Ihan pakko laittaa pieni nootti, kun Satujataren bongattua omat “uudet” avainsanansa uudistuneelta blogilistalta piti käydä katsomassa, että kuinka Monkeyfoodia nykyään kuvaillaan. Aamulla lista näytti kylmää statistiikkaa; tilaajia 1! …mutta ei mikään ihme, sillä avainsanat olivat: arkielämää, marinointi, muut ja pöytälaatikkoaktivismi. Ei ehken ykköshoukuttelevin kombo, itte en eksyis tuommoseen vahingossakaan. Toivottavasti te silti olette siellä vielä O_O Sillä ilman teitä bloggaus ei ole mitään. Nöyrästi kiitän kaikkia Apinaruoan ystäviä, sekä hiljaisempia että pulisevaisempia. Ootte ykkösii (vaikka nyt ette sentään yksin, tilanne näyttää korjautuneen statistiikan ja avainsanojenkin suhteen, identiteettini on palautettu!).

Huomasin juuri että uusi MTV:n naisten kanava Ava näyttää Martha Stewartin showta aamuisin sekä klo viisi; en tiedä kauanko kanavaa saa katsella maksamatta mistään paketista mutta niin kauan kuin hupia piisaa suosittelen ehdottomasti vilkaisemaan Marthaa ja kokkivieraitaan ruoanlaittopuuhissa!

Ja välimerkkien puute kuten postaushiljaisuuskin johtuvat siis mäsästä näppiksestä ja ongelmista tietokoneen kanssa; luvassa on kyllä pian helpotusta :*)

Monkeyfoodissa on pidellyt muutaman päivän hiljaiseloa, kun lakas läptoppini sai slaagin ja pidättäytyy nykyään toiminnasta. Kummallisen muotopuolisen olon saa aikaan tämä hissukseen oleilu, ihan kuin koko ruokaskene olisi hiljaa. Totuus on tietysti toinen, ruokaplokimaailma syö silloinkin kun ei itse ole katsomassa. Onneksi, pysyypähän voimissaan.

Tuli silti pakottava tarve tulla sanomaan terve, että täällä ollaan vieläkin, plakkarissa monta kokeiltua ohjetta ja kuvaa, toivottavasti eivät ikuisiksi ajoiksi kadonneina koneparkani sisuksiin. Ainakin voinen muistuttaa Maaliskuun kirjallisesta ruokahaasteesta, johon odotan kieli ja lukulista pitkällä ensimmäisiä osallistujia. Haasteruokahan voi olla vaikka Mummo-ankan mustikkapiiras! Tai pinaattia suoraan purkista (arvaa kuka), tai Kermakaljaa, tai Tuulen varjon Sugus-pastilli, tai Stalinin lehmien eestiläinen herkku, tai Papillonin langustini, tai korvikekahvia, pettuleipää ja pihlajanmarjoja.

Sarasvatin hiekoissa muistaakseni nautittiin ainakin intialainen ateria. Tiina-kirjoissa syötiin monenlaista, muistan parhaiten linnit, jotka Tiina jotenkin mokasi vastaavalla tavalla kuin Vihervaaran Anna jonkin sopan, vai mikä lie oli. Jännittävää, miten ruoan ja syömisen kuvaaminen sanallisin keinoin on toisinaan vaikuttavampaa kuin sen näkeminen. Juusto ei esimerkiksi koskaan näytä niin hyvältä (vaikka pirun hyvältä näyttääkin) kuin mielikuvissa, joihin se on istutettu kimpaleesta lohkaistuna siivuna. Etenkin tilanteessa, jossa päähenkilöllä on sudennälkä. Sääli, että nykyään luetaan vähemmän kuin ennen. Itse rakastan kaikkia kirjamuistojani, joita syntyy vähitellen lisää, ja lisää, ja lisää… Kirjat eivät lukemalla maailmasta lopu. <3

Vähän aikaa sitten referoin Hesarin uutisointia koskien kanelin sisältämää kumariinia, joka rasittaa jo suht’ kohtuullisina annoksina maksaa, ja ainakin omani kimppuun ehti jo käydä. Jutun kluu on siinä, että kanelia on kahdenlaista; ceyloninkanelia, joka sisältää vain marginaalisia määriä kumariinia, sekä kassiakanelia, joka puolestaan on kumariinihirmu ja maksalle pahasta.

