MonkeyFood Ylimuulin apinanruokakeittiö ruokkii päätä ja häntää

28.11.2012

Super Sandwich!

Monkeyfoodissa monesti starbaillut CocoVi tuotteineen haastoi ruokablogaajat kogaamaan jotain überterveellistä murkinaa lähettämästään gudibägistä; bägi sisälsi kookosöljyä, kaakaonibsejä, gojimarjoja ja Kalaharin suolaa. Kilpailuruoan tuli sisältää kahta tai useampaa näistä neljästä superfuudista.

Kiitos nopealla varoitusajalla tulleesta virkamatkasta koko kisa meinasi jäädä osallistumatta, mutta kokosin itseni ja tempaisin kasaan erinomaisen evään! Huomisaamuna nousen Amerikan koneeseen tämän kanssa. Mikään vähempi kuin SUPER ei Jenkkeihin kelpaisikaan.

Idea lähti ihan siitä hahmotelmasta, että halusin ehdottomasti käyttää ainakin kookosöljyä ja suolaa, sillä ne ovat suosikkituotteeni. En myöskään halunnut preparoida mitään perussuperfuudia tyyliin raakasuklaa, siemenkakku tai smuuti. Suunnittelin siis täysin omaan makuuni sopivan tuotoksen, joka on helppo välipala ja säilyvä eväs.

Kaverikuva.

Muotonsa tuotos sai perinteisesti eväsleivästä, ja vielä nimenomaan siitä kerrosleivästä eli sandwichistä, joka ei ole mitenkään perisuomalainen, mutta tännekin hiipinyt muovipakkauksissaan. Tämä sandwich tarjoilee urheilevalle tai aktiivisesti hässäävälle syöjälleen superruoan lisäksi turvallista tärkkelystä, tärkeitä rasvoja ja umamin makuelämyksen.

Saanko esitellä, Super Sandwich!

Cashew-kookos-spreadi sekä aiemmin tehty peanut butter!

Pakko purasta.

Super Sandwich (gluteeniton, maidoton, vegaaninen)

Valmista ensin spreadi eli levite:

  • 3 dl cashew-pähkinöitä
  • 0,5 dl kookosöljyä
  • 1/3 tl Kalaharin suolaa

Voit halutessasi liottaa cashewt, itse laitoin ihan kuivana menemään. Kasaa pähkyt, sulatettu kookosöljy ja suola tehosekoittimeen (optimaalisesti Vitamixiin) ja suraa tahnaksi siten, että nostat aluksi säädön nopeasti ykkösestä kymppiin, pistät sitten turboa silmään ja painelet samalla tampilla tahnaa leikkuriin. Hyvä pähkinävoi muodostuu noin minuutissa.

Kaapi spreadi astiaan. Ota esiin Super Sandwichin osa Sandwich:

  • kaksi riisikakkua

Voitele kaakut levitteellä. Viimeistele antioksidantein:

  • goji-marjoja
  • omenaviipaleita

Ripota toiselle puolikkaalle reilusti gojia ja viipaloi toiselle tuoretta omenaa. Yhdistä puolikkaat ja HAUKKAA menemään! Maku on tuhti, täyteläinen, suolaisenmakea. Riisikakku on rapeaa, goji nautinnollisen sitkeää ja omena mehukasta. Tän jälkeen aivot käyvät satasella ja penkistä nousee kingkong. DING DONG! Kiitos CocoVi.

(Kun Superin kääräisee pakettiin, kulkee se Apinan kanssa turvatarkastuksen läpi taivaalle.)

 

3.9.2011

Try me! Dry me!

Filed under: Alakarppi,Gluteeniton,Lihaa,meat,Napot,paleo,Välipalaa — Meri @ 15.17

Olen ennenkin lausunut jonkin sanan kuivuristamme ja sillä syntyvistä herkuista, mutta hyvää kannattaa toistaa ja parhaita ideoita matkia. Nämä salt&vinegar-sipsit ovat lähes parasta mitä tiedän ja kuivaliha toimii yhtä hyvin eväänä, palkkarina kuin jälkkärinäkin. Yksinkertainen on maukasta ja suolalla pötkii pitkälle. Muitakin ratkaisuita voi tehdä.

