 |
|
Monkeyfoodissa on ollut niin hiljaista, että lattialle putoavan tattarimurohiutaleenkin kuulisi! Vaan viis siitä. Taas yksi yksinkertaisimpia ohjeita evö.
Munariisi
Kuori munat ja murskaa riisin sekaan, mausta suolalla. SON SIINÄ. Kaveriksi voi sitten keksiä kasviksia tms. hyviksiä.
…ja pasteijastahan se ajatus alunperin lähti; tässä tattariperunarieskaviritelmä. Ihan hyvää, mutta kyllä munariisi on helpompaa.
Kiitos uudelleenelvyttämäni rakkauden hapanmaitotuotteisiin ja juustoon söin pitkästä, pitkästä aikaa yhtä kaikkien aikojen lempiarkiruokaani: sosekeittoa ja (rae-)juustoa! Rehellisyyden nimissä joukossa oli myös emmental-tyyppisen juuston paloja, mikä tekee ruoasta vielä parempaa. Juusto sulaa kuumaan keittoon pehmeiksi sattumiksi ja säestää miedosti makean sopan makuja tehden näennäisen tylsästä ateriasta upean.
Vihreän värin sopalle antoi pinaatti, muuta muutoin ainekset olivat perinteisiä sosekeittoon sopivia:
Keittelin/höyrytin edellämainitut kypsiksi vähässä vedessä ja surasin sauvalla soseeksi. Joukkoon ripaus suolaa ja maun mukaan raejuustoa ja muita juustosattumia. Parantaa kaikki maailman ongelmat ja maadoittaa hetkeen. Älä ylenkatso soppaa, se on satumaista sapuskaa!
Nyt saa ilmaista kannatuksensa Monkeyfoodin tai jonkin muun blogin kuittihaasteen ehdokkaalle. Piipahda Kulinaarimurussa, äänestyslaatikko on sivun vasemmassa laidassa!
Lihansyöjän äiti oli kehitellyt näppärän alakarpin ja maidottoman/jauhottoman suolaisen pannarin! Varioimismahdollisuudet ovat runsaat, tässä perusohje. Erityisesti kylmänä herkullista. Päällystääkin voi, tahnalla, juustolla tai vaikka vihanneksilla.
Suolainen tunapannari
Suraa ainekset blenderissä tai sauvalla tasaiseksi massaksi. Jos haluat, voit maustaa… Jollakin. Paista n. 200-asteisessa uunissa leivinpaperoidulla pellillä kypsäksi, älä kuivaksi. Anna jäähtyä. Maistele. Kokeile tunan sijaan savupororouhetta, jos gourmeta kaipaat.
Minun oli tarkoitus laittaa taikinaan vähän voita ohjeen mukaan, mutta unohdin. Painelin siis haarukalla reikiä kypsään pannariin ja nostelin muutamia nokareita päälle sulamaan. Voi on hieno mauste.
…tai keväinen joulu. Ei niin, että olisin pisaraakaan joulumielellä (se alkaa vasta elokuussa), mutta kun olen nyt löytänyt perunan ilot, joulun suosikkiruokani rosolli pilkahti jostain mieleeni ja jaan tässä nyt kovin arkisen, mutta herkun aamiaiseni.
Varhaisaamun rosolli
Pilko peruna, punajuuri, omena, (raaka) porkkana ja halutessasi kesäkurpitsa (ei välttämättä sovi kokonaisuuteen, mutta olen fani). Lisää raejuustoa ja suolapähkinöitä. Ahhhhh.
Suolapähkinät kuulostavat ehkä kuriositeetilta, mutta eivät ole sitä, vaan tärkeä osa kokonaisuutta. Jo aikoinaan olen lanseerannut suosikkisalaattini, jossa yhdistyvät nimenomaan raejuusto ja suolapähkinät. Vaikka nämä teollisessa kasvisöljyssä käsitellyt herneet eivät ehkä olekaan superruokaa, eivät ne kuolemaksikaan ole eikä mikään näin maistuva voi viedä joron jäljille. Kokeile vaikka?
