MonkeyFood Ylimuulin apinanruokakeittiö ruokkii päätä ja häntää

1.4.2007

Italialainen munakas Roccoa mukaillen

Filed under: Arkiruoka,Optimoidut — Meri @ 20.19

Sanomattoman maukasta

Satuin näkemään männä viikon jakson MTV3:n ohjelmasta Maku vie Italiaan, joka ei ole kiehtonut itseäni ihan kamalasti, mutta tämän munakkaan idea oli niin jännä, että sitä oli pakko kokeilla. Hieman soveltaen, luonnollisesti. Alkuperäisessä ohjeessa juustona oli mozzarellapalloja, jotka olisivatkin tässä varmasti käsittämättömän herkullisia, mutta oma jääkaapin antimista kyhätty kokoelmani parmesan-, Polar 5% – ja fetapaloja on todella hyvää myös.

 Rikotut munat

Kupletin juoni menee siis niin, että pannulla kiehautetaan ensin tomaattikastike, johon sitten rikotaan suoraan munia kypsymään. Joukkoon lisätään munien jo tovin kypsyttyä juusto ja mahdolliset tuoreet yrtit, itse sovelsin miniluumutomaatteja. Roccon reseptit löytyvät Maikkarin sivuilta nimillä Italialainen brunssi: paistettuja munia con scamorza sekä tomaattikastike Viiden minuutin salsa. Sivuille ei valitettavasti voi suoraan linkittää…

Kypsyvät munat
 

Tein ruoan itselleni iltapalaksi, vaan olisihan tästä kahdelle liiennyt.

Paistetut munat con Muuli

  • pieni sipuli
  • valkosipulinkynsi
  • tuoretta chiliä
  • sokeria, suolaa, oliiviöljyä, pippuria
  • 400 g tomaattimurskaa (valkosipuli-)
  • 3 munaa
  • n. 50 g juustoa (mozzarella, parmesan, feta, emmental tms.)
  • 4 kirsikka- tai pisaratomaattia puolitettuna 

Laita paistinpannu tulelle ja lorauta pannulle tilkka öljyä. Pilko sipuli, valkosipuli ja chili(t) pieneksi ja paistele niitä pannulla hyvä tovi. Lisää pannulle tomaattimurska ja keittele miedolla lämmöllä kymmenisen minuuttia, mausta suolalla ja sokerilla. Riko hiljalleen porisevaan tomaattikastikkeeseen kolme munaa ja anna porinan jatkua, kunnes munat alkavat osoittaa kypsymisen merkkejä. Sommittele joukkoon noin sokeripalan kokoisiksi pilkotut juusto(t) sekä minitomaattien puolikkaat. Anna keitoksen kuumennella edelleen, kunnes munat näyttävät kovinkin kypsiltä. Voit laittaa hellan pois päältä ja piilottaa komeuden joksikin aikaa kannen alle. Lopuksi rouhi hieman pippuria aterialle asusteeksi ja sitten odotettu hetki; siirrä paistosta lautasellesi ja ole valmis antaumaan mielettömän makuhurmion valtaan! Meikäläiseen tää siis puri ku viime kesän seitsemän paarmaa. Kehoitan vakavasti kokeilemaan.

Kas, munakas! Ja pysyy melkein kasassa
 

19 Comments »

  1. Musta tuntuu että olen jostain taivaskanavilta joskus tuon ohjelman bongannut, mutta hermo meni niin tyystin herran välispiikkeihin ettei reseptitkään iskeneet. :P Mutta tämä ainakin näyttää t-o-s-i maukkaalta. Nam!

    Comment by deinin — 1.4.2007 @ 18.27

  2. Juu itsekin olen sitä mieltä, että ruokaohjelmien päähäärääjien tulisi olla jotenkin sympaattisia, ainakin vedotakseen minuun, eikä Rocco ole sitä. Myöskään Köyhät ritarit -sakki ei oikein ole mieleeni, vaikka nyt olen sitä toisinaan katsellutkin. Kokkien pitäisi olla sellaisia mukavia ihmisiä :-D Ei nyt täysin hampaattomia, mutta jollain lailla hyväntuulisia tai -tahtoisia. Nigellaa, Jamietä ja esim. Sukulaa katsellessani hymyilen aina “ystävieni” touhuille ;-) Jopa Tanskan aikana katsottu Martha Stewart oli kiva.

    Comment by Administrator — 1.4.2007 @ 19.00

  3. Nyyh, kun näyttää hyvältä! Itse en ole katsellut kyseistä ohjelmaa ekaa jaksoa enempää, mutta hyvä, että joku meistä on ollut sentään ruudun äärellä tuon munakkaan aikana.

    Jamie on tv-kokeista kyllä ihan yliveto. Miten kokkailun voi saadakaan näyttämään niin vaivattomalta, vauhdikkaalta ja hyväntuuliselta? Nigellaan ihastuin myös, vaikka hänen tyylinsä vaatikin vähän totuttelua. Vanhempi brittiherra Rick Stein on myös ihanan sympaattinen, samoin Ainsley Harriott, sikäläisen Ready Steady Cook -ohjelman juontaja.

