MonkeyFood Ylimuulin apinanruokakeittiö ruokkii päätä ja häntää

No onpa jäänyt apina ihan tunkiolle tässä, syvät pahoitteluni, elämä on sellaista. Työ, valmennustyö, treenaaminen, tanssiminen, kaikki on niin kiinnostavaa ja vuorokaudessa on vaan so many hours! Meinasin nyt kuitenkin lyhyen päivityksen antaa ihan noin kilpirauhassaagan jatkumosta, sillä eihän sekään luku vielä ollut luettu 🙂

What’s your super power? Mine’s HUNGER 😛 😛

Pikakertaus: aloin oireilla pahemmin keväällä 2010, sain subkliinisen kilpparin vajaatoiminnan diagnoosin keväällä 2011 ja aloitin tyroksiinin, se vaihdettiin melko pian liotyroniiniin jota söin marraskuuhun 2012. Tuolloin oloni oli loistava ja ajoin lääkkeen itse alas. Koska epäilin, että vajaatoiminnan puhkeamisen ainakin osatekijänä oli ollut liian vähähiilarinen ja -energinen ruokavalio ja koska sen onnistuin lopulta korjaamaan, ajattelin, että että kilpirauhanen olisi toipunut.

Mitä sitten tapahtui: keväällä 2014 (kyllä, TÄNÄ keväänä) kiinnitin jo alkuvuodesta huomiota siihen, että tukka oli ohentunut huomattavasti. Puhuin siitä ihmisille, jotka sanoivat, että se johtuu stressistä, joka johtuu marraskuussa tapahtuneesta pyöräonnettomuudesta ja siitä, että lokakuussa (rakas rakas rakas) Nelli kuoli. Okei. Jossain vaiheessa aloin olla jo aika superhuolestunut tukanlähdöstä ja ohuesta ponnarista mutta ystävät tuumivat, että ylitarkkailen itseäni. Onneksi otin asian puheeksi yhdessä asiantuntijaryhmässä, jossa otettiin esiin heti The Usual Suspect, eli kilpirauhasen vajaatoiminta. NIINPÄ NIIN. Kuinka dorka voi ihminen olla 😀 <3 Jälkeenpäin ajateltuna oireet olivat hiipineet takaisin jo kesän 2013 lopulta korkojen kera, en vain ollut tajunnut. Vointini säilyi myös osin parempana kuin ensimmäisellä kierroksella varmaankin kiitos riittävän ravinnon. Toisaalta esim. tukkaa ei aiemmin huomattavasti lähtenyt.

Menin erinomaiselle lääkärille ja labrat paljastivat ihan OIKEAN (ehe, ehe — mm. yksi Kättärin gynekologi on sanonut minulle matkan varrella että ei minulla mitään kilpirauhasen vajaatoimintaa ole) vajaatoiminnan: nyt arvot olivat moninkertaisesti ensimmäistä kertaa huonommat ja kauniisti kaikkien viitteiden ulkopuolella. Aika huojentavaa kuitenkin. Tyroksiini aloitettiin.

Tilanne nyt: annosta nosteltiin pikkuhiljaa ja kävin aina labroissa kontrolleissa. Matkalle on mahtunut kaikenlaista oirehdintaa lääkenostoista, mutta eihän se elimistö ihan huomaamatta voinekaan toimintaansa solutasolla korjata. Pian lääkityksen aloittamisen jälkeen olo alkoi kuitenkin parantua, vaikka sitten annosnostojen jälkeen oli mm. pahoja nivelkipuja monta viikkoa. Vaikea sanoa tarkasti miten olo koheni, mutta ehkä nyt ainakin mieliala. Nyt viimeisin annosnosto tuntui tekevän temput sitten jo ihan kunnolla ja ruumiinlämpö on ensimmäistä kertaa vuosiaan lähes normaali. Uskomaton fiilis 😀 Prosessihan tämä on ja hormonitoiminta on herkkä asia, jossa monenlaiset asiat heiluttavat helposti tasapainoa, mutta toivon sydämestäni, että tyroksiini jatkaisi pelittämistä ja pärjäisin tällä. Viimein tuntuu jopa siltä (en melkein uskalla sanoa tätä ääneen), että tukkakin alkaa pysyä päässä :’)

Joka tapauksessa lääkitys lienee elinikäinen. Lääkäri antoi minulle synninpäästön ja sanoi, että oli mahdollista, että kilpirauhaseni OLISI todella toipunut ja alkanut toimia riittävästi, että tekemäni lääkkettömyyskokeilu ei ollut ollenkaan pähkähullu, mutta kyllähän se on nyt sitten kokeiltu. Ruokavalio on ihmeellinen asia ja työkalu jota ei kannata jättää käyttämättä kun siihen on niin helppo vaikuttaa, mutta ei se(kään) ihmelääke ole.

