Pakko blogata näitä ohjeita pois alta, kun muuten jäävät kokonaan. Ja sehän olisi sääli. Näitä tuoreimmassa Maku-lehdessä ohjeistettuja keksejä kokeilin pienen erän tulevaa viikkoa varten, joksi lupasin tehdä keliaakikollekin sopivaa snäkkiä erääseen tilaisuuteen. Keksit ovat aivan erinomaisia, rapeita mureita ja tuoksuvia. Joskus tuntuu muuten ärsyttävältä erikoisruokavalioon sopiviksi mainitakaan, kun joillekin se tarkoittaa toisen kastin kurmeeta. Mutta sitten taas, se on tärkeä tagi kun itsekin etsii ohjeita. Näistä pidettiin ruokavaliorajoista piittaamatta!

Ohje on lehdessä nimellä Daim-piparit, mutta itse käytin Brunbergin minttutoffeepaloja. Enkä keksi, mikä näistä pipareita tekee, että josko olis kekuja vaan. Eihän nimi kekua pahenna? Tai makua.

Kekut (n. 55 kpl)

• 200 g margariinia
• 2 dl sokeria
• 1 muna
• 2 rkl siirappia
• 4,5 dl gluteenitonta jauhoseosta (esim. Jytte)
• 1 dl kauraleseitä
• 1 tl vaniljasokeria
• 2 tl leivinjauhetta
• 1 ps eli 100 g Daim-rakeita tai muuta suklaata

Säädä uuniin asteita 180. Vaahdota sokeri ja rasva. Lisää muna ja siirappi hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet ja suklaa keskenään, lisää taikinaan. Ota taikinasta lusikalla kokkareita leivinpaperoidulle pellille ja painele jauhotetuin tai märin käsin ohuiksi kakkaroiksi. Paista kymmenisen minuuttia ja anna jäähtyä rauhassa.

Maidottomalla margariinilla ja suklaalla ohjeestä saa myös maidottomaan ruokavalioon sopivan. Maidottomia suklaita ovat monet tummat sekä esimerkiksi Wiener Nougat ja Mignon. Maidottomia ohjeita löytyy lisää blogista Mamman maidoton marjapiiras. Gluteenittomia reseptejä tehtailee toisinaan Mihako blogissaan Sitä sun tätä ja jos englanti taipuu, niin Gluten-Free Goddessia voi suositella.

Vaikka olen jo parin tunnin päästä matkalla Tukholmaan, olkaa huoleti, en jätä teitä soijarouhesushin armoille koko viikonlopuksi niin hyvää kuin se onkin! Pimeään on saatava suklaata. Ohje on simppeli variaatio tavan riisisuklaasta ja sitä voi viritellä ihan sen mukaan, mikä on määräävin mielihalu ja maustekaapin sisältö.

Quinoamuro-suklaa

• tummaa suklaata (käytin 86%, mutta käytä sellaista, josta itse pidät)
• quinoamuroja (tai riisi-, niitä valkoisia)
• mausteita, likööriä tms. itse käytin rommiesanssia
• peltisiä karkki- tai leivosvuokia

Sulata suklaa vesihauteessa miedolla lämmöllä. Kaada sopiva määrä quinoamuroja kulhoon ja päälle sula suklaa. Sekoittele ja lisää muroja, kunnes seos vastaa omaa käsitystäsi riisisuklaasta. Omasta mielestäni muroa saa olla reilusti ja suklaata lähinnä sitomassa, mutta jöötimpi suklaankäyttö on ehdottomasti sallittua.

Mausta ja siirrä peltisiin vuokiin ja sitten jääkaappiin jähmettymään. Suklaat irtoavat jähmetyttyään vuoista helposti ja tuovat märkään tunnelmaan sievoisen määrän siedettävyyttä. Vaan nyt tämä muuli lipeää laivalle karkeloimaan ja toivottaa timanttista velviä. Sayonara!

Lokakuun haasteraaka-aineena oli vihdoin suklaa, josta haaveilin jo kesällä. Silti tuo ruskea kulta tuotti rankasti päänvaivaa, etenkin, kun lukemattomat blogikokit taikoivat heti alkuun uskomattomia suklaaluomuksia. Ensin hauduttelin ajatusta jonkinlaisesta MonkeyFoodin nimikkokonvehdista (tai paremminkin simppelistä tryffelistä), sitten harkitsin suklaisia parapähkinöitä, elävän ravinnon piirasta jäädytetyllä suklaa-banaanitäytteellä sekä viimeisimpänä jonkinlaista mole-ruokaa.

