Kiehtova Suomeen sijoittuva japanilainen elokuva, Ruokala Lokki, loi mieleeni erityisen tunnelman ja elokuvakokemuksen lisäksi päättäväisen kaipuun kokeilla japanilaista sielunruokaa, riisipalloja. Olen kerran sellaisen syönytkin, toissavappuna Kaivopuiston piknikillä Japanista kotoisin olevan uimahyppytreenikaverini valmistamana. Muistan vain, että se oli hyvää. Bongailin ohjeen perässä pitkin intternettiä ja löysin ihan hyvältä kuulostavan ja pistin saman tein tohinaksi.
Lopputulos oli osin miellyttävä ja osin mauton. Toisten pallojen riisin maustoin yhden ohjeen mukaan five-spicella, jossa on mm. kanelia. Pallo muistutti siten kovasti liikaa riisipuuroa tuodakseen tunnelmia Japanista. Sushiriisistä valmistamani pallot olivat parempia ja niiden musta seesaminsiemenkuorrutus oikein hyvä. Ylipäänsä riisipalloissa eli onigireissä vaivasi riisin suhteeton määrä täytteeseen. Hyvän täytteen kuitenkin improvisoin ja se kävi helposti ja heittämällä myös seuraavan päivän salaattiin. Sushi-inkivääri eli gari sopii maustajaksi yllättävän moneen yhteyteen.
Hienoisen pettymyksen aiheuttaneen sielunruokaepisodin jälkeen pyysin tuolta treenikaveriltani ohjeen, jonka mukaan hän valmistaa palleronsa. Vielä en ole ehtinyt kokeilla, mutta aion. Ja jos teillä lojuu erinomaisia riisipalloreseptejä nurkissa, lakaiskaa ne tänne päin! Muulin sielu on nälkäinen 😛
Riisi
- riisiä (esim. sushiriisiä tai puuroriisiä)
- vettä, suolaa
- sushiriisimaustekastiketta joko pullosta tai itse tehtynä
- (tai edellisen vaihtoehtona esim. Chinese 5-spice-mausteseosta)
Huuhtele riisi ja keitä miedolla lämmöllä, paremminkin höyrytä kypsäksi. Sekoita joukkoon sushiriisiliemi tai muut mausteet, anna jäähtyä.
Tonnikalatäyte
- tonnikalaa purkista
- purjoa
- garia eli sushi-inkivääriä
- kreikkalaista jogurttia
- suolaa
- mustia seesaminsiemeniä tai noriarkkeja
Silppua purjo ja gari, sekoita se tonnikalaan ja lisää joukkoon muutama lusikallinen maustamatonta jogurttia. Mausta suolalla.
Riisipallojen pyörittely
Kastele kätesi ja ripota niille suolaa. Ota pieni kourallinen riisiä ja painele palloksi lumipallon tapaan. Paina palloon varovasti syvennys, ujuta sinne täytettä ja sulje kolo takaisin palloksi. Pyörittele pallo seesaminsiemenissä (paahdetut vaaleat ovat myös hyviä) tai pyöräytä ympärille pala noria. Se on siinä. Sapuskaa sielulle.
Vaihtoehtoisia täytteitä voi kehitellä esimerkiksi savulohesta, japanilaisista umeboshi-luumuista tai etikkasäilykkeistä.
Ps. Vaikka ei minussa tosin sielua ole, pata-ateistissa. Nälkä tulee kyllä ilmankin.
Minua harmitti kovasti se, että Lokki jäi näkemättä teatterissa ja työtoverini lainasi minulle DVD-paketin. Sekin jäi katsomatta :/ Mutta sitten lentomatkalla välillä Helsinki-Tokio huomasin, että Kummari katsoo vieressäni Lokkia ilmabussin selkänojasta. Minäkin sitten. Hivenen häiritsi se, että samaa leffaa katsottiin vasemmalla puolellani hiukan minua pidemmällä ja oikealla puolellani jyrisi kaksi suihkumoottoria.
Leffa on sympaattinen ja legenda väittää, että Ruokala Lokki olisi oikeasti olemassa jonkinlaisena inkarnaationa Helsingissä, mutta Google ei kyllä löydä mitään tai sitten en vain keksi nyt oikeita hakusanoja.
