 |
|
Jos voisin syödä maitotuotteita, tekisin joulukuun ruokahaasteeseen Tinan keittiössä juuri valmistettuja gorgonzola-piparikääröjä. Nyt on lähdettävä etenemään muuta reittiä. Tosin joku roti täytyy kokeiluissakin säilyttää, ettei päädy ihan daavidiksi. Kun nyt vihdoin on aikaa, olisi alati leipurihommissa ja olen ollutkin. Spämmään teitä pian lisää ohjeilla, nyt alkaa tehdä mieli jo suolapalaa.
Aamun lehti toi taas mielenkiintoisia uutisia. Mielipideosastolla Pirjo Pölönen kirjoittaa Uudessa-Seelannissa muutama kuukausi sitten ilmestyneestä kirjasta Devil in the Milk, joka käsittelee maidon terveysvaikutuksia. Maatalousalan tutkija Keith Woodford on koonnut kirjaan tuloksia yli kymmenen vuoden ajan tehdyistä tutkimuksista maidon A1- ja A2-proteiineista. Riippuen karjasta maidossa on aina jompaa kumpaa. Suomalaiset lehmät tuottavat kuulemma pääosin A1-proteiinia, joka tuottaa A2-proteiinista poiketen mm. voimakasta oksidanttia.
Kirjassa käsitellään A1-maidon ja tiettyjen sairauksien yhteyttä. Sen mukaan A1-maito on liitoksissa mm. diabetekseen ja sydänsairauksiin, joista jälkimmäisissä Suomi on maailman johtaja. Sen sijaan A2-maitoa juovissa maissa, kuten Ranskassa, sydäntauteja esiintyy selvästi vähemmän. Myös laktoosi-intoleranssi ja maitoallergia saattavat olla liitoksissa maidon proteiiniin. Tutkijoiden mielestä lisätutkimusta tarvitaan ja Woodford ehdottaakin kirjassaan Suomea puolueettoman tutkimuksen (eikö kaiken tutkimuksen pitäisi olla tällaista?) tekijäksi A1-maidon suuren kulutuksen ja sairastavuuden vuoksi. Let’s!
Vuohen maidossa on muuten A2-proteiinia, ja se sopii usein niillekin, jotka eivät lehmänmaitoa siedä. Itsekin pystyn käyttämään maitotuotteita esim. Italiassa. Uudessa-Seelannissa on nykyään tarjolla myös A2-maitoa, joka myy kuin häkä.
Kirjoista puheen ollen, Hesari esittelee kulttuurisivuillaan kiehtovalta kuulostavan kirjan Ja ihminen loi jumalat, jossa uskontoja selitetään aivojen rakenteella kognitiotieteen näkökulmasta. Tämän Pascal Boyerin teoksen lisäksi lukulistalla on Richard Dawkinsin The God Delusion sekä Waltarin Turms kuolematon. Paraikaa iltaisin kuluu Isomäen Litium 6, jonka kirjoittaja antaa myös päivän lehdessä neuvoja ilmastonmuutoksen torjumiseen.
Että luetaan sitä joskus muutakin kuin keittokirjoja 
Tämän aamun Hesarissa oli mieltäylentävä kuva ja kuvateksti. Juttu sinällään on kurja, mutta ei nyt kovin yllättävä; hampurilaisravintoloiden pirtelöistä yli neljännes on huonolaatuisia. Kuvassa Olli Pelkonen imee banaanipirtelöä vakavana ja kommentoi uutista: “Se panee miettimään. Toivoisin silti valikoimiin vadelmasuklaata.” Hillitöntä 
Hillitöntä oli ruokablogaajien pikkujouluissakin lauantaina, Martan armoilla kokatessa ja sittemmin Baker’sissa. Kuten raportoitu, meininki oli pääosin hurjan hilpeä ja välillä myös silkasti hurja. Aito pikkujouluiseen tapaan iltaan mahtui kiihkeitä tunteita, ei vähimpänä Välispiikin hurmaava liikuttuminen Suomen jalkapallomenestyksestä. Tantsulattiallekin päästiin ja kotimatka kuljettiin tyynessä lumisateessa hiljaiseksi dempatussa valkoisessa kaupungissa. Oih.