Mikään ei kuitenkaan tuntunut oikealta. Kunnes eilen, maatessani uskollisen sohvani uumenissa, maku vei äkkiä Italiaan ja suoraan ytimeen! Roccon pennepasta suklaa-sardellikastikkeessa oli juuri etsimäni aarre. Ja heti tänään puhalsi tumman suklaan myötätuuli kasaan aivan mielettömän alkuruoan; maku täyteläinen ja tulinen, rakenne sopivan rakeinen ja yhdistelmä kerta kaikkiaan ennenkokematon. Täydellinen ruoka, jolle kuva ei tee oikeutta. Ohje vain hivenen manipuloitu.

Suolainen suklaahaastaja

• 2 dl täysjyväriisi-pastaa tai penneä
• 1,5 rkl oliiviöljyä
• 1 valkosipulinkynsi
• 1 tuore chili
• 4 anjovisfileetä (käytin Herkun Sangiolaro-anjoviksia)
• 100g tummaa suklaata (70%, ghanalainen Reilun kaupan suklaa)
• 1 dl korppujauhoa
• pieni nippu tuoretta persiljaa

Keitä pasta kypsäksi ja valmista samaan aikaan kastike. Murskaa suklaa veitsellä karkeaksi rouheeksi. Pilko valkosipuli ja chili ja hienonna anjovisfileet. Kuumenna öljy pannulla ja ruskista siinä valkosipulia, chiliä ja anjoviksia. Kun valkosipuli on kullanruskeaa ja anjovikset hajonneet, lisää suklaa ja anna sen sulaa. Lisää sitten joukkoon korppujauhot ja sekoita. Kun pasta on juurikin al dente, valuta se ja lisää pannulle silputun persiljan kera ja pyöräytä sekaisin. Tarjoa siltä seisomalta. Et pety.

Ettei mene ihan eläväksi pöperöksi koko puuha, tähän väliin pala makeaa. Ja tottahan toki juuri suklaata! Kuten tämän päivän lehti kertoi, tumman suklaan suosio on Suomessa kasvussa. Ja siihen lisäisin, että niin tumman suklaan, teen kuin punaviiininkin sisältämät flavonoidit suojaavat verisuonia. Myös mielenterveyttä, sanoisin, kohtuullisissa määrin.

Ensimmäinen kokeiluni suklaan maustamisen maailmassa sijoittuu itsestään selvästi iiseihin tryffeleihin. Kaivoin esiin perusohjeen jota sitten tuunailin erinäisin eliksiirein. Makuni olivat seuraavanlaiset:

• piparminttu ja pinjansiemenet
• kardemumma
• rommi ja macademiapähkinät

Minttuiset sekä kardemummaiset suklaamuhkut saivat koristeekseen vielä värikkään suklaanapin, jonka ylikansallista valmistajaa en halua tässä markkinoida. Pyydän saada huomauttaa, että nämä Valiojäätelöäkin nykyään hallitsevan suurvalmistajan tuotteet ovat päätyneet haltuuni täysin yllättäen ja pyytämättä. Ruokaa ei kuitenkaan sovi haaskata, siksi siis sillä näet nimittäin.

Suklaatryffelit

• n. 170 g tummaa suklaata (itse käytin 70% tai tummempaa)
• 2 keltuaista
• 2 rkl kermaa
• 2 rkl voita
• makuaineet

Sulata suklaa vesihauteessa ja lisää siihen muut ainekset. Sekoita tasaiseksi, mausta ja jaa pieniin karkkivuokiin. Koristele jos siltä tuntuu ja siirrä jääkaappiin jähmettymään. Tällä lailla tehtynä konvehdit pehmenevät melko nopeasti huoneenlämmössä, jolloin ne voi nauttia lusikallakin, esimerkiksi sillä kultaisella, joka joillakin on syntyessään suussa.

Kaikista tuli hyviä, ei kai kermalla ja voilla voikaan pahasti pieleentyä, ja jokaisella maistajalla oli oma suosikkimakunsa. Kardemumman suhteen jatkan viilailua, siihen olen itse niin kovin ihastunut. Mutta herkkuisalle huviretkelle sulan suklaan maailmassa saapi pakata viinakaapistaan lähes mitä tahansa ja kaivaa kuivakaapistaan pähkinöitä, rusinoita, karkkeja, esansseja, kookosta, mausteita, siemeniä, vuohenjuustoa, muroja, hiutaleita tai hedelmiä. Kyllä sen sitten huomaa jos idea oli huono.

