MonkeyFood Ylimuulin apinanruokakeittiö ruokkii päätä ja häntää

24.8.2014

Pikapäivitys! Still alive :D (Rakas kilpirauhaseni: osa II)

Filed under: Lätinää,Terveys — Meri @ 20.01

No onpa jäänyt apina ihan tunkiolle tässä, syvät pahoitteluni, elämä on sellaista. Työ, valmennustyö, treenaaminen, tanssiminen, kaikki on niin kiinnostavaa ja vuorokaudessa on vaan so many hours! Meinasin nyt kuitenkin lyhyen päivityksen antaa ihan noin kilpirauhassaagan jatkumosta, sillä eihän sekään luku vielä ollut luettu 🙂

SUPA SUPA!

What’s your super power? Mine’s HUNGER 😛 😛

Pikakertaus: aloin oireilla pahemmin keväällä 2010, sain subkliinisen kilpparin vajaatoiminnan diagnoosin keväällä 2011 ja aloitin tyroksiinin, se vaihdettiin melko pian liotyroniiniin jota söin marraskuuhun 2012. Tuolloin oloni oli loistava ja ajoin lääkkeen itse alas. Koska epäilin, että vajaatoiminnan puhkeamisen ainakin osatekijänä oli ollut liian vähähiilarinen ja -energinen ruokavalio ja koska sen onnistuin lopulta korjaamaan, ajattelin, että että kilpirauhanen olisi toipunut.

Mitä sitten tapahtui: keväällä 2014 (kyllä, TÄNÄ keväänä) kiinnitin jo alkuvuodesta huomiota siihen, että tukka oli ohentunut huomattavasti. Puhuin siitä ihmisille, jotka sanoivat, että se johtuu stressistä, joka johtuu marraskuussa tapahtuneesta pyöräonnettomuudesta ja siitä, että lokakuussa (rakas rakas rakas) Nelli kuoli. Okei. Jossain vaiheessa aloin olla jo aika superhuolestunut tukanlähdöstä ja ohuesta ponnarista mutta ystävät tuumivat, että ylitarkkailen itseäni. Onneksi otin asian puheeksi yhdessä asiantuntijaryhmässä, jossa otettiin esiin heti The Usual Suspect, eli kilpirauhasen vajaatoiminta. NIINPÄ NIIN. Kuinka dorka voi ihminen olla 😀 <3 Jälkeenpäin ajateltuna oireet olivat hiipineet takaisin jo kesän 2013 lopulta korkojen kera, en vain ollut tajunnut. Vointini säilyi myös osin parempana kuin ensimmäisellä kierroksella varmaankin kiitos riittävän ravinnon. Toisaalta esim. tukkaa ei aiemmin huomattavasti lähtenyt.

Menin erinomaiselle lääkärille ja labrat paljastivat ihan OIKEAN (ehe, ehe — mm. yksi Kättärin gynekologi on sanonut minulle matkan varrella että ei minulla mitään kilpirauhasen vajaatoimintaa ole) vajaatoiminnan: nyt arvot olivat moninkertaisesti ensimmäistä kertaa huonommat ja kauniisti kaikkien viitteiden ulkopuolella. Aika huojentavaa kuitenkin. Tyroksiini aloitettiin.

Tilanne nyt: annosta nosteltiin pikkuhiljaa ja kävin aina labroissa kontrolleissa. Matkalle on mahtunut kaikenlaista oirehdintaa lääkenostoista, mutta eihän se elimistö ihan huomaamatta voinekaan toimintaansa solutasolla korjata. Pian lääkityksen aloittamisen jälkeen olo alkoi kuitenkin parantua, vaikka sitten annosnostojen jälkeen oli mm. pahoja nivelkipuja monta viikkoa. Vaikea sanoa tarkasti miten olo koheni, mutta ehkä nyt ainakin mieliala. Nyt viimeisin annosnosto tuntui tekevän temput sitten jo ihan kunnolla ja ruumiinlämpö on ensimmäistä kertaa vuosiaan lähes normaali. Uskomaton fiilis 😀 Prosessihan tämä on ja hormonitoiminta on herkkä asia, jossa monenlaiset asiat heiluttavat helposti tasapainoa, mutta toivon sydämestäni, että tyroksiini jatkaisi pelittämistä ja pärjäisin tällä. Viimein tuntuu jopa siltä (en melkein uskalla sanoa tätä ääneen), että tukkakin alkaa pysyä päässä :’)

Joka tapauksessa lääkitys lienee elinikäinen. Lääkäri antoi minulle synninpäästön ja sanoi, että oli mahdollista, että kilpirauhaseni OLISI todella toipunut ja alkanut toimia riittävästi, että tekemäni lääkkettömyyskokeilu ei ollut ollenkaan pähkähullu, mutta kyllähän se on nyt sitten kokeiltu. Ruokavalio on ihmeellinen asia ja työkalu jota ei kannata jättää käyttämättä kun siihen on niin helppo vaikuttaa, mutta ei se(kään) ihmelääke ole.

HYPER HYPER!

Who run the world? GIRLS!

Well, tässä epäkoostunut jatko-osa jännittävään elämääni, joka on taas entistäkin ihanampaa ja onnellisempaa ja hauskempaa! Tsemiä kaikille, joita asia koskee. Vaikka toipuminen on joskus hurjan hidasta, elimistö on viisas ja uuttera. <3

27.11.2013

Monkeyfood-bingo!

