3.4.2013

Jackson Pollock ei koskaan pysähtynyt – miks mun pitäis?

Filed under: Lätinää — Meri @ 6.02

Vaikka Monkey on ollut pitkään hiljainen, niin kyllä täällä edelleen syödään ja erityisesti juodaan kahvia (sekä mustaa teetä). Sain ihanalta Annachickiltä eilen Virontuliaisina kahvia, joka on maustettu pumpkin spicella eli kurpitsamausteella! Tuo amerikkalainen maustehan sisältää yleensä (tietääkseni) kanelia, inkivääriä, muskottia ja neilikkaa, ehkä maustepippuriakin, joten phunk me, joulu tuli keskelle aurinkoista (!!!!!) huhtikuista keskiviikkoaamua :) Ja phunk you, soijamaidolla höystettynä! Who knew.

Körvitsavyrts.

Körvitsavyrts.

Paitsi kahvilla, teellä ja ruoalla, apina elää myös liikkeestä. Maailma on viidakkoni ja nyt metsään on saatu uusi playground, kun CrossFit Herttoniemi avasi ovensa. Siellä paitsi treenaan, myös valmennan, joten tervetuloa joukkoon iloiseen! Hikiseen? Nähdään levypainoilla!

Ps. Istutan vielä tännekin Facebookissa jo linkittämäni Annan kirjoituksen. Siinä on itua.

3.3.2013

Skip to my lou (VIVAMOO kip’)

Filed under: Arkiruoka,Lätinää,Optimoidut — Meri @ 12.21

Apinaelämän päivät täyttyvät töistä, urheilusta, ilosta, ystävistä, kirjoista (Kindle!), musiikista, tanssimisesta, seminaareista, luennoista, ruoasta, juomasta, strutsikoirasta, unesta, ylä- ja alamäistä, ajatustenvaihdosta, riemusta, painista… Peruselämästä siis. Rakas M.Food on siis melko tärviöllä, mutta ehkä tuhkasta nousee Feenixmonkey!

Ja jos nousee, ei se lennä vaan SKIPPAA! Skip to my lou! 

kip4

Eräs jännittävimmistä, ellei jännittävin asia, jonka olen blogaajan ominaisuudessa saanut, on suomalainen innovaatio Vivamoo kip‘. Kyseessä on säilytys-/tarjoiluastiasarja, joita voi pinoilla ja yhdistellä miten haluaa, jotka kestävät pakkasta ja konepesua ja jotka eivät (HUH) sisällä BPA-yhdisteitä. Itse pidän näistä kirkkaat vedet mieleentuovista eleettömistä, mutta jääpalankauniista kipoista, ja ne ovat saapumisestaan saakka olleet esillä ja käytyössä apinakeittiössä.

kip6

kip5

Kipot pinoutuvat nätisti kuten luvataan, ja lukittuvat paikoilleen. Pidän siitä, että näen, mitä kipoissa on. Taiteellisempi henkilö luo helposti installaation poikineen, kun hipsteriystävät seuraavan kerran saapuvat brunssille, ja täyttelee kip’it jollain jännällä (postauksen teema).

Hintakaan ei ole paha; kahden kip’in setistä saa pulittaa 23 euroa. Tuli muuten mieleen, että setistä saisi esim. hienon tuparilahjan, kun toiseen kip’iin laittaisin kidesuolaa ja toiseen jotakin leipää… Ja voihan näissä muutakin säilyttää kuin ruokaa. Omissa kuvissani ei nyt esiinny valitettavasti luovuuteni koko kirjo, mutta altistunette tulevaisuudessa erikoisemmille ratkaisuille. Kip’stähän voisi saada vaikka meemin! ;D Onko Kip’ 2010-luvun lautanen?!

kip2

28.12.2012

Mieli, ruumis ja ravinto (onko himo vika?)

Filed under: Lätinää — Meri @ 10.06

Osteopaatti Kari Suomalaisen ansiokkaan artikkelin Onko liikunta stressori vai terveyden edistäjä, vai molempia? luettuani inspiroiduin kirjailemaan tänne aiheesta, josta puhun ravintoluennoillani. Kari kirjoittaa tekstissään mm. siitä, kuinka ihmiset tulkitsevat ruumiin viestit helposti vaivoiksi ja ohittavat niiden informaatioarvon. Ihmiset kokevat kehonsa välineenä suorittaa asioita ja toisinaan ajattelevat sen ‘pettäneen’ heidät, kun tärkeänä treenipäivänä tai vaikka kilpailuissa se ei venykään vaadittuihin huippusuorituksiin. Kropan viestit jätetään mielellään huomiotta tai niitä vähätellään, itsensä pakottaminen treenaamaan väsyneenä nähdään ansiona, vaikka se voi olla ylirasitetun ruumiin hätähuuto.