Who run the world? GIRLS!

Well, tässä epäkoostunut jatko-osa jännittävään elämääni, joka on taas entistäkin ihanampaa ja onnellisempaa ja hauskempaa! Tsemiä kaikille, joita asia koskee. Vaikka toipuminen on joskus hurjan hidasta, elimistö on viisas ja uuttera. <3

Edit 15.8.13: väärinkäsitysten välttämiseksi sen verran aikaperspektiiviä, että pahin vaihe kesti vain muutaman kuukauden ja että olen voinut erinomaisesti jo pitkään. Olin myös hyvin terve koko episodin ajan, kuten myös ennen sitä ja sen jälkeen. Koko rumba juontui terveyden, ei laihuuden tavoittelusta. Sikäli hauskaa, että I was ALREADY there!

—-

Minua on monesti pyydetty kertomaan omasta kokemuksestani kilpirauhasen vajaatoiminnan suhteen. En ole erityisen innostunut kuvailemaan prosessia kauhean seikkaperäisesti (koska olen laiska ja tarvitsen uuden läppärin tämän lagaavan tilalle!), vaikka livenä kerron ja keskustelen siitä mielelläni, samoin s-postilla, jos vain ehdin! Oppia tuli tuvan täydeltä ja siinä mielessä yli oman tarpeen, että kokemuksista, näkemyksistä, haalituista tiedonjyvistä ja oivalluksista voi olla hyötyä muillekin ja on ollutkin. Oma näkemykseni ja tämän hetkinen paras tietoni on myös mullistunut liittyen esim. ruokavalioon.

Ehkä tärkein seikka aluksi: kilpirauhasen vajaatoimintaa on monensorttista ja sen alkuperästä riippuen kilpirauhasen toiminnan tukemiseen pätevät (ainakin osin) erilaiset seikat. Minun tapauksessani kilpirauhasen vajaatoiminta oli oire, ei sairaus sinänsä. Kirjoitukseni koskee siis tätä nimenomaista ilmiötä eikä esimerkiksi sentraalista kilpirauhasen vajaatoimintaa tai kilpirauhasen autoimmuunitulehdusta.

Käytännössä elimistöni oirehti liian pitkään jatkuneen kulutukseen nähden liian vähäisen energian- ja hiilihydraatinsaannin johdosta ja veti liinat kiinni. Tämä on se sama ilmiö, johon viitataan keittiökeskusteluissa säästöliekkinä ja jossa on kyse aineenvaihdunnan hidastumisesta. Reaktio on elimistön pyrkimys pitää itsensä hengissä. Jotta energiaa riittää välttämättömiin elintoimintoihin, sitä säästetään kaikesta muusta mahdollisesta. Elimistön lämpötila laskee, syke hidastuu, jaksaminen riittää juuri ja juuri välttämättömään.

Kiitos siis, kilpirauhaseni ja elimistöni, että pidit minut hengissä ja siedit jääräpäistä juoksuani päin seinää.

Vaikka oirelistat ovat vähän tyhjänpäiväisiä sikäli, että ihmiset oireilevat kovin yksilöllisesti ja monet oireet voivat olla seurausta kymmenistä eri syistä, tässä kuitenkin omia ongelmia kilpirauhasen vajaatoiminnan seurauksena (tai ohella – tarkkoja syy-seuraus-suhteita ei voine vetää):

• nivelsäryt käsissä (ehdottomasti pahin oire)
• alaselkäkipu, joka paheni öisin ja teki pitkällään olon vähitellen mahdottomaksi
• alhainen ruumiinlämpö (n. 35 astetta) jonka seurauksena palelin koko ajan (olen yhdessä omassa merkinnässäni verrannut jatkuvaa palelua krooniseen kipuun – kärsin siitä todella paljon)
• alentunut lämmönsietokyky
• ahdistuskohtaukset ja äkilliset mielialanmuutokset
• väsymys (en jaksanut esim. nähdä kavereita)
• palautumattomuus treeneistä ja treenitulosten lasku
• keltainen iho
• huono kuulo ja tinnitus
• kuiva iho ja kuivat hiukset (ei sittenkään ns. talvikuivaa ihoa), kuivat ja kipeät silmät
• jalkojen turvotus
• uniongelmat: heräsin aina aamuyöstä valvomaan sydän hakaten
• puuttuvat kuukautiset
• olematon libido
• nopea painonnousu ja siis nimenomaan rasvan osuus kasvoi
• ajatuksen hitaus ja ilottomuus
• ruoansulatusongelmat

Lista näyttää nyt jälkikäteen aika hurjalta ja tuntuu vähän surulliselta lukea omia kirjoituksiaan ajalta, jolloin ongelmia oli vielä aika paljon, vaikka silloinkin koin jo voivani paremmin. Sen aikuinen ‘paremmin’ ei ole kuitenkaan MITÄÄN verrattuna nykytilaan.

