Parsa. Taas se on käynyt täällä ja tehnyt tuhojaan. Lasipurkin olmeista kepakoista nimittäin syntyy ihan tajuton piiras, vakavasti otettava vierasherkku, jota kelpaa tarjoilla nirsoissakin piireissä. Piiraan ohje on peräisin kollegani Marjan reseptivarastosta ja on käsittääkseni kestänyt kulutusta käytössä useamman vuosikymmenen. Ja syystä, niin tarkasti perheeni tuhosi sen viimeistä murenaa myöten eilen sunnuntailounaalla.

Piiraan kokeiluun liittyi eräs haastava piirre, joka ei kuitenkaan ollut se huhtikuun sellainen. Tehtävänantoon sisältyi näet pyyntö keventää alkuperäistä ohjetta, joka sisälsi mm. kuohukermaa ja 4 dl mustaleima-emmentalia. Voit siis vapaasti tuunailla aineksia takaisin raskaampaan suuntaan, mutta tässä kohtuullisesti kevennetyssä versiossa maku ei kyllä kärsinyt yhtään. Tästäkin versiosta saisi vielä hoikemman vaihtamalla kerman ja juuston laihempaan, mutta niin, sitten makukin lienee kompromissi. Tehkää kuten tahdotte, tässä kuitenkin erinomainen ohje supermaukkaan ja suussasulavan suolaisen piiraan tekoon.

Marjan fiini vierasherkku (piiras n. seitsemälle hlölle)

Pohja

• 2 dl jauhoa (sämpylä-, hiiva- ja vehnä- käyvät yhtä lailla)
• 1 tl leivinjauhetta
• 1 dl raastettua parmesania
• 100 g voita
• (2 rkl vettä)

Voitele piirasvuoka. Sekoita kuivat aineet ja  lisää niihin huoneenlämmössä notkistunut voi, nypi sekaisin. Jos taikina jää aivan liian kuivaksi, voit lisätä hieman vettä. Itse en ole vielä koskaan joutunut niin tekemään. Painele taikina piirasvuokaan. Taikina on todella nafti, eli sen saa painella melkein läpikuultavan ohueksi, kärsivällisesti ja lempeästi. Reunoille sen ei tarvitse hirveästi nousta, mutta jonkin verran kuitenkin. Siirrä jääkaappiin (min. 1/2 h) ja valmista täyte. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.

Täyte

• 300 g vähärasvaista (esim. 10%) jauhelihaa
• sipuli
• 2-4 valkosipulinkynttä
• mustapippuria
• suolaa

Pilko sipuli ja valkosipuli, paista pannulla voissa tai öljyssä. Lisää jauheliha ja ruskista. Mausta suolalla ja pippurilla. Siirrä sivuun odottamaan ja valmista parsatäyte.

Parsatäyte

• 3 rkl voita
• 2 rkl jauhoja
• 1 lasipurkki parsaa (käytin valkoista, n. 330 g nesteineen, alk.per. ohjeessa 400 g)
• 2 dl 15 % ruokakermaa
• suolaa, (valko-)pippuria

Päälle

• parmesania tai 100 g 8% fetaa (Apetina)

Pilko parsat, säästä parsojen liemi! Sulata voi kattilassa, lisää joukkoon jauhot ja sekoita, anna kiehahtaa. Sekoita parsatölkin liemi ja kerma keskenään ja lisää seos kattilaan vähin erin, koko ajan sekoittaen. Anna seoksen kiehua muutama minuutti ja sekoittele. Mausta ja lisää parsapalat, anna vielä porista hetki kasaan ja tarkista maku. Muhennoksen tulee olla aika paksua ja kiiltävää.

Kokoa piiras levittämällä piiraspohjalle jauheliha-sipuliseos ja kaada päälle parsamuhennos. Raasta päälle parmesania tai murustele ylle feta. Paista uunin alatasolla n. 45-50 minuuttia. Vaihtoehtoisesti voit paistaa piirasta 225 asteessa puoli tuntia. Tarjoile jäähtyneenä runsaan salaatin kanssa ja kerää kehut. Myö puolestani jään jännäämään, mitä Marja sanoo kevennetystä versiosta. O_O

Älkää sanoko, ettette muista Kiss kiss -mainosta?! Tässä ollaan tosin vähän toisenlaisten pussycattien parissa kuin karamellikissojen, sillä tein, kuten olin suunnitellut, eilen piirakkaa. Enkä mitä tahansa pläjäystä, vaan nimenomaan ritaripulsu Meri-Tuulin punasipuliquichea. Quiche on kai ranskaa ja piirasta se ainakin minun mielestäni merkitsee ja lausutaan kiish. Mutta yhtä hyvin voi olla rehdisti maatiainen ja sanoa ihan ilman kekkulointia jotta pu-na-si-pu-li-pii-rak-ka, hyvää se on kuitenkin.

