Jälleen kerran Luolalaboratorio on saanut aikaiseksi todellisen läpimurron! Kuten Laboration Naina itse sanoo, tämä on The Leipä. Allekirjoitan. Valmistin suorilta tuplasatsin eikä kaduta. Kuva on ruma, mutta kokeile silti. Systeemi on mehevä ja maukas. Uunilämmin kiitos Nainalle, jälleen kerran!

Paleoporkkanaleipä
- 3 dl porkkanaraastetta
- 4 luomumunaa
- 4 dl manteli- tai cashew-jauhoa/-rouhetta (käytin 50/50)
- 2 rkl oliiviöljyä
- suolaa
Sekoita ainekset ja mausta sopivalla suolalla. Levitä taikina leivinpaperoidulle pellille n. sentin paksuiseksi ja paista 200 asteessa kunnes kypsää, ehkä 20-30 minuuttia. Hyvää lämpimänä voin kanssa, mutta herkullista edelleen seuraavana päivänä jääkaappikylmänä!
Koska elämä on joulun alla silkkaa juhlaa, venäläisen illan (ja salsakoulun joulujuhlien ja kiljoonan muun pikkujoulun lisäksi) olin pari viikkoa sitten Vilhon ja Vilhon hurmaavan puolison Lauran huipuissa pikkujouluissa, joista ei puuttunut paitsi ruokaa, myöskään ihmisiä! Tunnelma oli suorastaan hothothot ja tupa täynnä. Tutustuin juhlissa useisiin mielenkiintoisiin ihmisiin, mm. helsinkiläisen Zen Centerin perustajiin.
Koska uusien zeniläisten ystävieni ruokavalio mukailee myös paleota, päädyimme puhumaan kaiken syvällisen keskellä myös ihmisiä yhdistävästä materiasta, ruoasta. Ei siittä sen enempää, mutta tässä saaliiksi saamani helppo ja herrrrkullinen resepti mustikkapiirakan himoiselle mielelle! Sillä ei zeniläisenkään suu tuohesta ole.

Annos on paitsi maidoton ja viljaton, myös munaton.
Zeniläinen mustikkapiirakka
- 200 g mustikoita
- 2 dl pähkinäjauhoa/-rouhetta (käytin mantelia ja cashewta 50/50)
- 0,5 dl maissi- tai riisijauhoa TAI 0,25 dl kookosjauhoa
- 2 rkl kookosöljyä
- kardemummaa
- vaniljasteviaa TAI vaahterasiirappia
Sekoita mikronkestävässä astiassa ja mikrota niin, että ainekset “kiehahtavat” ja kypsyvät, muutaman minuutin ajan. Voit tarkastella tulosta välillä ja jatkaa sitten nukettamista. Ota jäähtymään. Piiras on todella hyvää, mutta ei säily kumotessa ehjänä (kuten kuvasta näkyy), joten nautitaan suoraan valmistusastiasta.
Valmista piiraalle vaniljakastike esim. kookoskiisselinä tai kookoskermana. Itse valmistin chia-siemenkiisseliä kookosmaitoon ja maustin vaniljalla.
Chia-kookoskiisseli
- 2 dl kookosmaitoa
- 4 rkl chia-siemeniä
- vaniljasteviaa
Sekoita ainekset ja jätä kiisselöitymään. Se on siinä sitten.
Luolalaboratorion hehkein laborantti Naina on tehnyt ja tekee erinomaista työtä paleon saattamiseksi maailmankartalle kokkaillessaan ja leipoessaan herkullisia luomuksia sekä raaka-aineista että sanoista! Tämäkin taatelikakku on peräisin Nainalta, tosin hidusti muokattuna. Lopputulos on mehevä ja hyvä, erityisesti kookosmaidon kanssa.