Filed under: Lätinää — Meri @ 16.04

Nyt se on siellä, vuosi sitten kuvattu tv-ohjelma! Jos on paremman tekemisen puute, katsele ihmeessä ja bongaa hauskimmat maneerit 😀 Tunnistin kyllä itseni ja tämän yhden siipaleen elämästäni, vaikka vähän kapea-alainen olo tulee, kun kaikkea katsotaan ravinnon kannalta. Elämä(ni) on niin paljon muutakin 😛 Toimittaja on tehnyt omasta näkökulmastani hyvää työtä, vaikka jotkut omat darlingit (kuten naurettavan hauska esimerkki olemattomasta viherpeukalostani ja muut hohotusta aiheuttaneet kohtaukset) on valitettavasti täytynyt jättää pois. Mutta ymmärrän, etten ole (vielä) tarpeeksi kiinnostava koko illan elokuvaan ja kahteenkymmeneenseitsemään minuuttiin mahtuu only so much.

Vaan hauskaa jos pätkästä on iloa muillekin kuin tutuille, kommentoikaa tai laittakaa postia, mur ät iki piste fi!

YLE Areena: Blogistania –  Meri Pekkanen ja Monkeyfood

25.11.2013

Huomenna hän tulee

Filed under: Lätinää — Meri @ 20.10

Vuosi sitten marraskuussa vietin kaksi päivää kuvausryhmän kanssa omaa elämääni jollakin pinnallisella, ja silti vähän syvälliselläkin tavalla kameroiden edessä tonkien. Tulos nähdään huomenna ja ohjelman sisältö on minulle lähes yhtä suuri kysymysmerkki kuin teille, sillä en ole nähnyt syntynyttä materiaalia.

Ohjelman tekeminen oli pääosin todella hauskaa, suurin nautinto ja hauskuus oli kokata kameralle – oma kokkausohjelma (jossa luonnollisesti pursuiltaisiin yli äyräiden tekemään ruoan ohella kaikkea muuta mahdollista) olisi niiiiiin siisti 😀 Tai ehkä pitäisi vain sanoa: oma ohjelma. Myös Blogistaniassa luonani vierailevien rakkaiden kanssa päliseminen oli yhtä kivaa kuin yleensä. Hiljan edesmennyt Strutsikoira ei filmillä näy, sillä armas karvavanhus olisi stressaantunut turhan paljon kuvausryhmästä, mutta nähtäväksi jää, pääsikö Nelson mukaan silti maininnan tasolla… <3

Vaikea sanoa, onko ohjelma missään mielessä viihdyttävä vaiko vain dead boring. Mutta mikäli haluat yrittää, katso pieni siipale elämääni sellaisena kuin sen vuosi sitten koin: Blogistania – Monkeyfood ja Meri Pekkanen

14.8.2013

Rakas kilpirauhaseni.

Filed under: Lätinää,Terveys — Meri @ 16.48

Edit 15.8.13: väärinkäsitysten välttämiseksi sen verran aikaperspektiiviä, että pahin vaihe kesti vain muutaman kuukauden ja että olen voinut erinomaisesti jo pitkään. Olin myös hyvin terve koko episodin ajan, kuten myös ennen sitä ja sen jälkeen. Koko rumba juontui terveyden, ei laihuuden tavoittelusta. Sikäli hauskaa, että I was ALREADY there!

—-

Minua on monesti pyydetty kertomaan omasta kokemuksestani kilpirauhasen vajaatoiminnan suhteen. En ole erityisen innostunut kuvailemaan prosessia kauhean seikkaperäisesti (koska olen laiska ja tarvitsen uuden läppärin tämän lagaavan tilalle!), vaikka livenä kerron ja keskustelen siitä mielelläni, samoin s-postilla, jos vain ehdin! Oppia tuli tuvan täydeltä ja siinä mielessä yli oman tarpeen, että kokemuksista, näkemyksistä, haalituista tiedonjyvistä ja oivalluksista voi olla hyötyä muillekin ja on ollutkin. Oma näkemykseni ja tämän hetkinen paras tietoni on myös mullistunut liittyen esim. ruokavalioon.

Ehkä tärkein seikka aluksi: kilpirauhasen vajaatoimintaa on monensorttista ja sen alkuperästä riippuen kilpirauhasen toiminnan tukemiseen pätevät (ainakin osin) erilaiset seikat. Minun tapauksessani kilpirauhasen vajaatoiminta oli oire, ei sairaus sinänsä. Kirjoitukseni koskee siis tätä nimenomaista ilmiötä eikä esimerkiksi sentraalista kilpirauhasen vajaatoimintaa tai kilpirauhasen autoimmuunitulehdusta.

Käytännössä elimistöni oirehti liian pitkään jatkuneen kulutukseen nähden liian vähäisen energian- ja hiilihydraatinsaannin johdosta ja veti liinat kiinni. Tämä on se sama ilmiö, johon viitataan keittiökeskusteluissa säästöliekkinä ja jossa on kyse aineenvaihdunnan hidastumisesta. Reaktio on elimistön pyrkimys pitää itsensä hengissä. Jotta energiaa riittää välttämättömiin elintoimintoihin, sitä säästetään kaikesta muusta mahdollisesta. Elimistön lämpötila laskee, syke hidastuu, jaksaminen riittää juuri ja juuri välttämättömään.

Kiitos siis, kilpirauhaseni ja elimistöni, että pidit minut hengissä ja siedit jääräpäistä juoksuani päin seinää.