Ohjelmassa piiraita tehtiin pieniin quiche-vuokiin ja kuulemma muffinssivuoka käy myös. Käytössä olevat fasiliteetit huomioiden päädyin itse kokonaiseen piirasvuokaan, johon määrät istuivat kuin nakutetut. Käytin poikkeuksellisesti KAUPAN TAIKINAA (mon dieu!), jota alkuperäisessä ohjeessakin käytetään, ja myönnän, Välispiikin hapankaalipiiraaseenkin sovellettu ruis-perunataikina oli ihan paikallaan tässä. Piiras olikin loistava vierasvara; jollain lailla hienostunut, makean ja suolaisen kaunis rakkausliitto ja nimikin niin pompöösi, ettei paremmasta väliä.

Hei pliis, tee mulle punasipulikiish (piirakkavuoallinen)

• 6 punasipulia (tai 4 valtavaa)
• oliiviöljyä
• 2 tl aniksen siemeniä (jauha morttelissa jos haluat, itse jätin kokonaisiksi)
• 1 dl balsamicoa
• 1 dl sokeria
• suolaa
• 1 pkt valmista ruisperunataikinaa
• voita
• 100 - 200 g fetaa, vuohenjuustoa tai Lefkotiri-juustoa (kekä se on?)

Ota taikina sulamaan tuntia ennen kokkaushetkeä tai sulata mikrossa (n. 8 min.) Laita uuni 180 asteeseen. Kuori punasipulit ja leikkaa ne ohuiksi puolirenkaiksi. Paistele ne pannulla tai kasarissa öljyssä anisten siementen kera pehmeiksi keskilämmöllä.

Samaan aikaan voit voidella piirakkavuoan voilla ja painella siihen sulaneen taikinan. Jos haluat olla todella chic ja estää taikinan kohoilun, levitä sille foliota ja aseta painoksi esim. kuivattuja herneitä tai riisiä. Lykkää uuniin alatasolle ja paista kypsäksi, mutta älä anna ruskistua (osoittautui haastavaksi, ruskistuu pikaisesti).

Kun pohja on uunissa ja sipulirenkaat pehmenneet, lisää pannulle sokeria ja sekoittele, kunnes kiteet ovat sulaneet. Lisää joukkoon balsamico ja anna haudutella, kunnes neste on melkein kaikonnut. Mausta suolalla ja siirrä kiiltävänpunaiset renkaat odottamaan pohjaa, jollei se vielä ole valmis.

Ota piirakkapohja uunista ja säädä lämpö 230 asteeseen. Anna pohjan hieman jäähtyä ja levitä sille sitten punasipuliseos. Murustele päälle valitsemasi juusto ja iske uunin hetkeksi, kunnes juusto on saanut väriä tai juusto pehmenee. Vuohenjuuston voi asetella piiraalle myös sentin paksuisina kiekkoina, mutta ainakin feta meni hienosti murustellen. Mielestäni 100 g olisi ollut turhan vähän ja käyttämäni 200 g ei sekään ollut yhtään liikaa.

Tarjoile piiras kuumana tai jääkaappikylmänä. Meillä se sai seurakseen kalkkuna-päärynä-juustosalaattia sekä vieraiden tuomaa maailman parasta katkarapupiirakkaa. Aika vieraskorea tapaus, tämä kiish, vaikkei oikein kuvattavaksi hämärässä alistunutkaan. Lienen muuten jo aiemminkin kehunut Lihansyöjän äidin kokkaus-ja leipurintaitoja, mutta lisään pökköä pesään! Katkapiiras oli nimittäin hänen käsialaansa, samoin kuin valtava, mahtavan makuinen kinuskikaakku, jota syötiin synttäreiden kunniaksi jälkkärinä. Oih.

Taas venkula menin puijaamaan ja nyt kaikki kahvin- ja pullanhimoiset joutuvat pettymään karvaasti. Tarjolla on näet vain teetä, piirasta ja kurkkua, venäläiseen malliin.  Jos ohjelmanmuutos tuntuu liian raskaalta, voi toisen slaavilaisperinteen mukaisesti hulauttaa votkun naamariin ja ottaa pienet ripaskat. Kyllä se elo siitä urkenee.

Vaan urkenee se piiraallakin. Viime perjantaina sisareni kyläili asujaimistollani töidensä jälkeen ja samalla kun rupattelimme viimeisimmät kuulumiset, valmistui maukas piirakka jouhevalla yhteistyöllä. Tällä kertaa lätinät eivät saaneet suolaa vaihtumaan sokeriksi tai edes tuotosta palamaan.

