssa kosketuksiin. Uuniin ehkä viideksi minuutiksi jotta marenki saa väriä ja sitten jo syöjien ahnaiden silmien eteen. Pistelkää poskeenne komeus, ennen kuin jäde on ihan sula. Astian voi antaa koiralle nuoltavaksi, ei ole karvakavereidenkaan suut tuohesta.

Ja Tantsuporson musahaaste, ennen kuin unohdan. Saa vapaasti nauraa, mutta nämä seuraavat kappaleet edustakoot syksyni soundtrackiä. Nauran kanssanne!

• Kylie Minogue: Especially for You. Olkoonkin cheesy slovari, minä pidän tästä. Kylien ensimmäinen levy oli myös minun ensimmäiseni, joten aishudbiisoulakit osaan kyllä. Koska Kylien ääniala on sopiva myös itselleni ja käy siksi Singstariin, lämpeän kuvankauniille miniatyyri-aussille edelleen. iPodillani soi Kylien live-levy Sydneyn keikalta, jossa Kylie omistaa tämän kappaleen yleisön joukossa olevalle isälleen. Minä omistan saman kappaleen nyt ja tässä omalle isälleni. Ole hyvä.
• Volbeat: Rock the Rebel. Popahtavaa räimettä koko levy, valmistaa hyvin treeneihin ja saa elinvoiman kattoon.
• Jean Sibelius: Finlandia. Ei sille mitään voi, että tämä biisi vaaditaan, jotta elämän pakahduttavat tunteet tulevat tulkituiksi. Parhaimmillaan vaikka juoksulenkillä saavuttaa elämää suuremman kokemuksen, kun askel kulkee ja patarummut pauhaavat. Suomi on hieno. Myös Jussi Björlingin O Helga Natt saa vilunväreet selkään.
• Flogging Molly: Drunken Lullabies. Hyvin potkii tämäkin platta ja pitää liikkeessä. Tanssimaan! Where’s me Leo.
• Ratatat: LP/3. Tämäkin koko levy. Uusin löytö ja aivan ykkönen. Fiiliksiä ja jotain ihan muuta. Sopii automatkailuun ja ajatteluun, myös kirjoittamisen taustalle. Kuunnelkaa vaikka.

Niin, siitä Oulun reissusta! Kääntelehditte varmaan jo kuin nakit koloissanne kun teitä näin kidutan pihtaamalla raporttia. Mutta nyt on vihdoin aika(a) raottaa salamyhkäisyyden verhoa; naiset ja herrat, luvassa rasvaisia paljastuksia ja teknisiä yksityiskohtia! Tai ainakin jotain, aikanaan Soneralla työskennellessäni olisi sanottu, että human intrestiä. En siis niinkään aio keskittyä reissun yleisiin tapahtumiin, vaan niihin erityisiin pikkuasioihin, jotka tekevät Pepasta pippuria, Rosmusta rakastettavan, Satujataresta soul queenin ja Välispiikistä vaarallisen. Ja muulista mukkeliksen, öf cööz.

Oulun emäntä ja isäntä eli Pastanjauhantaa-blogin Rosmariini ja Pippurimylly, kotoisammin Rosmu ja Pepa, ottivat meidät siis avosylin vastaan halki Suomen porhaltaneen junan huomasta. Heti kävi ilmeiseksi, että aiempien tapaamisten tyyliin kaikki olivat heti toistensa seurassa kuin kotonaan. Siitä kuinka kotonaan kertoo ehkä elävimmin se, että kuljin mm. lähes koko viikonlopun Pepan verkkareissa (omani löyhkäsivät hieltä aamuisten lenkkien johdosta) eikä ollut mitään ongelmaa käyttää suihkuhuoneessa sijainnutta vesiklosettia samaan aikaan kun Rosmu jutteli saunassa. Vai olinko se vain minä, joka niin pikaisesti kotiuduin? O_O