Aion muuten blogata Louhisaaren piiraat, jos jouluinen seurani minulle sen suo? [Edit: no enpäs blogaakaan! Ohje nimittäin löytyy jo Pastanjauhajilta. :-)] Itselläni ei ollut kameraakaan, että kuvienkin suhteen olen muiden varassa. Oli miten oli, pian Monkeyfoodissa taas porisee! Haastedediskin lähenee, kaik mukaan.
Lähdettiin eilisten treenipikkujoulujen jälkeen piipahtamaan mökillä ja palattiin vasta tänään iltapäivällä isänpäivälounakselle. Mökillä oli märkää, mutaista, kodikasta ja mahtavan leppoisaa. Ohjelma koostui saunomisesta ja kokkauksesta nokkauni- ja löhkäyshöystöin (löhkääminen on sitä sohvan pohjalla tapahtuvaa velttoutta).
Ruokakin oli mielenkiintoista heti alusta saakka. Nautimme nimittäin tuloatriaksi PURKKIhernekeittoa! JOOJOO, sitä klassista, tosin luomuna. Sitä juuri, jonka poltin pohjaan ennen kuin minuun iski kokkikärpänen ja hylkäsin hernerokan vuosikausiksi. Lisämausteilla sinappia unohtamatta soppa maistui yhtä hyvältä kuin ennenkin. Hernekeiton suomin supervoimin valmistelimme sitten illan mittaan ja saunomisen lomassa kaikenmoista purtavaa.
Alkupalaksi ja napoksi palsternakka- ja lanttulastuja. Näitä on tehty ennenkin. Pannu neloselle ja lämpimäksi, juures (mm. bataatti toimii hyvin myös) veitsellä lastuiksi ja pannulle. Annetaan oikein kuivahtaa, maustetaan suolalla ja paprikajauheella tai grillimausteella, kuten eilen.
Lisukkeeksi öljyssä, suolassa, pippurissa ja valkosipulissa tunti-pari marinoitua tuoretta parsaa, joka viihtyi uunissa reiluhkon ajan ja oli mahdottoman mehevää ja maukasta.
Broilerin koipireisiä, jotka viihtyivät uunissa parsojen kanssa myös marinoiduttuaan aikansa muistaakseni soijasta, Worchestershirestä ja ties mistä tehdyssä liemessä. Todella mainiota eikä lainkaan kuivaa, kuten kana joskus.
Lisäksi tarjolla oli uunissa tehtyä kuhaa, Lihansyöjälle lihaa ja salaattia. Jälkiruokaakin pisteltiin hyvällä halulla, siitä pian oma postaus! On se metsäilma ihmeellistä, hyvin se friskaa päätä ja niskaa kuten Aaro Hongan iki-ihanissa poikakirjoissa (Iloinen internaatti ja Riuska ratsuväki) sanottiin.
Koen itseni kaikkea muuta kuin päteväksi ravintolakriitikoksi, siksi kerron vain lyhyesti viime aikojen bongailuista ja vähän suosikeistakin. Etenen maantieteellisesti katsoen kotioveltani kohti keskustaa.
Lemon Grass on tuore thaimaalainen ravintola Kallion sydämessä (Kolmas linja 12) ja ihan naapurissani. Olen ruokaillut paikassa kolmesti, kaksi kertaa listalta (kanavartaat, hapanimeläkalaa) ja kerran lounaan (tofua ja nuudeleita). Ruoka on erinomaista, palvelu ystävällistä ja paikka kotoisa. Annokset ovat mukavankokoisia ja lounaaseen kuuluu keitto ja jälkiruokameloni. Lemon Grassista on muillakin ollut vain hyvää sanottavaa. Ekstraplussaa onnenkissasta, joka vatkaa lykkyä akkunassa sekä ovensuuhun asetetuista lahjoista (jumalille?).