Vaikka oirelistat ovat vähän tyhjänpäiväisiä sikäli, että ihmiset oireilevat kovin yksilöllisesti ja monet oireet voivat olla seurausta kymmenistä eri syistä, tässä kuitenkin omia ongelmia kilpirauhasen vajaatoiminnan seurauksena (tai ohella – tarkkoja syy-seuraus-suhteita ei voine vetää):

  • nivelsäryt käsissä (ehdottomasti pahin oire)
  • alaselkäkipu, joka paheni öisin ja teki pitkällään olon vähitellen mahdottomaksi
  • alhainen ruumiinlämpö (n. 35 astetta) jonka seurauksena palelin koko ajan (olen yhdessä omassa merkinnässäni verrannut jatkuvaa palelua krooniseen kipuun – kärsin siitä todella paljon)
  • alentunut lämmönsietokyky
  • ahdistuskohtaukset ja äkilliset mielialanmuutokset
  • väsymys (en jaksanut esim. nähdä kavereita)
  • palautumattomuus treeneistä ja treenitulosten lasku
  • keltainen iho
  • huono kuulo ja tinnitus
  • kuiva iho ja kuivat hiukset (ei sittenkään ns. talvikuivaa ihoa), kuivat ja kipeät silmät
  • jalkojen turvotus
  • uniongelmat: heräsin aina aamuyöstä valvomaan sydän hakaten
  • puuttuvat kuukautiset
  • olematon libido
  • nopea painonnousu ja siis nimenomaan rasvan osuus kasvoi
  • ajatuksen hitaus ja ilottomuus
  • ruoansulatusongelmat

Lista näyttää nyt jälkikäteen aika hurjalta ja tuntuu vähän surulliselta lukea omia kirjoituksiaan ajalta, jolloin ongelmia oli vielä aika paljon, vaikka silloinkin koin jo voivani paremmin. Sen aikuinen ‘paremmin’ ei ole kuitenkaan MITÄÄN verrattuna nykytilaan.

Ajallisesti kilpparini (ja elimistöni – kilpirauhanen on vain pieni osa hienovaraista ja älykästä koneistoa) pisti hommat seis 2010 huhti-toukokuussa. Sen jälkeen jossain vaiheessa söin ensin tyroksiinia, sitten Thyroid Erfaa, sitten liotyroniinia. Lopetin lääkkeet marraskuussa 2012. Osa oireista helpotti nopeasti tyroksiinin aloittamisen jälkeen (nivelsäryt), mutta tyroksiini leikkasi vain jäävuoren huipun. Liotyroniini auttoi jo moneen muuhun, mutta itse näen ja koen asian niin, että todella toivuin vasta luovuttuani kaikista ruokavalioon liittyvistä rajoituksista ja alettuani syödä huolella enemmän hiilareita ja ruokaa.

Kokemukseni mukaan läpimurto olisi jäänyt saapumatta ilman mentaalipuolen muutosta, vaikka olisin syönyt kuinka paljon. Itseäni ei parantanut pelkkä hiilareiden lisääminen ennestään alakarppiin paleoon vaan eräänlainen eating the food -filosofia, joka EI OLE dieetti, vaan jossa ruoka on vain ruokaa, polttoainetta, joka mahdollistaa aktiivisen ja terveen elämäntavan. Ruoan syöminen ei tarkoita sitä, etteikö elimistönsä ja olonsa mukaan valintoja kannattaisi painottaa sellaisiin, joista oma olo paranee. Allergiat jne. ovat myös asia erikseen. Ruoka saa olla hyvää, sitä saa tehdä mieli ja sitä on parasta syödä tarpeeksi!

Jos olisin 2010 tiennyt sen minkä nyt, epäilen, että olisin toipunut suunnattomasti pikemmin ja varmaan ilman lääkkeitä. Elimistöni oirehti aliravitsemustaan ja yritti pysyä hengissä. Kuuluisan Minnesota Starvation Experimentin yhden osallistujan kokemukset kuulostavat tutuilta. Häneltä meni kolme vuotta kokeen jälkeen ns. normalisoitua. Aluksi kokeen jälkeen kaikilla osallistujilla oli loppumaton nälkä, extreme hunger, ilmiö, josta esim. Your Eatopian Gwyneth on kirjoittanut. Videolla kokeeseen osallistunut henkilö kertoo, että kulki pitkään keksejä ja kakkua taskuissaan, joita hän mutusteli. Alun tokenemisen jälkeen hänen painonsa nousi yli lähtöpainon, mutta kolmen vuoden sisällä tasaantui taas samaan kuin ennen koetta itsekseen, ilman laihduttamista tms.

Itselleni toipumisessa vaikeinta ja samalla merkittävintä oli omista terveyteen liittyvistä luuloista irtipäästäminen. Kun on tarpeeksi pitkään ajatellut, että kaikki hiilari on pahasta, ja että mitä vähemmän ihminen elämässään insuliinia erittää sen pidempään ja terveempänä hän elää (kiitos, Nora Gedgaudas), on vaikeaa syödä elämää ylläpitäen. Elimistöni on yrittänyt kertoa tätä minulle jo pitkään, mutta vei useamman vuoden, että pääsin takaisin pisteeseen, jossa pystyin kuulemaan elimistöni viestin siitä, että se voi paremmin hiilareilla ja kohtuuproteiinilla ja -rasvalla kuin alakarpilla.

Tällä hetkellä minulla on (ehkä reaktiona vuosikausien ylettömään kasvisten syöntiin) jonkinlainen aversio vihanneksia kohtaan. Myös proteiinin syöminen tekee tiukkaa enkä aio pakottaa. Fraasi ‘lihaa ja kasviksia’ tai amerikaksi ‘meat and vegetables’ kuvottaa. Juuri nyt syön paljon hedelmiä, leipää, maitotuotteita ja juon appelsiinimehua. Sen lisäksi voin syödä ja syön mitä vain, mitä mieleni tekee. Menorcalla söin esim. pitsaa, burgerin, suklaatäytteisen croissantin ja keksejä. Olo on mahtava ja syön nälän mukaan. Enkä siis vain sen kiljuvan ja vatsaa kurisuttavan nälän, vaan myös sen tunteen, että nyt voisi syödä. Toisinaan nautin pihvistä ja töissä syön lounaalla salaattia. Tiesittekö, että salaattikastike makes all the difference!!?! Elämä on ihanaa ja HELPPOA.