Ahvenanmaan reissun tuliaisissa oli sikäli reilu meininki, että toin niitä vain itselleni. Mutta se lienee sallittua, kun jokainen ostettu asia on lisälastia pyörän päällä, jota minä saan ajaa, niin myötä- kuin vastamäissä. Ahvenanmaan tuontiartikkelit ovat kaikki Maarianhaminan tuntumassa sijaitsevasta valtavasta marketista Kantarellenista, joka pitää valikoimallaan hyvin puoliaan Helsingin kauppoja vastaan. Muutoin Ahvenenmaalla on hiljattain suljettu monia pieniä puoteja, joka seikka teki meidänkin päivittäisestä ruoanmetsästyksestämme alituista seikkailua.

Ja eihän se olisi ollut reissu eikä mikään, jollei matkaan olisi tarttunut suklaata! Löysin nimittäin kaksi tummaa suklaata, jotka puuttuvat kokoelmastani: pistaasi ja vadelma. Lisäksi mukaan tarttui tumma suklaa, jossa on kaakaopavun paloja, varmaankin karamellisoituina kuten Maraboun vastaavassa. Sitä Marabounkaan ei muuten saa kai Suomesta, Tanskassa vain olen sitä maistellut. Hyvää.

Suklaita en ole vielä tietenkään korkannut, mutta odotukset ovat korkealla. Suklaan lisäksi olen mieltynyt miniatyyrituotteisiin, joista valikoitui laukkuun pienenpieni oliiviöljy. Pieniä ovat myös piparminttuaromin pullo sekä kookoksella kyyditetty seesaminsiemenpatukka. Mennessä ostin laivalta 40 grammaisen minisuklaalevyn, tummaa suklaata ja appelsiinia. Sitä ei luonnollisestikaan säästynyt kotiin kuvattavaksi.

Kun suklaat sitten pistelee vähitellen napaansa, on hyvä pestä hampaat mahtavalla minttusuklaahammastahnalla! Ystäväni, jotka tänään saavat toisensa, toivat sen Dubaista tuliaisena. Ihan erimainio tuote. Parasta pötkössä ovat myyvät tekstit Flavalicious ja Choco Loco, jotka tekevät hampaiden pesusta NIIN PALJON MUKAVAMPAA! Meiksi ainakin baunssaa ihan räpvideon starbana kun saa tätä kitaansa. Ja leegot hohtaa.

Elokuu on suosikkikuukauteni. Sen hohkaava aurinko, kypsät viljapellot, läpilämmenneet kalliot, laiska kuumuus ja tummuvat illat tuntuvat onnelta. Onnea on myös täydellinen päivä; aamupuuro ennen seitsemää, onnistunut työvuoro, kahvikupponen ja aurinkotuoliin nukahdus, punttihiki popin tahtiin ja vapaan keittiön valloitus! Kliimaksi ulkona ystävien kanssa kauniisti katetun pöydän ääressä, vailla kiirettä.

Pöytään kannettiin jo useamman kerran pettämättömiksi todettuja kanavartaita, Henkan mestaroimaa herkullista kasvislisäkettä sekä jogurttikastike. Jälkiruoaksi nautittiin kerta kaikkiaan maailman parasta kakkua. Kyseessä on se sama autuus, jonka postasin jo Juukelin hyvänä banaanikakkuna. Tänään kaakku oli vielä entistäkin mahtavampi ja sai uuden nimen.

Tiedättehän sen suklaakakun, jonka ohjeen suurin osa tuntee ja joka kantaa nimeä Sydämen surujen kakku? No, koska tällä suklaisella banaanikakulla ei voi olla mitään tekemistä surujen kanssa sen tuottaessa niin käsittämätöntä onnea, ja koska sen aikaansama ilo tulee suoraan sydämestä, on vain oikein ja kohtuullista, että se ristitään täten Sydänilon kakuksi. Resepti vielä kerran, vassokuu! Menkää ja tuottakaa ILOA elokuuhun!

Sydänilon kakku

• 4 dl jauhoa
• 1,75 dl sokeria
• 1 tl leivinjauhetta
• 1 tl soodaa
• 1 tl suolaa
• 150 g sulatettua voita
• 4 todella kypsää banaania
• 2 munaa
• 2 dl piimää
• (kookoshiutaleita)

Voitele vuoka voilla ja jauhota kookoshiutaleilla. Laita odottamaan. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Sekoita kuivat aineet. Muusaa banaanit toisessa astiassa, mutta älä liian muusiksi, jätä kunnollisia sattumia. Lisää joukkoon sulatettu voi sekä kananmunat ja lopuksi piimä. Kaada kuivat aineet samaan vatiin ja nostele puuharukalla hieman sekaisin. Vain hieman! Jauhoa saa jäädä näkyviin, ei vatkausta. Siirrä taikina vuokaan ja vuoka uuniin, n. 25 minuutiksi tai muutamaksi minuutiksi pidemmäksi ajaksi, riippuen uunista.

