MonkeyFood Ylimuulin apinanruokakeittiö ruokkii päätä ja häntää

25.5.2007

Toukokuun ruokahaaste: äänestä Reiluin resepti

Filed under: haasteet,Lätinää,Pelasta maailma — Meri @ 23.36

Edit 29.5.2007: Koska olen postauskaranteenissa äänestystuloksen julkistukseen saakka, luikerran ääneni ilmoille listaamalla jokaisen haasteruoan perään siinä käytetyt Reilut tuotteet. Banaania on peräti kuudessa ja ruokosokeriakin viidessä ruoassa, viini (ruokajuomana), satsuma, viinirypäle, pähkinä, kaneli ja kaakaojauhe sen sijaan esiintyvät kukin vain kerran. Ja Kampin keskuksen uudessa Ben & Jerry’s -jäätelökioskissa jaettiin tänään ilmaista jädeä, myös sitä Reilua vaniljaa! Sääli etten jaksanut jonottaa 😀 (olisin kyllä maistanut Chunky Monkeya)

Toukokuun ruokahaasteen Reilu meininki inspiroi yhteensä neljäätoista blogikokkia pistämään parastaan Reilun kaupan tuotteista. Suomen vanhin Reilu tuote eli apinakeittiölle lajinomainen banaani oli hyvin edustettuna, mutta myös muut hedelmät, sokerit ja mm. hunaja pääsevät haasteen innoittamina muhimaan, paistumaan ja jäätymään.

reilukauppa2
Kuvan © Reilun kaupan edistämisyhdistys ry

Valitse oma suosikkisi ja äänestä. Äänestysaikaa on keskiviikon 30.5.2007 loppuun saakka ja voittaja julkistetaan seuraavana päivänä eli torstaina 31.5.2007. Voittajalle on luvassa muhkea palkinto, mutta myös muut osallistujat saattavat saada reseptinsä julki.

Ehdokkaat esittäytyvät linkkien takana:

  1. Pastanjauhantaa: Banaanimuhennos (banaani ja viini)
  2. Pakkopulla: Juustoinen broileri-pastasoppa (hunaja)
  3. Liemessä: Paremman omantunnon smoothie (banaani)
  4. Puoli kiloa voita: Mangoa ja broileria tulisenkirpeässä pastakastikkeessa (mango)
  5. Keittokomerossa: Reilut appelsiinileipäset (appelsiini ja appelsiinimehu (avokado))
  6. Sorsanpaistaja: Melko reilu hedelmäsalaatti (appelsiini, banaani, satsuma, ananas, mango, viinirypäle ja hunaja/ruokosokeri)
  7. Soppakellari: Amerikkalaiset suklaaleivät (ruokosokeri, pähkinä ja suklaa)
  8. Avoin kohta: Hunajakanelijäätelö (kaneli ja hunaja)
  9. Päivänpiristys: Reilusti lämmin hedelmäsalaatti (ananas, banaani, appelsiini ja suklaa)
  10. Limepippuri: Pehmeän kanelinen banaanipuuro (banaani)
  11. Välipala: Panna cotta ananas-appelsiinihillokkeella (ruokosokeri, ananas ja appelsiini)
  12. Polkkapossu: Omenahurmuri (ruokokidesokeri)
  13. Rakkaudesta ruokaan: Banaani-sweet chili broileri (banaani)
  14. Cloudberry Quark: Tryffelitäytteiset chiliperunaleivokset (kaakaojauhe, suklaa ja ruokosokeri)

>> ÄÄNESTÄ Toukokuun ruokahaasteelle voittaja!

Jos olet jo äänestänyt, mutta haluat osasi kisajännityksestä

>> KATSO tämänhetkinen äänestystilanne

13 Comments »

  1. Ihan kauhiaa kun on eräänlaisessa etiketin vaatimassa postauskaranteenissa, hirveästi olis raportoitavaa 😀

    Comment by Ylimuuli Mukkelis — 29.5.2007 @ 13.19

  2. Tsih. No sittenpähän on paljon postattavaa.

    Comment by polkkapossu — 29.5.2007 @ 13.31

  3. Tänään just mietin, että olet varmasti ihan täpinöissä, kun et voi postata 😀

    Comment by Sohvi — 29.5.2007 @ 13.46

  4. No sitä on! Niin kovasti vaan haluaisin jakaa kaiken Teidän kanssanne 🙂 Ja jätkä se vaan taas niittää hirmusuosiota Hurmurillaan, aikamoista.