Riisiä on monissa japanilaisissa ruokalajeissa länsimaiseen makuun kohtuuttoman paljon ja itse vähennän roimasti riisin määrää vaikkapa donburia tehdessäni. Ainakin ennen oli ilmeisesti ihan yleistä, että mies sai vaimoltaan kotiin tullessaan kulhollisen riisiä tullessaan kotiin. En minä jaksaisi kyllä pelkkää riisiä syödä vaikka hyvä riisi onkin hyvyää.
Comment by ari — 23.5.2008 @ 21.31
Ruokala Lokki on yksi suosikeistani! Aloittelin opiskelemaan japania sinä syksynä, kun raina pyöri leffateattereissa, ja näytteleehän siinä yksi lapsuuden kaverikin yli kymmenen vuoden takaa (se poika siis, Tommiko se nyt oli roolinimeltään?).
Riisipalloja oon joskus uneksinut tekeväni, mutta koska en ole kokenut mitään luontaista vetovoimaa edes sushien valmistamiseen, on ne vähän jääneet. Mut näistä taisin nyt inspiroitua sen verran, että meen ja teen omat riisipalleroni tässä joku päivä!
Comment by Mari — 23.5.2008 @ 21.31
Niin, muuten, ume ei ole luumu vaan aprikoosin sukulainen. Keittokirjoilla on tapana todeta luumuun, että tämä käännösvirhe on jo housuissa, joten sille ei voi mitään.
Comment by ari — 23.5.2008 @ 21.40
Meilläkin tehtiin tänään onigirejä! Resepti on ollut postausjonossa jo, öh, melkein vuoden, ehkä voisi joskus pistää tohinaksi. Totta on, että länsimaiseen makuun riisiä on aika paljon, mutta kun siihen sisukseen pääsee käsiksi niin koko homman ymmärtää. Onigrejä on vaikka millä täytteellä nykyään, meillä suosikkeja on lohi ja umeboshi ja toisaalta ihan pelkkä seesaminsiemen-suolapäälysteinen.
Ruokala Lokki on kuvattu Kahvila Suomessa Pursimiehenkadulla Punavuoressa. Menu taitaa nykyäänkin löytyä japaniksi, koska elokuva on innostanut nuoria naisia (erityisesti…) siellä vierailemaan. Kävin minäkin kerran japanilaisten vieraitteni kanssa Suomessa: oikein tuhtia suomalaista ruokaa, ei mitään riisipalloja.
Elokuvasta voikin sitten olla montaa mieltä. Minusta se oli aika köykäinen ja lähinnä matkailumainos Suomelle Iittalan ja Arabian astioineen ja ylipuhtaine Marimekon kuoseineen.
Ari on oikeassa, ume on on aprikoosin sukulainen. Nykyään väärinkäsitystä kai yritetään korjata puhumalla umehedelmästä.
Comment by sammakko — 23.5.2008 @ 22.03
Ari, juu, minäkin missasin leffan teatterissa, mutta meni se noinkin, sunnuntaiaamuna mökin petissä nautittuna. Silmät hieman ristissä, tosin 😀 Minä en ollut kuullutkaan mistään inkarnaatiosta, mutta ilmeisesti kyse on tuosta Sammakkon tietämästä Kahvila Suomesta. Sääli, ettei sieltä saa riisipalloja. :’) Ei niitä ehkä saa mistään ravintolasta täällä?
Ja kiitos korjauksesta, ume-aprikooseja tai -hedelmiä siis. Saako niitäkään muualta kuin Tokyokanista? Ostin villinä korttina Aseanicista kiinalaisia säilöttyjä luumuja, jossain suolavedessä tms., ja nyt en keksi, mihin niitä uskaltaisi laittaa ilman että ruokalaji menee pilalle. En tosin ole maistanutkaan. Ennakkoluulot, nuo rakkaat 🙂
Mari, tee pallot ja kerro, kuinka onnistuit! Varmaan paremmin kuin minä. Tai eivät ne huonoja olleet, ehkä odotukset vain olivat liian suuret.
Sammakko, mahtia! Postaa, postaa, sun onigirireseptiin luottaisin kuin kallioon <3 Ja sisushan se palkitsee, kyllä minäkin vielä opin. Ja se suolajuttu tosiaan on siis "oikein" sekin, ilmeisesti, kun puhut suola-seesaminsiemenpäällysteisistä?