Salt & vinegar – lehtikaalisipsit (aiemmin julkaistu englanninkielinen ohje Kale chips)

  • 1-2 lehtikaalta
  • suolaa
  • punaviinietikkaa
  • oliiviöljyä

Revi lehtikaalit paksuimmista ruodoistaan kulhoon. Lorauta (pirskota kuulostaa niin teennäiseltä) joukkoon reilusti punaviinietikkaa ja vähän vähemmän öljyä. Pöyhi sekaisin ja jätä vaikka huoneenlämpöön esim. yön yli. Nostele seuraavana päivänä kuivuriin ja anna kuivatella ehkä viitisen tuntia 30 asteessa. Minusta parempia kuin mitkään perunalastut, Lihansyöjä on eri mieltä. Hence the name.

Kuivalihaa (aiemmin julkaistu englanninkielinen ohje Monkey jerky)

  • pala naudan sisäpaistia
  • suolaa, pippuria

Veistele sisäpaisti ohuiksi siivuiksi syiden vastaisesti. Nosta kulhoon ja kaada päälle vettä kunnes peittyvät, lisää suolaa ja pippuria ja sekoittele. Anna marinoitua esim. yön yli jääkaapissa. Nostele talouspaperin kautta kuivuriin (ettet kastele kuivuria) ja anna kuivatella 50 asteessa ehkä yhdeksisen tuntia.

Maustamisessa saa käyttää myös mielikuvitusta, öljyä tai vaikka voita.

3.3.2010

Shameless advertising

Filed under: Alakarppi,Gluteeniton,Lihaa,Maidoton,meat,paleo,Välipalaa — Meri @ 19.34

For all my Finnish readers, I HAVE TO put a word out about this wonderful organic product: Kotivaran Luomumeetvursti. It’s not only organic and unbelievable delicious, it also does not contain glucose or any other sh*t so commonly messing with cut meat. I won’t even mention E621, the most evil monosodium glutamate (MSG) that’s put into so many products it makes me sick. Literally.

metukka

But this beauty saves the day! Brilliantly fatty and tasty it’s a perfect snack with some veggies or a part of a good meal. Doesn’t get much better.

10.10.2008

Apina vai pannukakku

Filed under: laktoositon,Maidoton,Uunista,Välipalaa — Meri @ 14.28

Olen tässä syksyn mittaan fundeerannut, että jaksanko vielä säveltää juttuja tänne Monkeyyn vai pitäisikö se päästää päiviltä. Elämässä on niin paljon asioita, että aika ei tunnu riittävän tänne saakka ja aina ei inspiraatiokaan. Sitten kuitenkin tulee päiviä, että ajatus kulkee ja siirtyy näppärästi näppikselle. Ruokaa laitan edelleen ahkerasti, mutta aterioita tuntuu kertyvän hyvää tahtia varastoon eikä kaikkia ehdi postata koskaan. Eipä sekään ole vakavaa, mutta toisinaan tuntuu niin etäiseltä.

Ruokablogaajien ja niiden kommentoijien mieletön yhteisö ja yhteisöllisyys pitää silti otteessaan enkä kykene ainakaan toistaiseksi hylkäämään armasta apinaa. Lisäksi käytän Monkeya todella paljon sen alkuperäisessä tarkoituksessa: omana keittokirjanani. Mitähän kulinaarisesta elämästä tulisikaan ilman sitä? Pelkkää potaskaa!