Piiraan pohja oli luottotyyliin parmesanilla höystetty peruspeti, joka sai täytettä hapankaalista, kuutioiduista etikkapunajuurista ja tuoreista herkkusienistä. Luomus kruunattiin kevyellä soijaruokakermalla, johon upotettiin tunnettuun tapaan pari munaa ja mausteita. Vaaleanpunainen arkieväs oli ihan erkkiläisen hyvää ja lähti siskon mukaan syötäväksi. Että jos on hapankaalia nurkissa, niin näin siitä pääsee ihanasti eroon. Näinkin.

Samaan syssyyn mainostan Kulinaarimurulan mielettömiä valkosipulikurkkuja, jotka tavan kurkustakin tehtyinä potkivat ihan satasella. Poksahteleva hapokkuus ja tymäkkä valkosipuli saavat lauhkean kurkun maistumaan ihan uudelta. Hauskinta on, että koiravieraani Nelli ihastui kurkkuihin liikuttavalla tavalla ja vähemmän liikuttavasti käytti kaikki osaamansa kerjäystavat itkusta vikinään ja murinasta mökötykseen. Ei ole tuohesta karvakaverinkaan suu.

[Kurkut on säilötty hapankaalipurnukkaan, kuinkas muutenkaan.]

Alkusyksyn Euroopan turneeni eli hienommin International Course on Health Care Issues -opintojaksolla seikkailin kolme viikkoa Briteissä Bournemouthissa ja Belgian Brüggessä ja Dworpissa. Seuraa oli ainakin kymmenestä eri Euroopan maasta ja kulttuurien sekamelska melkoinen. Brittein yhteiskokkaukset toivat paloja mm. Pakistanin ja Portugalin ruokakulttuurista, dhalia ensimmäisestä ja jälkiruokana tarjottua makeaa riisipuuroa toisesta.

Belgiassa ruoat olivat talon puolesta ja kokkailut vaihtuivat kulinaarisiin keskusteluihin. Erityisen paljon pulisimme resepteistä portugalilaisen Carlosin kanssa, joka suhtautui sekä ruokaan että treenaamiseen yhtä intohimoisesti kuin minä. Eräänä iltana, kun meitä ei ollut enää montaa viinilasillisella tokenemassa päivän tuiskeista, opin myös portugalilaisen lausahduksen poucos mas bons [pokus mas boons], joka tarkoittaa suurin piirtein vähän mutta hyvää ja käytetään yleensä ihmisistä.

Vähän, mutta hyvää on keskusteluiden saldoksi jäänyt sitruunapiirakan ohje. Vähän, koska se on niin överimakea, ja hyvää, koska sitä se on! Kyseessä on Carlosin bravuuri, jota hänellä kuulema oli eväänä vielä reissun alussa. Eli vähän Uneliaan kokin idean tapaan, makumatka Portugaliin alkakoon. Olkaa hyvät, kiinnittäkää turvavyöt ja nostakaa istuimet pystyasentoon. Tämä matka ei vie edes petrolia.

Carlos eli superhyvä sitruunapiiras

Pohja

• n. 40 marie-keksiä (Kulta-Mariesta jää vielä muutama yli nostalgisointiin)
• munan keltuainen
• voita (laitoin ehkä 100 g)

Pura angstit murskaamalla keksit esim. muovipussissa kaulimella mäiskien (Nigella style), blenderissä tai kourin murtamalla (Monkey style). Lisää joukkoon keltuainen ja sekoita, sulata sitten voi ja lisää se jäähtyneenä seokseen. Määrä on tosiaan hieman epämääräinen, koska Carlos ei siitä ohjeessaan mitään lausunut, mutta tarkoitus on saada aikaan massa, joka on mahdollista painella piirasvuoan pohjalle. Nyt voit sitten painella sen massan piirakkavuoan pohjalle ja siirtää astian massoineen jääkaappiin asettumaan.

Täyte

• purkki maitotiivistettä (condensed milk)
• 2 keltuaista (säästä valkuaiset!)
• sitruunan mehu ja kuori
• (2 rkl sokeria)

Maitotiiviste on siis maitoa, josta vesi on poistettu ja siihen on lisätty sokeria. Tuote säilyy huoneenlämmössä avaamattomana ilmeisesti lähes ikuisesti. Melkein ikuisesti se kaapissani odottelekin. Tämä johdatus on sikäli olennainen, etten itse ollut rekisteröinyt tuotteen makeutta ja lykkäsin sokerin joukkoon maistamatta. Suosittelen harkintaa sokerin lisäämisen kohdalla, vaikka oma makuni onkin ehkä tavallista vähemmän makeaa sietävä.

Käytit lisäsukkeria tai et, iske kaikki ainekset vesihaudekattilaan ja sekoittele, kunnes seos paksunee sopivaksi. Maistele ja säädä sitruunaisuutta. Alun perin ohjeessa oli vain puolen sitruunan mehu, mutta omaan makuuni se kesti hyvin toisenkin puolen mehusta sekä kuoren.