Suomessa ja muualla Euroopassa myydään lähes yksinomaan kassiakanelia, jonka aromi on ceyloninkanelia vahvempi juuri sisältämänsä kumariinin vuoksi. Kuten arvata voi, kassiakaneli on myös ceyloninkanelia halvempaa. Kuluttajien maksat maksavat. Asiasta on informatiivinen artikkeli Elintarviketurvallisuusviraston sivuilla.

Uutisen johdosta aloitin heti Neiti Etsivän työt ja tiedustelin sekä kaneliteelaatuja valmistavalta Yogi Tea -yritykseltä että Reilun kaupan kanelia valmistavalta Meiralta kaneleidensa laadusta. Yogilta en ole vielä saanut vastausta, mutta Meiralta saapui viesti tänään. Ja kyllä, Reilun kaupan kaneli on turvallista ceyloninkanelia! Huraa ja sankoin joukoin reiluille kaupoille, eiköstä jookosta jee joo t. kanelimarsu pahinta laatua.

Ette arvaa kuinka pelästyin tuossa taannoin, kun en löytänyt tutusta kaupan hyllystä Kavlin mahtavaa lehtileipää, tuota ohutta ja rapeaa täysjyvärukiista herkkupalaa. Yritin etsiä sitä muualtakin, mutta laihoin tuloksin. PANIK.

Lähestyin siis Kavlia välittömästi s-postiviestillä (alkaa tulla tavaksi) ja huojennuksekseni vastaus saapui pian; lehtileipää saa edelleen Suomesta, SOK vain on poistanut sen valikoimastaan. Sitä siis saa jatkossakin Keskon ja Tukon liikkeistä eli K- ja City-Marketeista, Stokkalta, Valtsuista ja Euromarketeista. HUH. Nimittäin sen lisäksi, että olen leivän makuun ja rapeuteen lovena, siitä pitäminen yhdistää myös minua ja edesmennyttä city-mummiani. Olisi ollut kurjaa menettää tämä jo ennestään heiveröisen ruokaketjun linkki. <3

Valkosipuli-lehtileipää ei muuten valmisteta enää Pohjoismaissa siitä syystä, että muut pohjoismaalaiset eivät siitä piittaa. Suomalaiset kuulema popsisivat sitä mielellään. Jaa se vielä, lehtileivästä, että siinähän on myös minimaalinen määrä hiilaria, jos nyt ketään kiinnostaa.

Edit 3.3.2008: Reilun kaupan kaneli on turvallista ceyloninkanelia.

Mä oon vähän myöhässä tän kanssa, mutta kun itse heräsin asiaan vasta jälkijunassa. Viime viikon ruokatorstaissa (nyk. Hesarin Ruoka & juoma) oli kuumien juomien tuunausjutussa kainaloartsuna tietoa kanelista. Siinä kerrottiin kanelin sisältämän kumariinin rasittavan maksaa. Siedettävä päiväsaanti ylittyy aikuisilla 2-7 korvapuustilla päivässä, että pullassa kyllä pysyy.

Puusteista en olekaan huolissani, sillä niitä tulee ahmaistua eri harvoin, mutta aamupuurooni olen lisännyt aika hurjan määrän kanelia erityisesti viime kesästä alkaen, kun siirryin kaurapuurosta tuorepuuroon. Kun vatsaongelmiani tutkittiin sitten kaikenkarvaisilla verikokeilla (osasta vielä tulokset tulossa), katsottiin myös maksa-arvo, joka oli koholla! Emme lääkärin kanssa keksineet yhtään syytä sille, miksi se olisi noussut. Kontrollilabrassa arvo oli taas normaali.

