Huh ja vau. Harvoin sitä treenien jälkeen jaksaa pykätä näin gurmeeta ja jano voi olla kyllä tajuton palleroiden suolaisuuden seurauksena, mutta kylläpä maistui. Itse asiassa jännittävän paljon samankaltaiselta, kuin muistaakseni itsetehdyt lihapullat maistuvat. Tai sitten siitä on vaan liian kauan.
Bongasin lauantaina Alkosta mukaan Etiketti-lehden. En ole aiemmin edes tajunnut, että sellaisessa julkaisussa voisi olla reseptejä. Alkossa olen myös harvinainen vieras eli koko lehti on mennyt aika lailla sivu suun. Lieneekö perinteinenkin tuote, ruokaohjeineen? Huomioni kiinnitti, kuinkas muuten, kanteen päässyt resepti graavilohipullista. Ohje näytti kovinkin näppärältä ja nopealta fancystä nimestä huolimatta, joten uskalsin kokeilla. Ja tuloksena olikin viisi suolaista, säpäkkää ja vahvanmakuista pullaa, ihan siinä Huvipuistosalaatin ja oheisvihreän välittömässä seurassa. Tein vajaan neljänneksen lehden ohjeesta, jossa oli myös käytetty tuoreena yrttinä timjamia eikä oreganoa, mutta nyt näin.
Graavilohipullat (5 kpl, yhdelle hengelle)
- 150 g graavilohta
- 1/4 dl hienonnettua purjoa
- vajaa 1 tl hienonnettuja kapriksia
- vajaa 1 rkl hienonnettua tuoretta oreganoa
- rouhittua mustapippuria
- voita paistamiseen
Hienonna muiden ainesten lisäksi kala (veitsellä meni ihan keposasti riittävän pieneksi) ja tee osatekijöistä taikina. Pyörittele siitä noin viisi keskikokoista palleroa ja paista ne voissa pannulla. Sisus saapi jäädä punaiseksi. Nautiskele jonkin neutraalimman kanssa, ehkä itse suosisin tosiaan lehdessä kaupattua (sipuli-)perunamuusia näiden omien valintojeni sijaan. Tasapainoittaisi mukavasti. Tuo Huvipuistosalaatti on muuten sitten myös erityisen hyvää.
Alkossa kannattaa käydä jo yksistään sen takia, että Etiketti on loistava lehti. Hyvää juttua, kivoja reseptejä ja vielä ilmainen. Monta on tullut noukittua ja monta tulen noukkimaan.
Kiva idea muuten nuo graavipyörykät. Pitänee kokeilla joskus. Mutta jotenkin ne huutaa seurakseen jotain kermaviiliin tai partaäijään tehtyä kylmää kastiketta. Tai mitenkähän niiden kanssa toimisi porkkananektarikastike. Toimii yleensä kalan kuin kalan kanssa ja on maailman yksinkertaisin tehdä. Koitahan.
Porkkananektari
porkkanamehua (Biotta)
kermaa
kalafondia
suolaa
pippuria
Mittaa kattilaan yhtä paljon porkkanamehua ja kermaa. Keitä kokoon reilu puoli tuntia. Lisää hiukan kalafondia ja mausta suolalla ja pippurilla. Suurusta maizenalla, jos tarvii.
Huvipuistosalaatin bongasin myös ritareissa. Meri-Tuulilla on symppiksiä ideoita. Heips nyt.
Comment by polkkapossu — 2.4.2007 @ 18.50
Pöhkö muuli, miten en tullut ajatelleeksi kastiketta! Jääkaapissa olisi luurannut juuri sopiva purkki Bulgariaa.
Porkkananektari. Nimi on mieletön ja olen jo pitkään miettinyt, millä verukkeella voisin shoppailla Biottaa, kun en mehujen juoja ole. Tällä siis. Raportoin jahka. Kiitos.
Comment by Administrator — 3.4.2007 @ 11.50