Sama pätee ruokaan kohdistuviin mielitekoihin. Tämä juttu täytyy aloittaa kuitenkin vähän kauempaa, joten aloitan siitä, kuinka mieli ja ruumis on länsimaisessa lääketieteessä pitkään erotettu toisistaan. Psykiatrisia ongelmia ja somaattisia (ns. fyysisiä) vaivoja hoidetaan erikseen. Hoitamiseen on eri henkilökunta, eri rakennukset, eri lähtökohdat ja eri potilaskertomukset. Sairastamiseen liittyvät erilaiset sosiaaliset statukset. On helpompaa katkaista jalkansa kuin olla masentunut tai psykoottinen; jalka nähdään erillisenä ihmisen persoonasta eikä sen katkeamista pidetä yksilön identiteetin muutoksena tai osoituksena heikkoudesta (sen sijaan se saatetaan henkilöstä riippuen nähdä vaikka viestinä rohkeudesta ja hurjapäisyydestä, jos jalka katkeaa Alpeilla lasketellessa).

Ihminen on kokonainen?

Pitkään on puhuttu siitä, että mieli ja ruumis toimivat yhteistyössä, ja että kun hoidetaan toista, tulisi toinenkin ottaa huomioon. Käytännön terveydenhuollossa se on tietysti aivan ilmeistä, vaikka resursseja, mahdollisuuksia tai osaamista omalle alueelle vieraamman puolen hoitoon tai tukemiseen ei useinkaan ole. Paljon puhutaan ihmisen kokonaisvaltaisuudesta, terveydenhuolto on korvannut sairaanhoidon ja terveysretoriikassa käytetään kernaasti sanaa hyvinvointi. Stressin vaikutus kehoon tunnustetaan jo monessa paikassa. Somatisointi ja psykosomaattiset oireilut ja sairaudet tunnetaan ilmiönä, vaikka niiden diagnosointi ja hoitaminen onkin vaikeaa. Kumpi oli ensin, masennus vai kipu, unettomuus vai diabetes, työuupumus vai korkea verenpaine?

(Esimerkiksi fibromyalgiaa, joka on kipuoireyhtymä, jossa kipu vaeltaa pitkin kehoa, eivät vieläkään kaikki tunnusta somaattiseksi sairaudeksi vaan fibromyalgiasta kärsivät ihmiset saavat osakseen epäilyä mielenterveytensä pettämisestä, luulosairaudesta ja vaikka vaativasta persoonallisuudesta. Rakenteellinen esimerkki tuon invalidisoivan sairauden asemasta on se, ettei sitä sairastaville korvata apuvälineitä lääkinnällisenä kuntoutuksena toisin kuin vaikkapa samalla tavalla kivuliaissa reumasairauksissa. Toisaalta, miksi mielen tuottama kipu olisi vähemmän arvokasta kuin ‘ruumiin’ tuottama?)

Kokonaisuus on erottamaton?

Itse olen aikani kokonaisvaltaisuudesta ja mielen ja ruumiin kiinteästä yhteydestä puhuttuani tullut siihen tulokseen, että mieltä ja ruumista on mahdoton erottaa toisistaan ja että sen yrittäminen on lähtökohtana huono. Viime vuosina mielen ja ruumiin yhteydestä  tai oikeastaan erottamattomuudesta on saatu uudenlaisia todisteita, joista on kertonut mm. dokumenttisarja Mielen salattu voima. Plasebo ja nosebo, samoin kuin stressin vaikutus kaikkeen, ovat tulleet mediasta tutuiksi. Stressi ymmärretään laajasti sekä mielen että ruumiin kuormituksen tulokseksi ja yhteistulemaksi, mikä muuten nyt ajateltuna onkin huomattavan edistyksellinen tapa katsella ilmiötä, vaikka joskus alituinen stressistä puhuminen väsyttää.

