Miten voi tulla yllätyksenä lähes kymmenen ruoanlaiton vuoden jälkeen, että hyvän keittokirjan lueskelu saa aikaan kokkuuinspiraation samaan tapaan kuin hyvän romaanin lukeminen inspiroi viimeinkin kirjoittamaan sen oman kirjan? Sääli, että romaanin kirjoittaminen ei ole yhtä helppoa kuin kokkuu. Tai nopeaa. (Sunnuntaina olen tosin rekrytoinut itselleni kriitikon Inklingiksi, ehkä se on alku!)
Vietin viime viikonloppuna perinteistä tyttöjen mökkiviikonloppua Kiikalassa Vapun, Johannan, Maijan ja Islan kanssa. Oli PARASTA, mitäpä muutakaan. Siis todella. Ja mikä merkillisintä, muut olivat vain onnellisia, kun minä sain pääasiallisesti puuhata köökin puolella sapuskaa. Mikä nautinto! Kun on riittävästi aikaa ja sopivan vapaat kädet, kokkuu on luovuuden ehtymätöntä virtaa. Liian tarkka resepti (ja turha hienostelu) saavat omalla kohdallani aikaan vain stressiä ja flown kuoleman.
No mutta, tästä tyttömäisestä ilosta ja läheisyydestä syntyi ihan peruskauraa. Ei mitään kulinaarisia ihmeitä, mutta maistuvia ja hyvää tekeviä atrioita. Yhdellekin aterialle katettiin seuraavanlaisia sapuskoita:
Potatissallaadiin tuli
- keitettyjä uusia perunoita, tonnikalaa öljyssä, tuoretta kevätsipulia, hitunen suolaa ja pepaa
Bataattissoppaan tuli
- bataattia, palsternakka, sipulia, Koskenlaskijaa, suolaa ja pepaa. Soseutus (putaattis-)muussinuijalla!
Tämä helppo lisäke pitää sisällään
- munakoisoa ja paprikaa pannun kautta voissa käytettyinä, suolaa
Perustavanlaatuiseen salaattiin tuli perustavanlaatuisesti tuoreita perusvihanneksia sekä perusmausteita, perusöljyä ja perusetikkaa.
Jälkiruoaksi oli lakkarahkaa, mmm, mmm, mmmmmmm! Varokaa lakkakuumetta eli liikaa lakkoja. Minulle se ei taida tulla helposti MOT. (Lakkakuumeesta tulee muuten mieleen haavalakka, joka nykyään tunnetaan nimellä spray-laastari. Voi rapautuvaa suomea!)
Ps. Ai mikä se keittokirja oli? Nooooo, se oli Basta! Vähän otti päästä, että Saku Tuominen on ollut tekemässä niin hyvää kirjaa, mutta hyvä että kirja on kuitenkin tehty. Siis ällistyttävän hyvä kirja. Luin kaiken.
Pps. Ja se inspiraatio? Se on jo puhunut kauttani ja preparoitsenut kotona ihan toisenlaisia ruokia kuin moneen kuukauteen! Tai siis ihan samanlaisia, mutta silti uusia. Same, same, but different. Kyllä te tiedätte.