Silvoplee (Toinen linja 3) on kaupungin harvoja kasvisravintoloita. Paikka aloitti puhtaasti elävän ravinnon paikkana, mutta siirtyi pian myös lämpimän kasvisruoan pariin. Paikka toimii periaatteella punnittava buffet, lautaselle saa kerätä haluamansa päivittäin uusiutuvasta valtavasta valikoimasta maukkaita kasvisruokia. Proteiininlähteitä on käytetty kiitettävästi ja maitotuotteet on korvattu kaura- ja soijatuotteilla. Siemenkastikkeet ja soijabolognese ovat erityisesti kokeilemisen arvoisia. Paikalle ei välttämättä lämpeä ensikäymältä, mutta odottakaas kun pääsette makuun!
Mayassa voi maistella monenlaista tortilloista salaatteihin ja pihviin. Mikonkatu 18 ei vakuuttanut ensivierailulla, mutta nyt uuden yrityksen tuloksena olin todella tyytyväinen grillattuun kalaani, jättikatkoihini, kasvis-quinoaan ja maitoa sisältänyttä hummerikastiketta paikanneeseen punasipulivinaigretteen. Huhu kertoo, että Mayan lounas on myös runsas sisältyvine keittoineen ja salaatteineen.
Kluuvikatu vitosen Belge on ollut kohteena useita kertoja vuosien varrella, aina ihan kelpo ruoin. Viime visiitillä annos oli kuitenkin yliveto, savustettu merilohi sitruuna-chilikastikkeella, jättikatkavartaalla, parilaperunalla ja pinaatti-fenkolipaistoksella suli suussa. Valikoima ei kuitenkaan vedä puoleensa sushinkaltaisella vetovoimalla.
Yume on japanilainen ravitsemusliike, Kluuvikadulla sekin, Belgeä vastapäätä. Miljöö on mukavan lämmin ja kaunis, palvelu epätyypillisen pulppuavaa. Miso, sushi ja sashimi maistuivat kovasti hyvälle ja alkuun tuotu “kokin terveinen” oli toki boonusta. Paikasta jäi mukava mieli, vaikka hinnat hipovatkin opiskelijan taivaita.
Ja lisää japanilaista! Kämp Galleriassa sisällä sijaitseva Zen Sushi ei vakuuttanut lainkaan. Paikka on mielestäni pikaruokaravintolahenkinen, joskin ihan tyylikkäästi, palvelu ei oikein asiantuntevaa ja ruoka keskinkertaista. Lounaspaikkana varmaan ihan okei, mutta itse valitsen tämän kokemuksen perusteella edelleen Ichibanin.
Koto on jälleen japanilainen ravintola, Kalevankatu 21:ssä, miellyttävä ja valoisa. Kokemukseni rajoittuu yhteen kertaan, jolloin söin merileväsalaattia, sushia, sashimia ja tuoreita soijapapuja (edamame!), joita en ole vielä mistään muualta Suomessa löytänyt. Herkullista ja suuri plussa soijapavuista, ei silti Raku Yan veroista sushia. Edullisempi kylläkin. Menisin uudestaan.
Loppuun vielä maininta perheemme ikisuosikista, Lönnrotinkatu 33:n kiinalaisesta ravintola Fortune Housesta. Paikka on todella kohtuuhintainen, palvelu on äärettömän ystävällistä (kanta-asiakkaat ja heidän tapansa tunnetaan, arvatkaa kuinka hankala oli saada annokset sienineen, kun ensimmäiset vuodet pyysi aina ilman :-D) ja ruoka hyvää. Ei gurmeeta, mutta kukas kurmeesta jaksaa joka päivä välittää. Onnea on kotoisa olo ja täysi maha. Burp.