Noh, taisin aloittaa vähän kaukaa, mutta nyt päästään itse pääajatukseen: samoin kuin ruumiin viestit (mm. väsymys, kipu, palautumattomuus) ovat nimenomaan viestejä elimistöltä, myös ruokaan liittyvät mieliteot voitaisiin nähdä viisaan ruumiin informaationa siitä, että jostain on puute tai jotain on liikaa. Voi olla, että kyse on liiasta altistumisesta leivonnaismainoksille tai Mäkin houkuttelevalle tuoksulle, viesti se on silti. Minua surettaa, että ihmiset puhuvat itsestään, ruumiistaan ja mieliteoistaan, niin aggressiivisesti ja halveksivasti, pääsääntöisen negatiivisesti. ‘Yhtään ei ole nälkä, mutta silti tekee mieli syödä.’ Voisiko olla niin, että elimistö on edelleen jotain vailla? Voisiko jatkuva suklaapatukan (jep, tiedän, todella tuore esimerkki) kaipuu olla merkki siitä, että elimistö tarvitsisi enemmän oikeaa ruokaa, tai unta, tai iloa? Ystäviä? Tai ettei se tarvitse mitään, mutta haluaa kuitenkin jutella?

Pitkällä johdannollani mielen ja ruumiin erottamattomuudesta ajan takaa sitä, että samalla tavalla kuin fyysinen tuntemus on elimistön keino kertoa jostain, myös ns. mieliteko voi olla ‘fyysistä’ alkuperää, ja että himo on viesti jostain, elimistön tapa ilmoittaa epätasapainosta. Ruoanhimo ei ole itsekurin puutetta tai paheellisuutta ja sen tulkitseminen sellaiseksi vie kauemmas oikeista tulkinnoista. Sen näkeminen, onko alkuperä ns. fyysinen vai psyykkinen, on mahdotonta ja turhaa. Kuka voi sanoa, missä mieli loppuu ja ruumis alkaa?

Don’t shoot the messenger

Pointtini ei ole se, että kaikki elimistön (jolla viittaan nyt sekä mieleen että ruumiiseen) keksinnöt ja mieliteot tulisi toteuttaa viipymättä tai että pullanhimo olisi aina viesti läheisyydenpuutteesta, riittämättömästä proteiininsaannista tai puuttuvista ravinteista. Mutta voisiko olla mahdollista suhtautua elimistöön ja sen toiveisiin, huutoihin ja kuiskauksiin ystävällisemmin? Hyväksyvämmin, neutraalimmin, rakastavammin? Että ai jaaha, nyt tekisi mieli pullaa. Pullanhimoon ei kuole. Olisinko väsynyt? Ehkä menen salitreenin sijaan rauhalliselle kävelylle. Tai ehkä tarvitsen rajua stimulointia ja lötköttämisen sijaan käyn tekemässä raskaan maastavedon. Ehkä jatkan syksyllä kesken jääneen rautakuurin syömistä, tai haen kirjastosta mukaantempaavan romaanin, tai soitan äidille, tai sitten leivon sen pullan ja syön sen! Ehkä vain istun hiljaa ja pohdin pullankaipuutani. Meditate on it, kuten englanniksi sanotaan, pohdiskele sitä. Tai sitten älä. Mutta tuskin elimistön viestin torjumisesta ja vihaamisestakaan on hyötyä.

Jos olen pitkähkön kilpirauhasvaellukseni tuloksena jotain oppinut, se on se, että niin kauan kuin elimistöään vastaan taistelee, tuloksena on korkeintaan välirauha. Ainoa tie todelliseen, kestävään terveyteen on liittoutua elimistön kanssa; ei muita vastaan vaan kaiken hyvän puolesta. Jos ihmiset eivät suhtautuisi elimistönsä viesteihin ja himoihin vikoina, he voisivat lempeästi havainnoida niitä ja nähdä mielitekojen, tuntemusten ja himojen informaatioarvon. Jos elimistöään ja sen haluja, tarpeita ja himoja vastaan on taistellut pitkään, vie aikaa, että luottamus palautuu, mutta sen rakentaminen kannattaa. Vasta sitten elimistön viestit voi kuulla ja päättää rauhallisesti, miten reagoida ja tehdä ns. tietoon perustuvan päätöksen (informed choice). Se se vasta on mielen-, tai oikeastaan elimistönrauhaa.

