27.7.2009

Pitsapohja superfoodista

Kuten tiedetään, proteiinipitoinen kinoa on yksi nyt niin kuumista superruoista eli -raaka-aineista. Mm. Men’s Health, tuo laatujulkaisu, kuvailee kinoaa huippusalaiseksi superruoaksi ja yhdeksi planeettamme ravinteikkaimmista ruoista. Ehkei enää siis ihan pienen piirin juttu, mutta viis siitä. Yytsi lisäylistykset, tieteelliset faktat ja muutamat käyttöohjeet itse saitilta: Food for Fitness.

Apinakeittiössä kinoa on jo tuttu vieras ja sitä on lapattu esimerkiksi karjalan- sekä lihapiirakan täytteenä. How kokeellista IS THAT! Daaaamn. Vaan koska pitsanhimo on taloudessamme tuttu vieras a la Lihansyöjä, piti kinoakin taltuttaa juustopäällysteiseen muotoon. Ihan tyyppailun ilosta valmistin myös lanttupiiraita kinoa-täysjyvävehnäkuoritaikinaan, siis täähän vörkkii!

pohja

Superpohja pitsalle (Maddoxin mukaan hiottu versio leivinjauheella)

  • n. 2 dl kinoa-hiutaleita tai -jauhoa
  • vettä
  • suolaa
  • n. 0,5 tl leivinjauhetta
  • öljyä

Jos kinoasi on hiutaleina, surauta se blenderissä jauhoksi. Sekoita sopiva määrä jauhoa kulhossa suolaan ja leivinjauheeseen. Lisää vettä, kunnes muodostuu taikina. Tilkauta joukkoon öljyä hieman ja vaivaile. Lisää jauhoa taas niin, että möykkyä voi jälleen kutsua taikinaksi.

Iske taikina leivinpaperoidulle pellille ja kauli jauhojen (käytin täysjyvävehnää) avulla oikein ohueksi. Esipaista, sitten levitä täytteet ja paista hetki lisää. Uuni saa olla kunnolla kuuma, kuten yleensäkin pitsaa pykätessä.

Koskaan ei ole pitsa ollut yhtä vunktionaalista ai että niin vaan kuulkaa ja on se pentele HYVÄÄ. Jos haluat pitsasta vielä määräänsäkin superimpaa, toppaa se vaikka tomaattipyreellä, tuoreella pinaatilla, vapaana kasvaneella lohella, valkosipulilla ja pekaaneilla. Juustoa en jättäisi pois, vaikkeivät maitotuotteet supereita varsinaisesti olekaan, mutta aina voi juustottaakin superisti eli valita maidottoman soijajuuston! Eikö herahdakin vesi kielelle. Itse laitoin oltermannia, parmesaania ja sinihometta ettei lehmäpuolue suutu.

kareliankinoa

Ja ettei kukaan nyt menetä yöuniaan kinoaisten karjalanpiiraiden väikkyessä mielessä, tässä sekin ohje.

Karelian Kinoa

Kuoritaikina

  • kinoajauhoa tai -hiutaleita
  • täysjyvävehnäjauhoa
  • suolaa
  • vettä

Jauha hiutaleet jauhoksi. Sekoita kinoaa ja täysjyvävehnää puolet ja puolet eli 1:1. Suolaa seos että maistuukin joltain. Lisää vettä, kunnes muodostuu taikina. Hinkkaa hetki ja sitten vaan etenet kuten normaalistikin karjalanpiiraiden valmistuksessa (pyöritä pötkö, leikkaa pieniksi nappuloiksi, litistä nappulat, puikuloi ohueksi (muodolla ei ole niin mitään väliä jos on jotakin soikelon ja ympäripyöriäisen väliltä) ja täytä millä lystäät). Paista kuumimmassa uunisi tilassa kunnes kypsiä ja rapeita. Voitele voilla tai flooralla.

Lanttutäyte

  • lanttua
  • suolaa
  • oliiviöljyä

Kypsennä lanttu kattilassa tai kuorittuna ja pieneksi pilkottuna mikrossa, suraa soseeksi. Mausta suolalla ja öljyllä, notkista vedellä sopivaksi täytepaksuudeksi. Täytä kinoapohjat ja paista. Nauti hiukan makean messevä lanttukinoapiiras jonkin suolaisen kanssa. Voi on hyvä, tai rasvainen juusto. Tai tonnikalatahna sanoo Lihansyöjä.

4.5.2009

In the Smoothie for Green

Filed under: Elävä ravinto,Super foods — Meri @ 16.55

Green smoothiet eli vihreät smuutit ovat varmaan vallanneet blogeja jo aikaa sitten, mutta vielä juuri sellaisen nauttineen pikainen herkkuohje. Näihinhän voi sekoitella hedelmiä, marjoja ja vihanneksia kuten makusilmut toivovat, jatkoa niille saa vedellä, sitruunamehulla, vesipitoisilla kasviksilla, kookosmaidolla, jääpaloilla tai vaikka porkkanamehulla. Käytetyistä aineksista riippuen tuloksena siis on jäykempi tai letkeämpi tuotos, jonka voi jalostella juotavaan muotoon noilla jatkeilla.

Jos haluaa syödä ennemmin gaspacho-tyyppisiä kylmiä raakakeittoja, voi sopan maustaa kaikella tuoreesta inkivääristä cayenne-pippuriin, suolaakin SAA laittaa. Tai hunajaa.

Green Europe

  • 1 Reilun kaupan banaani
  • kourallinen vadelmia
  • reilu kourallinen pinaatinlehtiä
  • 1-2 varsisellerin vartta
  • vettä
  • (proteiinijauhetta)

Jeps ja blenderiin. Halutessa mukaan prodea, myös pähkinät ja siemenet käyvät, varsinkin, jos niitä on liottanut ensin ja jauhaa sitten siemen- tai pähkinä”maidoksi”.

« Previous Page

Powered by WordPress