Seuraavaksi halajan La Société du Cochoniin, Postres on ollut listalla jo pitkään ja Korea Housea on suositeltu. Saa kasvattaa listaa. Jaa niin, tällä viikolla olen menossa myös Korkeavuorenkadulle l’Osteriaan, josta minulla ei ole harmainta hajua. Annoksia saa suositella, jos paikka on jollekin tuttu.
Apinanruokakeittiössä laitellaan vähän kattausta (kylläpä on HAUSKA ilmaus!) uusiksi viikonlopun aikana, pahoittelen muutoksista mahdollisesti aiheutuvaa haittaa. Älkää siis välittäkö poran äänistä ja sekaisin olevasta sisustuksesta, pölyn laskeuduttua alta pitäisi paljastua uusi ehompi Monkey.
Käytän samalla tilaisuuden markkinoida jälleen banaanijäätelöä! Eilen maustoin pakkasbanaanit kaakaojauheella (van Houten) ja Cointreaulla, luulen, että maistuis varmaan muillekin. Villit ideat blenderiin! (WordPressin päivityksestä johtuen en nyt saa linkitystä pelittämään, joten tässä suora osoite jädeen: http://monkeyfood.net/2007/10/15/jakki-ja-jaatelokone/)
—
Edit 28.10. Talviaika! …ja kategorioiden päivitys vie hetken, sillä se on tehtävä käsityönä. Koetan vähitellen saada reseptit oikeisiin lokeroihinsa. En tiedä, kuinka järkevä tämä uusi luokittelutapa on, mutta ainakin se on edeltäjäänsä tarkempi. Jos joku on eksynyt täysin väärään paikkaan, siitä saa kyllä huomauttaa mieluusti. 
Täällä Apinakeittiön emännän luunkovassa muulinpäässä on alkanut hiljalleen tuntua siltä, etteivät nykyiset kategoriat riitä luokittelemaan ruokaohjeita niin, että ne toimisivat apuna reseptinhaluiselle. Haku toki toimii jos tietää mitä etsii, mutta jos aikomuksena on vain skannailla mitä olisi tarjolla, postausten määrät venyvät liian pitkiksi jotta niitä jaksaisi selata näytöllisen näytön jälkeen.
Kysynkin teiltä, armaat asiantuntijat, missä on mielestänne hyväksi havaittu luokittelujärjestelmä? Pitäisikö ohjeet jaotella perusraaka-aineensa pohjalta (lintu, kala, kasvis…), muotonsa (leivät, padat, keitot, piirakat…) vai minkä ihmeen mukaan? Olisiko hyvä kategorisoida erikoisruokavaliot (vegetaristinen, vegaaninen, gluteeniton, maidoton, vähähiilihydraattinen…)? Ainoa toiveeni on, ettei kategorioiden määrä veny hillittömän pitkäksi listaksi.
Mutta puhukaa nyt, tai vaietkaa iäksi! Luonto kiittää: kiitos.
Kuten näette, olen päässyt viimein puolukkaan ja nyt noita pyöreitä, kiinteitä kaunottaria piisaa pakkasen täydeltä. Terveisiä ja suurkiitos Murmeliperheelle, joka metsälle kutsui! 
Apinalla on autuas olo kun vatsa on täynnä luonnon multitabsia, jonka maku vivahtaa kotimaiseen omenaan.
Koska puolukoita ei juuri kasva apinan kotikonnuilla, on niiden käyttö ruoanlaitossa jäänyt hieman kookospähkinän varjoon. Pohdiskelenkin tässä, mitkä olisivat parhaita tapoja hyödyntää metsän punaista kultaa. Jos omasta holvistasi löytyy hyviä ohjeita jotka haluat jakaa, tee se. Do it!
Palatessani metsältä kotiin poikkesin Kampin superissa marketissa ja lunastin yhden punaisen banaanin sekä keltajuuria. Myös näiden eksoottisten raaka-aineiden käsittelyyn kaipaan ohjeita, josko niitä kellään on. Nyt kellistyn takaisin nauttimaan varvuista selän alla ja palaan asiaan mm. ensimmäisin koskaan koettamieni tryffelikonvehdein. ’til then, I’ll be chillin’ in me bush!