    Comment by rosmariini — 2.4.2007 @ 7.20

  4. Jonkin ajanjakson alkuna täytyy pitää sitä, että poikaystäväni (emme asu yhdessä) oli tämän postauksen luettuaan suunnitellut hankkivansa tarpeet italialaiseen munakkaaseen täksi illaksi :-D Vahvasti kannustin.

    Jamie on kyllä huippu, mutta mulle tuottaa hieman ongelmia se ripeä leikkaustahti ja käsivaralta kuvaaminen. Nigellassa on ihanan rauhallinen tahti. Rick Steinista en tiedä mitään (missäs häneen törmää?), mutta Ready Steady Cookia olen joskus katsonut palasen jossain, ja kyllä, iskee.

    Onko kukaan katsonut uutta Food Clubia, onko niistä miehistä mihinkään tässä vertailussa?

    Comment by Administrator — 2.4.2007 @ 12.39

  5. Sain Rick Steinin dvd:n vuosi sitten Englannista lahjaksi, ja hurahdin ihan kokonaan hänen hyväntuuliseen meininkiinsä. Kova luomu- ja lähiruuan puolestapuhuja niin kuin monet muutkin brittikokit. Olisi hienoa, jos kotona näkyisi BBC:n ruokakanava – vaikka siinä tapauksessa meikäläisellä voisi tuhrautua turhan paljon aikaa telkkarin ääressä.

    Comment by rosmariini — 2.4.2007 @ 15.39

  6. Kuulostaa hyvältä tuo Rick. BBC Food on mullakin unelmissa, vaikka kuten sanoit, saattaisi hukkaantua aikaa hippasen liikaa telkun kanssa. Nyt ei juuri hukkaannu. Mutta olishan se ihanaa… HuAkaus. Vielä ei ole edes digiboksia ja telkkarikin on 14″ mini ilman kaukoa.

    Comment by Administrator — 2.4.2007 @ 18.22

  7. Olen nähnyt yhden jakson Food Clubia. Pojat loivat kyseissä jaksossa pääsiäismenun. Hyvältä näytti ja hyvältä kuulosti, ei kuitenkaan ehkä tulisi kotona kokeiltua. Mahdollisesti myös siitä syystä, että tuon menun nauttimisesta seuraisi luultavasti välitön kardiovaskulaarinen kuolema. “Ensin laitetaan pannulle öljyä, sitten lisätään “ihan pikkaisen” voita (lue: n.50g) ja sitten vähän kermaa ja…” Voita ja suolaa käytettiin todella runsaalla kädellä, mutta niin se kai noissa ravintoloissa on tapana. Ihan viihdyttävä ohjelma, mutta kyllä Jamie on silti mun suosikki.

    Comment by hansus — 3.4.2007 @ 7.30

  8. Niin lieneekö toi Food Club enempi high maintenance kuin esim. Ritarit? Että ei ehkä vinkkejä ihan arkikokkailuun? Mutta hauskaa jos jutut oli hyviä ja tyypit kivoja, täytyy ehottomasti vilkasta. Se siinä BBC Foodissakin kiehtoo, että mähän kattosin ihan viihteenä kun joku kokkaa ja pakisee. Tietty sitä parempi, jos voi soveltaa omassa köökissä, niin vaatimaton kuin se onkin.

    Tänään kävin Suomalaisessa kuolaamassa taas keittokirjoja… Tosin nettiaikakautena toimii aika hyvin se, että hakee kirjakaupasta ideoita ja sitten googlaa tarkempaa ohjetta jos tarvis. Tuli jo myyjä kyselemään tarvinko apua, ehkä luin hivenen liian intensiivisesti ;-)

    Comment by Administrator — 3.4.2007 @ 12.09

  9. Vinkkejä saa Food Clubista varmasti ihan arkikokkailuunkin. Kirjaimellisesti en lähtisi reseptejä juuri tuon suuren rasva- ja suolamäärän takia noudattamaan. Yhden jakson perusteella on kyllä vaikea sanoa, mihin suuntaan ohjelma lähtee kehittymään. Poikia ehkä jännitti jonkun verran, läpänheitto oli meinaa aika vähäistä. Tosin minä nyt olen katsonut kokkiohjelmia jopa japaniksi ymmärtämättä sanaakaan, eli ei sinänsä haitannut ollenkaan. :)
    Mä rakastan keittokirjoja! Alennusmyynneistä on tullut hankittua muutamia kappaleita, normaalihintaisina ovat vähän turhan kalliita opiskelijalle. Ja vaikka netti onkin äärimmäisen hyvä apuri kotikokille, on kirja aina kirja. Mennäänkö joskus yhdessä kuolaamaan Suomalaiseen?! :)

    Comment by hansus — 3.4.2007 @ 12.46

  10. Ehottomasti mennään! Vois melkein järjestää jonki keittokirjankuolausturneen :-D Sen jälkeen olis kyllä pakko mennä syömään, niin koville se ottaa. Tai ehkä sitä ennen. Eiku se olis kyllä jo liian järkevää.