Että en tiedä tuleeko tästä blogista nyt apina vai pannukakku, mutta tässä taas yksi nopea ja arkinen viritys, maidoton ja munaton pannari, josta voi valmistaa vaikka puolikkaan. Ohje on lähes uskollinen Reformi Soyan versiolle.

pannari

Kakkua pannuun ja naamariin

  • 6 dl soijamaitoa (sokeritonta)
  • 1,5 dl soijajauhoa
  • 1 dl tattarijauhoa
  • 1 dl sämpyläjauhoa
  • 1 tl suolaa
  • sokeria n. puolikas desi tai riittävästi makeutusainetta
  • kardemummaa reilusti

Sekoita jauhot maitoon ja lisää sitten sokeri ja suola. Anna turvota vartin verran ja iske uuni 225 asteeseen. Jahka pannarin naama on turvonnut, paista puolisen tuntia. Pistele poskeen itsetehdyn vaapukkahillon kanssa.

Pannukakku on tavallista hiukan tiiviimpää, mutta minun suuhuni maukkaampaa. Maistuu hyvin kunnolla jäähtyneenä.

24.4.2008

Mitä pähkinöille tapahtuu seuraavassa jaksossa?

Filed under: Napot,Nuts!,Optimoidut,Välipalaa — Meri @ 18.09

nats

Kysymys on ehkä syvällisempi kuin vastaukseni, mutta nämä pähkylät paahtuivat Worcestershire-kastikkeen ja sitruunan kera. Käsittämättömän yksinkertaista ja uskomattoman hyvää. Ohjeen bongasin Graemen suorastaan seksikkäästä ruokablogista Blood Sugar, jossa pähkinöitä tarjoiltiin maaliskuussa. Siitä saakka idea on kuumottanut aivoissani odottaen täyttymystään. …vihdoinkin.

Paahdetut pähkinät

  • n. 200 g erilaisia pähkinöitä
  • Worcestershire-kastiketta
  • yhden sitruunan tai limen kuori
  • suolaa, pippuria

Kuumenna uuni 160 asteeseen. Raasta sitruksen kuori ja sekoita se pähkinöihin. Roiski päälle sopivasti W-kastiketta, niin, että kastiketta riittää jokaiselle suupalalle. Kaada leivinpaperitetulle pellille ja paahda uunissa 20 minuuttia. Poista pähkinät uunista ja anna jäähtyä. Kuumenna paistinpannu keskilämmölle, ja paahda pähkinöitä vielä sillä, kunnes väri on sopivan ruskea. (Sitä se tosin on jo uunin jäljiltä, en ole aivan varma, saavutetaanko pannupaistolla mitään lisäetua.) Mausta suolalla ja pippurilla, tarjoile Graemen tapaan paperitötteröstä. Hurmaannu.

30.3.2008

Lettupannun lättyjä apinatyyliin

Filed under: Banaani,Optimoidut,Terveys,Välipalaa — Meri @ 22.05

 Eihän siinä kauaa mennyt kun Lettupannusta bongatut raejuustolätyt kärisivät jo apinaköökinkin pannulla. Ja aijai, kuinka herkullisina! Pientä viilausta ei voinut välttää, varmasti hyviä miten päin tahansa. Lätysköiden kera ammennettiin Lontoosta tuotua agave-nektaria, taas uutta, “terveellisempää” makeutetta. Kyseessä siis luonnontuote, jolla on suhteellisen matala (ainakin rutkasti sokeria alempi) glykeeminen indeksi. Maku oli mainio ja tänään on koestettu jo ensimmäinen agavea soveltava leivontarespa, jossa agave-nektari ei muuten suinkaan ollut se oudoin ainesosa.

lätty

Raikkulätyt apinan makuun

  • 1 dl graham- tai hiivaleipäjauhoja
  • 0,5 tl leivinjauhetta
  • 0,5 tl suolaa
  • 250 g raejuustoa
  • 2 munaa
  • n. puolikas pieni banaani
  • pieni loraus piimää
  • samanmoinen öljyä
  • 0,5 tl vaniljaesanssia
  • rasvaa paistamiseen