En usko, sillä täten ilmoitettakoon, että Pepa veteli hyvät pätkät Singstaria sopivasti… pehmenneessä tilassa. Rosmu puolestaan paitsi syventyi syntyihin syviin kanssani kertalämmitteisen sauna-autuuden lauteilla, myös oli hilpeääkin hilpeämpi sukkula, joka naureskeli muun muassa vierailleen, jotka lukivat tyytyväisinä läpi mahtavaa kokkikirjallisuusvalikoimaan yömyöhään ja aamulla lehden sijaan. Välispiikin ja Satujataren välillä vallitsee elämää suurempi kemia, joka tosin räiskyy silloin tällöin matkakumppaneiden silmille. Kädenvääntöä kun käytiin Oikeasta Tavasta valmistaa karjalanpaistia sekä inkiväärin sopivuudesta soppaan.

Ja tunnustan, olipa meillä aika tiukka taistelu myös haasteruokaan valituista yrteistä. Loppusuoralla oli soosiin valittujen lisäksi ainakin minttu, oma suosikkini. Taisin vähän hävitä taistelun. Sehän ei kuitenkaan yrtteliästä muulia lannista, toisin kuin aina katoava vesitorni, jota yritin aamuvarhaisella juoksulenkilläni tavoittaa. Juoksin ja juoksin, mutta aina torni oli muualla. Joku oli siirtänyt saarta. Vaan ei se mitään; mule strikes back! Kun vihdoin sunnuntaiaamuna paikansin vesitornin, tein sen vierellä kulkenutta pururataa kiertäneille sauvaseikkailijoille källit. Juoksin nimittäin reilun parin kilometrin radan ensin myötäpäivään, vain havaitakseni, että kaikki muut kiersivät toiseen suuntaan. Vesitornin kohdilla vaihdoin suuntaan ja kipaisin saman rinkulan vastapäivään. Eikä siinä vielä kaikki! Vaihdoin suuntaan vielä kerran, ja olen varma, että herätin mahtavaa hämmennystä oululaisten saarensiirtäjien keskuudessa. Kävin merkkaamassa vesitornin henkisesti pissimällä kävelijöitä silmään. HUH mikä helpotus.

Jottei tämä postaus käänny liikaa itsepaljastuksen puolelle, kerron vielä joitakin nyansseja muista. Välispiikki kävi molempina iltoina ensimmäisenä nukkumaan ja nukkui yksin hurjan viileässä kellarissa. Rosmu ei jaksanut syödä Stokkan salaattia loppuun. Satujatarella oli tutisevin olo sunnuntaina. Pepalla oli teoria työhaastattelukysymyksestä, mitä katsot telkkarista. Rosmu oli alati valoisa ja piti vieraistaan huolta käsittämättömällä kärsivällisyydellä. Välispiikki osoitti kulinaarista mestarillisuutta ja eläytyi kympillä futispeliin ja kokkaukseen. Satujatar oli hurmaava kosmopoliitti Oulun torilla aurinkolaseissaan ja ponchossaan. Pepa kierrätti meitä kaahaten autolla Oulun keskustassa eikä mitään oleellista varmastikaan jäänyt näkemättä. Ainakaan teorissa. Käytännössä rotuaari saattoi olla se yksi vauhtiviiva.

Sitten vielä kokkisodassa Alku et Jälki -tiimillemme langennut jälkiruokaosuus, jonka valmistin Stockmannin sivuilta löytyneen ohjeen mukaan. Kokkisota-aihioksi oli nimetty pähkinät, ja päätin debytoida pekaanipähkinäpiiraan suhteen. Stokkan vaahtokarkkinen ja omenainen ohje oli vastustamaton, ja niin oli lopputuloskin, jossei oteta huomioon lievää kuivahtaneisuutta. Välispiikki kyllä yritti parhaansa käskeä minua pois Singstarin mikrofonin varresta, mutta muulin suurpiirteisyydellä yritin selviytyä kaikesta simultaanisti. (Parhaat arviot sai muuten versioni Kylie Minoguen Lucky-biisistä! Beware, Kylli-täti! Mule tulee )

Villit vaahtokarkit pekaanipähkinäpiiraassa

Taikina

•  3,5 dl vehnäjauhoja
• 100 g voita
• suolaa
• 3 rkl kylmää vettä

Sekoita jauhot, voi ja suola joko käsin tai monitoimikoneessa murumaiseksi seokseksi. Lisää vesi ja työstä, kunnes taikinasta muodostuu pallo. Laita kelmuun ja jääkaappiin ainakin tunniksi vetäytymään.