Älä jymistele keittiössä, ettei kakku lässähdä. Poista se uunista kun se on saanut väriä ja kohonnut. Kakun on tarkoitus jäädä hyvin kosteaksi ja banaanisattumien mehevöittämäksi. Anna jäähtyä rauhassa ja kumoa sitten. Valmista kuorrutus.

Kuorrutus

• 2,75 dl tomusokeria
• 2 tl vaniljasokeria
• 4 rkl kahvia
• 3 rkl kaakaota (van Houten)
• 50 g voita sulatettuna

Sekoita muut aineet ja lisää lopuksi sulatettu voi. Kaada jäähtyneen kakun ylle ja tarjoile. Juuri piimä tekee tästä kakusta täydellisen, vaikka tilalle voi hädässä laittaa kermaviiliä tai maustamatonta jogurttia. Piimän juoksevuus ja happamuus pitää kakun kosteana ja upeana.

Tää on niin tätä. Ensin sitä kokkaa jotain ja kuvaa sen, sitten lykkää postausta ja muistaa enää vain etäisesti, miten tuunasi reseptistä entistä paremman. Jotta Monkeyssa olisi kuitenkin jotain elämää ennen viikonloppua, usutan teitä taas filotaikinan käyttöön tällä Maku-lehden reseptillä, joka oli ko. kokkauksen pohjana.

Filotaikinalevyt voi voidella joko voilla, öljyllä tai jopa rasvattomalla maidolla, mutta rasvaton maito käy oikeastaan vain suuriin piirakoihin, joissa taikinalevyjä ei tarvitse siirrellä voitelu jälkeen.

Tämä toinen postaamaton on juuri sellainen suurempi piirakka, jonka levyt voitelin maidolla. Ohjenuorana toimi käsittääkseni kreikkalainen piiras spinakopita (spanakopita?), tosin höystettynä broilerinsuikaleilla. Erinomaista, hyvää myös kylmänä seuraavana päivänä. Resepti oli tämänkaltainen. Ajatus lähti aikoinaan tästä.

Kolmas filotaikinan käyttö osui Janet is Hungry – blogin Viikuna-tuorejuusto-kolmioihin, joita tosin taasen hieman soveltelin. Toisissa noudatin ohjenuoraa melko orjallisesti, lopputulos muistutti erehdyttävästi jouluista tähtiluumupiirakkaa. Kevennetty versio, ei lainkaan hullumpaa.

Toinen versio oli kuitenkin parempi. Se sai sisäänsä uunissa paahdettua raparperia sekä tuorejuustoa. Koko reseptin kluu on nähkääs se, että kun filolevyn suihkuttaa öljyllä, sille ripottelee aina myös hieman sokeria sekä murennettuja ruiskeksejä. Oikein käyttökelpoinen idea ja muokattavissa loputtomiin. Raparperiversio toimi paremmin siksi, ettei ollut niin makea, vaan raparperin happamuus tasoitti mukavasti kuoren makean vivahteen.

Filo- eli phyllo- tai fillo-taikina ei siis jää käyttämättä lainkaan, jos paketilliseen satsaa. Hetki sitten taioin filobanaaneja. Menkää ja inspiroitukaa! (Viimeisessä kuvassa filon sisään käärittyä suklaata, toimii aina.)

Samoissa kekkereissä fetavartaiden kanssa edustivat nämä makeat herkut, jotka olivat oikein menestys. Itse pidin myös kovasti ja etenkin marengit yllättivät myönteisesti. Se mieletön kiilto ja kuulto ja pinnanmuodot! Keksit saivat nimensä 2-vuotiaalta päivänsankarilta, joka saatuaan yhden keksin pyysi seuraavaa leipurin nimellä. Nimeni Meri taipui siis luovasti ja tuote sai erinomaisen tittelin.

Ohje on haettu jälleen luotettavalta taholta, kun kokeilin Pastanjauhajien esimerkin perässä Frendeistä tuttua Nestle Toll House Cookies -reseptiä. Tässä vielä ohje uusintana, varustettuna käyttämilläni suklailla ja pähkinöillä.