Tuhti suomalainen ruoka ei jotenkin houkuttele, mikähän siinäkin on. Ja leffa varmaan näyttäytyi sinulle vielä eri silmin kun tunnet japanilaista kulttuuria niin hyvin, tosin niin Arikin. Tottahan se on, ettei se mikään syvällinen oivallus ollut, mutta ite pidin tunnelmasta ja sellaisesta rauhasta, mikä siinä oli. Nykyleffat on niin täyteen kasattuja. Ja matkailumainos tai, oma kaupunkinsa on ihana nähdä kauniisti kuvattuna 🙂
Miltä ne umet muuten maistuu?
Comment by ylimuuli — 24.5.2008 @ 8.14
Joku päivä uskaltaudun vielä näpertämään sushia tai näitä, sen verran innostavia sun reseptit on!
Riisipalloista tuli mieleeni, oletkos kokeillut italiaanojen versiointia, arancini di riso? Niitä pääsisi vielä friteeraamaankin! Itse olen viime aikoina ollut ihan ylilaiska keittiössä(kin), ja kaikki enemmän vaivaa vaativa on suosiolla jäänyt myöhempään toteutukseen…
Comment by oliivia — 24.5.2008 @ 9.41
Muuli, ainahan voi tehdä pienempiä onigirejä, silloin ei riisiäkään ole liikaa. Oman maun mukaan, niin on paras. Pistän meidän reseptin tai siis lähinnä pyörittelyohjeet kunhan tässä kerkiän. Se suolajuttu meillä menee niin, että paahdetaan seesaminsiemeniä ja sekoitetaan ne suolaan, sit onigirit käännellään niissä. Varsinkin retkieväänä ihania. Kaikki onigirit <3
Ume-hedelmää en ole koskaan maistanut, on kuulemma niin hapanta ettei niistä juurikaan muuta tehdä kuin suolattuja umeja eli umeboshia. Ekan kerran kun maistoin kauan aikaa sitten tukka oli nousta pystyyn, nyt ajatuksestakin nousee vesi kielelle… Tosi monikäyttöinen pikku hedelmä! Tokyokanista varmaan vaan saa, taitavat olla aika hintavia.
Comment by sammakko — 25.5.2008 @ 15.47
Oliivia, en ole kuullutkaan aracini di risoista, mutta kaikki uppopaistettava houkuttelee 😀 Mikä siinä onkin, että se on niin mukavaa puuhaa, en tiedä, mutta näin vain on. Ruoanlaittoa hauskimmillaan, muun muassa 🙂 Ja keittiössä on erilaisia aikoja, kuten muussakin elämässä… Ja blogittamisessa. Aina ei riitä rahkeet tekstintuottamiseen, vaikka keittiön puolella kyllä suhisee.
Sammakko, olet oikeassa, ehkä mun täytyy pyöritellä pikkuruisia minionigirejä, olis aika ihana aatos. Varsinkin noin suola-seesamipäällysteisinä varmasti mainioita suupaloja, olis varmaan kelvanneet toukokuun ruokahaasteeseenkin. Sushia tai vastavaa ei olekaan vielä ollut retkellä mukana, mutta sellaiseen suosittelivat myös noilla sivustoilla joilta ohjeita metsästin, evääksi.
Mihinkä umeboshia vois verrata? Se on reissu Tokyokaniin edessä enivei, jos sais uuteen keittiöön sitten umeboosshitkin debytoimaan!
Comment by ylimuuli — 25.5.2008 @ 19.00
Unohdin et niistä umeista tehdään myös umeshuta, vähän niinku likööriä, joka on hurjan hyvää. Ja kuulemma myös jonkinsorttista mehua. Kerro sit ku maistelet umeboshia – kruunaa vaikka niillä uusi keittiö avatuksi! Suupalaminionigirien kera, tietty 😀
Comment by sammakko — 25.5.2008 @ 22.24
Pertti Nieminen kääntää umen (kiin. mei) talviluumuksi. Minusta käännös on hyvä. Aprikoosi ja luumuhan ovat kasviteteellisesti varsin läheistä sukua, prunuksia molemmat(kuten myös krisikka). Talviluumu erottaa tavallisesta luumusta (kiinaksi li) ja kertoo samalla sen symboliarvosta. Vähän kuin pajunkissa Suomessa, sen kukinta ennen lehtien puhkeamsita on ensimmäinen kevään merkki. Sisun symboli!
Comment by Mirka — 26.5.2008 @ 12.31
ja sori typoista, näppis takkuaa.