Täyte

• 6 hapanta omenaa
• (ainakin) 1 dl pekaaneita
• 2 rkl maizenaa
• 0,75 dl vaahterasiirappia
• 2 dl vaahtokarkkeja (tuoreita!)
• kanelia ja muskottia

Kuori omenat, poista kodat ja paloittele pieneksi kuutioksi. Leikkele vaahtokarkit vaikka saksilla palasiksi ja lisää omenoiden joukkoon. Murskaa pekaanit ja sysää seokseen. Sekoita siirappi ja maizena keskenään, lisää muihin täyteaineksiin.

Ota taikina kyylskoopista ja eroita siitä kolmannes. Vala suurempi pala taikinaa korkeareunaisen piirasvuoan pohjalle ja laidoille. Kaada täyte pohjalle ja kauli lopputaikina kanneksi piiraalle. Viimeistele reunat (eipoo kyllä ihan pakko) ja viiltele kanteen höyryreikiä. Voitele munalla jos haluat, paista keskitasoa alempana (kiertoilma-)uunissa n. 50 minuuttia 175 asteessa. Tarjoile lämpimänä kylmän vaniljajäätelön kanssa ja syö loput vaahtikset irtona!

Vähän joudutte niitä hilpeimpiä paljastuksia Oulun reissulta vielä vuottamaan, sillä sellaisia ei voi lörpötellä nopeasti ja harkitsematta. Tämän järkyttävän herkun ohjeen kuitenkin voi pulauttaa ihan näin suitsait sukkelaan. Tällaisia taivaita ei saa piilotella itsellään yhtään kauempaa, kuin on pakko.

Kesäparatiisi (3-4 hlölle)

•  1 litra kotimaisia mansikoita
• kypsä Reilun kaupan banaani
• kourallinen pecan-pähkinöitä
• litra jäätelöä (esim. Kuningatar tai vanilja)

Kyni mansikoista kannat ja pilko viipaleiksi. Pilko vielä banaani ja sekoita mansikoihin. Jätä hetkeksi. Kuumenna paistinpannu ja paista siinä pekaaneita niin, että tummuvat jonkin verran. Kun pähkinät ovat hivenen jäähtyneet, murentele niitä vähän osiin. Pekaanit pääsevät ihan uusiin ulottuvuuksiin, kun ne paahtaa ja lisäksi tuovat paahdettuina aina mieleen pekanpähkinäviinerit. Autenttinen maku

Showtime! Pilko jäätelö sopiviksi kuutioiksi ja annostele ruokailijoille. Kasaa päälle mansikka-banaani-salaattia ja viimeistele pekaaneilla. Avaa suusi ja astu paratiisiin.

Ps. Pekaaneista tulee viinereiden lisäksi vähän mieleen tukaani, josta tulee mieleen se Barbababa, jossa luullakseni Barba-Into toi eksoottisia lintuja… Barbamaahan? Tukaani on kaunis lintu.

Koulussa, siis ahem hyvinkin moniaita vuosia sitten, jälkiruoat rajoittuivat lähinnä satunnaiseen jäätelöön ja raparperi-mansikkakiisseliin, jota poikkeuksetta kutsuimme paperimansikaksi. Muistan, että pidin kiisselistä, vaikka en totisesti muuten ole kiisseleiden tai vanukkaiden (pudinkien, kuten äitini, tuo verbaalivirtuoosi, yleensä veistelee) ystävä. Nytkään en lähtenyt tahmaiselle kiisselilinjalle vaan ihan kunnollisille täytekaakkuapajille. Kakkua nautittiin kasvislasagnen ja salaatin päätteeksi eilisellä Euroviisu-valvojaisillallisella, tuhosimme koko keikin! Olipa hyvää, muistakin kuin minusta. Ja yleisö on vaativa, itsekin pro-kokkeja, aloittaneet uransa kauan ennen meikäläistä.

