Niin, ei juuri ropsahtele jouluruoka-aiheisia postauksia tänne apinakeittiöön, sillä hyviksi havaituilla ja pettämättömillä ohjeilla mennään. Tässä muutama bongaus Monkeyfoodin valikoimista vuosien varrelta, pistä mieleen ja ota ässä hihaan! Ihan turha ryhtyä urheilemaan uusien ohjeiden kanssa, kun voi luottaa näihin varmoihin.

Varmat nakit

Kun kaipaat helppoa, herkullista, suolaista ja sopivasti tulista palaa illanistujaisiin tai viemisiksi, valitse Pyhäpäivän paras pala eli louffi. Sopii myös kasvissyöjille kun jätät pois pekonin ja kestää erinomaisesti kuljetusta, jäähtymisen, retkiolosuhteet ja kelpaa ihan itsekseen, vaikka salaatinkin seurassa on edukseen. Eilen valmistin louffin girlsseille ilman pekonia ja vintage-cheddarista, aivan mörököllin maukasta.

Joulupöydän päälle, ranskalaisen voin tai graavikalan alle sopii voittamaton ja suussasulava saaristolaisleipä, joita saat yhdellä iskulla kätevästi kolme. Yksi omaan pöytään, pari viemisiksi. Vain paranee viikon mittaan ja vaatii pelkästään pientä lämmitystä ja ainesten sekoittamisen valmistusvaiheessa. Ei vaivausta, ei riskejä.

Piparkaakut kokevat uudelleensyntymän kun ne valmistaa ruisjauhosta. Ruis, rapeus, rakkaus! Tällä reseptillä leivotin ystävilläni tänäkin jouluna piparkakkukuusia. Tarjolla olivat myös ruokablogaajien brunssilla, jossa ainakin väittivät pitävänsä. Hupenivat. Uskon heitä.

Jälkiruokana palvelee Pastanjauhajien luotto-ohje, jumalaisen hyvä juustokakku eli Baileys-paakelsi, tuo paistamattomien, etukäteen tehtävien kaakkujen aatelisresepti! Kirjaan ohjeen nyt tähän muistiin, vaikka se Pastanjauhannastakin löytyy. Kannattaa tehdä päivä etukäteen, niin maut tasaantuvat ja tulevat täydellisiksi.

Baileys-kakku

Pohja

• 100 g voita
• 20 Digestive-keksiä

Sulata voi, sekoita siihen murskatut keksit. Levitä leivinpaperoidulle irtopohjavuoan pohjalle, painele tiiviiksi. Siirrä viileään ja valmista täyte.

Täyte

• 1 dl Baileys-likööriä
• 400 g mascarpone-tuorejuustoa
• 2 dl kuohukermaa
• 160 g tomusokeria (ruokotomusokeri toimii myös)
• 1 vaniljatangon siemenet
• 3 liivatelehteä

Laita liivatelehdet matalaan astiaan kylmään veteen likoamaan. Vaahdota kerma pehmeäksi vaahdoksi. Sekoita mascarpone, sokeri, vanilja ja kääntele niihin kermavaahto. Lämmitä Baileys ja sulata siihen liiasta vedestä puristetut (10min. lionneet) liivatelehdet ja sekoita. Kaada baileys-liivateseos ohuena nauhana muihin aineksiin ja sekoita samalla. Kumoa täyte pohjan päälle ja plaseeraa takaisin jääkaappiin. Malta seuraavaan päivään, tulos on VIELÄKIN parempi.

(Ps. Jos maistat täytettä valmistusvaiheessa, koet valaistuksen.)

Että näillä. Ja ettei me ihan boreks nää kokkipuuhat niin pian luvassa ohje perinteiseen portugalilaiseen joulukakkuun Bolo Reihin! Melkosen muhku.

Hätäinen kutsuhuuto lapsuuden lempileivän perään! Lieneekö kellään kokemuksia samasta. Olemme yrittäneet perheenikin voimin muistaa leivän nimeä tai valmistajaa, mutta tyhjää lyö. Kyseessä oli varmaan pääasiassa 80-luvulla ja 90-luvun alussa perheessämme suosittu tumma, makeahko leipä, joka kulki meillä nimellä “ruotsalainen”. Leipä oli muodoltaan jälkiuunileivänmallinen, mutta viipaleet olivat hiukan isompia ja paksumpia. Maku oli tosiaan ruotsalaiseen tyyliin hiukan makea, ja leivässä oli valkoisia siemeniä(?). Luulen, että se myös oli maustettu fenkolilla, sillä fenkoli saa aina suussani aikaan nostalgiset makusävärit.