Sekoita kuivat aineet. Muusaa banaani haarukalla soseeksi ja lisää kaikki aineet kuiva-aineseokseen. Maistele ja lisää hieman banaania, jos makeus ei ole riittävä. Muista silti, että lättyjen päälle kelpaa valella siirappia, hilloa, marjoja, kermaa tai sokeria, jos kieltä karvastelee. Kuumenna paistinpannu lämpimäksi, omalla hellallani säätöaste 3 tuotti täydellisen tuloksen. Iske nokare rasvaa pannulle ja nosta sille sitten reiluja ruokalusikallisia paistumaan. Itse paistoin suurehkolla pannulla aina kolme lättyä yhdellä kertaa. Käännä, kun lätyt kuplivat ja paista vielä hetki. Raejuusto sulaa ihanasti ja tulos on maukas ja ruokaisa, monkey loves! Luonto kiittää Lettupannua.

PS. Vielä olis tunti aikaa äänestää ruokahaasteessa! Meili laulamaan. 🙂

9.12.2007

Snap, cracker, pop!

Filed under: Gluteeniton,Napot,paleo,Välipalaa — Meri @ 23.20

Nämä kräkkerit syntyvät sormia napsauttamalla ja ovat todellakin pop. Parasta on, että näitä piissejä voi popsia lähes jokainen; paleot, karpit, keliaakikot, laktoosi-intolerantit ja vegetaristit kaik yhes koos. Imagine all the people, living life in piiis… U-uuu-u-u-uuu.

kräkker

Piiskräkkers

  • 4,7 dl mantelijauhetta
  • 1 tl soodaa
  • n. 1 tl valkosipulimurskaa
  • 3 tl kuivattuja (italialaisia) yrttejä kuten 2 tl timjamia + 1 tl basilikaa
  • 2,35 dl parmesanraastetta
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 4 rkl vettä
  • ripaus suolaa
  • ripaus kurkumaa väriksi

Käännä uunin nupit kaakkoon tai ei aivan, 175 astetta riittää. Paahda valkosipulimurska pannulla, raasta parmesaani ja sekoita kaikki ainekset yhteen. Maista ja säädä mausteet, jos tarvis. Seoksesta pitäisi muodostua hieman murumainen, kasassa kuitenkin pysyvä massa. Jos seos jää liian irtonaiseksi, lisää tilkka vettä. Levitä massa leivinpaperoidulle pellille kostutetuin käsin mahdollisimman ohueksi levyksi. Paista uunin keskiosassa viitisentoista minuuttia, kunnes keksi on kullankeltaista ja kuivaa. [Edit 11.12. Jos haluat, voit jäähtymisen jälkeen paloitella levyn ja paistaa paloja vielä muutaman minuutin ekstrarapeuden aikaansaamiseksi. Ens kerralla aim sou gona!]

Anna jäähtyä ritilällä rauhassa, jotta keksi asettuu. Leikkaa sitten taikinäpyörällä, pitsaleikkurilla (ehkä amerikkalaisempi ilmiö?) tai veitsellä sopiviksi paloiksi. Vaihtoehtoisesti voit katkoa levyn epämääräisiin lohkareisiin. Erinomaista suolapalaa, rapeaa ja maukasta. Päällisiäkin voi sommitella makunsa mukaan.

Ohje on losangelesilaisen Karinan blogista Gluten-Free Goddess.

6.12.2007

Kultajyviä ja Ainoa Oikea hedelmäsalaatti

Filed under: Eksotiikkaa,Herkut,Kevyt,Optimoidut,Välipalaa — Meri @ 16.29

Mistä on pienet ruokablogit tehty? Kokeiluista, tärähtäneistä kokeista, pohjaan palaneista kuvista, hyvästä mausta ja hirvipaisteista, banaanista, mausteista, haasteista ja helmistä, kannustuksesta ja kommenteista. Nojuu, lässytys loppuu heti alkuunsa, mutta tämän postauksen kultajyvät on tosiaan kerätty kahden kommentoijan, Arjan ja Matleenan ohjeista. Aika jyviä ovatkin!