Kivikautinen taatelikakku
- 1 pkt eli 250g taateleita, tuoreetkin käyvät, mutta poista kivet
- 150g voita
- 3 luomumunaa
- 2 dl mantelijauhoa
- 0,75 dl kookosjauhoa
- 2 tl leivinjauhetta
- ripaus suolaa
Kippaa taatelit kattilaan pienen vesimäärän (05-1 dl) kanssa ja keittele pehmeiksi. Lisää joukkoon voi ja anna sen sulaa. Siirrä seos kulhoon ja vatkaa kuohkeaksi. Kun seos on sopivan kuohkeaa ja samalla hiukan jäähtynyt, lisää munat ja manteli- ja kookosjauho sekä suola. Vatkaa vielä. Sekoita lopuksi joukkoon leivinjauhe. Voitele kakkuvuoka ja jauhota se esim. kookoshiutaleilla. Kaada seos vuokaan ja paista 175 asteessa n. 45 minuutista tuntiin.

Tarjoile kookosmaidon kera, myös marjat sopivat settiin. Kaakusta saa hyvän layer cake -tyyppisen jälkkärin murentamalla esim. lasin pohjalle hyvän määrän kakkua, kostuttamalla sen reilusti kookosmaidolla ja lisäämällä päälle marjoja ja rusinoita. Makeatahan tämä on, mutta jos sitä kerran, pari vuodessa syö muutaman taatelin niin kutsutaan sitä sokerihumalan sijaan elämänlaaduksi.
Aikana ennen tiukkaa alakarppia ja paleota ihastuin Sara la Fountainin pähkinäherkkuun! Kyseessä oli tietysti konventionaalisen sokerinen makupala, joten kun mausteiset herkkupähkinät pulpahtivat jostain mieleeni nyt Suomeen palatessa, paleoitsin ohjeen hyvällä menestyksellä; jo toinen satsi kuluu apinain keskuudessa.
Tarkkoja mittoja ei ole antaa, mutta tällä ohjeella on hyvä harjoitella vapaan käden käyttöä ja sitä kuuluisaa maistamista. Alkuperäiseen ohjeeseen tulee pecan-pähkinöitä, jotka ovat paahdettuina überhyviä, mutta olen mennyt varantojen perusteella cashewin ja manteleiden avulla. Myös muut pähkinät lienevät helt okej.

Paleo-orava kätkee nämä vatsaansa.
Paleo-oravan paratiisipähkinät
- pari kourallista cashew-pähkinöitä
- pari kourallista manteleita
- kanelia
- kardemummaa
- korianteria
- cayennea
- suolaa
- gheetä (sitä saa Vii voanista!) tai voita
- steviaa
Paahda pähkinät kuivalla paistinpannulla niin, että saavat hiukan väriä. Laita lämmöt minimille ja lisää joukkoon reilusti kanelia, inasen vähemmän kardemummaa, vähän niukemmin korianteria, jonkin verran suolaa ja tujaus cayennea. Sekoita niin, että mausteet leviävät tasaisesti pähkinöihin. Lisää muutama lusikallinen gheetä ja sekoittele vielä. Laita hella pois päältä ja siirrä pähkinät mausteliemineen (enempi rub kuin liemi) laakeaan astiaan ja mausta hyvin valitulla stevialla. Itse käytän edelleen iHerbistä saatavaa nestemäistä vaniljasteviaa. Anna jäähtyä ja pistele poskeesi.
Tässä hiihdellään paleon rajamailla, sillä artikkeli rakentuu voille. Suksi kuitenkin luistaa kun tätä lappaa naamariin. Ole siis oman elämäsi olliposti ja liekehdi tästä superfoodista! Samalla kun kärvennyt, voit lukea Orankin erinomaisen kirjoituksen Syöminen on elämää ja Luolanaisen tekstin Kerran vielä keskitie.

