Olenko liian ruokaorientoitunut, kun suunnittelen Kumman kaa? -pelin pelaamista raaka-aineilla ja ruokalajeilla? :-D Vaan eihän kesällä ole niin tarkkaa! Paras biisisitaatti PMMP:n kappaleesta
Kesäkaverit:
Kun uinnin jälkeen tulee kova nälkä, me päätämme mennä taksilla hotelliin, ja Hiltonissa väki paheksuu et noi on pelti kiinni. Höh. Otan pekonii.
(Akonanin pointtaus!)

Pakoillessani opinnäytetyön tekemistä lohkaisen päivästäni muhkean osan kokkailuun, mihinpä muuhunkaan. Tietysti myös treenit, siivous, sosialisointi ja lukeminen saavat osansa. Pesisin ikkunatkin, mutta akkuna-avain on hukkaantunut.
Joka tapauksessa, kesällä kelpaa kokata. Ja etenkin muiden blogeista varastettuja ohjeita. Sillä mikäpä olisi maukkaampaa kuin moninkertaisen ruokahaastevoittaja Polkkapossun savusiikasalaatti! Simppeli ohje, tulos enemmän kuin osiensa summa. Sopivan summittainen
resepti täällä.

Aivan yhtä ihana kuin kuvansa on Cloudberry Quarkin Glorian Ruoka ja viini -lehdestä bongaama
Grilled Couscous Salad. Koska pienessä yksiössäni ei nyt satu majailemaan grilliä, paistelin munakoisot, paprikan ja kesäkurpitsan paistinpannulla, sumuttaen joka välissä upouudella öljysuihkepullollani oliiviöljyä. Suihkepullo on tuorein rakkauteni! Couscous maustui kanaliemellä sekä basilikalla että tillillä. Kokonaisuus nautittiin omassa hyvässä seurassa kanan ja
punasipulihillokkeen kanssa.

Valmistin myös mausteista tomaattihilloketta, ohje seuraa myöhemmin, mutta siitä tuli niin kovin makeaa, että kaipaisin ideoita siitä, mihin sitä kannattaisi lykätä. Eniwan?