Reilu viikko takaperin Villa Hakusessa vietettiin eräänlaisia yllätyssyntymäpäiviä ja läsnä oli ihmislauman lisäksi kaksi karvaista olentoa, monta kalaa sekä yksi Pekka. Juhlaväen suut ruokittiin karjalanpaistilla, puikulaperunoilla ja lukuisilla herkuilla, joista tässä esimerkinomaisesti yksi yksinkertainen, mutta nätti kuin sirkusponi.
Pavlovahan on siitä hyvä, että pohjat voi (jos muistaa) tehdä etukäteen valmiiksi ja täyttäminen tapahtuu melko nopeasti. Päälle läästityn runsaan kermavaahdon päälle voi pilkkoa, vuolla, raastaa, sahata, ripotella tai roiskia ihan omaan tai Jackson Pollockin makuun sopivasti mitä lystää makeaa, miksei suolaistakin. Parhaimmillaan pavlova on kylmänä, joten em. taiteellisen riehumisen jälkeen kakun kannattaa antaa hetki levätä ulkopakkasissa tai jääkaapissa. Jotenkin kakku muistutti minua Rocky Roadista, hence the name.
Mandariinikalan pavlova
- pavlova-pohja Nigellan mukaan
- 2,5 dl kermaa
- Amerikanpastilleja, murskattuja turkinpippureita, tummaa suklaata ja Milkan toffeetäytteistä pallosuklaata
Valmista pohja (onnistuu myös viime tipassa juhlapäivän aamuna, ainakin toimintaterapeutilta – ja huom! Tein kaksi.), vaahdota kerma, kuorruta kakku ja korista. Kekkeröimään siitä sitten!
Kun päälliset valitsee oikein, kakku on helposti gluteeniton ja laktoositon. Maidottomankin siitä voi tehdä soijakermalla tai vaikka -jäätelöllä!
Mummmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmms!
Comment by Anna — 2.4.2013 @ 10.14
Maistuis!
Ps. Täällä eräs mäyräkoirarouva on kiertänyt pöytää havitellen pihjalanmarja-pikkuleipiä 🙂
Comment by Mimmi — 5.4.2013 @ 11.21
[url=http://www.eevance.com/tokei/zenith/index.html]ã“ã‚Œã¯sevenfridayシリーズã§ç§ã®å•é¡Œã§ã‚る。ã“ã®éŸ³ã¯ã‚»ãƒ³ã‚»ãƒ¼ã‚·ãƒ§ãƒŠãƒ«ã‹ã‚‚ã—ã‚Œãªã„ã¨ã—ã¦ã€ç§ã¯ã‚·ãƒªãƒ¼ã‚ºã®å¤å…¸ã§ã‚ã£ãŸã¨æ€ã£ã¦ã„ã¾ã™ã€‚ãã‚Œã¯ãã‚Œã¨ã—ã¦å´‡æ‹ã—ã¦éžå¸¸ã«è»½è”‘ã•ã‚Œã‚‹ã‹ã‚‚ã—ã‚Œã¾ã›ã‚“ã€ã—ã‹ã—ã€ãã‚Œã«è€ãˆãŸã€‚ãã®ä¾¡æ ¼ã®ç‚¹ã§ã€ãã®ã‚ˆã†ã«è¦‹ãˆã‚‹ã®ã¯ã€ãã‚ŒãŒãã®ç”Ÿç”£å®Ÿè¡Œä¸Šã®æ•°åƒã¨ä½•åƒã‚‚ã®ç‰¹å¾´ã®ã‚³ãƒ¬ã‚¯ã‚·ãƒ§ãƒ³ã«è¨å®šã•ã‚Œã¦ã„る。ãã®å½±ã‹ã‚‰è¸ã¿å‡ºã™ã¨ãã€å˜ã«ã€sevenfriday sevenfridayシリーズãã®å…ˆé§†è€…ã«æŽ¥ç¶šã™ã‚‹ãŸã‚ã«ä½•ã‹ã‚’ã—ã¾ã—ãŸã€‚彼らãŒã€ä½•sevenfriday 01シリーズv 3ã§æ˜Žã‚‰ã‹ãªã‚ˆã†ã«ã€åŒä¸€ã®ãƒ‘ターンレイアウトを次ã®ãƒªãƒªãƒ¼ã‚¹è¨ˆç”»ã€ã‚·ã‚§ã‚¢ãƒ¼ãƒ‰ã‚½ãƒ¼ã‚¹ã‹ã‚‰ã‚¤ãƒ³ã‚¹ãƒ”レーションをã¨ã£ã¦ã€å„シリーズã®å„モデルを用ã„㟠ガガミラノスーパーコピー 。ã§ã€ã‚·ãƒªãƒ¼ã‚ºã¯ã€1ã€2ã€3ã®å„々ã¨ã€ãã‚Œãžã‚Œã«è§¦ç™ºã•ã‚ŒãŸç”£æ¥ã®æœ¬è³ªã«ã‚ˆã£ã¦ã€ç”£æ¥é©å‘½ã€ç”£æ¥ç”¨ã‚¨ãƒ³ã‚¸ãƒ³ã€‚ã“ã‚Œã¯ã€æ¶ˆè²»è€…ã¯å„々ã®ä»¥é™ã®ã‚·ãƒªãƒ¼ã‚ºãŒå¥½ãã«ãªã£ãŸã®ã§ã™dnaã®ã„ãã¤ã‹ã®è¡¨ç¾ã‹ã‚‚ã—ã‚Œãªã„ãŒã€å¤šãã®ãƒãƒªã‚¨ãƒ¼ã‚·ãƒ§ãƒ³ãŒæœŸå¾…ã§ãる手段(ã¾ãŸã¯æ†Žã—ã¿ï¼‰ã¯ã€ä»¥å‰ã®ãƒªãƒªãƒ¼ã‚¹ã€‚ãã‚ŒãŒæ„味ã™ã‚‹ã‚‚ã®ã®ãŸã‚ã«äººã€…ã¨å¥³ã®åã¯ã€sevenfridayプレスリリース文書ã§è«‹æ±‚ã•ã‚ŒãŸãƒ©ã‚¤ãƒ³ã®ä¸‹ã®å®£ä¼ã®å¹´ã‚’ç¶æŒã™ã‚‹ã®ã«ã‹ãªã‚Šå‰µé€ çš„ã«ãªã‚‹ã ã‚ã†ã¨ã„ã†ã“ã¨ã§ã™ã€‚[/url]
Comment by Anonymous — 8.3.2016 @ 2.41