Kuvassa olevat rakeet on eroteltu Pirkan pussista, käytin siis vain nämä värilliset. Tumma suklaa oli Fazerin leivontasuklaata.

Meren keksit (60 kpl)

• 1 tl suolaa
• 1 tl soodaa
• 220 g voita
• 1,8 dl sokeria
• 1,8 dl fariinisokeria
• 2,4 dl pekaanipähkinöitä
• 4,8 dl värikkäistä suklaarakeita ja tummaa suklaata
• 1 tl vaniljauutetta
• 5,4 dl jauhoja
• 2 munaa

Ota rasva lämpimään notkistumaan. Pilko pähkinät ja suklaa suuriksi paloiksi. Yhdistä jauhot, sooda ja suola toisessa kulhossa, toiseen lykkää voi, sokerit ja vaniljauute. Vatkaa kakkosvadillista, kunnes soosi on pehmeää. Lisää munat vatkattuun seokseen yksitellen ja sekoita hyvin. Karistele kuivat aineet joukkoon rauhassa ja hyvin vatkaten. Tuuppaa sekaan vielä suklaat ja pähkinät ja nostele leivinpaperoidulle pellille ruokalusikallisia kasoja ja paista 190 asteessa n. 9-11 minuuttia tai kunnes kekut näyttävät sopivasti ruskeilta. Anna tokeentua viileiksi ja rouhi menemään!

Pähkinäsuklaa-marengit (Jamie Oliver: Cook with JAMIE, 9 isoa)

• 2 luomumunan valkuaista
• 100 g hienoa sokeria
• hyppysellinen suolaa
• (pieni kourallinen tummaa pähkinäsuklaata)

Kuumenna uuni 150-asteiseksi. Vuoraa pelti leivinpaperilla. Erota valkuaiset kulhoon ja vatkaa, kunnes seos muodostaa huippuja eli alkaa kovettua. Seoksen tulisi pysyä kulhossa, vaikka kääntäisit sen ylösalaisin. Pidä vatkaimesi käynnissä ja lisää seokseen vähitellen sokeria ja suola. Vatkaa kovimmalla teholla noin 8 minuuttia kunnes marenkiseos on upean valkoista ja hohtavaa. Kokeile seosta nappaamalla sitä etusormen ja peukalon väliin ja hiero sormia yhteen. Tuntuman pitäisi olla unelmanpehmeä. Jos seos tuntuu yhtään rakeiselta, vatkaa lisää. Älä kuitenkaan liian kauan, ettei rakenne “sorru”.

Lisää joukkoon halutetessasi jokin mausteaines, kuten suklaata, sahramia, murskattuja pistaaseja tai vaikka sitruunanmehua. Itse rouhin todella hyvää ja tummaa pähkinäsuklaata ehkä n. 30 g.

Nostele marenkiseos lusikalla pellille joko yksittäisiksi marengeiksi tai yhdeksi isoksi levyksi. Töppää jokaista lusikanpohjalla, niin saat pintaan aaltomaisia huippuja. Paista uunissa noin tunnin verran, kunnes pinta on rapea ja sisus vielä hieman tahmea. Varo polttamasta! Lopputulokset olivat maukkaita kaunottaria.

Juu, sitä itseään se on, belgialaista suklaata. Côte d´Or vaikuttaa olevan siellä paikallinen Fazer eli ihan laadukas muttei lainkaan tyyreimmästä päästä. Nuo kaikki levyt on jo jaettu tuliaisiksi ja pääsin maistamaan niistä tuota keskimmäistä, jossa on siis karamellisoitua mantelia. Kyseessä maitosuklaa ja oikein makea ja täyteläinen sellainen. Omaan makuuni belgialainen maitosuklaa istuu paremmin kuin esimerkiksi sveitsiläinen Lindt. Maistelin reissussa ystävieni antimista myös muita maitosuklaita tältä valmistajalta ja maistuu tosiaan tällaiselle tummankin suklaan ystävälle, tosin hillittyäkin hillitymmissä erissä.

Tummaakin Côte d´Oria löytyy ökysöpöissä 10g pakkauksissa, jotka ovat kuin tehty apinakeittiössä kyläilevien vieraiden kahvikupposen seuraan. Oma suosikkini tältä valmistajalta oli kuitenkin aiemmassa postauksessa vilahtanut tumma aplarisuklaa.

