Huomenna hän tulee
Vuosi sitten marraskuussa vietin kaksi päivää kuvausryhmän kanssa omaa elämääni jollakin pinnallisella, ja silti vähän syvälliselläkin tavalla kameroiden edessä tonkien. Tulos nähdään huomenna ja ohjelman sisältö on minulle lähes yhtä suuri kysymysmerkki kuin teille, sillä en ole nähnyt syntynyttä materiaalia.
Ohjelman tekeminen oli pääosin todella hauskaa, suurin nautinto ja hauskuus oli kokata kameralle - oma kokkausohjelma (jossa luonnollisesti pursuiltaisiin yli äyräiden tekemään ruoan ohella kaikkea muuta mahdollista) olisi niiiiiin siisti :D Tai ehkä pitäisi vain sanoa: oma ohjelma. Myös Blogistaniassa luonani vierailevien rakkaiden kanssa päliseminen oli yhtä kivaa kuin yleensä. Hiljan edesmennyt Strutsikoira ei filmillä näy, sillä armas karvavanhus olisi stressaantunut turhan paljon kuvausryhmästä, mutta nähtäväksi jää, pääsikö Nelson mukaan silti maininnan tasolla... <3
Vaikea sanoa, onko ohjelma missään mielessä viihdyttävä vaiko vain dead boring. Mutta mikäli haluat yrittää, katso pieni siipale elämääni sellaisena kuin sen vuosi sitten koin: Blogistania - Monkeyfood ja Meri Pekkanen