Kaikkineen elimistön reaktio oli looginen ja elämää säilyttävä, kun sitä näin jälkeenpäin tarkastelee. Ehkä minunkin prosessini on joltain osin vielä kesken, kuka tietää. Sen tiedän kuitenkin, että nyt olen:

  • onnellinen, iloinen, NAURAVAINEN oma itseni
  • energinen, nopeaälyinen, ei-ahdistuva, hyväntuulinen
  • kivuton, loistavasti nukkuva, halukas, kuumaverinen
  • vahva, vahvempi, nopea, nopeampi
  • …ja kuukautiskiertoni on ensimmäistä kertaa elämässäni tasan 28 päivää.

I’ll take it.

3.4.2013

Jackson Pollock ei koskaan pysähtynyt – miks mun pitäis?

Filed under: Lätinää — Meri @ 6.02

Vaikka Monkey on ollut pitkään hiljainen, niin kyllä täällä edelleen syödään ja erityisesti juodaan kahvia (sekä mustaa teetä). Sain ihanalta Annachickiltä eilen Virontuliaisina kahvia, joka on maustettu pumpkin spicella eli kurpitsamausteella! Tuo amerikkalainen maustehan sisältää yleensä (tietääkseni) kanelia, inkivääriä, muskottia ja neilikkaa, ehkä maustepippuriakin, joten phunk me, joulu tuli keskelle aurinkoista (!!!!!) huhtikuista keskiviikkoaamua 🙂 Ja phunk you, soijamaidolla höystettynä! Who knew.

Körvitsavyrts.

Körvitsavyrts.

Paitsi kahvilla, teellä ja ruoalla, apina elää myös liikkeestä. Maailma on viidakkoni ja nyt metsään on saatu uusi playground, kun CrossFit Herttoniemi avasi ovensa. Siellä paitsi treenaan, myös valmennan, joten tervetuloa joukkoon iloiseen! Hikiseen? Nähdään levypainoilla!

Ps. Istutan vielä tännekin Facebookissa jo linkittämäni Annan kirjoituksen. Siinä on itua.

3.3.2013

Skip to my lou (VIVAMOO kip’)

Filed under: Arkiruoka,Lätinää,Optimoidut — Meri @ 12.21

Apinaelämän päivät täyttyvät töistä, urheilusta, ilosta, ystävistä, kirjoista (Kindle!), musiikista, tanssimisesta, seminaareista, luennoista, ruoasta, juomasta, strutsikoirasta, unesta, ylä- ja alamäistä, ajatustenvaihdosta, riemusta, painista… Peruselämästä siis. Rakas M.Food on siis melko tärviöllä, mutta ehkä tuhkasta nousee Feenixmonkey!

Ja jos nousee, ei se lennä vaan SKIPPAA! Skip to my lou! 

kip4

Eräs jännittävimmistä, ellei jännittävin asia, jonka olen blogaajan ominaisuudessa saanut, on suomalainen innovaatio Vivamoo kip‘. Kyseessä on säilytys-/tarjoiluastiasarja, joita voi pinoilla ja yhdistellä miten haluaa, jotka kestävät pakkasta ja konepesua ja jotka eivät (HUH) sisällä BPA-yhdisteitä. Itse pidän näistä kirkkaat vedet mieleentuovista eleettömistä, mutta jääpalankauniista kipoista, ja ne ovat saapumisestaan saakka olleet esillä ja käytyössä apinakeittiössä.

kip6

kip5

Kipot pinoutuvat nätisti kuten luvataan, ja lukittuvat paikoilleen. Pidän siitä, että näen, mitä kipoissa on. Taiteellisempi henkilö luo helposti installaation poikineen, kun hipsteriystävät seuraavan kerran saapuvat brunssille, ja täyttelee kip’it jollain jännällä (postauksen teema).

Hintakaan ei ole paha; kahden kip’in setistä saa pulittaa 23 euroa. Tuli muuten mieleen, että setistä saisi esim. hienon tuparilahjan, kun toiseen kip’iin laittaisin kidesuolaa ja toiseen jotakin leipää… Ja voihan näissä muutakin säilyttää kuin ruokaa. Omissa kuvissani ei nyt esiinny valitettavasti luovuuteni koko kirjo, mutta altistunette tulevaisuudessa erikoisemmille ratkaisuille. Kip’stähän voisi saada vaikka meemin! ;D Onko Kip’ 2010-luvun lautanen?!

kip2

28.12.2012

Mieli, ruumis ja ravinto (onko himo vika?)

Filed under: Lätinää — Meri @ 10.06

Osteopaatti Kari Suomalaisen ansiokkaan artikkelin Onko liikunta stressori vai terveyden edistäjä, vai molempia? luettuani inspiroiduin kirjailemaan tänne aiheesta, josta puhun ravintoluennoillani. Kari kirjoittaa tekstissään mm. siitä, kuinka ihmiset tulkitsevat ruumiin viestit helposti vaivoiksi ja ohittavat niiden informaatioarvon. Ihmiset kokevat kehonsa välineenä suorittaa asioita ja toisinaan ajattelevat sen ‘pettäneen’ heidät, kun tärkeänä treenipäivänä tai vaikka kilpailuissa se ei venykään vaadittuihin huippusuorituksiin. Kropan viestit jätetään mielellään huomiotta tai niitä vähätellään, itsensä pakottaminen treenaamaan väsyneenä nähdään ansiona, vaikka se voi olla ylirasitetun ruumiin hätähuuto.