Kun seos on valmis, ota pohja jääkaapista ja levitä seos sille. Valmista marenki.

Marenki

• 2 munanvalkuaista
• sokeria tai tomusokeria

Säädä uuni ehkä pariinsataan asteeseen tai 175. Vatkaa sokeri ja valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja pursota piiras sillä. Yhtä hyvin voit läästiä marenkiseoksen piiraalle ihan lusikalle. Itse harjoittelin ensin pursottamista ja sain aikaan peace-merkin, mutta sitten symppasin liikaa niitä syöjiä, jotka saavat palansa ilman marenkia ja tasoittelin marengin koko piiraan päälle. Oikea ratkaisu, vaikkei niin dramaattinen.

Paista uunissa hetken verran, niin että marenki saa vähän väriä. Varo ettet polta! Tarjoile rinta rottingilla ja vaivu eteläeurooppalaiseen tunnelmaan… Itseni lisäksi piirasta nauttivat Lihansyöjä sekä perheeni. Lihansyöjä oli makeusasteesta samaa mieltä kuin olin itsekin, eli että se oli hivenen liiallinen (ainakin kun syö kunnonkokoisen siivun), mutta perheeni oli siihen täysin tyytyväinen ja etenkin isäni ihmetteli sokeripökerrysvaroituksiani. Ristimme tortun tietysti Carlokseksi ja äitini kuvaili kohtaamista seuraavasti: “Carlos oli meille kuin piipahdus eteläeurooppalaisessa kahvilassa: runsas, makea herkku, joka yhdistää ystäviä!”

Carlos säilyy kylmässä monta päivää ja vain paranee vanhetessaan.

Kuten olette voineet lukea, ruokablogaajien taannoisissa pikkujouluissa kokattiin yhtä sun toista Carl Gustafin suuhun sopivaa. Louhisaaren piiraiden valmisteluun pääsin sotkemaan likaiset muulinkavioni, joten tarjoilen ohjeen näiden uppopaistettujen unelmien tehtailuun. Sopivat erinomaisesti esimerkiksi joulupöytään, jossa palleroisia voi tarjoilla vaikka punajuuriliemen lisänä Marsalkan tyyliin.

Ja ettei mene ihan easylisteningiksi, niin Louhisaari oli kartano, jossa Mannerheim syntyi, kuten Wikipedia tietää kertoa. Nykyään Louhisaari on Suomen valtion omistuksessa ja toimii museona. Että jos on eväsretki suunnitteilla, pistä piiraat koppaan ja lähde seikkailemaan!

[Martta ja Muuli, kuva Kulinaarimurun käsialaa, huomatkaa Marttaessu!]

Louhisaaren piiraat (ainakin 20 kpl)

• 3,5 dl maitoa tai vettä
• 25 g tuorehiivaa
• 100 g voita
• 2 munaa
• suolaa
• vehnäjauhoja

Valmista ensin juuri: lämmitä neste kädenlämpöiseksi ja murenna siihen hiiva. Lisää muutama desiä jauhoja ja suolaa. Jätä vedottomaan paikkaan n. puoleksi tunniksi liinan alle. Valmista tässä välissä täyte.

[kuva jälleen Murun luottokamaa]

Täyte

• kovaksi keitettyjä munia
• kypsennettyä riisiä (käytimme riisi-ruisseosta)
• tuoretta tilliä
• suolaa, sitruunaa
• (kateenkorvamuhennosta)
• (lihamureketta)
• (silputtua voissa keitettyä kaalia)

Kokoa täyte murskaamalla munat ja sekoittamalla niihin riisi ja silputtu tilli. Mausta reilulla sitruunanmehulla ja suolaa hyvin. Täytettä voi varioida suluissa olevilla aineksilla ja millä tahansa muullakin.

Kun täyte on valmis ja juuri hetken lepäillyt ja hieman kuplii, lisää juureen munat, voi ja jauhoja niin, että tuloksena on vetelähkö taikina. Alusta hyvin ja kauli pieni määrä taikinaa kerrallaan ohueksi levyksi. Ota taikinasta muotilla pyöreitä kakkaroita. Levitä täytettä n. ruokalusikallinen pyörölle, kostuta sen reunat vedellä ja nosta päälle toinen kakkara. Painele hyvin kiinni ja anna kohota loppupiiraiden kokoamisen ajan.

Kuumenna pari litraa öljyä paksupohjaisessa kattilassa ja varaa kansi plus sammutuspeite käden ulottuville. Testaa öljyn lämpötila pienellä palalla taikinaa tai leipää; kun pala alkaa heti porista ja ruskistuu kullanruskeaksi, öljy on sopivan lämpöistä. Säätele lämpötilaa paistamisen aikana niin, ettei rasva ole liian kuumaa, jolloin piiraat jäävät raaoiksi sisältä, eikä liian viileää, jotteivät piiraat menetä rapeuttaan ja imaise turhan paljon oljaa. Käytännössä säätely tarkoittaa lieden kolmos- ja neloshöngän joustavaa vaihtelua.