Comment by Mirka — 26.5.2008 @ 14.28
Sammakko, no nyt alkaa muulin suu napsata, umeshua 😛 Sitähän vois käyttää varmasti ruoanlaitossa myös, ehkä jälkiruoankin? Ja kerron saletisti, varmaan just sopivan stydiä kamaa avajaisiin! Ja minionigirit ois kyllä syötävän söpöjä.
Mirka, talviluumu on ihana sanakin, foneettisesti kaunis. Oletko se sie? 😉 Sisua ainakin lienee. Ja typoilla ei ole mitään väliä, eipä mun postauksetkaan ole orjallisesti oikoluettuja, joskus aina huomaa kuukausia jälkeenpäin että on taas kirjoitellut sormet ihan omiaan… Semminkin kun välillä kirjoittaa kovalla kiireellä ja myöhään.
Comment by ylimuuli — 26.5.2008 @ 17.32
Umet/meizit maitohappokäytetään ennen käyttöä kuten oliivit Euroopassa, käyttö on muutenkin varsin saman tapaista. Käymislientä käytetään myös etikan tapaan (umesu). Tokyokania halvemmalla niitä on ollut myynnissä Viivoanissa Hakaniemessä, lasipurkissa. Ne on eri näköisiä, kun japsit värjää ne punaiseksi sisholehdillä, kiinalaiset eivät joten ne ovat luonnonvärisiä eli vihertävän harmaita. Joo olen käytäänyt eräissä yhteyksissä… 😉
Klassinen krapulalääke myös, jos täällä liikkuu huonotapaista nuorisoa.. 😀
Comment by Mirka — 27.5.2008 @ 10.14
Vielä yksi konnotaatio: Jaappanin lippua hellitään joskus nimellä Köyhän lounas: Kulho valkoista riisiä ja keskellä ume.
Comment by Mirka — 27.5.2008 @ 10.20
Talviluumu on kyllä aika kaunis sana, runollinen, kuten Kai Niemiseltä odottaa voikin. Luumu vaan yleensä mielletään makeaksi, kun ume taas on hapan.
Umesyuta (lausutaan umeshu) ollaan tehty luumuista kun umeja ei ole ollut saatavilla. Koitettiin valita vihreitä ja raakoja, niillä on tullut paras tulos. Viimeksi taidettiin kokeilla liiloja ranskalaisia, mutta siitäpä tulikin oikein luumuliköörimäistä umesyuta. Japanissa perheillä oli ainakin ennen omat umesyureseptinsä, ja Kiotossa sain maistaa useampia laatuja, ihan ihmeellisen hienostuneita umesyuita. (vink.vink. sinne päin suuntaaville!)
Umeboshia ollaan käytetty mm. kanan kanssa, riisin kanssa kuten Mirkakin mainitsi, kalan kanssa… Käyttötapoja on vaikka kuinka. Flunssalääkkeenä myös: kuumaan veteen sekoitetaan yksi umeboshi, ja kas kun olo paranee!
Comment by sammakko — 27.5.2008 @ 12.24
Äh, miten niin AIKA kaunis sana – tosi kaunishan se on!
Comment by sammakko — 27.5.2008 @ 12.25
Olen maistanut juomaa, jossa raakaa umea uutettu kolme vuotta 80 % pirtuun. Oli mahtava aromi, kun kiven kaarvasmantelinen aromi siirtyi vähitellen juomaan. Olemme itse tehneet kriikunoista ja luumuista vastaavaa, mutta ei siitä niin hyvää tule kuin umesta.
Comment by Mirka — 27.5.2008 @ 14.12
Sammakko, kitos vinkistä, täytyykin tänä vuonna kokeilla raaoista!
(Kai Nieminen kääntää japania, en tiedä mitä termiä hän käyttää umesta. Pertti Nieminen kääntää kiinaa.)
Comment by Mirka — 27.5.2008 @ 14.15
Sammakko, vitsi kun oliskin sinne päin suuntaamassa! Sää vaan pahennat munkin japanikuumetta, selkeesti myös monien muiden. Arvokas lisä ruokablogaajiin olet, kun tuot ihan kokonaan muun kulttuurin (ruoka-)ilmiöitä ja tapoja tietoon. 🙂
Mirka, karvasmantelista pidän kovasti! Hyvä mainospuhe 😀 Mitä ovat kriikunat? Joskus olen sanan kuullut, muttei tule mitään kuvaa mieleen. :-/
Comment by ylimuuli — 27.5.2008 @ 17.16
Ai niin, Mirka, Köyhän lounas on oikein kaunis. Minkähänlainen ateria Suomen sinirististä piirtyisi mieleen? 😀
Comment by ylimuuli — 27.5.2008 @ 17.18
Mirka, sori, jotenkin tuntuikin etten lukenut kunnolla… Nieminen ja Nieminen – mikä niissä Niemisissä sinne Aasiaan vetääkin 😉 Umesyun valmistusaineet ovat about samat: raakoja umeja, pirtun kaltaista viinaa plus kristallisokeria, annetaan olla mehustumassa vuodesta moneen vuoteen. Kriikunat voisi olla kokeilemisen arvoisia, mistä olet niitä löytänyt?