Sama pätee ruokaan kohdistuviin mielitekoihin. Tämä juttu täytyy aloittaa kuitenkin vähän kauempaa, joten aloitan siitä, kuinka mieli ja ruumis on länsimaisessa lääketieteessä pitkään erotettu toisistaan. Psykiatrisia ongelmia ja somaattisia (ns. fyysisiä) vaivoja hoidetaan erikseen. Hoitamiseen on eri henkilökunta, eri rakennukset, eri lähtökohdat ja eri potilaskertomukset. Sairastamiseen liittyvät erilaiset sosiaaliset statukset. On helpompaa katkaista jalkansa kuin olla masentunut tai psykoottinen; jalka nähdään erillisenä ihmisen persoonasta eikä sen katkeamista pidetä yksilön identiteetin muutoksena tai osoituksena heikkoudesta (sen sijaan se saatetaan henkilöstä riippuen nähdä vaikka viestinä rohkeudesta ja hurjapäisyydestä, jos jalka katkeaa Alpeilla lasketellessa).

Ihminen on kokonainen?

Pitkään on puhuttu siitä, että mieli ja ruumis toimivat yhteistyössä, ja että kun hoidetaan toista, tulisi toinenkin ottaa huomioon. Käytännön terveydenhuollossa se on tietysti aivan ilmeistä, vaikka resursseja, mahdollisuuksia tai osaamista omalle alueelle vieraamman puolen hoitoon tai tukemiseen ei useinkaan ole. Paljon puhutaan ihmisen kokonaisvaltaisuudesta, terveydenhuolto on korvannut sairaanhoidon ja terveysretoriikassa käytetään kernaasti sanaa hyvinvointi. Stressin vaikutus kehoon tunnustetaan jo monessa paikassa. Somatisointi ja psykosomaattiset oireilut ja sairaudet tunnetaan ilmiönä, vaikka niiden diagnosointi ja hoitaminen onkin vaikeaa. Kumpi oli ensin, masennus vai kipu, unettomuus vai diabetes, työuupumus vai korkea verenpaine?

(Esimerkiksi fibromyalgiaa, joka on kipuoireyhtymä, jossa kipu vaeltaa pitkin kehoa, eivät vieläkään kaikki tunnusta somaattiseksi sairaudeksi vaan fibromyalgiasta kärsivät ihmiset saavat osakseen epäilyä mielenterveytensä pettämisestä, luulosairaudesta ja vaikka vaativasta persoonallisuudesta. Rakenteellinen esimerkki tuon invalidisoivan sairauden asemasta on se, ettei sitä sairastaville korvata apuvälineitä lääkinnällisenä kuntoutuksena toisin kuin vaikkapa samalla tavalla kivuliaissa reumasairauksissa. Toisaalta, miksi mielen tuottama kipu olisi vähemmän arvokasta kuin ‘ruumiin’ tuottama?)

Kokonaisuus on erottamaton?

Itse olen aikani kokonaisvaltaisuudesta ja mielen ja ruumiin kiinteästä yhteydestä puhuttuani tullut siihen tulokseen, että mieltä ja ruumista on mahdoton erottaa toisistaan ja että sen yrittäminen on lähtökohtana huono. Viime vuosina mielen ja ruumiin yhteydestä  tai oikeastaan erottamattomuudesta on saatu uudenlaisia todisteita, joista on kertonut mm. dokumenttisarja Mielen salattu voima. Plasebo ja nosebo, samoin kuin stressin vaikutus kaikkeen, ovat tulleet mediasta tutuiksi. Stressi ymmärretään laajasti sekä mielen että ruumiin kuormituksen tulokseksi ja yhteistulemaksi, mikä muuten nyt ajateltuna onkin huomattavan edistyksellinen tapa katsella ilmiötä, vaikka joskus alituinen stressistä puhuminen väsyttää.

Noh, taisin aloittaa vähän kaukaa, mutta nyt päästään itse pääajatukseen: samoin kuin ruumiin viestit (mm. väsymys, kipu, palautumattomuus) ovat nimenomaan viestejä elimistöltä, myös ruokaan liittyvät mieliteot voitaisiin nähdä viisaan ruumiin informaationa siitä, että jostain on puute tai jotain on liikaa. Voi olla, että kyse on liiasta altistumisesta leivonnaismainoksille tai Mäkin houkuttelevalle tuoksulle, viesti se on silti. Minua surettaa, että ihmiset puhuvat itsestään, ruumiistaan ja mieliteoistaan, niin aggressiivisesti ja halveksivasti, pääsääntöisen negatiivisesti. ‘Yhtään ei ole nälkä, mutta silti tekee mieli syödä.’ Voisiko olla niin, että elimistö on edelleen jotain vailla? Voisiko jatkuva suklaapatukan (jep, tiedän, todella tuore esimerkki) kaipuu olla merkki siitä, että elimistö tarvitsisi enemmän oikeaa ruokaa, tai unta, tai iloa? Ystäviä? Tai ettei se tarvitse mitään, mutta haluaa kuitenkin jutella?

Pitkällä johdannollani mielen ja ruumiin erottamattomuudesta ajan takaa sitä, että samalla tavalla kuin fyysinen tuntemus on elimistön keino kertoa jostain, myös ns. mieliteko voi olla ‘fyysistä’ alkuperää, ja että himo on viesti jostain, elimistön tapa ilmoittaa epätasapainosta. Ruoanhimo ei ole itsekurin puutetta tai paheellisuutta ja sen tulkitseminen sellaiseksi vie kauemmas oikeista tulkinnoista. Sen näkeminen, onko alkuperä ns. fyysinen vai psyykkinen, on mahdotonta ja turhaa. Kuka voi sanoa, missä mieli loppuu ja ruumis alkaa?