Monkeyfood on ollut hiljainen johtuen kahdestakin syystä. Aika on kortilla ja toisaalta omat ajatukset siitä, mikä ehkä ravitsemuksellisesti on (tälle) ihmiselle hyväksi, ovat myllerryksen kourissa. Ennen kuin alatte odottaa kääntymystä spelttipastavegaaniksi kerron kuitenkin, että usko ruoan laatuun ja puhtaisiin raaka-aineisiin pysyy. Pienenä tiiserinä paljastan, että olen ostanut ja valmistanut mm. perunoita ensimmäistä kertaa vuosikymmeneen ja että olen palannut maitorahkan ja raejuuston hurmaavaan maailmaan. Katsotaan, kauanko tätä iloa kestää 
(Halpa huvi kuitenkin; peruna on lähes ilmaista!)
Ennen kuin avaudun ravitsemuksesta suuremmin, vastaan Annan haasteeseen. Napapilven Anna antoi minulle blogitunnustuksen, mistä lämmin (hot hot hot) kiitos! Kiva, että joku muistaa Monkeyn, vaikka apina on elellyt hissukseen. Anna tosin tituleeraa minua mahdolliseksi ravitsemukselliseksi sielunsiskokseen. En tiedä, saivatko edellisen kappaleen esitunnustukset Annan kauhistumaan, mutta sen verran lunttasin, että Napapilven reunallakin syödään perunaa! Terveisiä pilvelle.
Blogitunnustukseen kuuluu kertoa itsestään seitsemän asiaa, tässä ne tulevat:
1) Hurahdin marraskuun lopussa salsaan. Tällä hetkellä vietän työltä, treeniltä ja sekalaiselta sälältä jäävän ajan tiiviisti tanssitunneilla. Salsa on iloista, luovaa, sosiaalista – kuin leikkiä siis! Ja perkeleenmoista aivojumppaa. Salsasalilla on ikuinen kesä. <3 Tervetuloa Baila Bailaan ja Bailan siideihin bileisiin!
2) Olen haltioissani jokavuotisesta ihmeestä nimeltään Kevät. Jokainen auringonsäde, vedeksi sulanut lumenpala, minuuteissa pitenevä päivä ja kuiva kohta asfaltissa saavat minut sekaisin onnesta. Naamaan läiskivä räntäsade on aivoedustuksena “uusi lumi vanhan lumen surma” ja siis iloinen asia.
3) Rakas läheinen ystäväni on vakavasti sairastettuaan nyt voiton puolella. Auringonvaloa kohti!
4) Jouluna sorruin juomaan taas kahvia parin vuoden pakkotauon jälkeen ja nyt olen kiitollinen jokaisesta ihanasta, höyryävästä kupillisesta kahvia jonka saan juoda. Kahvi on niin paljon enemmän kuin piriste.
5) Kävin äsken strutsikoira Nelsonin kanssa pitkällä aamulenkillä Nellin uuden koirakummin kanssa! Jos sinulla on kummia kaipaava turre tai palat halusta hoidella toisten koiria, tsekkaa Dogia.fi.
6) Matkakuume kumuloitui ja varasin reissun Kreikkaan Pargaan. Jos kellään on kokemuksia manner-Kreikan pienestä merenrantapaikasta, arvostan vinkkejä.
7) Luen tällä hetkellä Alexandre Dumas’n klassikkoa Monte-Criston kreivi.
Däts ool fooks, pian lisää.
Paitsi ennen sitä vähän sekalaisia sapuskoita:
Ribsit. Keitä tunti pari ja hiero seoksella, jossa on soijakastiketta, ketsuppia, tomaattipureeta, paprikamaustetta, suolaa ja chiliä. Nuketa uunissa rapeiksi.
Hakaniemen hallin Hakkaraisen lihatiskiltä saa säännöllisin väliajoin ranskalaista luomukananpoikaa. Tämä yksilö kävi uunissa ja valmistui herkulliseksi. Lihaa vain kovin vähän pienessä pojassa.
Yritin pitkästä aikaa jotakin jälkiruoan tynkää, mutta kokeilu ei ollut vielä ihan nappisuoritus. Yksi osa kuitenkin jää elämään: riisiraakasuklaa. Tässä siis murennettuja riisikakkuja, joiden päälle kaadettu raakasuklaamassa (kaakaovoita, kookosöljyä, kaakaojauhetta, vaniljasteviaa, ripaus suolaa). Muistikuvissani Brunbergin riisisuklaa oli joskus ammoisina aikoina mahtavan hyvää; paksuja, kovahkoja patukoita ja maku, mmmm!