Muuli, ootankin millon sä oot lähdössä sinne suuntaan ruokamatkalle 😀 Sinirististä tulisi tietenkin oiva kermakakku mustikoilla 😉
Comment by sammakko — 27.5.2008 @ 19.54
Kohta mun on pakko wikittää tai kuukkeloida kriikunat, mut vielä en luovuta 😀
Sammakko, mäkin ootan 😀 Kermakakku olis valtavan hyvä, mustikoilla vielä epätavallisempi! Käsinpoimittuja ja suoraan metsästä, tietty. Tai sitten ihan mustikkamaitona, siinä olis jotain perisuomalaista, vai mitä sanot 🙂 Viimeks söin mustikkamaitoa viime kesän eräleirillä, se oli ihan itkettävän liikuttavaa, ensimmäistä kertaa varmaan kahteenkymmeneen vuoteen :’) Sniff.
Comment by ylimuuli — 27.5.2008 @ 20.02
Mustikkamaito on todellakin nostalgista ja ennen kaikkea hyvää! Oon tarjoillut sitä miehellekin aamiaisella, tykkäs. Tosin totesi että kyllä niilläkin, mut condensed milkiin mansikoita. Sekin varmaan maittaa, mut lienee makiaa. Oikeassa mustikkamaidossa yhdistyy…ööö… raikkaus ja raikkaus, mut kaks erii. (Condensed milk ja vahva kahvi on muuten erinomainen yhdistelmä!)
Mä jo kuukkeloin kriikunat, ne sopis varmasti, jos on kert happamii, mut en tiedä mistä niitä saa.
Comment by sammakko — 27.5.2008 @ 21.40
Kriikuna on pienikokoinen, hapahko, sininen luumu, jota on kasvatettu Suomessa ilmeisesti vuosisatoja. Kestävä ja leviää itse.
Japanikuumeseen suosittelen kirjaa Pölkki & Valkama: Umami.
Minulla noiden pirtujen kanssa on se ongelma, että ne on tehty viljasta jota en siedä edes tisleen muodossa (hyvästi mallasviskit nyyh!)Rommit, tequilat ja grappat taas ovat melko leimallisen makuisia ja kalliita. No, kaikkea ei voi saada.
Comment by Mirka — 28.5.2008 @ 8.30
Isä ja poika tietääkseni ovat tehneet paljon yhteistyötä, japanilainen runoushan käytännössä
kirjoitetaan kiinalaisin kirjoitusmerkein. Perus käsitteet ovat samat, ne vain äännetään eri tavoin
ja joskus voi olla merkityserojakin.
Tuo Umami-kirja on aivan ehdoton. Siinä ei niinkään ole ruokaohjeita vaan ruokakulttuurin kuvausta,
tekijät ovat asuneet Japanissa puolet elämästään ja tuntevat sen inside out. Esikoisemme japanilainen kummi ihastui siihen täysin.
Keltainen vaara lähestyy perhettäni myös toiselta suunnalta, pojilleni on luvattu jouluksi
puolijapanilainen serkku. Toivottavasti kaikki menee hyvin. x x
Comment by Mirka — 28.5.2008 @ 11.04
Mirka, kas näinhän se, kiitos että oikaisit! Pitäisi välillä kuukkeloida ennen kuin kommentoi 😉 Kai Niemisen käännöksistä pidän valtavasti, pitäisi kai tutustua isänsäkin tuotantoon.
Tuo Umami on kyllä hyvä kirja. Hiukan siitä on kuitenkin jäänyt ulkoasullisesti raskas mielikuva – lainasin kirjastosta joskus talvella. Onnea suvunlisäyksen johdosta!