Kyseessä on Glorian Ruoka&Viini -lehden ohje melkein sellaisenaan, puolikkaana kylläkin, kun sokeri loppui kesken. Kyseinen lehti oli lompsahtanut postiluukustani jokin aika takaperin näytenumerona, suunnattomasti lentosuukkoja lähettävälle taholle, ken lieneekään! (En tiedä miksi minulle tuli lentosuukoista mieleeni lehmän karhea kieli, mutta siitä mieleeni ajautui edelleen Maajussille morsian -ohjelma, josta näkemässäni kohtauksessa eräs jusseista esitteli lehmiään Puuhaa ja Pamelaa. Ehkä maailman parhaat lehmukannimet!)

Kakku oli kuitenkin ihanaa ja meni ihan neljään pekkaan siinä vaan sillä näet nimittäin. Ei pahaa, hei ei lain. Ja pitkästä aikaa pääsin juurilleni vatkaamaan sokerikaakkua! Sen olen aina osannut, silloinkin kun poltin hernekeiton pohjaan.

Puuhan ja Pamelan paperimansikkakakku (vähintään neljälle, ehkä siitä söisi useampikin, varmaan kuusi ainakin)

Pohja

• 2 luomumunaa
• 1 dl sokeria tai inasen vähemmän
• 0,25 dl (25 g) voita
• 0,5 dl vehnäjauhoa
• 0,7 dl perunajauhoa
• 0,75 tl leivinjauhetta
• voita ja kookoshiutaleita jauhottamiseen

Sulata voi, jätä jäähtymään. Lämmitä uuni 175 asteeseen. Voitele kakkuvuoka ja jauhota se kookoshiutaleilla. Vaahdota sokeri ja munat huolellisesti kuohkeaksi vaahdoksi, tämän jälkeen varo kopistelemasta keittiössä ettei kakku lässähdä. Lisää jäähtynyt voisula vaahtoon. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään ja lisää vaahtoon, sekoita hellästi. Kaada vuokaan ja paista keskitasolla n. 30 minuuttia. Aika oli sopiva tälle puolikkaallekin versiolle. Anna jäähtyä rauhassa.

Raparperitäyte

• ainakin 250 g raparperia
• 1,25 dl hillosokeria
• 0,5 dl tai hieman vähemmän vaaleaa muscovadosokeria (tai fariinisokeria, muscovadoa ei kaapissani ole vielä koskaan ollutkaan)
• vaniljatanko, vaniljasokeria tai vaniljauutetta

Paloittele raparperi ja laita sokereiden kanssa kattilaan. Jos käytät vaniljatankoa, halkaise se ja raaputa siemenet joukkoon. Jos käytät vaniljasokeria, voit lisätä sen keitokseen. Jos taas otat pullosta aromia, kuten itse tein, lisää se vasta keittelyn jälkeen. Anna seoksen siis kiehutella hiljalleen kymmenisen minuuttia, niin, että siitä muodostuu hilloketta.

Lisäksi

• 2 dl vispikermaa
• tuoreita tai pakastemansikoita
• (tuoretta minttua tai sitruunamelissaa)

Halkaise kakku. Glorian ohjeessa pohjia ei kostutettu lainkaan, mutta se on mielestäni täytekakkuleipurin virhe numero kolme (ensimmäinen on vatkata muna-sokerivaahtoa liian vähän aikaa ja toinen jymistellä kakku lättänäksi). Kostutin siis sekä pohjaa että kansiosaa kevyesti laimealla sitruuna-vadelmamehulla, suosittelen sinuakin tekemään niin. Levitä pohjalle raparperihilloke. Vatkaa kerma vaahdoksi, mutta älä lisää sokeria vielä! Levitä siitä ensin ehkä noin neljännes hillokkeen päälle ja nosta kansiosa peitoksi. Nyt voit lisätä loppukermikseen sokeria makusi mukaan ja käyttää sen kuorrutukseen. Viimeistele mansikoilla ja tuoreilla yrteillä. Tuoreita mansikoita ei eilen ollut, mutta pakastemansikat aiheuttivat sentään hauskan sulamis-valumis-efektin, jonka ansiosta kakusta tuli aika taiteellinen. Siis kaunis.

