Tästäpä ei tule mitään gurmeepostausta, mutta eipä niihin olla kai MonkeyFoodissa muutenkaan totuttu. Pikaruoat eivät ole myöskään erityistä silmänruokaa, mutta hyvin ne silti maistuvat, ja ennen kaikkea, ovat superpikaisia valmistaa.
Mm. seuraavanlaisia settejä nautitaan muulin keittiössä kun aikaa on minimisti tai kokata ei jaksa. Osa näistä kulkee myös mukana kun on evästarve (ja tarvehan on kun syö kolmen tunnin välein).
- yhden munan munakokkeli ja purkki tonnikalaa mexicana paistinpannulla lämmiteltynä, seurana simppeli vihannessetti ja mahdollisesti viimeistely ketsupin voimin
- broileri-/kalkkunaleikettä, tomaatti tai pari, manteleita
- proteiinipatukat tai niiden puolikkaat (Myoplexin Carb Senset ja ProFX:n Lo Carbit maistuvat parhaalle)
- purkki rahkaa ja marjoja/purkkihedelmiä/mehutiivistettä (tähän malliin)
- pikapitsaa
- mehukeittoa, raejuustoa, leseitä ja pellavansiemeniä
- kaikenlaisia salaatteja siitä, mitä kaapista löytyy, yleensä mukana on vihannesten lisäksi kalaa/kanaa/juustoa, pähkinöitä tai siemeniä ja balsamicoa
- suklaasoijajuomaa
Tänään kokosin töihin evääksi eiliset ylijäämät seesamtofut, ja pilkoin joukkoon puolikkaan avokaadon, tomaattia, kurkkua ja salaattia. Kotiuduttuani jatkoin hivenen samalla linjalla, mutta katkaravuin. Kas näin:
Katkarapu-avokado-salaatti
- 100-200 g pakastekatkarapuja
- oliiviöljyä
- soijaa
- 1/2 limen mehu
- tuoretta chiliä
- pippuria
- 1/2 avokado
- kurkkua, tomaattia, salaattia
- auringonkukansiemeniä
Ropsauta katkaravut purkkiin ja roiskaise päälle oliiviöljyä, soijaa ja pilko chiliä joukkoon hilpeään. Rouhi vielä pippurit päälle ja puristele lime. Pistä kansi purkkiin ja ravistele niin, että ainekset sekoittuvat. Siirrä jääkaappiin muulin extrapikamarinadipurkki ja jätä se sinne, kunnes olet pilkkonut lautaselle muut vihannekset. Avokadon pilkottuasi purista sen päälle limen toisen puolikkaan mehu, jotta estät tummumisen.
Ota katkapurkki jääkaapista ja lurauta enimmät liemet pois, älä kuitenkaan kaikkea. Siirrä komeus liemineen lämpimälle paistinpannulle ja paistele, kunnes katkat ovat kutistuneet ja liemi on huvennut koko lailla. Älä kuitenkaan anna katkojen paistatella määrättömän kauan, etteivät muutu kumimaisiksi. Nostele ravut muun salaatin joukkoon, sadeta auringonkukansiemenillä ja popsi menemään! Itse lisäsin tuoretta oreganoa, kun sitä nyt siis tosiaan ikkunalaudalta löytyy. Kaupan tuotetta siis, ettette taimitarhurina erehdy pitämään.