Comment by sammakko — 28.5.2008 @ 13.33
Sammakko, käytättekö nimenomaan sitä sokeroitua kondensoitua maitoa vai sitä sokeroimatonta? Mulla on meinaan nyt kaapissa ekaa kertaa sitä jälkimmäistä, mutta maha ei taida kestää kun laktoosia ei toleroi. Ehkä silti joskus uhraan mahan kahvi-maito-alttarille 😀
Mirka, selvä juttu, kriikuna on selkeesti tutustumisen arvoinen. Kriikunakin on kiehtova sana vai oonko se vaan minä O_O Mullekaan ei viljat oikein sovi, kotimaiset, mutta silloin tällöin syö kuten esim. eilen palan realia… Ei ihan nollatoleranssia kun ei keliakiaa ole. Ja maha oireilee niin miljoonasta asiasta etten enää jaksa rajoittaa kaikkea. :-/ Mutta onneksi sulle piisaa varmaan juotavaa ilman noita viljaviinojakin. 🙂
Umamia olen katsellut sillä silmällä ilmestymisestään saakka, mutta toistaiseksi se on paennut minua. Ehkä laitan sen kirjastossa varaukseen, jos sieltä löytyy, niin joskus saan käsiini. Kiinnostaisi kovasti!
Mirkalle kovasti jännää ja onnea uuden serkun odotukseen, elämähän ON seikkailu! 😀 (kuten ruoka :-P)
Comment by ylimuuli — 28.5.2008 @ 17.58
Tämä keskustelu se vaan venyy ja paukkuu 😀 Tiivistettyä maitoa ei olla täällä Suomessa käytetty. Se mansikka-tiivistemaitojuttu kuuluu mun miehen lapsuuteen. Minä taas join tuota ihmekahvia nuoruuteni Aasian-matkoilla. Laosissa sain ihmeellistä kahvia, lasin pohjalla oli tiivistettyä maitoa ja päällä tummaa kahvia, ja kun ne sekoitti, juoma maistui suklaiselle… Oliko siinä kaakaota, en tiedä, vai oliko kahvi vaan niin erikoisen hyvää. Tuhtia tavaraa se oli, yhden lasillisen saattoi päivässä juoda.
Lainaa ihmeessä Umami kirjastosta, ihan mielenkiintoinen opus.
Comment by sammakko — 28.5.2008 @ 19.04
Tiivistetty maito Suomessa on smetana.. 😉
Umami kannattaa ostaa jos siitä tykkää. Siihen nimittäin haluaa palata uudestaan ja uudestaan.
Ja siinä on sanastoja sun muuta käsikirjamaista tietoa, jota ei omaksu kertalukemisella.
Parinkymmenen vuoden päästä se on Japanin kulttuurihistoriaa, ja uudessa arvossa taas.
Jäi haikea olo kun viimeiset sivut luin, olin pitkittänyt sitä monta viikkoa.
Joo, viskipullo ratkaisi että lähdin opiskelemaan kiinaa enkä japania. Kiinan oppikirja maksoi 18 markkaa, japanin 300.
Toitesin että erotuksella sai oikein hyvän viskipullon. 😀
Comment by Mirka — 29.5.2008 @ 8.15
Minä yleensä “pyörittelen” riisipalloni 24h-sarjan kahvikupissa, tulee tasaiset satsit.
Comment by jams — 2.6.2008 @ 9.24
Sammakko, on ehkä PAKKO lähteä Laosiin testaamaan ihmeellistä suklaakahvia :-O 😀 Mutta ehkä kokeilen noista purkkitiivisteistä kans, smetanan taidan jättää kahvissa väliin 😀 Vaikka hyvä huomio, Mirka.
Umamia pitää ensin vähän vilkuilla, josko joudun ihan pauloihin.
Erinomainen syy päättää opiskelukieli! Ja varmaan on kannattanut.
Jams, näppärää varmaan. 🙂 Itte kyllä pidänkin tietysti rosoisuudesta, mutta se on puoliksi tätä laiskaa luonteenpiirrettä 😀
Comment by ylimuuli — 3.6.2008 @ 5.50
[…] jälkimainingeissa japanilaishenkistä ruokaa, joka päätyi markkeeraamaan Monkeyversiota riisipalloista. Autenttista japanilaista ruokaa ajatellen varmaan hirvittävä loukkaus, mutta oikein hyvää ja […]
Pingback by MonkeyFood » Varpaat kattoon, kilpikonna tanssii! — 29.8.2008 @ 5.59