Tarjoa kakun seurana kahvia ja teetä, ota aina pieni pala kerrallaan lisää ja taistele viimeisestä kulmasta!

Parsa. Taas se on käynyt täällä ja tehnyt tuhojaan. Lasipurkin olmeista kepakoista nimittäin syntyy ihan tajuton piiras, vakavasti otettava vierasherkku, jota kelpaa tarjoilla nirsoissakin piireissä. Piiraan ohje on peräisin kollegani Marjan reseptivarastosta ja on käsittääkseni kestänyt kulutusta käytössä useamman vuosikymmenen. Ja syystä, niin tarkasti perheeni tuhosi sen viimeistä murenaa myöten eilen sunnuntailounaalla.

Piiraan kokeiluun liittyi eräs haastava piirre, joka ei kuitenkaan ollut se huhtikuun sellainen. Tehtävänantoon sisältyi näet pyyntö keventää alkuperäistä ohjetta, joka sisälsi mm. kuohukermaa ja 4 dl mustaleima-emmentalia. Voit siis vapaasti tuunailla aineksia takaisin raskaampaan suuntaan, mutta tässä kohtuullisesti kevennetyssä versiossa maku ei kyllä kärsinyt yhtään. Tästäkin versiosta saisi vielä hoikemman vaihtamalla kerman ja juuston laihempaan, mutta niin, sitten makukin lienee kompromissi. Tehkää kuten tahdotte, tässä kuitenkin erinomainen ohje supermaukkaan ja suussasulavan suolaisen piiraan tekoon.

Marjan fiini vierasherkku (piiras n. seitsemälle hlölle)

Pohja

• 2 dl jauhoa (sämpylä-, hiiva- ja vehnä- käyvät yhtä lailla)
• 1 tl leivinjauhetta
• 1 dl raastettua parmesania
• 100 g voita
• (2 rkl vettä)

Voitele piirasvuoka. Sekoita kuivat aineet ja  lisää niihin huoneenlämmössä notkistunut voi, nypi sekaisin. Jos taikina jää aivan liian kuivaksi, voit lisätä hieman vettä. Itse en ole vielä koskaan joutunut niin tekemään. Painele taikina piirasvuokaan. Taikina on todella nafti, eli sen saa painella melkein läpikuultavan ohueksi, kärsivällisesti ja lempeästi. Reunoille sen ei tarvitse hirveästi nousta, mutta jonkin verran kuitenkin. Siirrä jääkaappiin (min. 1/2 h) ja valmista täyte. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.

Täyte

• 300 g vähärasvaista (esim. 10%) jauhelihaa
• sipuli
• 2-4 valkosipulinkynttä
• mustapippuria
• suolaa

Pilko sipuli ja valkosipuli, paista pannulla voissa tai öljyssä. Lisää jauheliha ja ruskista. Mausta suolalla ja pippurilla. Siirrä sivuun odottamaan ja valmista parsatäyte.

Parsatäyte

• 3 rkl voita
• 2 rkl jauhoja
• 1 lasipurkki parsaa (käytin valkoista, n. 330 g nesteineen, alk.per. ohjeessa 400 g)
• 2 dl 15 % ruokakermaa
• suolaa, (valko-)pippuria

Päälle

• parmesania tai 100 g 8% fetaa (Apetina)

Pilko parsat, säästä parsojen liemi! Sulata voi kattilassa, lisää joukkoon jauhot ja sekoita, anna kiehahtaa. Sekoita parsatölkin liemi ja kerma keskenään ja lisää seos kattilaan vähin erin, koko ajan sekoittaen. Anna seoksen kiehua muutama minuutti ja sekoittele. Mausta ja lisää parsapalat, anna vielä porista hetki kasaan ja tarkista maku. Muhennoksen tulee olla aika paksua ja kiiltävää.

