MonkeyFood Ylimuulin apinanruokakeittiö ruokkii päätä ja häntää

14.6.2008

Reporting live

Filed under: Lätinää — Meri @ 16.50

Täällä itsekseni naureskelen oveluuttani, kun näin pääsen raportoimaan ruokablogipiknikistä lähes livenä! …se nimittäin jatkunee edelleen, tosin ilman minua, kun piti tulla asuntoa rassaamaan. Tapasimme siis Kaisaniemen katveessa Unelias kokki Annan, Kurpitsamoska-Marin, Prinsessakeittiön Veeran, Sillä Sipulin Hyppysellisen ja Pastapään, Äijäruokaa-Arin ja Sorsanpaistaja-Celen kanssa hyvien evästen kera tänään kahdelta. Pöperöt oli pirun hyvät, niistä seuranneekin ihan ohjeistusta, mutta aion nyt röyhkeästi käyttää hyväkseni ainutkertaista tilaisuutta spoilata muiden ruoat etukäteen! Muahahahahaa! Ei vaan, herättelen vain ruokahaluanne.

Unelias oli valmistanut muffinssivuokiin mahtavia mini-mustikkakukkoja, joiden vaniljakastikkeen virkaa suoritti matkalla sopivasti sulanut vaniljajäätelö. Mutta eivät kukotkaan mitään normiriekuja olleet. Anna oli ostanut kaupasta vahingossa sihtiruisjauhojen sijaan riihiruisjauhoja, jotka tuottivat piiraisiin mielettömän eksoottisen savun maun. Parhaat jutut syntyvät juuri näin, vahingossa! Ehkä sinäkin? 😉

Kurpitsamoskan uunista tuli ulos vaikka ja mitä. Suolaisen makeat hernemuffinssit olivat rapean maukkaita ja mainioita, seitan-pastasalaatti vakuutti ainakin minut ihan totaalisesti (mikä stamina tehdä itse seitania!).  Prinsessakeittiön köökistä kaivettiin raikasta ja suussasulavaa mansikka-feta-vuonankaalisalaattia, joka edusti hienostunutta keittäjätärtään erinomaisesti. Prinsessa-Veera myös rohkaisi minua kaasu-uunin kokeiluun ennen kuin päätän vaihdosta sähköiseen, tiedossa siis jännittävä nuketusrapo.

Sillä sipulista tarjoiltiin broileripiiraita, jotka oli varusteltu sydämin, hurmaavia pieniä suolapaloja. Pisteet myös oman kahvitermarin tuomisesta ja kunnioitettavasti suunnitelmallisuudesta arkikokkauksen suhteen (kahden viikon ruokalistat etukäteen, hail!) Celen Taikinapojasta bongaama rahkakakku oli selkeä hittituote, itse olisin närppinyt sen riittävän ajan puitteissa varmasti kokonaan suihini. Vähän kuin rahkapullan rahka, mutta ilman sitä liiallista pohjaa. Rusinoilla, tietenkin.

Äijäruokana palveli tänään makea päärynäpiiras, jossa kanelia ei ilokseni kerrankaan oltu säästelty! Pohjasta unohtuneet munatkaan eivät haitanneet menoa lain. Äijä tarjoili myös mahtavaa port-viiniä, joka sai meikäläisenkin tunnelmat ihan groovelle tolalle. Oma panokseni kekkereihin oli itselleni tyypillisesti hyvin arkinen; mitäpä muuta kuin Monkeyfoodin klassikko, raejuusto-suolapähkinäsalaatti 😀

Koska nyt on strutsikoiran aika päästä pissille, päätän raporttini tähän. Mutta taas oli hilpeää ja herkullista, ei näihin miitinkeihin koskaan pety! Kokeile vaikka.

5 Comments »

  1. Varo tai vielä osallistun, joskus!

    Seitania tein wanhaan wilja-aikaan aika usein itse. Rakas vanha
    kiinanopettajani valmisti siitä, bambunversoista ja kuivatuista
    siitakeista melko sokerista herkkua, joka nykyisin ei enää käy
    minulle, ainakaan ilman vahvaa modifiointia.

    Jos löydän reseptin, voisin skrivata tänne.

    Comment by Mirka — 14.6.2008 @ 19.50

  2. hail! 🙂 ei vainen, suunnitelmallisuus vain helpottaa tällaista lapsiperheen arkea.

    oli oikein mukavaa tavata kaikkia livenä ja päästä maistelemaan herkkuja – nam! toivottavasti nähdään toistekin,!

    salaattisi ei ollut meille ollenkaan arkinen. kyllä on kiva maistella toisten tekemiä herkkuja.

    Comment by hyppysellinen — 14.6.2008 @ 20.01

  3. Mirka, pidän varani! ;-D Ei kai siitä voi seurata kuin joitakin mahtavia ja eksoottisia yrttiherkkuja 😛 Kuulostaa jännittävältä, että seitanista on valmistettu sokerinen herkku. Minun mahalleni seitan ei ole onneksi pahimmasta päästä, sillä tykkään siitä kovin. Mutta en tiedä, saanko itseäni ikinä sitä prosessia kokeilemaan keittiössä… Onneksi Kurpitsamoska-Mari asuu lähellä. Mutta pistä ohje! Kokeilen sitä kunhan olen käynyt kahvikupin kanssa Marin ovella seitania lainaamassa 😉

    Hyppy, ehdottomasti ja se on myös ihailtavaa ja inspiroivaa! Sehän se on parasta, että meitä on niin moneksi. Ja todella mukava oli tavata, erihauskaa että tulitte paikalle ja aiotte tulla vastakin.

    Comment by ylimuuli — 15.6.2008 @ 18.22

  4. Voi kun kadehdituttaa, etten päässyt mukaan! Etenkin kun tuuli sitten kuitenkin niin kovaa, että päätettiin loppujen lopuksi unohtaa purjehdus tältä viikonlopulta.
    Sitä suuremmalla syyllä odottelen jo meitin seuraavia tärskyjä 🙂 (onhan se teillä kalenterissa, onhan?)
    Niin, ja onnea uuteen kotiin ja uudelle hellalle!

    Comment by Emma — 16.6.2008 @ 9.33

  5. […] teki kuin viekkaat varkaat ja väärät valtiaat ja otti varaslähdön kotiin kirjoittamaan yleisraporttia, niin voin kätevästi tälläkin kerralla skipata sen […]

    Pingback by Kun ruokabloggaajat kokoontuvat.. — Sorsanpaistaja — 25.1.2011 @ 21.58

RSS feed for comments on this post. TrackBack URL

Leave a comment

Powered by WordPress