Nyt epäilen, että kanelipahalainen on tehnyt temput meikäläisen maksalle ja olen taas palannut kiltisti kaurapuuroon ilman kanelia. En aio kiipeillä asiasta seinille tai lopettaa kanelin, yhden suosikkimausteeni, käyttöä, mutta kai sitä päivittäiskulutusta voi hieman keventää. Tiedoksenne vain, jos on muitakin kanelikoiria liikkeellä.

—

Hemapa-haastajat ovat alttiina arvioinnille! Äänestä helmikuun ruokahaasteessa.

Pakko laittaa pikaposti tänne kun vihdoin bongasin kaupasta muistaakseni joissakin blogeissakin mainittua Brunbergin laktoositonta maitosuklaata. Itse en niin maitosuklaasta välitä kun olen tummaakin tummemman ystävä, mutta joskus vaikka leivonnassa on mukavaa, jos maitosuklaa olisi juuri se oikea valinta yleisöä ajatellen. Tämäkin (loppu-) pala pääsee huomenna kaakkuun! Ja maistuu ihan maitosuklaalle, ainakin omaan suuhuni, suomalaiselta sellaiselta.

[Siis kyllä on kehno kuva! Haukkukaa vähän. –> vaihdoin kuvan, jos ei olis ihan niin törky.]

Ja jos et toleroi laktoosia, lisää laktoositonta asiaa löytyy mm. osoitteesta laktoositon.net.

Aamun lehti tuo Washingtonista pikku-uutisen, jossa on tutkittu makeutusaineen käyttöä rotilla. Rottaryhmä sai sakariinilla makeutettua jogurttia ja verrokeille tarjoiltiin samaa hapanmaitotuotetta sokerin glukoosilla. Makeutettua versiota nautiskelleet hännäkkäät söivät enemmän kuin sokerirotat ja myös lihoivat. Tutkijoiden johtopäätös on, että makeutetun makean syöminen saattaa saada kehon haluamaan reilusti energiaa, mutta kun sitä ei makeutetussa ruoassa ole, ruokahalu kasvaa.

Tulos ei sinällään ole uusi, muistan itse törmänneeni siihen aiemminkin, mutta mielenkiintoinen se on, ja siinä mielessä ehkä tärkeä, että ainakin päivittäistä runsasta makeutusaineen käyttöä kannattaa harkita.

Omissa kokkauksissani käytän makeutusainetta silloin tällöin sokeria väistäessäni ja lykkään sitä myös välillä arkisten smoothieiden, marjojen tms. makeutukseksi. Koska keinotekoisten makeutusaineiden tutkimukset ovat toistaiseksi tuottaneet hieman ristiriitaisia tuloksia aineiden vaikutuksista terveyteen, yritän antaa Hermesetas-purkin ja -pullon levätä rauhassa useimpina päivinä. Jotkut saavat lisäksi vatsaoireita keinotekoisista makeutusaineista ja varmaan jokainen syötyään esim. pussillisen sokerittomia karkkeja

Keinomakeiden, kuten aspartaamin ja sukraloosin, sekä sokerin rinnalle on noussut kisaamaan täysin luonnollista alkuperää oleva makeutusaine stevia. Stevia on saavuttanut mainetta erityisesti vähähiilihydraattisten ruokavalioiden yhteydessä korvatessaan sekä sokerin että keinomakeat nykykäsityksen mukaan vaarattomalla ja terveellisellä vaihtoehdolla.

[Stevia-purnukkani. Toinen purkkini on nestemäistä steviaa samalta valmistajalta, annostelu pipetillä.]