Kokoa piiras levittämällä piiraspohjalle jauheliha-sipuliseos ja kaada päälle parsamuhennos. Raasta päälle parmesania tai murustele ylle feta. Paista uunin alatasolla n. 45-50 minuuttia. Vaihtoehtoisesti voit paistaa piirasta 225 asteessa puoli tuntia. Tarjoile jäähtyneenä runsaan salaatin kanssa ja kerää kehut. Myö puolestani jään jännäämään, mitä Marja sanoo kevennetystä versiosta. O_O

[Parsajoutsen.]

Tää lienee nyt kyllä henkilökohtainen ennätys inspiraationlähteen omalaatuisuudessa, mutta tarina on tosi. Huhtikuun ruokahaasteen aihe parsa kun ei soittanut niin minkäänlaisia kelloja Apinakeittiössä. Olen parsaa laitellut vain pari kertaa, uunissa ja pannulla, mutta mitään säväyttävää ei ole syntynyt sen paremmin kuin ahaa-elämyksiä muista käyttötavoista. Usein parsaa tarjoillaan myös kastikkeiden kanssa, jotka eivät puolestaan houkuttele minua lainkaan, kaikenmaailman litkut (no on niitä kelvollisiakin).

Joten! Kävin lueskelemassa tehtävänantoa Ketun keittiöstä vielä uudelleen, ja uudelleen ja samalla vilkaisin kommentit. Olen itse kommentoinut postaukseen, että “Munkin parsan kans pakertaminen on jäänyt yhteen kertaan… “. Munkin parsa – parsamunkki! Ajatus ei jättänyt rauhaan, kun pohdin, että mihin puuhaan sen parsan kanssa nyt ihan tosissaan ryhtyisi. Ja lopulta se alkoi kuulostaa hyvältä: suolainen pieni parsamunkki rahkataikinaan tehtynä, juustoraasteessa kieriteltynä. Jos Louhisaareen piiraatkin toimivat, miksei tämä. Päästyäni ajatuksissani näin pitkälle en voinut enää perääntyä ja hommaankin oli ryhdyttävä samana iltana, eilen.

Matkalla kauppaan kävin vilkaisemassa Alkon Etikettilehteä, jossa tarjoiltiin parsaa sahrami-kuohuviinikastikkeessa. Lisäinspis! Hain pienenpienen cava-pullon ja kaupasta  parsan ohella sahramia. Siitä se sitten lähti, tuotekehittely kohti jumalattoman herkullista lopputulosta. Valmiit pallerot olivat kuohkeita, kauniin keltaisia ja pecorinon ihanasti suolaamia makupaloja. Oon itte ihan sfääreissä pulleroista Kaiken lisäksi pöperö sopii kevääseen nätisti. Vappu on on pian, joten munkit ja tippaleivät uppopaistuvat kilvan sahramiparsapalleroiden seurassa. Uppopaistettu menu! Mmmmm.

Sen myönnän, että parsan maku ei näissä oikein pääse oikeuksiinsa kun ei sitä niin sieltä erota, mutta hei, missäs se nyt maistuisikaan… Hyvä on, hyvä on, taitavampien kokkien kokkauksissa. Mutta siksipä parsapalleroissa olikin muulinmentävä reikä. Pohjareseptinä käytin Hellapoliisissa julkaistua Kaili N.n rahkapallero-ohjetta, jonka bongasin Limepippurista, jota sitten modasin Etiketin kastikeohjeen aineksilla. Tein puolikkaan annoksen ja loppuaineista makeita rahkamunkkeja vaniljalla maustettuna.