Voi kaunistaa.
Butter Accessory
- (suolatonta) voita
- cashewpähkinöitä
- kookosjauhoa
- vaniljasteviaa
- (suolaa)
Anna voimötkön notkistua huoneenlämmössä ja vatkaa sitä sitten haarukalla vaahtomaiseksi, ei kuitenkaan tarvitse mitään taikinaa tehdä. Paahda cashewt kuivalla ja kuumalla pannulla, pilko niitä veitsellä ja lisää voin joukkoon. Mausta muutamalla pisaralla steviaa ja lisää hiukan suolaa, jos käytit suolatonta voita. Suolaisella onnistuu. Lisää lopuksi muutama lusikallinen kookosjauhoa niin, että se vähän sitoo aineksia.
Jos kehtaat, syö sellaisenaan, jos et, harhauta marjoilla.
Jo menneen Runebergin päivän kunniaksi leivoin pitkästä aikaa. Me and my jakoi jo toisen erinomaisen paleohkon reseptin, jolla syntyi melko autenttisia torttuja ilahduttamaan paleoeläinten juhlapäivää. Näitä voi suositella lämmöllä. Eilen valmistin niitä tuplasatsin tämänpäiväisiä kekkereitä varten ja maistelin hiukan taikinaa. Me and my käytti ohjeeseen sokeria ja hieman steviaa, itse kaivelin kaappeja ja löysin ah niin syntistä aspartaamia. Koska se tuskin kertaluontoisena on kuolemaksi, käytin sitä. Rohkea tortun syö. Ja niin, Me and my oli käyttänyt lehmänmaitokermaa ja pelkkää mantelijauhoa, että ihan oman ruokavalion ja kaapin sisällön mukaan.

Sun kukoistukses kuorestaan, kerrankin puhkeaa!
Paleoidut Runebergit (n. 10 “amerikan” muffinssia tai lukuisia pienempiä)
- 150 g voita
- 0,5 dl sokeria/hermesetas-jauhoa
- 2 luomumunaa
- 2 dl cashew-jauhoa (voi jauhaa itse)
- 2 dl mantelijauhoa (voi jauhaa itse)
- 1 dl mantelirouhetta (voi jauhaa itse)
- 1 dl kookosmaitoa
- 0,25-0,5 tl manteliesanssia
- 1 tl leivinjauhetta
Ota voi huoneenlämpöön hyvissä ajoin. Jauha pähkinät jauheiksi ja mittaa kuivat aineet kulhoon (mantelijauho, cashew-jauho, leivinjauhe) ja sekoita. Jätä odottelemaan. Sekoita kookosmaitoon manteliesanssi ja jätä sekin vielä sivuun. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen ja virittele muffinssivuoat valmiiksi.
Vatkaa huoneenlämpöinen voi sokerin/hermesetaksen kanssa vaahdoksi eli niin kauan, että sen väri vaalenee keltaisesta kermaisemmaksi. Lisää muna kerrallaan ja vatkaa hyvin. Lisää kuivat aineet ja kookosmaito vuorotellen ja sekoita hyvin. Tarkista maku. Hippunen suolaa saattaa kruunata komeuden.
Nostele taikinaa vuokiin ja paista uunissa n. 15 minuuttia jos käytät pieniä muffinssivuokia, muutama minuutti pidempään jos teen kookkaampia. Varo etteivät kuivahda liikaa. Jätä jäähtymään ja valmista päälle vadelmaa keittelemällä niitä miedolla lämmöllä vesitilkan kanssa jonkin aikaa ja mausta stevialla. Itsetehty vadelmahillo käy toki myös!
Tortut ovat täydellisiä onnellisena, auringonsaattelemana lauantaipäivänä kun pölyhiukkaset leijailevat ja mieli on tyyni.
Seriöösimpiä aiheita ja inspiraatioita odotellessa jaan kanssanne suosikkitapani nauttia parasta pähkinää, tuota apinain ulottuvilla olevaa jookosta. Aivan aluksi haluan muistuttaa, että kookostuotteissa on eroja. Kannattaa suosia mahdollisuuksien mukaan luomua ja lisäaineetonta, ja aivan erikseen haluan varoittaa Wok’n'Roll-sarjan tuotteista: älä haaskaa rahaasi näihin vihertäviin kookosmaitoihin, joissa on erikoinen sivumaku.