Jos siis keksit mikä voisi olla ollut kyseessä, kerro ja saisin mielenrauhan!

Ps. Hesarin Ruoka-osiossa on TISMALLEEN samanlainen ohje saaristolaisleivän tekoon, kuin mitä itse olen käyttänyt, kiitos Lallatilaan, jo vuosia! Hesari kutsuu leipää fänsisti kustavilaiseksi. Ai, yksi ero on omaani: Hesarin leipään tulee 25 grammaa enemmän hiivaa.

Hakaniemen hallin Lentävä Lehmä on ylittänyt itsensä jälleen ja liitää sfääreissä: Lehmästä saa ranskalaista voita (beurre)! Ja vieläpä kahta laatua. Näistä ostamani on prikulleen samaa, jota palvoimme taannoisella elokuun Ranskan matkalla ja suolattu merisuolalla. Tästä ei voi parane. Vastaavasti kotimaisen luomuvoin saatavuus on valitettavasti katkolla. Vaikka rehellisyyden nimissä: voierän baskeripäät vie kuusnolla.

Voi ei ollut ainoa uutuus Lehmässä. Ainoana paikkana Suomessa lehmukka kauppaa islantilaista erikoisuutta, hapanmaitotuotetta nimeltä skyr [skiir] (<– korjaa Vappu jos lausuminen on tässä ohjeistettu erheellisesti). Tämä hurmaavan hapan tuotos on jotakin jogurtin ja rahkan välimaastosta. Mausta tulee melko lailla mieleen nöyrä eli Bulgarian jogurtti, tuo lapsuuteni vakiojugge, mutta rakenne on tuhdimpi ja maku hivenen happamampi. Parempaa kuin rahka, ei niin pehmeän rasvaista kuin partaäijä ja omaan suuhuni herkullista. Ja lehmänlypsämää maitoa tämä, ei vuohien tai issikoiden. Tai valaiden. (Maitovalaiden).

Koska Lehmä ei ole ainoa joka on vedossa, vaan itsekin kiidän apinan raa’alla voimalla jossain kiertoradalla saatuani aamulla mielettömän idean liittyen työhöni ja sille välittömästi professoristason kannatusta, esittelen vielä Kennylle ostetun kaverin: tässä on viikon vanha kuivurimme, Evermat, jota Kenny on alkanut jo leikkisästi kutsua Matiksi. Kuten näette, Matti on väritykseltään lumivalkea ja muodoiltaan soman pyöreä. Hyvää seuraa kulmikkaalle Kennylle ja käytössä jo tehonsa osoittanut.

Matti on lähinnä Lihansyöjän tekosia ja Lihansyöjä onkin kuivannut sillä jo paitsi järkyttävän herkulliseksi marinoitua kuivalihaa, myös lukuisat määrän omenaviipaleita. Itse uhrasin kuivurineitsyyteni eilen illalla ja samalla pienen osan Lihansyöjän perheeltä saadusta suppilovahverosaaliista hyvin tuloksin. Sienet ovat kiitollista kuivattavaa. Kuivuvat nopeasti ja siististi. Kiitos Matin hiljaisen äänen kuivurin voi jättää yöksi päälle ja kiitos ajastimen huolta ei tarvitse muutenkaan kantaa. Lämpötilaa saapi säätää ja vaikka Mattiin mahtuu neljä kerrosta kuivattavaa, koko on silti sopusuhtainen. Jos siis harkitset kuivuria, suositan tätä! Mutta muista: älä ota kesä-Mattia.

Vieläkään ei ole energiani vähissä vaan käytän siitä osan kehuakseni Pastanjauhajien Jumalaisen hyvän juustokakun (aka Baileyskakku) taivaisiin! Olen valmistanut nyt kolme Baileyskakkua eri tilaisuuksiin ja vastaanotto tuolle paakelsille on aina valtavan myönteinen. Kakku on parhaimmillaan seuraavana tai sitä seuraavana päivänä, tekopäivänä Baileys lyö vähän liikaa läpi. Pohjan ainesten määrän olen tuplannut ja sokerin jättänyt siitä pois, digestivepohja reilulla voilla tuo ihanan puffet-maisen suolaisen tasapainon Pappagallon cappuccino-jäätelölle maistuvalle täytteelle. Ja helppokin tämä on!