kaprispippuri

Arja kertoi ihastuneensa paahdettuihin mustapippureihin ja nostaneensa pippurinkulutuksen kertaheitolla kattoon. Myyntipuhe oli niin erinomainen luvaten pähkinäistä makua ja peräti umamia, että eilen illalla kasasin itseni ja pannut ja pistin tuulemaan. Tuloksena oli kuten luvattu, enemmän kuin osansa summa. Pähkinäisyys pehmensi pippurin tulisuutta ja sopi seuraksi paistetulle munalle kuin valettu. Arja ohjeisti ryöppäämään mustapippurit kolmesti, itse laiskana vain huuhtelin huolella lävikössä. Ehkä ryöppääminen olisi silti viisasta.

Paahdetut mustapippurit a la Arja

  • kokonaisia mustapippureita

Ryöppää mustapippurit kolmessa vedessä ja kuivaa vaikka talouspaperin päällä. Lämmitä paistinpannu ja paahda pippureita kuivalla pannulla, kunnes poksahtelevat kuin popparit konsanaan. Varo polttamasta, itse onnistuin telomaan muutaman pepan ihan mustaksi. Höystä paahdetuilla pippureilla ruoka kuin ruoka.

Toinen paahtoinen mauste on peräisin Matleenalta, ohjeen alkuperäinen nimi on Crispy capers. Itse olen syönyt ilmeisesti juuri näitä paahdettuja kapriksia syksyn Tanskan reissulla, kun sain alkupalaksi ilmiömäisen hyvää valkoista kalaa, kukkakaalipuretta ja höysteenä mahtavan makuisia, rapsahtavia kapriksia. Ja niistähän tuli kotioloissa aivan yhtä mielettömiä! Kokeilkaa, vaikkette kapriksesta piittaisi. Nämä ovat eliittiä.

Matleenan kaprispaahto

  • oliiviöljyä
  • pieniä kapriksia

Huuhtele kaprikset lävikössä kylmällä vedellä ja anna kuivaa. Kuumenna hyvä loraus öljyä pannussa ja paista kaprikset siinä ruskeiksi ja rapeiksi. Nosta talouspaperille jäähtymään ja tarjoile esimerkiksi juuri kalan kera, tai miksei vaikka salaatissa. Tautisen hyviä! …jos ilmaisu sallitaan.

Jälkkäriksi pilkoin itselleni pitkästä aikaa maailmassani Ainoaa Oikeaa hedelmäsalaattia. Tätä on tehty omassa perheessäni aina juuri näin. Ja aina se maistuu yhtä ihanalta, ilman mitään sen eksoottisempia hedelmiä, marjoja tai mausteita. Pirskahteleva, raikas ja sopivasti makea. Parhautta.

hedelmäsallad

Hedelmäsalaatti

  • omenaa
  • appelsiinia
  • banaania
  • keltaista jaffaa (laitti käy)
  • hilloa

Kuori aplari ja banaani, pilko. Poista omenasta kota ja pilko sekin. Sekoita ainekset ja lisää mitä tahansa hedelmistä, jos se on aliedustettuna kombossa. Kaada päälle reilusti kylmää jaffaa ja lusikoi sekaan jonkin verran hilloa. Sekoita ja tarkista makeus ja happo. Lisää tarvittaessa limua tai hilloa. Kaikki punaiset hillot puolukka pois lukien käyvät tähän täydellisesti. Ole hyvä ja syö – tervetuloa (meidän) kotiin.