Cocco bello cocco!
Kaupan kautta
- Aroy-D-kookosmaidot (mm. Vii voanista: 2,5dl, 5dl ja litran pahvitetroissa)
- CocoVin kylmäpuristettu kookosöljy (myynnissä mm. Keho.netissä, jossa JUURI NYT KAIKKI -50%! Shopitishop.)
- Creamed Coconut (jännä tuote, kookosrasvan ja -kerman välimuoto, herkullista sellaisenaan, ainakin Ekolo, Ruohonjuuri ja Punnitse ja säästä myyvät)
- Kookosjauho, joko Tropicain tai Ölmühle Sollingin (Ekolo/Ruohonjuuri)
- Luomukookoslastut Ekolosta (tai valmispussitettuina Punnitse ja säästästä)
- …lisäksi Karan kookoskerma on helt okej, samoin omaan makuuni Rainbown sinisessä pahvitetrassa myytävä
- Lihansyöjä lämpenee myös tuoreelle nuorelle kookokselle, jonka sisältö on tarkoitus juoda. Tämä on myös tuotteistettu by Dr Antonio Martins, joka myy Coco Juicea, “Pure organic coconut wateria” maustettuna ja au naturel. Lihansyöjä digaa.

Kaakao ja kookos 2-gethör 4-eva!
Temppu ja miten se tehdään
- Creamed Coconut maistuu sellaisenaan: pilko ja murskaa lasipurkkiin, säilytä jääkaapissa ja käy niblaamassa kun himo iskee.
- Kookosöljy maistuu sellaisenaan lusikalla suoraan, varsinkin jos samaan aikaan syö myös kookosjauhoa. Olen outo, tiedän.
- Kookoslastut menevät sellaisenaan, pähkinöiden ja/tai kuivahedelmien kanssa, raakasuklaassa tai ihan missä ja miten vaan. Valitettavasti ovat silloin tällöin Ekolon laarista loppu.
- Aroy-d:n kookosmaito käy salaatinkastikkeeksi: pilko vihanneksia, suikaloi joukkoon prodea (vaikka katkarapuja, ei tarvitse suikaloidakaan), mausta suolalla ja pippurilla ja lorauta päälle reilusti kookosmaitoa. Avot.
- Sama kuin edelliseen pätee soseutettuihin vihanneksiin. Tee “vihannessose” ja sekoita siihen hyvät prodet, mausta. Lorauta päälle reilu kookosmaitosilmä. Perkeleen hyvää. Lisää tarvittaessa.
- Valmista pikapaleojädeä: kohmeisia marjoja blenderiin tai sauvalla murskaksi, sekaan reilusti kookosmaitoa tai -kermaa. Makeuta hivenellä vaniljasteviaa (tai soseutetulla banaanilla tai vaikka SOKERILLA /evil/).
- Paleopannacotta. Ei voi mennä pieleen.
- Kookoskermaa, marjoja, pähkinöitä ja gojia/rusinaa/tms. makeaksi. Tyrnikin tykkäis.
- Kaikenlaiset curry-kastikkeet suorastaan huutavat kookosmaitoa. Samon Tom Kha Gai.
- Kookosöljy on sulaa kultaa raakasuklaassa ja vaikka raaka-brownieissa eli rawnieissa. Jaakko H. voi kertoa lisää tuosta kaakaosta.
- Kookosöljy on myös erinomainen lisäaineeton ihorasva. Kasvoihin en sitä käytä, sillä omien kasvojeni iho ei tunnu öljyä sietävän, mutta muutoin koko kroppa saa kuuman kokonats-käsittelyn aina suihkun jälkeen. Lickin’ good.
Ja hei, jos et vielä kuunnellut, mitä asiaa Jaakolla on, tee se nyt.
Love at first sight! That’s what it was when I laid my eyes on this recipe just a few brief days ago in Thee Finnish Food Blog, Pastanjauhantaa. The recipe originated from a Finnish glossy food magazine Glorian Ruoka and included a whole HALF a decilitre of sugar. A genuine paleo monkey such as myself of course arrogantly sweeps away even the thought of adding sugar in food and so I just skipped that one ingredient, whistling like Piglet. Still, the result blew me away. As well as the rest of the eaters. Oh yes, this one’s a keeper.
Indeed it’s not the best quality paleo salad there is since it includes a whole lotta mayo but you gotta get your omega 6s somewhere to balance the omega 3s from all the grass-fed beef and wild-caught salmon
(or the lemon tasting bottle, to tell the truth). You are welcome to prepare your own mayo (I can has mayo!) but I just went with a store-bought this time.