Tämän sinisen levyn korkkasin juuri äsken, kyseessä on Jempy-niminen belgialainen “halpis”-suklaa, 72% kaakaota. Todella hyvää! Oli muuten jännä (On se jännä!), kuinka viikon belgialaisen suklaan puputus toi kivan selvästi esiin eron suomalaiseen suklaaseen; paluumatkalla koneessa tarjottu Fazerin sininen konvehti oli täysin erimakuinen, mutta hyvällä tavalla. Molempia tarvitaan, ehkä eri tilanteisiin. Järkyttävää kun en osannut kuvailla Sinisen makua juuri muutoin kuin suomalaiseksi Markkinointi mennyt kivasti meikäläisen kaaliin. (Toisessa kuvassa tässä alla Jempy työssään. Suklaata ja suklaapakkauksia on muuten tajuttoman vaikea kuvata. Miten ne pitäisi asetella etteivät jököttäisi kuin dorkat tai etteivät kuoret kiiltelisi? Nimim. ruokastylistin tarpeessa)

Fazerin sinisestä puheenollen, kaiken belgialaisen kaman lisäksi huushollistani löytyy tällä hetkellä myös allaolevassa kuvassa näkyvää settiä. Jos jollakulla on superreseptejä joihin juuri nämä sopisivat, antakee ilmi! Erityisesti joulusuklaa pitäisi hyödyntää pian ja mitä herkullisemmin, sen parempi. Tuo oikea alakulma on intiaanisuklaata, mikä meinaa, että se on tehty kaakaovoin ja -jauheen lisäksi intiaanisokerista ja quinoamuroista.

Ja jotten itse huolestuisi suunnattomasta suklaansyönnistäni kevennän hävyttömästi loppupostauksen SALAATILLA! Tätä feta-kanasalaattia siis on todistettavasti mennyt tänään muulin mahaan kaiken kaakaon lisäksi. Röyh.

Sain maanantaina ystävieni luona kyläillessä mukaani hillittömän pussin Alku-karamelleja, sekä niitä perusmallisia että lakritsaa, sitruuna-lakritsaa, suklaata ja hedelmää. En ole kovin suuri karkin ystävä, joten nämä houkuttelivat kokeilevaan leivontaan. Perustoffee-Aluille on jo resepti katsottuna, mutta päätin aloittaa sovellustyön pitkän aikaa rauhassa maanneesta Amerikan cookie -suklaakeksireseptistäni. Kaivoin kaapista sinne tätä varten ostetut valkosuklaapatukat a la Fazer (sis. hasselrouhe ja riisi) ja metsästin Alku-pussista hetken pohdinnan jälkeen ne hedelmäiset. Lopputulos oli visuaalisesti hieman kelmeä, mutta venyvän toffeinen ja ihana.

Tuunatut suklaakeksit (12 kpl)

• 125 g voita
• 1,2 dl sokeria
• 0,5 dl fariinisokeria
• 1 tl vaniljasokeria
• muna
• 2,5 dl jauhoja
• 1/2 tl leivinjauhetta
• ripaus suolaa
• n. 11 kpl hedelmä-Alkuja
• 2 x 40g valkosuklapatukka

Lämmitä uuni 175 asteeseen ja pilko suklaa ja karkit n. puolen sokeripalan kokoisiksi. Vaahdota huoneenlämpöinen rasva. Sekoita sokerit keskenään ja lisää ne vaahtoon. Vatkaa muna kevyesti ja sekoita rasvaan ja sokereihin. Miksaa toisessa kupissa jauhot, leivinjauhe ja suola ja lisää taikinaan. Lisää lopuksi suklaa ja karamellit. Nostele kahdelle leivinpaperitulle pellille (6 keksiä/pelti) sopiviksi, 2 rkl keoiksi. Jos haluat tasamallisempia keksejä, pyöristele kasoja vielä kostutetuin käsin.

Paista uunissa ainakin 10 minuuttia tai kunnes keksit ovat makuusi tarpeeksi ruskettuneita. Anna keksien jäähtyä ennen kuin käyt niihin käsiksi, jotta ne ehtivät kovettua eivätkä hajoa. Ja sitten vaan rouhit menemään, makeaa on! Sellainen vinkki, että kekoja muodostaessa kannattaa kiinnittää hiven huomiota siihen, etteivät toffeepalat jäisi ihan reunaan, sillä muutamassa keksissä toffee oli valunut “ulos” keksistä ja jäähtyessään muuttui kovaksi. Keksin “sisällä” ollut toffee jäi jäähdyttyäänkin ihanan pehmeäksi ja kinuskiseksi.