13.11.2007

Paleopannari eli muhkeat lätyt

Filed under: Gluteeniton,Maidoton,Nuts!,paleo,Välipalaa — Meri @ 22.45

Sen jälkeen kun Pastanjauhajat kokkasivat Marthan comfort foodia, olen tuumaillut, että mitä voisi olla suomalainen lohturuoka. Suklaa lienee ylikansallinen lohduttaja, ehkä pitsa ja pastakin, mutta mitkä nimenomaan kotimaisen kulttuurin ruoat hellivät loukattua, väsynyttä tai surullista mieltä parhaiten? Makaronilaatikko? Makkara? Lihis? Mitä sata ihmistä sanoo?

paleopannarit

Koska omaa mukavuusruokaani olivat lapsena peekän muusin lisäksi äidin letut (päälle pelkkää hienoa sokeria) ja teini-iän tuiverruksessa ystävän äidin plätyt (terveisiä Jennin äidille!), piti tilaisuuteen tarttua. Nimittäin tuunata pannuherkkuja ilman gluteenia, maitoa ja sokeria. Taas mentiin paleoliittisen ihmisen viitoittamaa polkua ja havaittiin se hyväksi. Eritoten Lihansyöjä oli ihan liekeissä mökki-illan jälkkäristä.

Pikaiset paleopannarit (n. 10 pikkulettua)

  • 2 munaa
  • 1,2 dl makeuttamatonta omenasosetta (esim. Piltti)
  • 1,2 dl pähkinävoita (ei maapähkinä, esim. cashew-)
  • (kanelia)
  • (vaniljauutetta)
  • kookosöljyä

Sekoita keskenään munat, omenasose, pähkinävoi ja haluamasi mausteet tasaiseksi taikinaksi. Lämmitä paistin- tai (pikku-)lettupannu ja paista kookosöljyssä pieniä paksuja lettuja (pancakes) molemmin puolin. Tarjoile vaikka itsetehdyn vadelmahillon, pilkotun banaanin, omenan ja kanelin, vaahterasiirapin tai lämpimien mustikoiden kera. Aaaaaah… Comfort.

Ja jos teilläkään ei ole cashew-voita ihan siinä hollilla, sitä on helppo itse valmistella. Lykkäsin ehkä pari kourallista casheweita blenderiin ja ajoin jauhoksi. Sitten lisäilin kookosöljyä aina lorauksen kerrallaan, kunnes seos muistutti sopivasti pähkinävoita. Ei mitään ongelmaa, vaikka määräkin oli sinne päin. Itse unohdin myös mausteet autuaasti kun toimin muistinvaraisesti, eipä haitannut. Veikkaan, että näitä toivotaan pian uudestaan 😉

31.10.2007

Boysenmarjaminttu

boysen

Tänään Apinakeittiössä käytellään sitten pois loput siitä eilen avatusta silkkitofusta (pehmeä tofu), ettei se jää kaappiin homehtumaan. Kyseessä pikainen arkiunelma, joka käy välipalaksi tai jälkiruoaksi vaativampaankin makuun. Ravintoarvot ovat kohdallaan ja sokerihumalan sijasta tulee oikein hyvä olo. Ihan perfection siis, ainakin itse kokin (ja opinnäytetyöpartnerin) mielestä.

Boysenmarjaa ja minttua mukissa

  • 175g silkkitofua
  • 250g pakaste-boysenmarjoja
  • tuoretta minttua
  • 6 saksanpähkinää
  • (hiven sokeria tai makeutusainetta)

Ota marjat jääkaappiin sulamaan muutama tunti ennen herkun h-hetkeä. Kun se sitten koittaa, siirrä muutama marja sivuun koristelua varten ja lykkää loput blenderiin. Lisää tofu ja pyöräytä kuohkeaksi massaksi. Silppua minttu ja sekoita joukkoon. Murskaa vielä pähkinät ja lisää ilman, että enää ajat koneella. Maista ja makeuta halutessasi hieman hunajalla, siirapilla, sokerilla tai nestemäisellä makeutusaineella (käytin muutaman tipan). Annostele mukiin taikka lasiin ja korista marjoin ja mintuinlehvin. Kaunis, raikas ja upea.

Ps. Pian postausta pukkaa Vapun parhaista marinoiduista herkkusienistä sekä jättikatkoista pistoun kera.

Older Posts »

Powered by WordPress