Sain eilen vieraita kun kummipoikani saapui isänsä kanssa kyläilemään. Suunnitelmana oli kokkailla pitsaa ja jälkkäriksi uuniomenaa ja näin myös tehtiin. Ei ehkä tule ensimmäisenä mieleen, mikä näitä kahta ruokalajia yhdistää paitsi syömärit ja uuni, mutta sehän on tofu! Ruoat olivat lievän kokeellisia alusta loppuun, mutta ne nautittiin silti kiitollisen ruokakunnan toimesta hyvinkin tyytyväisinä. Ja huomatkaa, kolmivuotias ei ole ihan se helpoin miellyttää. Olen ylpeä.
Apinakeittiön kokeelliset kokkauskutsut alkoivat pitsapohjan veivauksella. Normipohja, mutta nesteenä aplarimehu. Pohjan kohoiltua riittävästi sitä pulikoitiin kolmen kokin taholta ja saatiin aikaan kubistinen muoto. Päälle levitettiin tomaattikastiketta, pala parasta Pirkkaa eli parmiggianoa, uunissa paahdettuja munakoisoviipaleita ja niille vielä purkkipestoa (very unorthodox,
purkki-). Tofu astui mukaan kuvioon ohuina siivuina marinoidusta versiosta.
Lisäksi
Puolen kilon Oliivian
vieläkin paremman pizzan inspiroimana päälle rikottiin kaksi tänään saamaani kotikanalan munaa, jotka olivat valtavia. Ja syystäkin; toiselle munineista kanoista oli nimittäin tulossa kaksoset. Monkeyfood onnittelee. R.I.P. tiput.
Lätty viihtyi uunissa vähän turhan pitkään, kuten mustuneet reunat osoittivat. Tofu oli käpristellyt pekonin tapaan, mutta kuivahtanut liikaa. Makuakin lienisi ollut enemmän, jos nuketus olisi ollut armollisempi. Kaikkein erikoisimpia olivat munat, jotka olivat hyytyneet ihan nätisti, mutta muodostaneet samalla päälleen muovimaisen, kiiltävän kuoren. :-D Katsokaa vaikka.
Munia lukuunottamatta pitsa oli silti hyvin syömäkelpoista ja munillekin pitää antaa toinen mahku. Muovimunapitsan traumoja hälventämään kolmen kokin kopla taikoi jälkkäriksi omenapaistosta Pekka Heinäsen Sydänystävällinen soija -teoksen mukaisesti. Setti olisi kannattanut säätää johonkin aakeaan ja laakeaan kuten piirasvuokaan, sillä syvässä uunivuoassa se ei ihan päässyt tavoitteisiinsa eli omenoiden riittävään kypsyyteen. Vaan onhan purutuntuma kiva asia.
Ja hyvää paistos oli kuitenkin, vaikka mikäpä lämmin ei olis kylmän vaniljajäätelön kanssa. Kysykää vaikka kummipojalta, joka ei kylläkään pidä omenista, vaan söi pelkkää taikinaa. Ainoa hyvä soijajäde on muuten mielestäni Tofulinen viisikanttinen purkki, vaikka onkin kovin makeaa. Muista soija-ja kaurajädeistä ei oo mun mielestä edes samalle viivalle. Olkaa eri mieltä.
Pekan Soija-omenapaistos
- 300 g pehmeää tofua (silkkitofu)
- 6-8 omenaa
- 2 rkl siirappia
- 1 dl kaurahiutaleita
- 1 rkl soijajauhoa
- 1 dl soijakermaa (purkin loput 6-% soijaruokakermasta oli okei)
- 2 rkl kasvisöljyä
Uuni päälle, 180 astetta. Poista omenista kodat ja viipaloi ohuiksi. Sekoita muut ainekset keskenään tahnaksi ja levitä vuokaan. Painele omenasiivut
syrjittäin seokseen ja paista n. 20 minuuttia jos käytät aakeaa ja laakeaa, pidempään, jos astiasi on syvempi. Tarjoile jäden tai vaniljasoosin kera.
Maha täynnä on hyvä riehua jättimäisen jumppapallon kanssa kun kerrankin on sopivia pelikavereita.
Ps. Oli pakko laskea; söimme aterialla yhteensä viittä eri soijatuotetta. Todella feng shui.