Sain omat ensimmäiset stevia-purnukkani jo hetki sitten tuomisina Bostonista, ja aloittelen vähitellen koekokeilut. Suomalaisista keittokirjoista ainakin Antti Heikkilän ja vaimonsa Näin me kokkaamme sisältää stevialla makeutettuja ohjeita. Että jos sokerinvälttely on agendalla syistä tai toisista, kannattaa varmaan seurailla stevia-asian etenemistä puolella silmällä. En epäile, etteikö sitä käsiteltäisi Lehdenkin sivuilla ennen pitkää.

Edit 16.52: Purnukkasanasta tuli mieleen tähän makeutusaiheeseen niin istuva laulu, että pakko on lurauttaa se tässä:

Tää outoa on, tätä ymmärrä en,

joku syönyt on hinajaani,

mistä mä löytäisin sen lurjuksen,

joka tyhjentää mun purnukkaani?

Alkuperäinen artisti tietysti sanomankin jo paljastama Nalle Puh.

Kuva-arvoitus: mikä on saanut aikaan alla näkyvän tuhon?

Vastaus: typerä kotikokki aka Ylimuuli Mukkelis.

Ylistämäni silikoninen kestoleivinpaperi sietää 260 astetta kuumaa. Kun asiaa ei kuitenkaan ajattele päivittäin, sinä väsyneenä ja nälkäisenä hetkenä kun palaa treeneistä piestynä kotiin ja haluaa ruokaa, tuntuu hyvältä idealta nukettaa lämmin leipä grillivastusten alla syömäkuntoon. Nupit kaakkoon ja aika tekee tehtävänsä; kun olettaa leivän olevan valmis ja palaa uunille, sieltä lyövät lieskat.

Onneksi on sammutuspeite ja alkusammutuskoulutus käytynä. Silti sydän lyö sataa eikä aluksi osaa kuin pyöriä ympyrää. Sitten sentään toimin. Koti täynnä savua, palohälyttimet eteisen lattialla sitä yrittää rauhoittua, akkunat apposellaan olo tokenee. Lopulta syön jopa sen leivän. Voi elämä.

Nyt olis hyvät neuvot kalliit, meikäläinen on nimittäin ilmastonmuutoksen pelossaan ja epätoivoisena ekotekonaan päättänyt hankkia lopultakin mikroaaltouunin. Hanttiin olen pannut 29-vuotiaaksi saakka, vaan nyt on pinttyneiden tapojen tehtävä tilaa uusille ja säästettävä sähköä. Sain jo mökkireissulta tuomisiksi hyvältä näyttävän mikroruokaohjekirjan (mm. leipomuksia), jonka kanssa aion kaveerata heti uuden asukkaan saavuttua.

Mutta ne neuvot eivät siis liity (pelkästään) resepteihin, vaan olisin tiedustellut, onko kenelläkään ajatuksia ja kokemuksia siitä, minkälaiset ominaisuudet mikroaaltouunissa ovat tärkeitä, etenkin kun laittaa paljon ruokaa alusta asti? Itte oon niin kujalla tän asian suhteen, että ilman pientä taustaselvittelyä ei auta astella kaupoille. Kertokaa siis, jos kahdenkympin vekotin ei riitä.

Mökkimatkalta mukaan jäi mikrovihon lisäksi myös ihania makuelämyksiä sellaisten autuuksien kuin lämminsavustetun lohen (tilliä, sitruunapippuria ja suolaa!), suklaakakun, kauralettujen ja makaruunilaatikon merkeissä. Kotiin asti kannoin litratolkulla vadelmia, mustikoita, sieniä ja sitten erityisboonuksena kaura- ja spelttijauhoja, hurahura! Ja se luonto. Yön aikana lumimyrskysi ja aamu oli aurinkoinen, kirkas ja tuulinen, suuren järven rannalla oli hohtavaa ulkomeren tunnelmaa. Viiltävä kylmyys ei estänyt kahlaamasta jäistä vapautuneella rannalla ja leikkimästä luontokuvaajaa.

[Nämä sitä suojelua kaipaavat.]