Ajallisesti kilpparini (ja elimistöni – kilpirauhanen on vain pieni osa hienovaraista ja älykästä koneistoa) pisti hommat seis 2010 huhti-toukokuussa. Sen jälkeen jossain vaiheessa söin ensin tyroksiinia, sitten Thyroid Erfaa, sitten liotyroniinia. Lopetin lääkkeet marraskuussa 2012. Osa oireista helpotti nopeasti tyroksiinin aloittamisen jälkeen (nivelsäryt), mutta tyroksiini leikkasi vain jäävuoren huipun. Liotyroniini auttoi jo moneen muuhun, mutta itse näen ja koen asian niin, että todella toivuin vasta luovuttuani kaikista ruokavalioon liittyvistä rajoituksista ja alettuani syödä huolella enemmän hiilareita ja ruokaa.

Kokemukseni mukaan läpimurto olisi jäänyt saapumatta ilman mentaalipuolen muutosta, vaikka olisin syönyt kuinka paljon. Itseäni ei parantanut pelkkä hiilareiden lisääminen ennestään alakarppiin paleoon vaan eräänlainen eating the food -filosofia, joka EI OLE dieetti, vaan jossa ruoka on vain ruokaa, polttoainetta, joka mahdollistaa aktiivisen ja terveen elämäntavan. Ruoan syöminen ei tarkoita sitä, etteikö elimistönsä ja olonsa mukaan valintoja kannattaisi painottaa sellaisiin, joista oma olo paranee. Allergiat jne. ovat myös asia erikseen. Ruoka saa olla hyvää, sitä saa tehdä mieli ja sitä on parasta syödä tarpeeksi!

Jos olisin 2010 tiennyt sen minkä nyt, epäilen, että olisin toipunut suunnattomasti pikemmin ja varmaan ilman lääkkeitä. Elimistöni oirehti aliravitsemustaan ja yritti pysyä hengissä. Kuuluisan Minnesota Starvation Experimentin yhden osallistujan kokemukset kuulostavat tutuilta. Häneltä meni kolme vuotta kokeen jälkeen ns. normalisoitua. Aluksi kokeen jälkeen kaikilla osallistujilla oli loppumaton nälkä, extreme hunger, ilmiö, josta esim. Your Eatopian Gwyneth on kirjoittanut. Videolla kokeeseen osallistunut henkilö kertoo, että kulki pitkään keksejä ja kakkua taskuissaan, joita hän mutusteli. Alun tokenemisen jälkeen hänen painonsa nousi yli lähtöpainon, mutta kolmen vuoden sisällä tasaantui taas samaan kuin ennen koetta itsekseen, ilman laihduttamista tms.

Itselleni toipumisessa vaikeinta ja samalla merkittävintä oli omista terveyteen liittyvistä luuloista irtipäästäminen. Kun on tarpeeksi pitkään ajatellut, että kaikki hiilari on pahasta, ja että mitä vähemmän ihminen elämässään insuliinia erittää sen pidempään ja terveempänä hän elää (kiitos, Nora Gedgaudas), on vaikeaa syödä elämää ylläpitäen. Elimistöni on yrittänyt kertoa tätä minulle jo pitkään, mutta vei useamman vuoden, että pääsin takaisin pisteeseen, jossa pystyin kuulemaan elimistöni viestin siitä, että se voi paremmin hiilareilla ja kohtuuproteiinilla ja -rasvalla kuin alakarpilla.

Tällä hetkellä minulla on (ehkä reaktiona vuosikausien ylettömään kasvisten syöntiin) jonkinlainen aversio vihanneksia kohtaan. Myös proteiinin syöminen tekee tiukkaa enkä aio pakottaa. Fraasi ‘lihaa ja kasviksia’ tai amerikaksi ‘meat and vegetables’ kuvottaa. Juuri nyt syön paljon hedelmiä, leipää, maitotuotteita ja juon appelsiinimehua. Sen lisäksi voin syödä ja syön mitä vain, mitä mieleni tekee. Menorcalla söin esim. pitsaa, burgerin, suklaatäytteisen croissantin ja keksejä. Olo on mahtava ja syön nälän mukaan. Enkä siis vain sen kiljuvan ja vatsaa kurisuttavan nälän, vaan myös sen tunteen, että nyt voisi syödä. Toisinaan nautin pihvistä ja töissä syön lounaalla salaattia. Tiesittekö, että salaattikastike makes all the difference!!?! Elämä on ihanaa ja HELPPOA.

