Huolimatta paatoksestani punaisen lihan puolesta olen itse tällä hetkellä määräyksestä vähentänyt punaisen lihan osuutta ruokavaliossani ja korvannut sitä taas enemmän kalalla ja maitotuotteilla. Koska punaisen lihan laatu on kuitenkin kaikki kaikessa, tässä joitakin ajatuksia ja näkökulmia valintojen tueksi ja pohdittavaksi.
Artikkelin eläinten fysiologiaan, ruokavalioon ja luomutuotantoon liittyvät osat ovat syntyneet kotieläintiedettä opiskelevan ystäväni Vapun kanssa käydyn keskustelun pohjalta. Rasvahappoihin liittyvän osuuden olen kirjoittanut oman osaamiseni pohjalta. Artikkelissa esitetyt mielipiteet ovat omiani.
Miten liha- tai lypsykarjan ruokavalio vaikuttaa ihmisen terveyteen
Ruoan laatuun keskittyvissä ruokavalioissa, kuten paleossa, ollaan oltu kasvavasti tietoisia ravinnon rasvan koostumuksesta. Esimerkiksi jenkkiläisissä podcasteissa ja saiteilla puhutaan ns. grass fed -lihasta eli ruohoa syöneestä liha- ja lypsykarjasta (grass fed meat, grass fed butter, grass fed milk). Suomessa ainakin Varpu Tavin kirjassa Hormoniharmoniaa ruokavalion ja joogan keinoin kehoitetaan suosimaan laiduntaneiden eläinten lihaa. Eläimen ruokavaliosta ollaan kiinnostuneita siksi, että sen syömä ravinto vaikuttaa sen oman rasvamassan rasvahappokoostumukseen. Eläimen rasvan koostumus vaikuttaa edelleen ihmisen terveyteen esimerkiksi vääristämällä tai parantamalla sen omega 6/omega 3 -rasvahapposuhdetta.
Tuotantoeläimille, niin naudoille, sioille kuin kaloillekin, syötetään nopean kasvun toivossa ja edullisten kustannusten vuoksi esimerkiksi paljon soijaa ja viljaa. Tuloksena tällaisesta huonojen hiilihydraattien ruokavaliosta eläinten rasvassa on enemmän omega 6 -rasvahappoja kuin ns. ruohoa syöneen eläimen. Toistaiseksi tehtyjen tutkimusten mukaan ero ei ole kovin suuri, mutta syödyn lihan (tavallinen vastaan ruohoa syöneen eläimen liha) vaikutus ihmisen terveyteen on ollut merkittävä. Ilmiöön liittyvä tutkimus on vasta alkutekijöissään. Lisää aiheesta voit lukea esimerkiksi täältä: Mark’s Daily Apple – New Grass Fed Study.
Suomalaisista kaupoista ei ainakaan vielä löydy “ruohoa syöneiksi”-eläimiksi markkeerattua lihaa tuoreen rypsiporsaan tapaan. Amerikassa grass fed sen sijaan on jo myyntivaltti. Koska aihe on herättänyt paleoyhteisössä paljon keskustelua ja aiheuttanut päänvaivaa, tässä vaatimaton ja preliminäärinen kontribuutioni arvoituksen selvittämiseksi. Ja kuten kaikissa tarinoissa, on aloitettava alusta voidakseen ymmärtää kokonaisuutta. Tarina menee näin…
Rasvahappojen alfat ja omegat
Sekä omega 3 – että omega 6 -rasvahapot ovat ihmiselle elintärkeitä, eikä elimistö pysty valmistamaan niitä. Ne on siis saatava ravinnosta. Teollistuneen ja prosessoidun ruoantuotannon seurauksena ihmisten keskimääräinen omega 3/omega 6-suhde on kuitenkin vääristynyt, sillä prosessoiduissa ruoissa käytetään runsaasti mm. kasviöljyjä, joissa on korkea omega 6 -pitoisuus. Omegakolmosen saanti sen sijaan on yleensä vähäistä, erityisesti suhteessa omegakutoseen.