Sahrami-parsapallerot eli suolaiset kevätmunkit

• 1 vihreä parsa
• 125 g maitorahkaa
• 0,5 munaa (käytä toinen puoli makeisiin munkkeihin)
• n. 1,75 dl vehnäjauhoja
• 0,5 tl soodaa
• 4-5 rkl puolikuivaa kuohuviiniä
• ropsaus sahramia (ehkä kolmannes 0,5 g pussista)
• suolaa, mustapippuria
• pecorino-juustopala

Keitä parsa kypsäksi, ei kuitenkaan yli. Pilko paras osa parsaa pieneksi hakkelukseksi ja jätä odottamaan. Sekoita rahka ja muna (riko ensin muna haarukalla, jotta saat tasaisessa suhteessa valkuaista ja keltuaista puolikkaaseen). Sekoita jauhoihin sooda, suolaa ja mustapippuria. Kiehauta kuohuviini ja ropsauta sinne sahrami. Itse lisäsin parsahakkeluksen vielä keitokseen hetkeksi, mutta enpä tiedä, oliko sillä mitään vaikutusta. (Ylipäänsä kuohuviinin mausta valmiissa munkeissakaan on vaikea sanoa mitään. Hienolta se silti kuulostaa.) Lisää kuohuviiniseos rahkaan ja sekoita hyvin. Lisää jauhot ja sotke haarukalla, lisää jauhoja jo tarpeellista. Taikina saisi olla vähän kimmoisa, mutta melko kostea silti, jotta valmiit pallot olisivat kuohkeita. Maista seosta ja lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria.

Och så ska vi uppopaista: ota kattila, siihen sopiva kansi ja sammutuspeite esille. Lämmitä n. puoli litraa rypsiöljyä pienessä kattilassa, testaa kuumuus pienellä taikinanokareella. Lämpö on sopiva, kun pala nousee pintaan ja porisee melko nopeasti ruskeaksi. Omalla hellallani säätönumero 4 pitää öljyn sopivana läpi koko paistoprosessin. Nosta taikinasta teelusikalla pieniä eriä kattilaan paistumaan, itse paistoin viisi kerralla. Taikinamöykyt kohoavat paistuessaan, eli aika maltillisia nokareita voipi laitella. Kääntele palleroita öljyssä tarvittaessa ja niiden ollessa tasaisen ruskeita nosta ne reikäkauhalla jäähtymään. Paista taikina loppuun.

Kun koko taikina on palleroina lautasella, raasta päälle reilusti pecorinojuustoa. Syö saman tien tai jäähtyneinä, niin tai näin, maku on maukas. Seuraavaan päivään uppopaistotuotteita ei useinkaan arvaa säästellä, tai sitten on lisättävä juustoraastetta taas, mikä ei sekään ole ongelma. Ja tosiaan, voit samassa syssyssä paistella myös makean munkkierän kuten minäkin, suunnilleen näin:

Rahkapallerot

• 125 g maitorahkaa
• 0,5 dl sokeria tai 2 tl agave-siirappia
• 1,25 dl jauhoja
• 0,5 tl soodaa
• puolikas muna
• 0,5 tl vaniljauutetta tai muuta maustetta, kuten kardemummaa
• (tomusokeria tai tavallista)

Sekoita ja uppopaista, viimeistele sokerihunnulla. Sou veri fääst änd teisti.

Pian on tulossa ihan oikeakin postaus, mutta sitä ennen, jälkkärinä, välipalana tai aperitiivina tarjoilen maailman helpoimman herkun; kookkosmangoa (lausun mangon jatkuvasti mielessäni ilman äng-äännettä, antaa jotenkin eksoottisemman säväyksen). Kaikki alkoi pakastealtaan äärellä Pirkka-tuotteisiin tutustuessa. Kerma taas oli peruja ruokablogaajien pikkujoulujen joululahjapuketista, miten olikin säästynyt niin sopivasti.

Mango bello Cocco (kahdelle)

• 1 pss Pirkan pakastemangokuutioita (300 g)
• 1 prk kookoskermaa (200 ml)

Ota mangot sulamaan pussin ohjeen mukaisesti huoneenlämpöön laakealle astialle n. tunniksi. Sopivan, hivenen viileän tilan vielä vallitessa annostele mangot kahteen astiaan, avaa kookoskerma ja lorota päälle. Tsiikaile esim. Lostia ja mäsäytä naamariin. Pure paleo.