Nyt on apinaperheen joulumenukin (jota saapuvat nauttimaan oma perheeni sekä veljeni perhe ja valmistavat kanssani Lihansyöjä ja strutsikoira) selvillä:

• Alkuun graavisiikaa, graavi- ja savulohta, saaristolaisleipää ja ranskalaista (!!) voita
• Pääruoaksi äidin rosollia kastikkeineen, keitettyä perunaa ja (toivottavasti luomu-)kalkkuna sekä sinappia
• Jälkiruoaksi baileyskakku

Ettekä arvaa mitä kiehuu juuri nyt padassa: keittolihat! Vottö… Muttaku. Syön pääosin ruokani raakana ja kasvis-kalapainotteisesti, vaan joskus sitä tarvitsee lämmintä ruokaa ja etenkin soppaa. Kun lihakeitto vielä oli työmaaruokalani listalla niin siihen se oli sinetöity, kohtaloni kokeilla tätä klassikkoa ensikertaa. Sillä ruokalan sopat jätän muille ja nautin evääni, mutta Hakaniemen hallin Hakkaraisen lihat saavat tässä huushollissa armon!

Sadventures, osa III. Peace.

Taitaa olla jo reilu vuosi siitä, kun viimeksi osallistuin kuukauden ruokahaasteeseen. Melkein yhtä kauan on edellisestä päivityksestä ja edelleen lungin laiskana täällä blogauksen suhteen. Olisi niin paljon sanottavaa, mutta koska en saa itsestäni irti purkaa sitä paperille, kerron nyt vaikka, mitä olen mm. lukenut. En jaksa edes linkittää niitä. Patalaiska.

• Brian Wansink: Mindless Eating (Why we eat more than we think)
• Michael Pollan: Oikean ruoan puolesta
• Barry Sears: Omega RX Zone
• Mats-Eric Nilsson: Petos lautasella
• Anu Hopia: Kemiaa keittiössä
• Pablo Tusset: Parasta mitä voisarvelle voi tapahtua

Ensimmäinen tarjoilee vetävästi kirjoitettuna psykologista näkökulmaa siihen, miksi, mitä ja kuinka paljon syömme. Toinen on nutritionismin vastaisku, oikean ruoan (ja maalaisjärjen) puolustuspuhe. Kolmas vakuuttaa siitä, että vaikkei lisäravinteista muuten välittäisikään, omegakolmosia kannattaa syödä. Ihan todella. Ja ihan todella paljon. Neljäs ohjaa kauppakäyttäytymistä edelleen pois lisäaineista ja valmisruoista luomun ja alkuperäisen pariin. Viides ekperimentoi keittiössä ja kuudes on romaani.

Jokaisesta saisi postauksen tai pari, ehkä vielä saakin. Sitä odotellessa, suosittelen kirjastoa tai kirjakauppaa.

[Kuvituksena aikaa sitten tehty raaka daimkakku.]

Ja vielä siitä ruokahaasteesta; syyskuun ruokahaasteen aiheena on lapsuuden ruoka. En taida nousta saamattomuuden suosta sitäkään vähää kokkaamaan, mutta nostalgian suurena ystävänä käytän pari ajatusta muistellakseni omaa kotiruokapöytääni. Ihan lapsena minulle kelpasi vain muussi. PEEKKÄÄ MUUSSIA. Muistan kyllä, että siihen laitettiin ihana voinokare (margariini-, perheeni oli valistusajan uhri) päälle sulamaan ja tuomaan suolaa.

Ravintolaikäisenä tilasin aina lehtipihvin ranskalaisilla ja pitsa on maistunut vain tonnikalalla ja ananaksella. Kotona ei syöty makaroonia, koska se oli äidin mielestä niin arkista, eikä puuroa, koska äiti on pakotettu pienenä syömään sitä jonka tuloksena on puuroallerginen. Leipä oli hapankorppua punaleima-emmentalilla (Oliko teidän perheenne edam- vai emmental-perhe?)  tai jyväistä, tummaa ja hieman makeaa “ruotsalaista” leipää, jota kaipaan edelleen.

Herkkujen herkkuja olivat ja ovat edelleen äidin tekemä suklaakastike (Taloussuklaata, kahvia) jäätelön kanssa ja toisena äidin mansikkasurvos sulatettuna ja lämmitettynä, sekin vaniljajäätelön seurassa. Taloussuklaata syötiin myös rivi kerrallaan, muuta suklaata ei oikeastaan juuri nähty. Well, reissuista taidettiin tuoda Tobleronea.