Omega 3 -rasvahappojen merkityksestä kertoo esimerkiksi se, että ihmisen aivot koostuvat pääosin omegakolmosesta. Myös omega 6 -rasvahapot ovat välttämättömiä, mutta omegakutosten liikasaanti (omegakolmosiin verrattuna) aiheuttaa ja ylläpitää elimistössä tulehdustilaa (inflammation), joka vaikuttaa erilaisten terveysongelmien syntyyn. Tasapainon edesauttamiseksi kasviöljyjä (oliivi- ja kookosöljyä lukuunottamatta) ja prosessoitua ruokaa kannattaa välttää ja suosia niiden sijaan esimerkiksi rasvaista kalaa, ruohoa syönyttä rasvaista nautaa ja tarvittaessa kalaöljyvalmistetta.
Ihmiselle optimaalinen omega 3 -/omega 6 -rasvahapposuhde voi olla jopa 2:1 tai 4:1. Metsästäjä-keräilijöiden suhde oli 1:1, joten siihen pyrkiminen on hyvä alku. Valtaväestön rasvahappotasapaino lähentelee nykyään suhdetta 1:20 (omega3/omega6) ja on siten rajusti vääristynyt. Amerikassa tilanne on luonnollisesti vielä pahempi; siellä tyypillisen ruokavalion rasvahapposuhde on 1:30.
Olipa kerran lehmä
Lehmän (tai naudan, kuten eläinrodun nimi virallisesti kuuluu) ruoansulatusjärjestelmä on kovin erilainen kuin meidän ihmisten, sillä lehmällä on neljä mahaa: pötsi, satakerta, verkkomaha ja juoksutusmaha. Kun lehmä syö, ruoka menee pötsiin, jossa mikrobit hajottavat ruoan. Kun ruoka pääsee ohutsuoleen saakka, josta se imeytyy, se ei enää ole “ruokaa” vaan kuolleita mikrobeja, jotka ovat käyttäneet ruoan. Pötsimikrobit siis fermentoivat kaiken, mitä lehmä syö.
Ruoansulatusjärjestelmänsä vuoksi lehmä tarvitsee riittävän määrän karkearehua eli ruohoa tai säilörehua eli säilöttyä heinää. Käytännössä lehmä voi huonosti, jos karkearehun osuus ruoasta on alle 40%. Edellä mainitun valossa lehmän neljä mahaa ovat hyvä asia: ne edellyttävät, että tuottajat ruokkivat lehmiään ainakin osin ruoholla/heinällä, vaikka viljalla eläin tuottaisi ehkä enemmän. Suomessa tavanomaiset lypsytilat syöttänevät lehmille arviolta 40-70% karkearehua. Lihatila todennäköisesti syöttää karkearehua vielä enemmän, sillä lihakarjan valkuaisentarve ei ole niin suuri kuin lypsykarjan.
Lypsykarja syö karkearehun minimimäärän (40%) lisäksi väkirehua eli valkuaisrehua sen suuren valkuaistarpeen vuoksi. Väkirehu tarkoittaa viljaa, soijaa, rypsiä, härkäpapua tai hernettä. Tällaisella ruokavaliolla lehmä lypsää noin 8000 kg vuodessa. Pelkkää ruohoa syömällä tuotos putoaisi varovasti arvioiden noin puoleen. Lihakarjassa ero ei ole niin merkittävä, mutta tottakai ruho kasvaa hitaammin pelkällä ruoholla. Voisiko tässä piillä yksi syy siihen, että laiduntavan karjan rasvan laatu on parempi?
Suomalainen nauta syönee reilummin karkearehua kuin amerikkalainen nauta, sillä heinä kasvaa Suomessa paremmin, se tulee pääosin omalta tilalta eikä paineita tehostamiseen ole samassa mittakaavassa. Tulevaisuus näyttää, kasvavatko paineet Suomessakin, vai onko laadukkaan ja eettisesti kasvatetun lähiruoan suosion kasvu riittävän nopeaa pistääkseen tehotuotannolle kampoihin.