    Sohvi, hyvinpä tunnet tai samaistut 😀 Ihan hinkuna täällä kärvistelen. Sainpa muuten sun kepakkokuvista idean tyrkätä nuo saamani soijanakit vartaisiin, niihinhän ne uppoaa varmaan kivasti. 🙂

    Comment by Ylimuuli Mukkelis — 29.5.2007 @ 14.47

  5. Minä meinasin jo eilen laittaa uteluviestin Huolestuneiden Tätien Kerhon nimissä ja kysyä, että kuinka sinä pystyt olemaan näin kauan postaamatta mitään! On varmaan ihan hirmu vaikeaa! Mutta kohta muuli pääsee taas kirmaamaan villinä, ei mee enää pitkään 🙂

    Comment by Välispiikki — 29.5.2007 @ 17.10

  6. Hyvältä näyttää nää kaikki kilpailureseptit, nami!
    Muutenkin oli jännä idea tuo Reilu Kauppa, koska harvemmalle ne tuotteet on tuttuja, kuten ei ole minullekaan.
    Joo, pikapullaohje oli tosi kätevä, vaikka enempi mielsin ne kuitenkin muffinseiksi.
    Mutta nyt taas patojen ääreen, teen perinteistä lasagnea ekaa kertaa elämässäni!
    Miut saa lisätä sitten linkkilistaansa, miekin laitan siut ellet jo ole siellä 😀

    Comment by cebic — 29.5.2007 @ 17.14

  7. Välispiikki, tää täti on ihan refloissa!! Kiitos huolenpidosta. Aion käydä sun apajilla vähän vakoilemassa kun on tulossa meidän luokan neitokaisia kylään ylihuomenna… Jotaki ihanaa palaa 😛 Ainakin on ilmeisesti jälkiruoaksi Nigellan kirsikka-suklaa-trifle (kaveri tuo) ja sitten toinen kaveri tuo puolen kilon purkin hirvenlihaa, josta pitäs jotain tällasen puolivegen kokata 😀 Ideoita? Ja oheen tietty jotain tosi laihduttavaa salaattia 😉

    Cebic, no pentele! Kerta on pokkaa noin suoraan pyytää niin ihmeessä linkitän. 😀 Olen melko vakituinen vieraasi jo kuitenkin. Ja hauskaa, että Reilut tuli tutummiksi, aika makeeta, että tietoisuus leviää 🙂

    Comment by Ylimuuli Mukkelis — 29.5.2007 @ 20.32

  8. Purkkihirvestä ei ole kokemusta minulla. Olisiko se sellaista göntsää, josta voisi veistää siivuja esim. täytettyihin patonkeihin? Lisäksi piparjuurituorejuustoa (tai piparjuuritahdaksella maustettua naturellia), hillosipulihakkelusta (=pieneksi silpuksi pilkottuja hillosipuleita siis) ynnä rapsakoita salaatinlehtiä? Vois toimia? Nigellan kirsikka-suklaahässäkkä on varmaan ihan älyttömän ihanaa…

    Comment by Välispiikki — 29.5.2007 @ 20.47

  9. Purkkihirvee väänsin joku aika sitten. Eipä paljon eroo likilegendaarisesta nödestä. Siitä on ehkä parhaat muistot, kun opettelin kokkaamaan ja heitin sitä pannun kautta pizzatäytteeksi ananaksen kanssa. Nykyään heittäisin ehkä vielä muutaman oksasen rucolaa päälle. Vaan taitaapa olla vähän turhan raflaavaa teitin neitosille. Pahus, tosta nödestä oliskin kiva alkaa kehitellä jotain hauskaa…

    Comment by polkkapossu — 29.5.2007 @ 22.13

  10. Hirvi on göntsää, mutta luulen, että pitää ainakin pannun kautta käyttää, etenkin jos on yhtään nödentyyppistä niinkuin tosiaan lienee. Siksi se purkki alun pitäen on tuloillaankin, ettei tämän ystäväni mies muslimina syö sikaa ja tuote sisältää sianihraa 😀 Piparjuurta vois kyllä nauttia ainakin jossain yhteydessä, ehkä sellaisessa jota mäkin voisin pistellä menemään reilummin kuin maistiaiset 😛

    Eikä meidän emännille 😉 mikään liene liian raflaavaa, pitsa kuulostaa hyvältä mutta saapi kehitellä lisääkin ajatuksia jos etänä inspiroi. Raportoin sitten onnellisena tänne haasteen jälkeen _huokaus_ Ja jos jotain jää siitä syömättä niin aina voi kutsua seuraavana päivänä paikalle apuvoimia!

    Nödestä muuten ainoat hyvät muistot liittyen partioajan sapuskoihin. Kerran leirissä sitä sai purkillisen per vartio, yleensä haikilla eli vaelluksella, ja sitten se paisteltiin ja keitettiin joukkoon makaruunit. Siis se oli HYVÄÄ.

    Comment by Ylimuuli Mukkelis — 29.5.2007 @ 23.16

  11. Pakkopulla: Juustoinen broileri-pastasoppa (hunaja)

    Comment by Etis — 30.5.2007 @ 6.56

  12. Voi toista, kun ei pääse kirjoittamaan. Toisaalta mikäs etiketti sen kieltää!

    Comment by polkkapossu — 30.5.2007 @ 8.17

  13. Etis, äänet annetaan osoitteessa: http://www.polldaddy.com/poll.asp?p=43759
    Käy ihmeessä vaikuttamassa!

    Polkkis, rebel yell! 😉 Mutta kun olen tähän saakka jo selvinnyt niin ehkä sitä vielä sitten huomiseen, hirveellä tsemillä! Jos se vaikka toisi Reilulle kaupalle lisää asiakkaita. 🙂

    Comment by Ylimuuli Mukkelis — 30.5.2007 @ 18.15

RSS feed for comments on this post. TrackBack URL

Leave a comment

Powered by WordPress