Aluksi vielä yksi tuliainen, joka löytyi siis Brittein maalta. Nimittäin suklaalaksatiivi, Ex-Lax. Hellään, tehokkaaseen helpotukseen. Overnight relief. Koska on ummetuksen hoito ollut näin söpöä?
Vegemisiä-blogin Nuori Nainen haastoi minut listaamaan kahdeksan asiaa, jotka
tekevät minut onnelliseksi. Tämän hetken fiilis:
Nyt palaan taas normaaliin päiväjärjestykseen eli ruokaan, eilen jo pistin leipoen! Siitä lisää myöhemmin tänään.
Koska keskityn matkoilla kuvatessani ihmisten lisäksi lähinnä ruokaan, reissukuvat on kornia katsottavaa. Olen tosin ylilaiska kuvaaja muutenkin, en millään jaksa kantaa kameraa mukana ja mieluummin koen ja muistan tilanteet kuin tallennan ne linssin läpi. Tässä valikoima “matka”-kuvia Briteistä, Belgiassa kameran akku loppui enkä jaksanut ladata sitä
Aluksi paljon keskustelua herättänyt sieniproteiinituote quorn eli korni. Surprisingly Hearty Sausages, mmm… Harmaat lenkit ennen kypsennystä eivät nosta vettä kielelle, mutta valmiina kyllä maistuvat. Mukana kimarassa myös ravintoarvot.
Kornin ja muutkin ruokani Briteissä, jossa siis oli yhteiskeittiö käytössä, maustoin useasti sämplepulloilla sscchhh-kastiketta.
Vegeteemalla mennään, saanko esitellä, vegetaristien pekoni! Tätä en shopannut joten ei aavistustakaan mausta, piti vain tallentaa epelin olemassaolo.
Ja edelleen, vegesipsejä, punajuurta, palsternakkaa ja porkkanaa. Tosin kuten Possu huomautti, ei se perunakaan ihan lihaa ole, mutta enempi tärkkelystä kuitenkin kuin nämä kaverit.
Väliin kuva Bathin erikoisesta rakennuksesta, joka yhdistelee sujuvasti kaikki kolme pylvästyyppiä, doorilaisen, joonialaisen ja korinttilaisen.
Koska reissussa tulee tietysti aina nälkä, nauttikaamme väliin pikapala sushia. Ja ettei mene ihan halvalla, kuva myös aiemmin mainitusta Funki Sushista, hinnakkaampi menu siellä.
Välipalaa sai toki muualtakin. Matkalla Bathiin pysähdyimme taukopaikalla, jossa purtavaa oli tarjolla snacks-bussissa.
Meillä kävi erityinen tuuri, kun siirtymistämme edeltävä sunnuntaina Bournemouthissa oli ranskalaisten markkinat. Kojuissa oli niitä jo mainittuja turkish delighteja, juustoja, kaikenmoisia ranskalaisia kulinaarisia herkkuja. Myös näitä kummallisia hedelmiä ja marjoja, joista en ymmärrä, kuinka ne on käsitelty.
Tuliaisia ei laukkuihini juuri mahtunut, muutama levy ihanaa tummaa pähkinäsuklaata sentään. Onnistuin kuitenkin löytämään reilun vuoden etsiskelyn jälkeen vihdoin Oolong-teetä, joka on pehmeän makuista, mustan ja vihreän teen suloinen välimuoto.
Ja hei, kaiken tämän ruoan jälkeen, palataan vielä nopeasti sinne Bournemouthin biitsille. Pysyy joku roti. Lisää kuvia mahdollisesti kun saan niitä matkatovereiltani, mm. ainutkertaisesta esiintymisestäni päätösillallisella; lauloin Maamme-lauloin yksin yli sadalle hengelle. Oli aika JÄNNÄÄ
Toteutettu WordPress-ohjelmiston voimalla