Don’t shoot the messenger

Pointtini ei ole se, että kaikki elimistön (jolla viittaan nyt sekä mieleen että ruumiiseen) keksinnöt ja mieliteot tulisi toteuttaa viipymättä tai että pullanhimo olisi aina viesti läheisyydenpuutteesta, riittämättömästä proteiininsaannista tai puuttuvista ravinteista. Mutta voisiko olla mahdollista suhtautua elimistöön ja sen toiveisiin, huutoihin ja kuiskauksiin ystävällisemmin? Hyväksyvämmin, neutraalimmin, rakastavammin? Että ai jaaha, nyt tekisi mieli pullaa. Pullanhimoon ei kuole. Olisinko väsynyt? Ehkä menen salitreenin sijaan rauhalliselle kävelylle. Tai ehkä tarvitsen rajua stimulointia ja lötköttämisen sijaan käyn tekemässä raskaan maastavedon. Ehkä jatkan syksyllä kesken jääneen rautakuurin syömistä, tai haen kirjastosta mukaantempaavan romaanin, tai soitan äidille, tai sitten leivon sen pullan ja syön sen! Ehkä vain istun hiljaa ja pohdin pullankaipuutani. Meditate on it, kuten englanniksi sanotaan, pohdiskele sitä. Tai sitten älä. Mutta tuskin elimistön viestin torjumisesta ja vihaamisestakaan on hyötyä.

Jos olen pitkähkön kilpirauhasvaellukseni tuloksena jotain oppinut, se on se, että niin kauan kuin elimistöään vastaan taistelee, tuloksena on korkeintaan välirauha. Ainoa tie todelliseen, kestävään terveyteen on liittoutua elimistön kanssa; ei muita vastaan vaan kaiken hyvän puolesta. Jos ihmiset eivät suhtautuisi elimistönsä viesteihin ja himoihin vikoina, he voisivat lempeästi havainnoida niitä ja nähdä mielitekojen, tuntemusten ja himojen informaatioarvon. Jos elimistöään ja sen haluja, tarpeita ja himoja vastaan on taistellut pitkään, vie aikaa, että luottamus palautuu, mutta sen rakentaminen kannattaa. Vasta sitten elimistön viestit voi kuulla ja päättää rauhallisesti, miten reagoida ja tehdä ns. tietoon perustuvan päätöksen (informed choice). Se se vasta on mielen-, tai oikeastaan elimistönrauhaa.

 

 

18.9.2012

Keräilyerä (katso vain kuvat)

Filed under: Arkiruoka,Lätinää — Meri @ 16.15

Suurin osa teistä lukijoista ei seuraa Monkeyfoodia Facebookin puolella, mikä on helt åkej. Se kuitenkin tarkoittaa, että jäätte paitsi elintärkeästä kuvallisesta informaatiosta. Vai mitä sanotte seuraavista?

(Toimintaterapeutin) ratkaisu riisin käsittelyyn; helppo säilyttää ja toisaalta annostella juoma-aukon kautta!

 

Kuka käski sulloa kennoon vain munia? Keitetyt turvalliset tärkkelykset (peruna) kulkevat näppärästi evääksi töihin.

 

Paprikan voi täyttää ilman uuniakin. Tässä tuoreen pepperin sisällä jauhelihaa, riisiä ja porkkanaraastetta.

 

Munaan saa makua, kun paahtaa siemeniä pannulla ja maustaa ne suolalla, ja sitten kierittelee kovaksi keitetyn munasen siemenseoksessa!

 

Kuva on silkkaa bashaa, mutta ajatus on tämä; se edellisen kuvan munaa varten valmistettu siemenseos on myös mahtava salaatin maustaja. Pikaruokaa.

 

Vaikkei kesää ole jäljellä, turkkilainen jogurtti tuoreiden marjojen ja hedelmien kera maistuu silti!

 

Delivering daily antioxidants.

 

Riisikuhilas on uskomattoman helppo manööveroida! Lämmitä kahvikuppi kuumalla vedellä, kuivaa se, lapa täyteen riisiä ja kumoa lautasella. ONNISTUIN!!

 

Pääsin ikkunasomisteeksi. Olenpa soma.

 

Todiste siitä, että söin gluteenia ja palasin kertomaan siitä.

 

Tämän lisäsin juuri Monkeyfoodin Fabo-sivulle. Osa arkisia preppauksia siis, läjä juureksia uunin kautta käyneinä. Kylmänä vähintään yhtä hyvää (ja kaunista) kuin lämpimänä!

16.9.2012

Mitä syön ja ketä se kiinnostaa

Filed under: Lätinää,Terveys — Meri @ 7.57

Olen lupaillut aina välillä kertoa mitä nykyään syön, kun sitä kommenteissa kysellään. En ole kuitenkaan saanut aikaiseksi. Se johtuu a) siitä, etten noudata mitään tiettyä dogmaa vaan voin syödä monenlaista ja b) siitä, etten tiedä, kiinnostaako se kuitenkaan ketään. Maailma on niin paljon muutakin kuin se mitä syömme eikä terveyttä voi redusoida ruokavalioksi.