Peruspreppauksia viikkoa varten. Läjä juureksia ja kasviksia öljyn, suolan ja paprikan kanssa uuniin. Riisin tai perunoiden keitto, proden valmistus. Working galin eväsosia.
(…when you’re in need of love they give you care and attention.)
Niinhän se on, että ruoanlaitossakin sitä helposti lehmääntyy pyörimään niiden samojen kavereiden kanssa. Toisin kuin ihmiskaverit, näitä kaveriporukoita kannattaa kyllä hiukan vaihdella sesongin mukaan. Ja yleensä se tapahtuukin melko itsestään, kotimaiset tomaatit kun eivät talvella houkuta ja toisaalta ihanan muhkea keräkaali kutsuu leikkimään keskiaikaa patoja ja keittoja keittelemällä.
Tämä on siis eräänlainen kiertotie kertoa, etten ole kokannut mitään uutta mullistavaa, vaan aion boresti latoa eteenne pari perushelppoa atriaa muistutukseksi. Kas näin:
Kuka maksaa?
Okei, ehkä maksapihvit ei ole se iisipiisein paleokeikka, mutta suositeltava yhtä kaikki. Kysykää vaikka Dr. Terry Wahlsilta, joka paransi MS-tautinsa metsästä-keräilijä-ruokavaliolla (paleon pidempi ja poliittisesti sitoutumattomampi nimi). Erihyvää puolijäisten puolikoiden kera.
Ottaako kaaliin?
Tämä rumahinen mainostaa yhtä lailla sekä ikimuistoista ja lämmittelykertojen myötä alati parantuvaa kaalisoppaa että jauhelihakeittoa. Tässä siis molempia aineksi. Kaalisopan voi tehdä myös nakkisattumilla (tai miksei merenelävin?) ja vastaavasti jauhelihasoppaan ei ole pakko tupata kaalia. Paleosopalla on helppo keitottaa – jopa niin helppo, etten tarjoile ohjetta. (Uusavuttomille vinkki: kasvista ja juuresta pataan, perään vettä ja lopuksi proteiinisattumat sekä suolaa.)
Sesonkisyöden suomalaiset suurkuluttavat tällä hetkellä toivoakseni juureksia. Erityisesti kotimaisia, mutta myös ulkomaiset juuret ja mukulat tarjoavat mahdollisuuksia mieltä lämmittäville laatikoille ja muheville muhennoksille. Niille, joita kutsutaan sillä l-sanalla. Comfort food.
Well, olipa tämä l-ruokaa tai muuten vaan vatun hyvää, yksinkertainen on aina kypsää. Tai kaunista.
Uunibataatti
Pese bataatit hyvin ja pistele niihin haarukalla reikiä. Kääri kulta-aarteesi hopeiseen foolioon (jätä vähän hattua varten) ja asettele uuniin n. 175 asteeseen likimain tunniksi. Jos batatasi ovat muhkeampia, nuketusaika on luonnollisesti pidempi.
Kypsät uunibataatit voi syödä uuniperunan tapaan täytteineen tai sitten viipaloida niistä kauniita kiekkoja. Kiekot kelpaavat sellaisenaankin, mutta erityishyviä niistä tulee, kun niitä vähän paistaa voissa tai gheessä ja maustaa suolalla. Parempaa kuin kakku.
Ja toisena vieraanamme tänään blogin tuttuakin tutumpi asukas, mösjöö peltikaali. Otan tämän joka syksy esiin, sillä yhtä helppoa, edullista ja herkullista ruokaa saa hakea (ei täältä kuitenkaan).
Peltikaali
…tai tempe. Tai tempeh. Soijaa kuitenkin, täysin epäortodoksisesti. Sentään fermentoitua, joka on se suositeltavin soijan muoto. Tempeä tai nattoa naamariin siis kernaimmin, jos pavulla haluaa elää (terveenä).
Lihattomina vuosinani olin hyvinkin ihastunut tempeen samoin kuin muihin soijatuotteisiin. Jos Monkeyfoodia jaksaa selailla tarpeeksi pitkälle taaksepäin, vastaan tulee erihupaisia soijarouheen syöntiin kannustavia postauksia. Ja mieluusti kannustaisin soijarouheen ruokailuun edelleen, jos se vain olisi oikeasti ekologista ja terveellistä. Halpaa se on edelleen.