 

 

18.9.2012

Keräilyerä (katso vain kuvat)

Filed under: Arkiruoka,Lätinää — Meri @ 16.15

Suurin osa teistä lukijoista ei seuraa Monkeyfoodia Facebookin puolella, mikä on helt åkej. Se kuitenkin tarkoittaa, että jäätte paitsi elintärkeästä kuvallisesta informaatiosta. Vai mitä sanotte seuraavista?

(Toimintaterapeutin) ratkaisu riisin käsittelyyn; helppo säilyttää ja toisaalta annostella juoma-aukon kautta!

 

Kuka käski sulloa kennoon vain munia? Keitetyt turvalliset tärkkelykset (peruna) kulkevat näppärästi evääksi töihin.

 

Paprikan voi täyttää ilman uuniakin. Tässä tuoreen pepperin sisällä jauhelihaa, riisiä ja porkkanaraastetta.

 

Munaan saa makua, kun paahtaa siemeniä pannulla ja maustaa ne suolalla, ja sitten kierittelee kovaksi keitetyn munasen siemenseoksessa!

 

Kuva on silkkaa bashaa, mutta ajatus on tämä; se edellisen kuvan munaa varten valmistettu siemenseos on myös mahtava salaatin maustaja. Pikaruokaa.

 

Vaikkei kesää ole jäljellä, turkkilainen jogurtti tuoreiden marjojen ja hedelmien kera maistuu silti!

 

Delivering daily antioxidants.

 

Riisikuhilas on uskomattoman helppo manööveroida! Lämmitä kahvikuppi kuumalla vedellä, kuivaa se, lapa täyteen riisiä ja kumoa lautasella. ONNISTUIN!!

 

Pääsin ikkunasomisteeksi. Olenpa soma.

 

Todiste siitä, että söin gluteenia ja palasin kertomaan siitä.

 

Tämän lisäsin juuri Monkeyfoodin Fabo-sivulle. Osa arkisia preppauksia siis, läjä juureksia uunin kautta käyneinä. Kylmänä vähintään yhtä hyvää (ja kaunista) kuin lämpimänä!

16.9.2012

Mitä syön ja ketä se kiinnostaa

Filed under: Lätinää,Terveys — Meri @ 7.57

Olen lupaillut aina välillä kertoa mitä nykyään syön, kun sitä kommenteissa kysellään. En ole kuitenkaan saanut aikaiseksi. Se johtuu a) siitä, etten noudata mitään tiettyä dogmaa vaan voin syödä monenlaista ja b) siitä, etten tiedä, kiinnostaako se kuitenkaan ketään. Maailma on niin paljon muutakin kuin se mitä syömme eikä terveyttä voi redusoida ruokavalioksi.

Siitä olen edelleen varma, että ruokavalion merkitystä ja mahdollisuuksia ei hyödynnetä lääketieteessä ja sairauden- ja terveydenhoidossa vielä lähellekään potentiaaliaan. Tutkimustuloksia tulee kuitenkin koko ajan lisää ja esimerkiksi vähähiilihydraattisen ruokavalion mahdollisista vaikutuksista vaikka syöpäkasvaimen kutistamiseen ovat kuulleet jo muutkin kuin vannoutuneet paleoitsijat tai konkarialakarpit.

Olen käynyt pitkän tien ruokavalioideni kanssa. Nuorena ryhdyin kala-kasvissyöjäksi enkä koskenut punaiseen (en juuri vaaleaankaan) lihaan yli kymmeneen vuoteen. Tänä aikana entrasin ruokavaliota tarkemmin ja tarkemmin virallisterveelliseen malliin, ja kurkustani meni alas pääosin kokojyväviljaa, vähärasvaisia maitotuotteita, kasviksia, hedelmiä, kevytlevitettä ja kasviöljyjä.

Syömisiini on nuoresta iästä vaikuttanut halu jaksaa liikuntaharrastuksissa. Iän myötä myös oma terveys alkoi kiinnostaa kasvavasti (no pun intended) ja vähän yli parikymppisenä aloin olla jo hyvin perehtynyt ruokavaliomaailmaan. Sivuhuomautuksena sanottakoon, että laihduttanut en ole koskaan. Lähimmäs olen joutunut nyt kilpirauhasongelmien kanssa taistellessani, kunnes lopetin taistelun. Ei elimistöä vastaan kannata tapella, kun on itse samassa joukkueessa.