    Comment by Administrator — 3.4.2007 @ 13.39

  11. Aivan liian järkevää. Eli siis syömään vasta turneen jälkeen. :) Parasta ois tietty mennä kuolauksen jälkeen ruokakauppaan ja loihtia unelmamenu valitsemistamme resepteistä. Samalla voisit opettaa mut syömään tofua.
    t. ennakkoluuloinen :)

    Comment by hansus — 3.4.2007 @ 14.46

  12. Hehehehe… ;-) Arvelinkin että se osuu myös bloginlukijoihin. Kuten poikaystäväänikin, joka tosin on ollut kovassa koulussa kun lähimmät ystäväni ovat kaikki kasvissyöjiä. Ei se silti vielä ole luovuttanut tofua pilkkaamasta!

    Kuulostaa selkeesti pläniltä. Täytyy vaan keksiä jostain ajankohta. Luuletko että menusta vois nautiskella myös muu seura vai pitäskö pitää herkut itellä?

    Comment by Administrator — 3.4.2007 @ 15.26

  13. Olen useasti kyllä syönyt tofua, mutta yksikään kokki ei ole vielä onnistunut hurmaamaan minua. Olisi kiva oppia syömään niinkin terveellistä ruoka-ainetta.
    Seurahan on aina tervetullutta! Voitais opettaa Kreetta syömään homejuustoja. :) Ei kyllä taida ihan yhdessä illassa onnistua. Tämä vaatii selkeästi toimintapalaveria. Joku ilta vois käydä nauttimassa kupposen kuumaa ja suunnitella herkuttelusessiota. :)

    Comment by hansus — 3.4.2007 @ 16.52

  14. No sehän sopii. Samaa uhria olin itekkii kaavaillut ;-) Yritetään sumplaa tossa pääsiäisen jälkeen miitinki.

    Comment by Administrator — 3.4.2007 @ 18.22

  15. Suunnitelma kuulostaa suunnitelmalta.
    Eilen illalla kotiin mennessäni haaveilin munakkaasta ala muuli. Mutta herra H oli ehtinyt nähdä postauksesi ja käyttänyt kaiken tomaattimurskan! Oli kuulemma oikein maittavaa. Jouduin itse tyytymään omituiseen sävellykseen reseptistä. Pirun hyvää se silti oli. Miten sä saitkin noista kuvista niin herkullisen näköisiä?! Nälkähän tässä tulee. :)

    Comment by hansus — 4.4.2007 @ 8.28

  16. kamalan näkönen ruoka mutta kamalan hyvä varmaankin…

    david rocco kieltämättä on ällötys mutta hyviä ruokia se tekee ja todella helppoja.. noista ohjelmista jamieta en juuri jaksa enää intoilla kun se tekee samat leivät ja salaatit (levittää jotain lautaselle ja öljyä litra päälle) joka jaksossa ja muutenkin todella samoja ruokia.. toisaalta lähes sama sarja on tehty jo 4(?) erinimellä ja taas tuli uusi sarja “jamie at home”

    ruokaohjelmista good eats ja sen juontaja alton brown on parhaita, kunhan tottuu typetään huumoriin. anthony bourdain on kanssa mahtava.

    Comment by aleksi — 11.4.2007 @ 16.14

  17. Missäs näitä ohjelmia ja Altonia sekä Anthonya saapi ihailla? :-P

    Comment by Administrator — 11.4.2007 @ 16.20

  18. […] Koska erilaisia pikkujäänteitä viime päivien aterioista lojui kaapissa odottamassa käyttöä, nojasin taas Roccon olkapäähän ja upotin juustonkäntyn, kalkkunanakin, purkkimaissin jämät ja munakoisotapakset tomaattisoosiin luomumunien seuraksi. Ruokalaji on aiemmin kokattu Monkeyssa nimellä italialainen munakas Roccoa mukaillen. Munakoisot valmistin päivällä samaan tapaan kuin Sohvin zucchinit, paitsi peston korvasivat kookosöljy ja paprikajauhe. Todella hyviä, varsinkin ne palat, jotka jäivät ilman tomaattia, olivat rapeita ja herkkuja. (Kuvassa näkyvä varjo on luultavasti minun nälkäni.) […]

    Pingback by MonkeyFood » Iltapalaa Italiasta — 23.4.2007 @ 21.09

  19. […] petä koskaan. Ikuisesti kesä -kirjan Corsican Omelette on selvää sukua aiemmin kokkailemalleni Italialaiselle munakkaalle, jonka idea oli tv-kokki Roccolta. Jos et ole vielä maistanut, kokkaa kumpi tahansa tai vaikka […]

    Pingback by MonkeyFood » Korsikalainen omeletti — 28.10.2007 @ 10.37

RSS feed for comments on this post. TrackBack URL

Leave a comment

Powered by WordPress