Laske piiras kerrallaan reikäkauhalla öljyyn ja paista ruskeaksi niin, että käännät piiraan välillä. Normikattilaan mahtuu yleensä noin kolme piirasta samaan aikaan. Nosta piiraat kauhalla talouspaperille jäähtymään. Ja uppopaistettu palahan on parhaimmillaan välittömästi paiston jälkeen eli eläpä piinaa itseäsi turhan kauaa ennen kuin maistelet.

[Tämäkin kuva KuMun]

Koska en itse varautunut kekkerikokkauksiin kameralla, kuvat ovat muiden käsialaa. Kiitos kuvaajille ja tietysti kokkausseuralle, ja muulimarsalkan erityiskunnianosoitus mahtavalle Martalle!

Sekaisin ei ole pelkästään sitruunapiiras vaan myös Muuli, joka on tänään suorittanut viimeisen tenttinsä, treenannut kovaa mikä on kivaa, syönyt maailman parasta sushia ja sashimia opinnäytetyöpartnerin huippuseurassa, juonut mahtavinta skumppaa evö (Carrington) ja saanut ensimmäistä kertaa koskaan keittiön “terveisinä” suklaakakkua!

Tässä vaiheessa olimme tilanneet jo laskut, mutta eihän kukaan tervejärkinen tahmeaan suklaakakkuun, vanhan ajan vaniljajäätelöön ja mansikoihin syle, posket punaisina repeilimme ja söimme, lähetimme keittiöön kiitokset ja hyvä että selvisimme ravintolasta kunnialla ulos. Vaikka mitä siitä kunniasta, yliarvostettua. Ravintorajoitukset romukoppaan! Ja ihan mahtavaa, opinnäytetyöprosessi sai arvoisensa lopun. Olen rakastunut.

Nyt kun on menty heittämällä ohi otsikon, peruutetaan vähän ja valmistetaan se piiras. Kyseessä on paleo-ruokavalion edustaja (kuten kokonatsjädekin), joka siis tarkoittaa, että ruokavaliossa jäljitellään paleoliittisen kauden ihmisen ruokailutottumuksia. Lyhyesti kuvailtuna paleossa syödään lihaa, kalaa, kanaa, munia, vihanneksia, hedelmiä ja pähkinöitä. Sen sijaan maitotuotteita, viljoja, soijaa tai sokeria ei käytetä.

Piiraiden valmistus sujui hyvin siihen saakka, kun piti valmistaa täyte. Valmistin kuten ohjeistettu (puolikkaan annoksen tosin), mutta täytehän ei sitten hyytynyt koskaan, ei edes lepuutettuaan jääkaapissa koko ravintolaillallisen ajan. Onneksi tiukan paikan tullen sitä joskus syntyy jotain vielä parempaa. Eihän siinä mennyt kuin nanosekunti tuumatessa, kun jo kaivoin varabanaanin pakkasesta ja muokkasin sen blenderissä jäätelömassaksi, maustoin kanelilla Rosmariinin tapaan. Kaadoin siis sitrustäytteet viemäriin ja täytin kipot banaanilla.

Törkeän hyvää! Piiraissa maistui ihanan rapeiksi kärähtäneiden mantelipohjien lisäksi kanelinen banaani sekä hiven lime-sitruunaseosta. Toisen laitoin pakkaseen odottelemaan huomista. Ai että.

Pohja

• 2,4 dl mantelijauhoa
• 3 rkl sitruunamehua (tai lime-)
• 4 taatelia

Lämmitä uuni 180 asteiseksi. Sekoita ainekset blenderissä massaksi. Painele massa neljään muffinssipellon koloon pohjalle ja reunoille tai vaikka irtosilikonimuffinsvuokiin (käytin itse näitä, toimivat hienosti). Jos vuoka ei ole silikonia, voitele se tai päällystä leivinpaperilla. Lykkää pohjat uuniin kymmeneksi minuutiksi tai kunnes reunat osoittavat tummumisen merkkejä. Ota jäähtymään.

Valmista täyte. Laitan tähän alkuperäisen ohjeen, jos joku vaikka osaisi kertoa, mitä tein väärin tai oliko tällä missään vaiheessa mahkujakaan toimia? Perässä sitten bananasversio.