Kaikkineen elimistön reaktio oli looginen ja elämää säilyttävä, kun sitä näin jälkeenpäin tarkastelee. Ehkä minunkin prosessini on joltain osin vielä kesken, kuka tietää. Sen tiedän kuitenkin, että nyt olen:

• onnellinen, iloinen, NAURAVAINEN oma itseni
• energinen, nopeaälyinen, ei-ahdistuva, hyväntuulinen
• kivuton, loistavasti nukkuva, halukas, kuumaverinen
• vahva, vahvempi, nopea, nopeampi
• …ja kuukautiskiertoni on ensimmäistä kertaa elämässäni tasan 28 päivää.

I’ll take it.

Olen lupaillut aina välillä kertoa mitä nykyään syön, kun sitä kommenteissa kysellään. En ole kuitenkaan saanut aikaiseksi. Se johtuu a) siitä, etten noudata mitään tiettyä dogmaa vaan voin syödä monenlaista ja b) siitä, etten tiedä, kiinnostaako se kuitenkaan ketään. Maailma on niin paljon muutakin kuin se mitä syömme eikä terveyttä voi redusoida ruokavalioksi.

Siitä olen edelleen varma, että ruokavalion merkitystä ja mahdollisuuksia ei hyödynnetä lääketieteessä ja sairauden- ja terveydenhoidossa vielä lähellekään potentiaaliaan. Tutkimustuloksia tulee kuitenkin koko ajan lisää ja esimerkiksi vähähiilihydraattisen ruokavalion mahdollisista vaikutuksista vaikka syöpäkasvaimen kutistamiseen ovat kuulleet jo muutkin kuin vannoutuneet paleoitsijat tai konkarialakarpit.

Olen käynyt pitkän tien ruokavalioideni kanssa. Nuorena ryhdyin kala-kasvissyöjäksi enkä koskenut punaiseen (en juuri vaaleaankaan) lihaan yli kymmeneen vuoteen. Tänä aikana entrasin ruokavaliota tarkemmin ja tarkemmin virallisterveelliseen malliin, ja kurkustani meni alas pääosin kokojyväviljaa, vähärasvaisia maitotuotteita, kasviksia, hedelmiä, kevytlevitettä ja kasviöljyjä.

Syömisiini on nuoresta iästä vaikuttanut halu jaksaa liikuntaharrastuksissa. Iän myötä myös oma terveys alkoi kiinnostaa kasvavasti (no pun intended) ja vähän yli parikymppisenä aloin olla jo hyvin perehtynyt ruokavaliomaailmaan. Sivuhuomautuksena sanottakoon, että laihduttanut en ole koskaan. Lähimmäs olen joutunut nyt kilpirauhasongelmien kanssa taistellessani, kunnes lopetin taistelun. Ei elimistöä vastaan kannata tapella, kun on itse samassa joukkueessa.

No, Lihansyöjän tavattuani aloin syödä lihaa uudestaan, aluksi vähän ja vaikeasti, sitten enemmän. Suolankäyttöni lisääntyi. Koko ajan hivuttauduin lähemmäs ja lähemmäs alakarppia ruokavaliota ja viljat olivat jo minimissään, samoin maitotuotteet. Kunnes 2010 tammikuussa pistimme ruokavaliollemme nimilapun paleo ja jätimme viljat, palkokasvit, maitotuotteet, sokerin ja prosessoidut tuotteet kokonaan.

Nummella kasvaneen naudan liha, lohi, makrilli, kilotolkulla kaalia ja muita vihanneksia, marjoja, kookosmaitoa, vähän tummaa suklaata. All good. Helmikuussa 2010 luin Nora Gedgaudasin kirjan Primal body, primal mind, jossa Nora demonisoi pienimmänkin määrän hiilaria ja jonka seurauksena jätin pois hedelmien lisäksi marjat ja pääosin juureksetkin. Tietäähän sen, jos on  minua viisaampi, että nollahiilarinen ruokavalio, jossa on (vahingossa) myös liian vähän energiaa yhdistettynä korkean intensiteetin treeneihin, pätkäpaastoiluun ja ylipäänsä suureen määrään liikuntaa ja aktiivisuutta makes Meri a dull monkey.