Siitä olen edelleen varma, että ruokavalion merkitystä ja mahdollisuuksia ei hyödynnetä lääketieteessä ja sairauden- ja terveydenhoidossa vielä lähellekään potentiaaliaan. Tutkimustuloksia tulee kuitenkin koko ajan lisää ja esimerkiksi vähähiilihydraattisen ruokavalion mahdollisista vaikutuksista vaikka syöpäkasvaimen kutistamiseen ovat kuulleet jo muutkin kuin vannoutuneet paleoitsijat tai konkarialakarpit.

Olen käynyt pitkän tien ruokavalioideni kanssa. Nuorena ryhdyin kala-kasvissyöjäksi enkä koskenut punaiseen (en juuri vaaleaankaan) lihaan yli kymmeneen vuoteen. Tänä aikana entrasin ruokavaliota tarkemmin ja tarkemmin virallisterveelliseen malliin, ja kurkustani meni alas pääosin kokojyväviljaa, vähärasvaisia maitotuotteita, kasviksia, hedelmiä, kevytlevitettä ja kasviöljyjä.

Syömisiini on nuoresta iästä vaikuttanut halu jaksaa liikuntaharrastuksissa. Iän myötä myös oma terveys alkoi kiinnostaa kasvavasti (no pun intended) ja vähän yli parikymppisenä aloin olla jo hyvin perehtynyt ruokavaliomaailmaan. Sivuhuomautuksena sanottakoon, että laihduttanut en ole koskaan. Lähimmäs olen joutunut nyt kilpirauhasongelmien kanssa taistellessani, kunnes lopetin taistelun. Ei elimistöä vastaan kannata tapella, kun on itse samassa joukkueessa.

No, Lihansyöjän tavattuani aloin syödä lihaa uudestaan, aluksi vähän ja vaikeasti, sitten enemmän. Suolankäyttöni lisääntyi. Koko ajan hivuttauduin lähemmäs ja lähemmäs alakarppia ruokavaliota ja viljat olivat jo minimissään, samoin maitotuotteet. Kunnes 2010 tammikuussa pistimme ruokavaliollemme nimilapun paleo ja jätimme viljat, palkokasvit, maitotuotteet, sokerin ja prosessoidut tuotteet kokonaan.

Nummella kasvaneen naudan liha, lohi, makrilli, kilotolkulla kaalia ja muita vihanneksia, marjoja, kookosmaitoa, vähän tummaa suklaata. All good. Helmikuussa 2010 luin Nora Gedgaudasin kirjan Primal body, primal mind, jossa Nora demonisoi pienimmänkin määrän hiilaria ja jonka seurauksena jätin pois hedelmien lisäksi marjat ja pääosin juureksetkin. Tietäähän sen, jos on  minua viisaampi, että nollahiilarinen ruokavalio, jossa on (vahingossa) myös liian vähän energiaa yhdistettynä korkean intensiteetin treeneihin, pätkäpaastoiluun ja ylipäänsä suureen määrään liikuntaa ja aktiivisuutta makes Meri a dull monkey.

Ongelmat kumuloituivat, kortisoli huiteli pilvissä (siis todella; normaali iltapäiväarvo olisi ollut jotakin alta 20, niin itselläni se oli 260), olin totaalinen raato plus muut kilpparin vajaatoiminnan oireet. Alamäki alkoi toukokuussa 2010. Siitä on nyt tultu kaksi ja puoli vuotta, jona aikana olen tehnyt vähittäisen ja kitkaisen siirtymän paleo-identifioituneesta vapaaksi ihmiseksi, joka voi syödä mitä vain, vaikka sitten pääosin syökin oikeaa ruokaa, pääasiassa kasviksia, ei liikaa. Terve olen ollut koko ajan.

Terveys on niin paljon enemmän kuin pelkkä ruoka. Tätä en kyllästy toistamaan. Ruokavaliota ei kannata ottaa osaksi identiteettiään, sillä silloin laittaa itsensä vapaaehtoisesti vankilaan, jota kyllä pitää avoimena, mutta jossain vaiheessa tajuaa, että avoimessakin vankilassa on rajat. Luovuus kasvaa vapaudessa ja innovaatioita syntyy, kun rajoja ylitetään. Niin myös syödessä. Jotta voisi todella tuntea, mitä oma itse, ruumis, mieli ja sen sorttiset, tuumivat erityyppisistä ruoista, nukkumaanmenoajoista, treeneistä, sosiaalisista kontakteista, ilmanlaadusta, kulttuuriharrastuksista, työnteosta, uutisista, kotitöistä ja säätiloista, täytyy olla vapaa ennakko-oletuksista, jotka antavat valmiin sapluunan sille, miten asiat pitäisi kokea. Sitten voi vain elää.

Se, että kauppajonossa kantaa ostoskoria, jossa on viittä eri väriä kasviksia, luomulihaa, käsinpoimittuja kotimaisia lakkoja ja kilo bataattia, ei tee kantajastaan parempaa ihmistä. Lapsiperheiden ostoskärryjen jakkimakupalat, einesnuggettit ja punajuurisalaatti eivät tee vanhemmista hirviöitä. Ylemmyydentuntoinen käsitys omasta paremmuudesta ja muiden valintojen kauhistelu ei auta ketään.

On niin, että moni voisi paremmin, jos söisi vähemmän sokeria ja natriumglutamaattia ja enemmän luomumunia ja tuoreita marjoja. On kuitenkin myös niin, että moni voisi paremmin, jos Suomessa olisi helpompaa tehdä lyhyempää, muokattua työviikkoa, jos kaikkia avustavia työtehtäviä ei olisi lopetettu eikä nykytyö vaatisi jokaiselta kykyä käsitellä tietotekniikkaa ja muuttuvia kokonaisuuksia, jos se päivän ainoa ihmiskontakti hymyilisi ja huomaisi, kun tarvitset apua, jos yksityisautoilijat harrastaisivat enemmän kimppakyytejä ja pakokaasujen määrä laskisi, jos naapuria ei arvosteltaisi vaan arvostettaisiin.