Mitä vielä? Ainakin muistan äidin lämpimät tonnikalaleivät, purkkilihapullat (taisivat olla harvinaisuuksia), kalapuikot, isän paistamat pihvit (ehkä kerran vuodessa), mummilla syödyt After Eightit ja joulun rosollin, josta en pitänyt. Bulgarianjogurttia, mysliä, munakokkelia ruohosipulilla, kauramuroja. Meillä on aina uskottu yksinkertaisen olevan parasta.

Mutta mikä sitten on lapsuuteni paras kotiruoka?

…jakamaan vaatimatonta viisauttaan. Well well, saas nähdä, kuinka pitkä tulevaisuus tällä kuolleena syntyneellä vinkkikornerilla on, mutta sen vain tahdoin jakaa kanssanne, että vihdoin silmiini on osunut oikeanlainen ohje vuohenjuuston paistamiseksi onnistuneesti minun mittapuuni mukaan. Leipäviipaleen päällähän juustokiekko kyllä pysyy kasassa, mutta kun leipää ei syö niin on ollu hanakalaNpaa.

Vaan! Ei ole enää. Leikaa vuohi kiekoiksi ja kieritä jauhoissa, vaikka manteli-, vehnä-, kookos-(vois olla villi), korppu-, ruis- tai kinoa-. Käytin itse spelttiä, joka on ainoa jauho kaapissani nyt. Jauhoa jää viipaleisiin niin inanen, ettei se hetkauta edes karppia. Ja jos hetkauttaa niin mantelillahan sekin hoituu. Kevyt jauhotus auttaa siis viipaleita pysymään kasassa, ilman jauhotus ne leviävät helposti kuumalle pannulle.

Varsinainen kikkaosio on nyt ohi, mutta asiaan kuuluu tietysti paistaa kiekot keskikuumalla paistpannella voissa, mieluiten luomu-. Ja kun täällä on niin penteleen hiljaista niin suositan suunnaksi Kulinaarimurun matkaraporttien ihmeellistä antia.

Sen verran täältä takavasemmalta muulinpoterosta huutelen, että työn alla (ainakin ajatustyön) on rakennella Monkeyfoodin ohjeista hakemisto. Sitä en tiedä, koska saan hakemiston aikaiseksi, sillä käsityöksi menee, mutta koska itse tarvitsisin sitä niin kipeästi niin eiköhän se ennen pitkää putkahda uunista ulos.

Ei kuitenkaan vielä pariin viikkoon, sillä ei kauaa niin olen matkalla jossain auringossa! Lämpimiä ajatuksia ja tuoreita hedelmiä lähetän teille tämän viimeviikonloppuisen lumiakan voimin.

Hyvää syntymäpäivää, mulle toivottaa hän, ja lahjoittaa viisisataa jätskiä! Muuli on nyt 30-vuotias ja upouuden jäätelökoneen omistaja. Vapise, Jakki kotiloinesi! Nyt Apinatehtaasta pukkaa kylmää hyhmäistä hyvää.

Kaikki alkoi, kun synnyin vuonna 1979 tulipalopakkasilla tammikuussa. Ja sitten se juttu jatkui ja jatkui vaan vaikka on meinannut pariin otteeseen katketakin, mutta tässä sitä nyt kaikesta huolimatta edelleen lätistään. Matkalle on mahtunut muussia, maastojuoksua, lippukunnan perustaminen Novaja Zemljalle, rahapuun kasvatusta, Pullisten temppurataa, hevosenpuremia, heppahulluja, leirikoulu Muoniossa, moshausta Gotlannin tuulisessa kolkassa, elämäniloa, kuolemanpelkoa, riskejä, rakkautta, kasvissyöntiä, uusmediaa ja hipihopikulttuuria, kotibileitä, kiljua vaatehuoneessa, Virkkusharkkoja, voittomatkoja, rohkeutta, hormoonihäiriöitä, hernekeiton pohjaanpolttoa, tv-työtä, aatoksia, muutama tuhat muuttoa, uusia ystäviä ja vanhoja rakkaita, suolaa, pippuria, Dancakea, siniset mokkasaappaat, laittomia teollisuushallibileitä, yön yli valvomista Ruskeasuon Teboililla, kirjoja ja tarinoita, kiiltäviä pääsiäismunia, korvapuustikahviloita, kulakalle, kilometrejä, kylmyyttä ja kuumuutta.