No, Lihansyöjän tavattuani aloin syödä lihaa uudestaan, aluksi vähän ja vaikeasti, sitten enemmän. Suolankäyttöni lisääntyi. Koko ajan hivuttauduin lähemmäs ja lähemmäs alakarppia ruokavaliota ja viljat olivat jo minimissään, samoin maitotuotteet. Kunnes 2010 tammikuussa pistimme ruokavaliollemme nimilapun paleo ja jätimme viljat, palkokasvit, maitotuotteet, sokerin ja prosessoidut tuotteet kokonaan.

Nummella kasvaneen naudan liha, lohi, makrilli, kilotolkulla kaalia ja muita vihanneksia, marjoja, kookosmaitoa, vähän tummaa suklaata. All good. Helmikuussa 2010 luin Nora Gedgaudasin kirjan Primal body, primal mind, jossa Nora demonisoi pienimmänkin määrän hiilaria ja jonka seurauksena jätin pois hedelmien lisäksi marjat ja pääosin juureksetkin. Tietäähän sen, jos on  minua viisaampi, että nollahiilarinen ruokavalio, jossa on (vahingossa) myös liian vähän energiaa yhdistettynä korkean intensiteetin treeneihin, pätkäpaastoiluun ja ylipäänsä suureen määrään liikuntaa ja aktiivisuutta makes Meri a dull monkey.

Ongelmat kumuloituivat, kortisoli huiteli pilvissä (siis todella; normaali iltapäiväarvo olisi ollut jotakin alta 20, niin itselläni se oli 260), olin totaalinen raato plus muut kilpparin vajaatoiminnan oireet. Alamäki alkoi toukokuussa 2010. Siitä on nyt tultu kaksi ja puoli vuotta, jona aikana olen tehnyt vähittäisen ja kitkaisen siirtymän paleo-identifioituneesta vapaaksi ihmiseksi, joka voi syödä mitä vain, vaikka sitten pääosin syökin oikeaa ruokaa, pääasiassa kasviksia, ei liikaa. Terve olen ollut koko ajan.

Terveys on niin paljon enemmän kuin pelkkä ruoka. Tätä en kyllästy toistamaan. Ruokavaliota ei kannata ottaa osaksi identiteettiään, sillä silloin laittaa itsensä vapaaehtoisesti vankilaan, jota kyllä pitää avoimena, mutta jossain vaiheessa tajuaa, että avoimessakin vankilassa on rajat. Luovuus kasvaa vapaudessa ja innovaatioita syntyy, kun rajoja ylitetään. Niin myös syödessä. Jotta voisi todella tuntea, mitä oma itse, ruumis, mieli ja sen sorttiset, tuumivat erityyppisistä ruoista, nukkumaanmenoajoista, treeneistä, sosiaalisista kontakteista, ilmanlaadusta, kulttuuriharrastuksista, työnteosta, uutisista, kotitöistä ja säätiloista, täytyy olla vapaa ennakko-oletuksista, jotka antavat valmiin sapluunan sille, miten asiat pitäisi kokea. Sitten voi vain elää.

Se, että kauppajonossa kantaa ostoskoria, jossa on viittä eri väriä kasviksia, luomulihaa, käsinpoimittuja kotimaisia lakkoja ja kilo bataattia, ei tee kantajastaan parempaa ihmistä. Lapsiperheiden ostoskärryjen jakkimakupalat, einesnuggettit ja punajuurisalaatti eivät tee vanhemmista hirviöitä. Ylemmyydentuntoinen käsitys omasta paremmuudesta ja muiden valintojen kauhistelu ei auta ketään.

On niin, että moni voisi paremmin, jos söisi vähemmän sokeria ja natriumglutamaattia ja enemmän luomumunia ja tuoreita marjoja. On kuitenkin myös niin, että moni voisi paremmin, jos Suomessa olisi helpompaa tehdä lyhyempää, muokattua työviikkoa, jos kaikkia avustavia työtehtäviä ei olisi lopetettu eikä nykytyö vaatisi jokaiselta kykyä käsitellä tietotekniikkaa ja muuttuvia kokonaisuuksia, jos se päivän ainoa ihmiskontakti hymyilisi ja huomaisi, kun tarvitset apua, jos yksityisautoilijat harrastaisivat enemmän kimppakyytejä ja pakokaasujen määrä laskisi, jos naapuria ei arvosteltaisi vaan arvostettaisiin.