Sitruunatäyte

• 6 rkl sitruunamehua (tai lime-)
• raastettu sitruunan kuori (tai limen-)
• 1 rkl hunajaa
• 2 munaa

Laita sitruunamehu, sitruunankuori ja hunaja kattilaan ja lämmitä miedolla lämmöllä parisen minuuttia. Vatkaa munat kulhossa haarukalla rikki ja lisää seokseen vähitellen niin, että sekoitat koko ajan kunnolla, jotta täytteestä tulee tasainen. Siirrä jäähtymään. Kun täyte on hieman jäähtynyt, jaa se pohjakuoriin ja siirrä leivokset jääkaappiin tekeytymään. Tai tekeytymisestä en tiedä, mutta täytteen kuuluisi jähmettyä, mihin se ei ainakaan Apinakeittiössä alistunut.

Joten;

Banaanitäyte

• 2 Reilua banaania pakkasesta
• kanelia

Anna banaanien hieman sulaa, aja blenderissä kunnes muodostuu jäätelönkaltainen massa. Mausta kanelilla, kaada torttupohjista sitruunalitku pois ja korvaa banaanilla. Sitruunatäytevälivaiheen saa skipatakin, mutta siitä saapi kauniimpia kuvia. Skål!

Kuten suunnittelin jo ruokahaasteen haudutteluvaiheessa, ajatus Elävän ravinnon piirakan ja Banaanijäätelön yhdistämisestä oli toteutettava. Kaksi hyvää yhdessä harvoin lupaa pahaa (paitsi jos entsyymit ottavat toisistaan mittaa, terveisiä vaan Villelle [formerly known as entsyymi-Ville]!) ja tässäkin tuotos on suurempi kuin osiensa summa.

Piiraspohjan voi valmistaa haluamistaan pähkinöistä ja siemenistä liottamalla niitä nelisen tuntia tai yön yli, itse tosin hieman oikaisin kun idea syntyi niin myöhään. Banaanijäätelön voi maustaa miten tahtoo, samoin päälle voi lykkiä marjoja, pähkinöitä, hedelmiä tai siirappia sen verran kuin parhaaksi katsoo. Tässä eilinen komboni.

Banaanipiiras yhdelle

Pohja

• 1 rkl auringokukansiemeniä
• pieni kourallinen manteleita
• muutama hasselpähkinä
• pieni porkkana
• sitruunamehua
• kanelia

Huuhtele liottamasi pähkinät ja siemenet ja jauha ne blenderissä karkeaksi massaksi, ei siis tahnaksi saakka. Raasta porkkana ja lisää siihen sitruunamehua. Sekoita tuotokset ja mausta kanelilla. Taputtele tarjoiluastian pohjalle ja reunoille.

Täyte

• puolikas pakastettu banaani
• 1 tl carob-jauhetta
• pari pecan-pähkinää
• puolikas omena
• luraus vaahterasiirappia

Ota banaani pakkasesta ja anna sulaa pahimmasta kohmeesta. Jauha blenderillä, kunnes muodostuu jäätelönkaltainen hyinen massa. Sekoita joukkoon carob (tai kaakaojauhe). Levitä täyte piiraspohjalle. Viipaloi päälle omenaa ja viimeistele pähkinämurskalla ja vaahterasiirapilla. Nauti piiras pieteetillä viimeiseen murenaan saakka ja tunne elinvoimasi kasvu. Sillä, kuten Elävän ravinnon “guru” Ann Wigmore sanansa asettelee:

Remember: It’s not the food in your life that brings health - it’s the life in your food that really counts. A. Wigmoresta voi olla montaa mieltä, mutta lausuma on hieno.

Kaikki alkoi, kun sain kaupasta tilaamani lakat eteeni. Muovisessa rasiassa luki Suomuurain. Mielikuvitukseni sukelsi välittömästi Aili Somersalon satumaiseen kirjaan Mestaritontun seikkailut, jolla on merkittävä rooli lapsuuteni mielikuvissa. En tiedä, mainitaanko suomuuraimia kirjassa lainkaan, mutta mielessäni Sammaleisen (noita) salaperäinen majapaikka suolammen virvatulineen yhdistyy täysin muuraimiin ja sen kaltaisiin. Kuten Wikistä selvisi, lakalla on muitakin nimiä; tunnetun hillan lisäksi kultaista marjaa sopii kutsua lintiksi tai valokiksi.

Muhkeat muuraimet pääsivät arvoiseensa seuraan Elävän ravinnon piiraassa, joka täyttää myös esimerkiksi paleoliittisen ruokavalion tunnusmerkit, ollessaan myös vegaaninen, gluteiiniton ja maidoton. Ennen kaikkea kyseessä on pähkinäinen, hedelmäinen ja marjainen herkku, joka kyllä maistuu.

Menneellä elävän ravinnon kurssilla valmistimme samanlaisen piiraan puolukoista ja ohjetta voikin varioida lähes loputtomiin omin mielisiemenin, -pähkinöin, -marjoin, -hedelmin, miksei mausteinkin. Tein kolme annosta eli reilun neljänneksen tästä ohjeesta, joka täyttää sopivasti normaalin piirakkavuoan.