Ja aika paljon muutakin. Kuten nyt esimerkiksi eräätkin syntymäpäiväbileet. Tässä vaiheessa kolmekymppisiä vietettiin alustavasti perheiden voimin. Tarjolla oli hampurilaisia (reissarin väliin tietysti) ja salaattia, popkornia ja mielettömän happamansuloista sitruuna-marenkipiirasta. Kiitos Liina <3 Ja ei, piirasta ei voi marenkeineen tehdä edellisenä päivänä valmiiksi. Kokeilin. Maku ei onneksi kärsinyt, vaikka marengin rapeus ja ulkomuoto. Vaan mitäs pienistä kun ei pienetkään meistä ja maistuuhan se rumakin ruoka. Vähensin muuten sokerin kiisselissä puoleentoista desiin, aivan nappi!

Koska olen niin pitkään taas viihtynyt tuppisuuna ja nyt käyn kierroksilla sukelluksen jäljiltä ja odottelen ruokaa, osallistun saman tein Satujataren haastamaan meemiin. Here goes. Kuusi sattumanvaraista asiaa minusta (sattumaa ne eivät tietenkään ole, jostain syystä haluan kertoa itsestäni juuri nämä. Miksi O_O)

1. Luen Philip Rothin kirjaa Haamu poistuu. Nimestä huolimatta olen jo täysin tempautunut Pulitzer-palkitun kirjailijan tuotokseen. Rakastan kirjoja.
2. Tykkään laulaa ja haluaisin kuoroon ja olen kateellinen sekä Teeman Kuoroon-ohjelmaan että Kuorosotaan päässeille onnekkaille. Normaalisti olen harvoin kateellinen. Paitsi rikkaille olen satunnaisesti katkera.
3. Herään aamuisin sarastusvaloon, luen hesarin ja syön purkin raejuustoa, katsastan meilit ja verkon ja olen töissä joskus seitsemän jälkeen. Lauantaisin lähden usein kymmeneksi hallille sukeltamaan tai yhdeksitoista toisiin treeneihin. Sunnuntaisin käyn isäni kanssa punttisalilla.
4. Koen nostalgiaa liittyen tyttömäisiin asioihin lapsuus- ja nuoruusvuosilta vaikka en ollut kovin tyttömäinen.
5. Odotan tyytyväisenä tätä iltaa, kun vanhin ja paras ystäväni tulee miehensä kanssa meille kylään ja aion juoda viintä.
6. Noloina pidetyt nostatusbiisit todella nostattavat mielialaani maagisella tavalla. Call on me siinä kuin muutkin. Olen energia-addikti.

Jäätelökoneella olen valmistanut jo suklaa-saksanpähkinä-banaanijogurttijäätelöä sekä mangojäätelöä. Illalla taas uusi prototyyppi! Kaikki jäätelökoneen omistajaa viihdyttävät vihjeet otetaan avosylin vastaan.

Koska perheeseeni kuuluva Strutsikoira on teille jo tuttu, ajattelin esitellä myös Lihansyöjän. Kas tässä, eksklusiivista videomateriaalia. Lihansyöjä yhdessä lempipuuhassaan syömisen lisäksi eli treenaamassa.

Jotta pysytte skarppeina jouluun saakka, tässä pieni kuva-arvoitus. Olen saanut lahjaksi useita piparkakkumuotteja, ja vaikka ne ensisilmäykseltä näyttävät selkeästi olevan ihan tuttuja elukoita, lähempi tarkastelu saa epäilemään. Jos teillä siis on silmää karvaisille keksikavereille, kertokaa toki, MITÄ NE OVAT O_O

Numerolla 1 kilpailee “norsu”?

Numerolla 2 kurottelee palikkajalkainen… mikä?

Numerolla 3 säkkiä kantaa kuka?

Numerolla 4 sukeltaa uhanalainen ja muhkea pyrstökäs?

Numerolla 5 sahaa soittelee… ?

Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa… Ei ole pepparkaakkaa tai tsintserbrediä muotoihin katsominen. Poskeen vaan.

Kaikki eläintarhan asukkaat on valmistettu juurevasta ja maukkaasta ruispiparkakku-taikinasta, jota kokeilin jo viime vuonna. Koska vehnäjauhot olivat loppu käytin sämpyläjauhoa vieläkin jyväisemmin tuloksin. Taikina syntyy ilman keittämistä ja oli leivontakunnossa jo parin tunnin päästä. Viime hetken pelastus! Kaasu-uuni ei tehnyt yhtä kauniita kuin sähköinen, mutta maku oli paikallaan. Suosittelen ennemmin pientä ylinuketusta kuin yhtään ali. Ja ehkä soodaa lipsahti liikaa?

Ps. Yhtä hilpeätä porukkaa ovat Madagascar II -leffan animaalit… !! Go see.