On niinkin, että tulevaisuudessa estetään ja hoidetaan menestyksekkäästi autoimmuunisairauksia tietynlaisella ruokavaliolla, ja että syöpäkasvaimia kuihdutetaan alakarpilla, ja että lasten allergiat vähenevät, kun tarjolla on tilamaitoa. Nyt jo nämä virtaukset heiluttelevat Suomea ja Pekka Puskaa ja edistävät pienen, mutta kasvavan joukon hyvää oloa ja pitkää ikää. Se on ihanaa.

Sekin on ihanaa, että voi syödä mitä haluaa, vaikka sitten valitsee yleensä juureksia, marjoja, lihaa ja kalaa, pähkinöitä ja hedelmiä. Niitä nimittäin syön. Syön myös jonkin verran riisiä, perunaa, gluteenittomia viljoja, kaurapuuroa, maitotuotteita ja olen syönyt muutaman hapankorpunkin. Pari kertaa olen ostanut irtokarkkia. Äsken söin aamupalaksi uunilohta, ja sen jälkeen ison annoksen jäätelöä ja itsetekemääni kesäkurpitsakakkua. Harvinaista, mutta täydellistä juuri tänään. Ei niin kovin kauan sitten en olisi pystynyt tähän. Nyt olen vapaa valitsemaan, vaikka sen jäätelön. Silti se tuskin juuri liikuttaa muita kuin minua, eikä minuakaan niin kovasti. Elämässä kun on muutakin. Mene ja hymyile!

2.9.2012

Tervetuloa, korni elämä

Siitä on nyt viisi vuotta, kun kirjoitin Monkeyyn postauksen Euroopan turneeltani, jossa vuonna 2007 suoritin kuukauden mittaisen reissumuotoisen opintojakson ennen valmistumistani toimintaterapeutiksi. Raportoin syömästäni kornista, oikeammin quornista, joka on sieniproteiinituote vähän samaan malliin kuin soijasta tehdään piffejä ja muuta knölliä vegetariaaneille.

Nyt korni on viimein saapunut Suomeen! Tervetuloa. :’) Osallistuin perjantaina Silvopleessä blogaajille tarkoitettuun esittelytilaisuuteen, jossa saimme maistaa Silvopleen kokkien kornista taikomia herkkuja. Quorn-tuotteita tulee Suomessa aluksi myyntiin viisi, joista itse maistoin kahta; kornipaloissa ja fileissä ei nimittäin ole gluteenia eikä muutoinkaan ylimääräisiä lisäaineita. Säilöntäaineita ei ole missään tuotteissa. Jäämiä eli trace amounts  -gluteenia on näissä kahdessakin, mutta nämä häviävän pienet jäämät aiheuttavat ongelmia lähinnä keliaakikoille ja pahasti gluteeniyliherkille.

Kuutioista oli valmistettu todella herkullista cesar-salaattia ja fileet oli maustettu pestolla. Kornin rakenne on hämmästyttävän miellyttävä. Tuotteesta tulee pitkälti mieleen kana, ja toki se on siinä mielessä kuivempi kuin vaikka rasvainen liha (ei kornilla anttia korvaa – entrecoteta), mutta hyvin paljon muuta. Vaikka miksipä sillä tarvitsisi mitään korvata. Se on ihan itsenään hyvin kehittelykelpoinen proteiininlähde ja aulis maustamiselle.

Ainoan miinukseni annan kornille siitä, että tuote on melko prosessoitu (fileet ja palat less so). Plussaa tulee kuitenkin paljon:

  • quornin hiilijalanjälki on huomattavasti lihaa pienempi
  • quornissa ei ole soijan ongelmia
  • quorn ei edellytä eläimen kuolemaa
  • quornin rakenne on miellyttävä
  • quornin keksijä lordi Rank kehitti sieniproteiinin 60-luvulla ratkaistakseen maailman ruokaongelman

Kornin markkinoijat korostavat vahvasti myös quornin terveysominaisuuksia, joiksi he laskevat kolesterolittomuuden, vähärasvaisuuden, vähäkalorisuuden ja kuitupitoisuuden. En ole ehkä täysin samaa mieltä siitä, että nämä ominaisuudet olisivat terveydelle kaikkein optimaalisimpia, mutta eihän kenenkään ruokavalio muodostu pelkästä quornista.