[Taken by an iPhone at summer cottage - blurry conditions.]
Mayo Monster (aka broccoli salad)
- 1 kg broccoli
- 4 shallots or a generous bunch of spring onion/a junk of red onion/whatever onion you like
- 2 dl (0,8 cups) cashews
- 300 g bacon
Tear the broccoli florets in a bowl and chop the onion(s) along them. Roast cashews on a hot pan, set aside. Leave the bacon until later. Prepare the sauce.
Sauce
- 2,5 dl (1 cup) mayonese
- 2 Tbs raw apple cider vinegar (or white wine vinegar)
- 1 tsp freshly ground black pepper
Mix the sauce and blend it among broccoli and onion. Let the salad sit in the fridge for about two hours. When it’s time to serve the course, bake bacon until crispy and cut it in pieces. Spread cashews and bacon bits over the salad and dig in! …it’ll be gone before you have time to say HOLY CATS!
Doesn’t that sound romantic? Like a movie that sadly was never made. Luckily it’s easy to shoot this one home. I’m talking about the intelligent, articulate and witty Nora Gedgaudas‘ Nut Truffles from her book Primal Body, Primal Mind which I recommend EVERYONE to read. Working on getting it translated in Finnish as well.
Here’s the very basic recipe which you can then tune up by adding cocoa powder, seeds, coconut oil, coconut flour, stevia, bee pollen, cocoa nibs… You know, whatever “floats your boat”. Cinnamon maybe?

Nut Butter Truffles
- 230 g nut butter (not cashew or peanut, for example almond will do and it’s easy to make yourself out of Brazilian nuts, that’s what I did, just blend the nuts until they form a moist butter)
- 1 cup (2,4 dl) of nuts (I used pecans and almonds)
- 0,5 cups (1,2 dl) shredded coconut
- 0,5 Tbs vanilla extract
- 115 g (organic) butter
- good quality salt
Prepare the nut butter if you’re not buying it ready made. Chop nuts in a blender until preferred chunkiness, don’t turn them into flour. Mix everything and spice it up with vanilla and some salt. At least I find Finnish organic butter to be too low in salt to make these delish. Form some sort of balls or just use a ice cube mold like I did. Spoon the mixture into the mold and refrigerate at least an hour. And action! Works as a snack, dessert or an add in at the breakfast. THANKS, Nora! For everything.
I know, I know, this looks all but inviting being a shapeless colorless mush but as you may imagine if you’ve read Monkeyfood for awhile, it’s of course – AWESOME! Even better than the previous paleo pudding in my opinion. And the best thing is that NOW is the season to eat this. Finnish strawberries, some fair trade bananas and freshly yielded coconut milk. Those cows really know how to make things nutty! ;-D

Coconuts about Strawberries (sweet paleo pudding)
- 3 bananas
- 500 g strawberries
- 1,5 dl (half a cup) coconut milk
- (cinnamon, vanilla)
Smash the bananas with a fork so that they form a nice childish puré. Clean the strawberries and cut them in slices. Add to the banana mixture and mix. Add a generous splash of coconut milk and mix again, check the taste. Season with cinnamon and vanilla if you like, works without seasoning as well!