Torstaina oli leirikesäni viimeinen ilta. Aika lopenuupuneena, mutta kyllä oikein onnellisena otin haltuuni suurköökin ja pistin tuulemaan! Valmistimme Elinan kanssa ruokaa koko leirin ohjaajavahvuudelle ja samalla leivoimme kakut Elinan läksiäisiin.
Suurkeittiössä on puolensa.Koska syöjiä oli sekä kanalle, kalalla että kasvikselle, ja koska Polkkapossu juuri esitteli kunkkukastikkeensa, päädyin hämböögö-menuun. Eikä mitä tahansa burgereitä, vaan niitä Apinan omia, Monkeyböögöjä. Salaattia siis ja tomaattia, sippe sipulia (leireillä asioiden nimet muuntuvat), ketsuppia sekä kana- ja kalafileitä että vegepiffejä. Kastikkeeksi levisi vuohi Possun malliin ja keräsi suunnattomasti autuaita ilmeitä matkatessaan ruokailijoiden mahoihin.
Koska Harald eli Hanky oli toivonut ateriaksi jotakin kevyttä, jälkiruoaksi syntyi uudenlainen Pöhkö. Sukua Monkeyn Rhubarb Foolille ja sovellettuna. Matkassa mukana vaahdotettuja valkuaisia, maitorahkaa ja hiven jogurttia, omien pensaiden viinimarjoja sekä kaapin pohjalta löydettyjen keksien muruja. Kruununa Saran pähkinäherkun mausteisia pähkylöitä. Jeah, sekin potki.
Viimeisen illan murkinoiden ohella valmistimme siis myös viisi foliokaakkua. Tai Elina valmisti ja minä hieman tuutoroin. Valikoin mutakakun reseptiksi tällä kertaa jälleen Polkkiksen (gotta stick with yer pig) postaamaan Sirkka Sumuvalon suklaakakun. Tehtiin tupla-annos, joka siis jaettiin viiteen suurehkoon alumiinivuokaan, sellaisiin laatikkoruoille (kuten kakuille) tarkotettuihin.
Edelleennimeän kakun Sumukakuksi ja omistan sen pikku-Heikille ja Hansukselle, sillä en tiedä kuinka synkkiä teidän menneisyytenne ovat, mutta omani sisältää kolmen kuukauden intohimoisen mudauskauden (MUD = multi-user dungeon). Ja minähän mudasin tietysti Heikin perustamassa Sumumudissa! Näin vaan sitä ownataan Siken superrespat toisten blogeista 😉
—
Viimeisellä rannalla oltiin myös eilen, kun ne ainoat blogin enää tarjoamat anonymiteettisuojat karisteltiin ruokabloggaajamiitissä Suomenlinnassa. Aurinko paahtoi, ruoka oli hyvää ja kallio kenossa. Huolimatta punaviinin virtausnopeudesta kaikki taisivat tulla saaresta pois lautalla eivätkä tunnelia pitkin lanssilla.
Salamasanteri Satujatar blogasi jo aiheesta ja lisää pölinää piisannee paikallaolleiden meedioissa. Ainakin itselläni oli todella hauskaa huolimatta mielenuupumuksesta ja pääsin pitkästä aikaan mereen polskimaan! Ihmiset olivat itsejään ja ihania sellaisia, tunnelma hurmaavan hilpeä ja utelias. Nyt on lähdettävä polterabendiin, palataan asiaan. Ei muuten hullumpi ilta kun vieläkin naurattaa! 😀
Kiitos, oli erittäin mukava tavata! Otetaan uusiksi pian.
Comment by satujatar — 11.8.2007 @ 14.27
Olipa myös minusta mukava tavata Ylimuuli Mukkelis, joka oli livenä aivan yhtä ihana kuin blogissaan. Kerrassaan kiva ilta kaikin puolin.
Comment by rosmariini — 11.8.2007 @ 17.04
Muuli rokkaa mulinaarigurunkin mielestä 🙂
Comment by Välispiikki — 11.8.2007 @ 19.00
Satujatar, oli erityisen mukavaa tutustua, ovi uuteen blogiin aukesi 🙂 Samoin kuin Rousmäri ja Pepa, jotka, toistan itseäni, ovat livenä vieläkin parempi pakkaus kuin verkossa. Ja Välispiikki, juu aar souuuu GUUUUD! Hitto. Kylläpä oli kekkerit. Ach.
Comment by ylimuuli — 11.8.2007 @ 23.21
Pepa! 😀 😀 Taidanpa ottaa tuon arkikäyttöön.
Comment by rosmariini — 12.8.2007 @ 9.45
Oooh, meille omistettu kakku! Kiitos vaan kovasti, tätä pitää siis koittaa heti. Synkistä menneisyyksistä vaiettakoon näin julkisesti 😉 Mudaaminen on kyllä jäänyt tuolle karvaisemmalle osapuolelle.
Comment by Hansus ja pikku-Heikki — 15.8.2007 @ 19.32
Hansus, hehehahaha mun mielestä mudissa oli parasta se, kun se yksi nuorempi jannu privas jollekin mun kaverille (Juusolle?) että “milou on rl beib” ja sain tietty sen akenttina käsiini ja laitoin mun kuvaukseen kera sällin signaturen 😀 Julmaa mutta niin ihanaa 😉 siis olin milou. Mudissa.
Ja kokeilkaa ihmeessä, suoraa sukua sille täydelliselle kaakullesi, pienellä kahvikehvilisällä. Juuri tänään muuten katselin läpi multimeediaviestejäni ja huomasin upeat sushisi; oon ollu niin koomahöyryissä leireillä etten ole edes rekisteröinyt :-O Siis heti tulisin syömään jos tällasta olis tarjolla, ihan mielettömän taitavaa. Sushi on parhautta.
Comment by ylimuuli — 15.8.2007 @ 20.40
Kuinkahan koomahöyryissä mä oon ollut, ku en kyllä muista lähettäneeni sulle kuvaa sushista?! Vai onko muuli kenties erehtynyt lähettäjästä? Mutta mielelläni kyllä tarjoan sinulle sushia joku päivä. Tule kylään, niin tehdään vaikka yhdessä. Sushi tosiaan on parhautta. Mums ja slurps. 🙂
Comment by hansus — 16.8.2007 @ 0.14
[…] tosiaan olin/olimme paikalla. Näiden raporttien jälkeen ei jää paljoa lisättävää, kiitokset vain […]
Pingback by Sorsanpaistaja » Spagetti alla trapanese — 2.2.2009 @ 22.34