Kaiken kaikkiaan olen kovin iloinen, että korni saapui Suomeen! Kaupoissa se on huomenna maanantaina 3.9.12, aluksi k-ketjun ja myöhemmin muissa. Suomessa markkinoille tulevat kuutioiden/palojen ja fileiden lisäksi paneroituja nuggetteja, jauhelihankaltaista rouhetta ja burgerit eli hampurilaispihvit. Hinnat muistaakseni luokkaa 300g paketti 3,90 ja 400g paketti 4,90.

Myös ihana Silvopleen omistaja Satu Silvo puhui meille tilaisuudessa. Sadulla on kunnioitettava ravintonäkemys, joka perustuu pääosin raakaan ja kypsennettyyn kasvisruokaan, jota täydennetään riistalla ja kalalla. Kaiken taustalla on kohtuus ja ravinnon laatu, eläinten ja maapallon oikeuksia unohtamatta. Siihen kelkkaan on helppo lähteä!

Ja kyllä, kysyin sitä: Quornin nimi tulee kylästä nimeltä Quorn. Se ei ole yritys vallata cornin (maissi) markkinoita.

Ps. Rosmulle terveisiä!

14.8.2012

Vitamix ja minä

Filed under: Elävä ravinto,Lätinää,Vitamix — Meri @ 6.56

Eilen Monkeyköökkiin saapui uusi jäsen. (Edit: kyselyiden vuoksi lisättäköön, että Vitamiximme on peräisi Raakapuoti.fi:stä.) Vanhempia jäseniä on pantu monia ajoissa ja hyvin eduin eläkkeelle vuosien mittaan, joten masiinavalikoima on peräti hillitty. Tulokkaassa onkin poweria varmaan kymmenen muun edestä! Pakko sanoa, että oli hämmentävä kokemus, kun Lihansyöjä suoritti neitsytmatkan Vitamixin kanssa valmistamalla green smuutin.

Tässä hän on.

L-Syöjä lappoi valtavaan kannuun marjoja, vettä, kurkkua, pinaattia ja parsakaalia. Kun historiallinen kytkimenkääntö tapahtui, aineet RÄJÄHTIVÄT sekunnissa sirpaleiksi! Se oli uskomatonta. Kuin maailmankaikkeuden synty, tuloksena maailman sijaan (melko pahanmakuinen) green smuuti. Amatöörimäisestä maustaan huolimatta smuutin rakenne oli silkkaa jukkapoikaa, silkkisempi kuin voi kuvitella. Onnistunut ensiajelu.

Illalla otin sitten Vitamixin omiin käpäliini ja pistin kokeillen. Naurattaa (Vitamixin äärellä, vrt. salaatin kanssa), kuinka stydi ja monikäyttöinen tämä muuallakin ylistetty “blenderi” on. Blenderiksi kutsuminen on tietysti vähättelyä. Vitamix on yleiskone ja sotkanmuna.

Tässä kuvia Vitamixin ja itseni eilisistä seikkailuista.

Juusto raastuu.

Porkkana raastuu. Tuttu koulusta!

Maito, jääpalat ja marjat JÄÄTELÖITYVÄT!

13.8.2012

Monkey has it.

Filed under: Elävä ravinto,Lätinää,raw food,Vitamix — Meri @ 15.14

4.8.2012

Nerojen yksinäisyys (Monkeyfood ruokakulttuurin asialla)

Filed under: Lätinää — Meri @ 20.50

Suurin osa lienee kuullut tarinan kahden sokeripalan paketin keksijästä, joka teki legendan mukaan itsemurhan, kun kukaan ei osannut avata pakettia kuten hän oli tarkoittanut, vaan sokerit revitään ulos kuorestaan.

Nyt verkossa on valloillaan meemi, joka paljastaa, että toinenkin ensinäkemältä yksinkertainen ja mitätön arjen astia on enemmän kuin päälle näkyy: kertakäyttöinen ketsuppiastia nimittäin laajenee osaavissa käsissä laakeaksi kupiksi, johon on kovasti helpompi dipata tuotteita kuin pikkiriikkiseen kuppiin! Laajaan astiaan mahtuu enemmän ketsuppiakin ja siis flavonoideja (onko kuppi superfoodi?). Avattu kippo on myös kaunis.