Ongelmat kumuloituivat, kortisoli huiteli pilvissä (siis todella; normaali iltapäiväarvo olisi ollut jotakin alta 20, niin itselläni se oli 260), olin totaalinen raato plus muut kilpparin vajaatoiminnan oireet. Alamäki alkoi toukokuussa 2010. Siitä on nyt tultu kaksi ja puoli vuotta, jona aikana olen tehnyt vähittäisen ja kitkaisen siirtymän paleo-identifioituneesta vapaaksi ihmiseksi, joka voi syödä mitä vain, vaikka sitten pääosin syökin oikeaa ruokaa, pääasiassa kasviksia, ei liikaa. Terve olen ollut koko ajan.

Terveys on niin paljon enemmän kuin pelkkä ruoka. Tätä en kyllästy toistamaan. Ruokavaliota ei kannata ottaa osaksi identiteettiään, sillä silloin laittaa itsensä vapaaehtoisesti vankilaan, jota kyllä pitää avoimena, mutta jossain vaiheessa tajuaa, että avoimessakin vankilassa on rajat. Luovuus kasvaa vapaudessa ja innovaatioita syntyy, kun rajoja ylitetään. Niin myös syödessä. Jotta voisi todella tuntea, mitä oma itse, ruumis, mieli ja sen sorttiset, tuumivat erityyppisistä ruoista, nukkumaanmenoajoista, treeneistä, sosiaalisista kontakteista, ilmanlaadusta, kulttuuriharrastuksista, työnteosta, uutisista, kotitöistä ja säätiloista, täytyy olla vapaa ennakko-oletuksista, jotka antavat valmiin sapluunan sille, miten asiat pitäisi kokea. Sitten voi vain elää.

Se, että kauppajonossa kantaa ostoskoria, jossa on viittä eri väriä kasviksia, luomulihaa, käsinpoimittuja kotimaisia lakkoja ja kilo bataattia, ei tee kantajastaan parempaa ihmistä. Lapsiperheiden ostoskärryjen jakkimakupalat, einesnuggettit ja punajuurisalaatti eivät tee vanhemmista hirviöitä. Ylemmyydentuntoinen käsitys omasta paremmuudesta ja muiden valintojen kauhistelu ei auta ketään.

On niin, että moni voisi paremmin, jos söisi vähemmän sokeria ja natriumglutamaattia ja enemmän luomumunia ja tuoreita marjoja. On kuitenkin myös niin, että moni voisi paremmin, jos Suomessa olisi helpompaa tehdä lyhyempää, muokattua työviikkoa, jos kaikkia avustavia työtehtäviä ei olisi lopetettu eikä nykytyö vaatisi jokaiselta kykyä käsitellä tietotekniikkaa ja muuttuvia kokonaisuuksia, jos se päivän ainoa ihmiskontakti hymyilisi ja huomaisi, kun tarvitset apua, jos yksityisautoilijat harrastaisivat enemmän kimppakyytejä ja pakokaasujen määrä laskisi, jos naapuria ei arvosteltaisi vaan arvostettaisiin.

On niinkin, että tulevaisuudessa estetään ja hoidetaan menestyksekkäästi autoimmuunisairauksia tietynlaisella ruokavaliolla, ja että syöpäkasvaimia kuihdutetaan alakarpilla, ja että lasten allergiat vähenevät, kun tarjolla on tilamaitoa. Nyt jo nämä virtaukset heiluttelevat Suomea ja Pekka Puskaa ja edistävät pienen, mutta kasvavan joukon hyvää oloa ja pitkää ikää. Se on ihanaa.

Sekin on ihanaa, että voi syödä mitä haluaa, vaikka sitten valitsee yleensä juureksia, marjoja, lihaa ja kalaa, pähkinöitä ja hedelmiä. Niitä nimittäin syön. Syön myös jonkin verran riisiä, perunaa, gluteenittomia viljoja, kaurapuuroa, maitotuotteita ja olen syönyt muutaman hapankorpunkin. Pari kertaa olen ostanut irtokarkkia. Äsken söin aamupalaksi uunilohta, ja sen jälkeen ison annoksen jäätelöä ja itsetekemääni kesäkurpitsakakkua. Harvinaista, mutta täydellistä juuri tänään. Ei niin kovin kauan sitten en olisi pystynyt tähän. Nyt olen vapaa valitsemaan, vaikka sen jäätelön. Silti se tuskin juuri liikuttaa muita kuin minua, eikä minuakaan niin kovasti. Elämässä kun on muutakin. Mene ja hymyile!