Sen sijaan on mahdollista, että esimerkiksi Brasiliasta halpatuotantona tuotu liha on ruohoa syönyttä, sillä maa on köyhempi ja toisaalta maassa, jossa ruoho kasvaa, tuottajalle on taloudellisin vaihtoehto antaa lehmien laiduntaa. Minulla ei kuitenkaan ole varmuutta brasilialaisten lehmien ruokavaliosta. Lisäksi halpatuotetun lihan muut ongelmat, kuten lihan mahdollisesti sisältämät hormonit, ovat vielä kysymysmerkkejä. Brasilialainen liha ei ole myöskään varsinaista lähiruokaa.
Entäs sitten sika
Sika on villisiasta jalostettu ja yksimahainen eläin, eli se ei varsinaisesti ole ruohonsyöjä. Siksi “grass fed” -sika lienee mahdoton yhtälö. Kotieläinsika syö viljaa n. 90-prosenttisesti. Sen esi-isä villisika ei ole turhan nuuka, vaan kuten Wikipedia seikkaperäisesti kertoo, sille maistuvat “niin juuret, mukulat, versot, varret, terhot, pähkinät, marjat ja hedelmät kuin sienetkin. Villisika syö mieluusti myös selkärangattomia ja pikkujyrsijöitä eikä ylenkatso haaskojakaan.” Voipa se ruokailla myös kaatopaikoilla.
Kotieläinsika sen sijaan syö pääasiassa viljaa, mutta sen lisäksi myös soijaa, härkäpapua, hernettä, rypsiä, rankkia, mäskiä ja muita elintarviketeollisuuden sivutuotteita.
Mitä tästä kostuimme: saako Suomesta grass fediä
Vastaus on kyllä. Kuten edellä opimme, sian kohdalla ruohoa syövästä tuotannosta ei juuri voida puhua, mutta mahdollisuuksien mukaan kannattaa tutustua villisikaan (esim. Hakaniemen hallin Roinisilta). Lihakarjana kasvatetuista naudoista sen sijaan esimerkiksi Metsäojan tilan highland-kasvatit syövät kesäisin tuoretta ruohoa ja muun osan vuodesta säilöntäaineetonta kuivattua ja esikuivattua heinää. Metsäojan tilan liha siis on ns. grass fed -lihaa, vaikkei itseään sellaisenaan mainosta. Suomessa on muitakin vastaavia tiloja. Suomessa lisäksi tavallisestikin tuotettujen nautojen ruokavalio lienee ainakin toistaiseksi laadukkaampi kuin Amerikan serkkujen. Ruohoa syöneestä lypsykarjasta ei Suomessa ole havaintoa, vaan tietojeni mukaan lypsykarjan ruokavalio koostuu aina osin valkuaisrehusta. Tulevaisuus on kuitenkin auki ja myös meidän kuluttajien käsissä: kysykää, selvittäkää, vaatikaa. Jonain päivänä, ei niin kaukana kesäkuusta 2011, Suomessakin virtaa ruohoa syöneen lehmän maito! Terkkuja Valiolle.
Ps. Myös kalojen kohdalla ruokavalio kannattaa huomioida. Viljelty kala syö roskahiilaria siinä missä moni ihminenkin. Kalan valinta on kuitenkin ongelmallista: villikalassa on viljeltyyn kalaan verrattuna moninkertaiset määrät myrkkyjä kuten dioksiinia. Viljellyn kalan ruokavalio ja elinolosuhteet sen sijaan ovat kyseenalaiset. Yksi vaihtoehto on kalastaa merten ja järvien hedelmät itse, mutta sekään ei taklaa myrkkyongelmaa. Tämä on kuitenkin jo sitten aivan toinen tarina, josta kuulette lisää joskus toiste…