Jotta vältymme (henkilökohtaisilta) tragedioilta, toimikaamme seuraavasti:

Ennen kuin täytät kipon (mihin ikinä sitä käytätkään), avaa taitokset.

Sä oot sokruu, mun sylissäni… Pakettia ei tule repiä tai liepeitä vedellä, se aukeaa kauniisti kahtia taittamalla kuin kekseliäin origami konsanaan.

No niin, onneksi on internet ja Monkeyfoodin sivu fabossa. Minua valistettiin siellä valtamedioiden uutisoinnista, josta käy mm. ilmi, että Åke, sokeripalapaketin keksijä, piti ihmisten osaamattomuutta kyllä “harmillisena”, mutta kuoli luonnollisen kuoleman. Taas pelastui yksi ihmishenki turhalta kuolemalta!

Ketsuppiastiastakin kerrotaan sensaatiohakuiseen tyyliin, usko tai älä.

Totuus nro 2

Filed under: Arkiruoka,Gluteeniton,Lätinää,Vege — Meri @ 6.51

Siitä on alle kuukausi, kun kerroin totuuden. Toinen totuus on, että muutama päivä sen jälkeen vaihdoin puuron yhteen toiseen entiseen aamupalaani. Kaivoin Taikaluotini esiin ja aloin surautella taas smuuteja, tai miksikä niitä nyt haluaa nimitellä. Kuten arkistot kertovat, tätä brekua olen harrastellut ainakin loppuvuodesta 2009 ja sitä ennen.

Vaikka olen toistosta nauttiva eläin, joka on itseään ravitessaan kotonaan rutiineissa, hidasta muutosta tapahtuu siti koko ajan. Aamiaishistoriastani on nyt eroteltavissa ainakin seuraavat aikakaudet:

  1. lapsuus, jolloin taisin syödä aamuisin (tarkistan äidiltä ensi tilassa) riisi- tai kauramuroja, mahdollisesti välillä leipää
  2. nuoruus, jolloin join aamuisin kahvia, maidolla
  3. varhaisaikuisuus, jolloin opettelin syömään aamupalaa; puuro ja raejuusto, kanelia unohtamatta, tätä jatkui vuosia (tänä aikana perustin Monkeyfoodin)
  4. eksperimentaalinen superfoodraakaruoka-ajankausi ja blogaamisen jatkuminen, jolloin surauttelin näitä tässäkin postauksessa mainittuja systeemejä
  5. paleoliittinen kausi (pitäisikö sanoa kivikausi?), jolloin söin aamiaiseksi lihaa ja vihanneksia (tai en mitään, kiitos pätkäpaastoilun)
  6. post-paleoliittinen kausi, josta nämä kaksi totuutta kertovat

Lisäksi aikakausien sisällä on ollut pienempiä virtauksia, kun olen teininä mm. keksinyt, että greippimehu on terveellistä (onko?) ja juonut sitä jonkin aikaa suureksi vastenmielisyydekseni joka aamu, kiille varmaan kiittää. Kirjoitusten aikaan muistan syöneeni usein kaurapohjaista Yosaa, etenkin sitä marjaista, ja kutsuin sitä luovuudekseni! Sitä oli kirjoituksissakin mukana, ja se siivitti minut ihan kohtuullisiin tuloksiin (luovuuden puute ei tosin liene ollut ongelma vaan sen kaitseminen).

Tämän prologin saattamana siis taas yksi totuus ja yksi aamupala. Kiitos tämän, olen hassannut jo suuren osan Samilta saamistani CocoVin ihanista supereista menemään, apina kiittää!

Ns. maidoton jugu sisältää jotain seuraavanlaista, edelleen vuonna 2012:

  • marjoja
  • proteiinijauhetta
  • kuituvalmistetta
  • jotain viherjauhetta, tällä hetkellä spirulinaa
  • pakuriteetä (tätä ei ollut vuonna 2009)
  • päälle aksessuaareja, kuten CocoVin gojimarjoja, kaakaomurskaa, aprikoosinsiemeniä (HUOM! vain kaksi per päivä), inkamarjoja ja mulpereita sekä yleensä myös gluteenittomia maissi- tai tattarihiutaleita (siinä teille whole foodeja :D )

Nyt lähden treeneihin, ja sen jälkeen saan taas TÄTÄ!

More cowbell.

Next Page »

Powered by WordPress