Elävän ravinnon piirakka

• 2 dl manteleita
• 1 dl auringonkukansiemeniä
• (0,5 dl hasselpähkinöitä)
• 6 kpl taateleita (käytin tuoreita, kuivatutkin käyvät, ne voisi liottaa)
• 2 omenaa
• 1 rkl sitruuna- tai tyrnimehua
• 0,5 litraa marjoja
• 2 banaania
• (2 päärynää)
• (kanelia)

Liota manteleita, auringonkukansiemeniä ja hasselpähkinöitä vedessä 4-8 tuntia. Huuhtele ja laita tehosekoittimeen. Lisää taatelit pilkottuina ja aja mureaksi massaksi, ei tahnaksi. Raasta omenat karkeaksi raasteeksi ja sekoita niihin sitruunamehu. Sekoita raaste ja murea massa, mausta halutessasi kanelilla tai kuivatulla inkiväärillä. Taputtele taikina piirakkavuokaan, myös reunoille sen verran kuin riittää.

Soseuta banaanit haarukalla. Kuutioi päärynät pieneksi kuutioksi ja lisää banaaniin. (Päärynät voi jättää poiskin, mutta kokemukseni mukaan sopivat todella hyvin.) Levitä seos piirakkapohjalle. Levitä lopuksi marjat seoksen päälle ja painele ne kevyesti täytteeseen, etteivät vieri leikatessa. Vuoan pohjalle voi levittää siemeniä tai pähkinäjauhoa, jos haluaa estää pohjan tarttumista kiinni vuokaan.

Valmista oheen cashew-kerma, johon tässä uusi, parempi ohje.

Cashew-kerma

• 1 dl cashew-pähkinöitä
• 1,5 dl vettä
• 2-3 taatelia (tuoretta tai liotettua, liotetut liotusvesineen)
• (luonnonvaniljaa)

Huuhdo pähkinät ja sysää blenderiin veden ja taateleiden kera. Lisää vesi vähitellen, niin saat kermasta sopivan paksuista. Maistele myös taateleiden välillä. Itse passasin vaniljan, mutta tätähän voi kukin maustaa kuten parhaaksi katsoo. Kerma on aivan ehdoton pari piiraalle!

Opin muuten viime kerralla, että cashew-pähkinää ei tarvitse liottaa, sillä se on jo kuumennettu keräysvaiheessa eikä siten ole varsinaista elävää ravintoa. Ei cashew silti pahaksi ole ja maku on erinomainen.

Itse kokeilin kotona piirasta suoraan annosvuokiin, jolloin kiinnitarttuminen ei ole ongelma. Erittäin hyvin toimi annoksen rakentaminen lasiin, jolloin se oli hieman runsaampi ja mukava syödä.

Tänään vietetään maailman vegetarismipäivää, hyvää sellaista siis! Ja sitten seafoodiin. Olen nähkääs korkannut elämäni ensimmäiset rapukekkerit ja siinä samassa ravun. Maku oli maukas, mutta ruskeat rapuset, elävältä keittäminen ja ravun runksautteleminen kappaleiksi pikemminkin pelottivat kuin herättivät ruokahalun.

Oikeaoppinen (?) paahtoleipä ravunlihalla ja tuoreella tillillä oli kuitenkin melko herkkuisaa ja vaikka snapsit jätettiin väliin, valkoviini teki ruoalle seuraa iloisesti. Ja onhan ravunperkuussa sellaista hilpeää savottahenkeä, kun roiskuu, ruksahtelee ja rapulientä ryystetään saksenkärjestä. Proost!

Sano hei ravulle.

Sano heihei ravulle.

Aamupalaksi mökillä tarjottiin ternimaidosta tehtyä uunijuustoa metsämansikkahillon sekä lakkojen kanssa.

Järvestä nousee rapujen lisäksi toki kalaa. Söinkin mökkivisiitillä monta palaa erinomaista savusiikapiirasta, yksinkertaista, täyttävää ja yksinkertaisesti ihanaa. Koska minulle anteliaasti pakattiin mukaan paitsi sieniä myös kaksi savusiikaa, tempaisin samantyyppisen piiraan illaksi. Äidillä on näet tänään syntymäpäivät ja On Beautyn Kikin esimerkin mukaan lähden kyläilemään piiras muassani.

Savusiikapiiras

Pohja (vaikka tämä, mikä tahansa käy)

• 2 dl sämpyläjauhoja
• 1 tl leivinjauhetta
• 100 g voita
• 1 dl raastettua parmesania
• (2 rkl vettä)

Sekoita kuivat aineet ja nypi ne sekaisin voin kanssa. Lisää vettä vain jos taikina on liian kuiva. Painele voideltuun piirakkavuokaan ja siirrä jääkaappiin ainakin puoleksi tunniksi. Perkaa savusiika.