On niinkin, että tulevaisuudessa estetään ja hoidetaan menestyksekkäästi autoimmuunisairauksia tietynlaisella ruokavaliolla, ja että syöpäkasvaimia kuihdutetaan alakarpilla, ja että lasten allergiat vähenevät, kun tarjolla on tilamaitoa. Nyt jo nämä virtaukset heiluttelevat Suomea ja Pekka Puskaa ja edistävät pienen, mutta kasvavan joukon hyvää oloa ja pitkää ikää. Se on ihanaa.

Sekin on ihanaa, että voi syödä mitä haluaa, vaikka sitten valitsee yleensä juureksia, marjoja, lihaa ja kalaa, pähkinöitä ja hedelmiä. Niitä nimittäin syön. Syön myös jonkin verran riisiä, perunaa, gluteenittomia viljoja, kaurapuuroa, maitotuotteita ja olen syönyt muutaman hapankorpunkin. Pari kertaa olen ostanut irtokarkkia. Äsken söin aamupalaksi uunilohta, ja sen jälkeen ison annoksen jäätelöä ja itsetekemääni kesäkurpitsakakkua. Harvinaista, mutta täydellistä juuri tänään. Ei niin kovin kauan sitten en olisi pystynyt tähän. Nyt olen vapaa valitsemaan, vaikka sen jäätelön. Silti se tuskin juuri liikuttaa muita kuin minua, eikä minuakaan niin kovasti. Elämässä kun on muutakin. Mene ja hymyile!

2.9.2012

Tervetuloa, korni elämä

Siitä on nyt viisi vuotta, kun kirjoitin Monkeyyn postauksen Euroopan turneeltani, jossa vuonna 2007 suoritin kuukauden mittaisen reissumuotoisen opintojakson ennen valmistumistani toimintaterapeutiksi. Raportoin syömästäni kornista, oikeammin quornista, joka on sieniproteiinituote vähän samaan malliin kuin soijasta tehdään piffejä ja muuta knölliä vegetariaaneille.

Nyt korni on viimein saapunut Suomeen! Tervetuloa. :’) Osallistuin perjantaina Silvopleessä blogaajille tarkoitettuun esittelytilaisuuteen, jossa saimme maistaa Silvopleen kokkien kornista taikomia herkkuja. Quorn-tuotteita tulee Suomessa aluksi myyntiin viisi, joista itse maistoin kahta; kornipaloissa ja fileissä ei nimittäin ole gluteenia eikä muutoinkaan ylimääräisiä lisäaineita. Säilöntäaineita ei ole missään tuotteissa. Jäämiä eli trace amounts  -gluteenia on näissä kahdessakin, mutta nämä häviävän pienet jäämät aiheuttavat ongelmia lähinnä keliaakikoille ja pahasti gluteeniyliherkille.

Kuutioista oli valmistettu todella herkullista cesar-salaattia ja fileet oli maustettu pestolla. Kornin rakenne on hämmästyttävän miellyttävä. Tuotteesta tulee pitkälti mieleen kana, ja toki se on siinä mielessä kuivempi kuin vaikka rasvainen liha (ei kornilla anttia korvaa – entrecoteta), mutta hyvin paljon muuta. Vaikka miksipä sillä tarvitsisi mitään korvata. Se on ihan itsenään hyvin kehittelykelpoinen proteiininlähde ja aulis maustamiselle.

Ainoan miinukseni annan kornille siitä, että tuote on melko prosessoitu (fileet ja palat less so). Plussaa tulee kuitenkin paljon:

  • quornin hiilijalanjälki on huomattavasti lihaa pienempi
  • quornissa ei ole soijan ongelmia
  • quorn ei edellytä eläimen kuolemaa
  • quornin rakenne on miellyttävä
  • quornin keksijä lordi Rank kehitti sieniproteiinin 60-luvulla ratkaistakseen maailman ruokaongelman

Kornin markkinoijat korostavat vahvasti myös quornin terveysominaisuuksia, joiksi he laskevat kolesterolittomuuden, vähärasvaisuuden, vähäkalorisuuden ja kuitupitoisuuden. En ole ehkä täysin samaa mieltä siitä, että nämä ominaisuudet olisivat terveydelle kaikkein optimaalisimpia, mutta eihän kenenkään ruokavalio muodostu pelkästä quornista.

Kaiken kaikkiaan olen kovin iloinen, että korni saapui Suomeen! Kaupoissa se on huomenna maanantaina 3.9.12, aluksi k-ketjun ja myöhemmin muissa. Suomessa markkinoille tulevat kuutioiden/palojen ja fileiden lisäksi paneroituja nuggetteja, jauhelihankaltaista rouhetta ja burgerit eli hampurilaispihvit. Hinnat muistaakseni luokkaa 300g paketti 3,90 ja 400g paketti 4,90.

Myös ihana Silvopleen omistaja Satu Silvo puhui meille tilaisuudessa. Sadulla on kunnioitettava ravintonäkemys, joka perustuu pääosin raakaan ja kypsennettyyn kasvisruokaan, jota täydennetään riistalla ja kalalla. Kaiken taustalla on kohtuus ja ravinnon laatu, eläinten ja maapallon oikeuksia unohtamatta. Siihen kelkkaan on helppo lähteä!

Ja kyllä, kysyin sitä: Quornin nimi tulee kylästä nimeltä Quorn. Se ei ole yritys vallata cornin (maissi) markkinoita.

Ps. Rosmulle terveisiä!

Older Posts »

Powered by WordPress