Vaikkei ehkä optimaalista, tempe on mielestäni kuitenkin hyvää. Huolimatta siitä, että tunnistan happaman mauttomuuden, jota ihmiset siinä kavahtavat. Aikanaan patentoimallani tavalla siitä saa kuitenkin maukasta ja rapeaa, juuri oikeanlaisen seuralaisen esimerkiksi lämpimälle juuresmuusille tai sosekeitolle. Lihan väliin siis Yksinäisen tempehin sydänmuru, vielä kerran, ystävät, encore! (Ja nyt huomaankin, että on päivän yli kolme vuotta siitä, kun ensi kerran tätä kokkasin! Hyvää syntymäpäivää, rakas Tempe.)
Yksinäisen tempen sydänmuru (julkaistu alun perin Monkeyfoodissa 8.11.2008)
En tiedä teistä, mutta itse olen digaillut nuorena kiinalaisten ravintoloiden paistettua riisiä (yleensä kanalla, puluparat). Se on ihanan suolaista ja paistetun maku on maukas, mutta kokonaisuus ei ole pelottavan eksoottinen tällaiselle entiselle ruokanirsolle. Nykyään olen nirso lähinnä laadun suhteen, mutta enpä ole syönyt juuri riisiäkään.
Valmistin paistettua riisiä Lihansyöjän toivomuksesta ja yllätin itsenikin! Siitä tuli juuri sellaista kuin piti. Proseduuri on helppo ja riisin voi keittää juuri ennen preparointia, jos ei ole sitä sorttia, joka suunnittelee ruokalistansa viikoksi etukäteen. Päivän vanha riisi on kuitenkin kauniimpaa, kun jyvät pysyvät irtonaisina. Mutta herkullinen mättö on nälkäiselle syöjälleen aina kaunis!
Here goes.
Paistettu riisi (fried rice – n. neljälle)
Keitä riisi kypsäksi tai hyödynnä edellispäivän ylijäämiä. Jätä riisi sivuun lehdellä soittelemaan ja pilko sipulit. Paistele sipulihakkeita reilussa gheessä tai voissa kookkaalla paistinpannulla tai wokkipannulla, rasvaa saa olla runsaasti, jotta sitä piisaa riisillekin. Kuutioi porkkana ja suikaloi kiinankaali, jos haluat täydentää ateriaa vihanneksilla. Lisää pannulle ja paista hyvästi al denteksi.
Siirrä vihannekset pannun toiseen laitaan. Riko munat erilliseen kuppiin ja vatkaa rikki haarukalla. Kaada seos pannulla vapautuneeseen kohtaan ja kypsennä koko ajan vedellen hyytyvää massaa lastalla edestaas, samaan tapaan kuin munakasta tehtäessä. Kun massa on hyytynyt, mutta vielä kostea, lisää pannulle riisi. Sekoita kaikki ja paistele settiin riittävä paistetun maku. Mausta kohdilleen suolalla ja tarjoile miten kuten.
Paistettu riisi toimii hyvin myös silloin, kun edellisillan nesteytys on mennyt nappiin. Karvanoppiin. Kermanekkaan?
Ja koska olen ammatiltani luova johtaja (eli toimintaterapian esimies), en voinut välttyä henkilökohtaisen aivoriiheni raksutukselta kun se jo sovelsi ohjetta riisittä. Idean kokeilin juuri ja olihan se damn good sekin. Ylläri.
[Is ugly.]
Fried rice vol. 2 eli riisitön mättö
Suikaloi kaali tai kaalit ohuiksi, voit myös pilkkoa ne vielä pieneksi silpuksi. Tee sama sipuleille, jos käytät. Paistele pannulla reilussa rasvassa niin, että pehmenevät sopivasti, ei kuitenkaan mössöksi saakka. Siirrä vihannekset pannun toiseen laitaan. Rikot munat erilliseen astiaan ja sekoita rikki haarukalla. Kaada munaseos pannun vapaaseen kohtaan ja anna hyytyä koko ajan lastalla hyytymiä siirrellen. Kun seos on hyytynyt eikä vielä kuivunut, sekoita kaikki ainekset keskenään. Lisää joukkoon runsas kouramitta katkarapuja ja anna hetki lämmetä. Mausta currylla (Päivän sana! Se ateistisempi.) ja suolalla. Rokkenrol, kaalia napaan.
Ps. Jos kelaat että mitä vattua täällä pupelletaan riisiä koko ajan, pysy kanavalla. Tulossa Asiaa aiheesta.
Powered by WordPress