Täyte

• savusiika (keskimittainen)
• 2,5 dl kevyt&paksua kermaa tai 3 dl soijamaitoa
• 2-3 munaa (kermaan kaksi, maitoon kolme)
• (parsakaalia tms. vihanneksia)
• (hiven suolaa)
• juustoraastetta

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Levitä savusiian roippeet tasaisesti piirakkapohjalle. Jos haluat, paloittele päälle parsakaalia tai mitä tahansa muuta vihannesta, ei ole lainkaan välttämätöntä. Sekoita keskenään kerma/maito ja kananmunat, lisää ripaus suolaa mikäli siika ei ole kovin suolainen. Kaada seos piirakalle. Raasta päälle n. desi juustoa, itse lykkäsin sitä samaa parmesania. Paista tunti alatasolla. Ota kainaloon ja lähde kylään!

Olin luvannut valmistaa suolaisen piiraan tämän sunnuntain perhelounaalle, jota siis nautitaan vanhempieni hoteissa. Lupaukseni takana oli himo päästä testaamaan Vapun vuohenjuustopiirakka, jota en ole itse päässyt edes maistamaan. Alkuperäinen ohje taitaa olla Etiketistä, mutta sitä on sittemmin muokkailtu sekä Vapun että tänään itseni toimesta.

Koska kunnianhimo kasvaa kokkaillessa, valmistin piirakkapohjankin pidemmän kaavan mukaan eli aloitin jo eilen. Noudatin nöyrästi Deininin Goat Cheese, Asparagus & Mushroom Tartin versiota pohjasta kyseltyäni ensin hieman hölmöjä “pavuista”. Sekä pohja että piiras olivat jumalaisia, ainoa ongelma oli, että seitsemälle syöjälle piirakkaa oli vähän liian järkevä määrä, enemmänkin olisi syöty. Kertaan alla vielä Deininin pohjaohjeen, niin tuleepa samalla suomennos.

Vuohenjuustopiiras

Pohja

• 100 g voita
• 2,5 dl jauhoja
• 3 rkl kylmää vettä

Valmista taikina edellisenä päivänä. Pilko voi pieniksi paloiksi ja viilennä. Mittaa kulhoon jauhot ja ropsauta voikuutiot päälle. Nypi taikina tasaiseksi ja lisää vesi. Sekoittele hellästi haarukalla, kunnes taikina koostuu. Siirrä taikina kelmulle ja muotoile siitä pallo. Paina se sitten pyöreäksi levyksi ja kiepauta kunnolla kelmun sisään. Anna levätä jääkaapissa yön yli.

Seuraavana päivänä ota n. 27cm halkaisijan piirakkavuoka esiin ja voitele öljyllä, voilla tai älä ollenkaan. Nosta taikina jääkaapista ja kaulitse se kevyesti jauhotetulla voipaperilla (tms.) pyöreäksi ja ohuehkoksi levyksi. Siirrä levy piirakkavuokaan käyttämällä aluspaperia kumoamiseen. Painele taikina vuokaa ja leikkaa mahdolliset ylimäärät pois reunoilta. Peitä foliolla ja täytä folioitu vuoka jollakin, joka ei pala ja estää reunojen valumisen. Itse käytin pussillista puuroriisiä. Paista pohjaa 175-asteisessa uunissa 30 minuuttia.

Ota vuoka uunista ja poista painot sekä folio ja ota riisit talteen seuraavaa käyttökertaa varten. Paistele pohjaa vielä lisää, kunnes se on saanut kullankeltaisen värin. Ota se odottamaan lopullista täyttymystään.

Täyte

• 300 g pehmeää vuohenjuustoa (2 prk, itse käytin toisen normin ja toisen kevytversion)
• 2 dl kevytkermaa (Flora Kevyt ja paksu 4% toimi)
• 2 munaa
• tuoretta basilikaa tai muuta yrttiä
• suolaa, mustapippuria
• 100 g siitakesieniä
• 5 tl pestoa
• n. 1 dl murskattuja saksanpähkinöitä
• reilusti silputtua rucolaa

Paista pilkotut sienet kuivalla pannulla. Kaada ne toiseen astiaan ja sekoita joukkoon rucola, pesto ja pähkinä. Ota toinen astia ja sekoita siinä loput aineet, eli vuohenjuusto, munat, kerma, tuoreyrtti ja mausteet. Levitä sienisekoitus piirakkapohjalle ja kaada päälle vuohenjuustoseos. Paista uunissa 175 asteessa ehkä 20-30 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt ja alkaa hivenen lohkeilla (ks. kuva 2). Kun piiras on saanut hetken jäähtyä, paahda sen päälle kourallinen pinjansiemeniä ja valuta sille hunajaa. Suorita muiden syöjien hurmaus!