Taitaa olla jo reilu vuosi siitä, kun viimeksi osallistuin kuukauden ruokahaasteeseen. Melkein yhtä kauan on edellisestä päivityksestä ja edelleen lungin laiskana täällä blogauksen suhteen. Olisi niin paljon sanottavaa, mutta koska en saa itsestäni irti purkaa sitä paperille, kerron nyt vaikka, mitä olen mm. lukenut. En jaksa edes linkittää niitä. Patalaiska.
- Brian Wansink: Mindless Eating (Why we eat more than we think)
- Michael Pollan: Oikean ruoan puolesta
- Barry Sears: Omega RX Zone
- Mats-Eric Nilsson: Petos lautasella
- Anu Hopia: Kemiaa keittiössä
- Pablo Tusset: Parasta mitä voisarvelle voi tapahtua
Ensimmäinen tarjoilee vetävästi kirjoitettuna psykologista näkökulmaa siihen, miksi, mitä ja kuinka paljon syömme. Toinen on nutritionismin vastaisku, oikean ruoan (ja maalaisjärjen) puolustuspuhe. Kolmas vakuuttaa siitä, että vaikkei lisäravinteista muuten välittäisikään, omegakolmosia kannattaa syödä. Ihan todella. Ja ihan todella paljon. Neljäs ohjaa kauppakäyttäytymistä edelleen pois lisäaineista ja valmisruoista luomun ja alkuperäisen pariin. Viides ekperimentoi keittiössä ja kuudes on romaani.
Jokaisesta saisi postauksen tai pari, ehkä vielä saakin. Sitä odotellessa, suosittelen kirjastoa tai kirjakauppaa.
[Kuvituksena aikaa sitten tehty raaka daimkakku.]
Ja vielä siitä ruokahaasteesta; syyskuun ruokahaasteen aiheena on lapsuuden ruoka. En taida nousta saamattomuuden suosta sitäkään vähää kokkaamaan, mutta nostalgian suurena ystävänä käytän pari ajatusta muistellakseni omaa kotiruokapöytääni. Ihan lapsena minulle kelpasi vain muussi. PEEKKÄÄ MUUSSIA. Muistan kyllä, että siihen laitettiin ihana voinokare (margariini-, perheeni oli valistusajan uhri) päälle sulamaan ja tuomaan suolaa.
Ravintolaikäisenä tilasin aina lehtipihvin ranskalaisilla ja pitsa on maistunut vain tonnikalalla ja ananaksella. Kotona ei syöty makaroonia, koska se oli äidin mielestä niin arkista, eikä puuroa, koska äiti on pakotettu pienenä syömään sitä jonka tuloksena on puuroallerginen. Leipä oli hapankorppua punaleima-emmentalilla (Oliko teidän perheenne edam- vai emmental-perhe?) tai jyväistä, tummaa ja hieman makeaa “ruotsalaista” leipää, jota kaipaan edelleen.
Herkkujen herkkuja olivat ja ovat edelleen äidin tekemä suklaakastike (Taloussuklaata, kahvia) jäätelön kanssa ja toisena äidin mansikkasurvos sulatettuna ja lämmitettynä, sekin vaniljajäätelön seurassa. Taloussuklaata syötiin myös rivi kerrallaan, muuta suklaata ei oikeastaan juuri nähty. Well, reissuista taidettiin tuoda Tobleronea.
Mitä vielä? Ainakin muistan äidin lämpimät tonnikalaleivät, purkkilihapullat (taisivat olla harvinaisuuksia), kalapuikot, isän paistamat pihvit (ehkä kerran vuodessa), mummilla syödyt After Eightit ja joulun rosollin, josta en pitänyt. Bulgarianjogurttia, mysliä, munakokkelia ruohosipulilla, kauramuroja. Meillä on aina uskottu yksinkertaisen olevan parasta.
Mutta mikä sitten on lapsuuteni paras kotiruoka?
Lopettelin juurikin lukemasta tuota ‘Oikean ruoan puolesta’ ja eilen ostin tuon ‘Petos lautasella’, siitä oli keväällä painos loppu. Nykyään saa oikein nähdä vaivaa kaupoissa, että saa haluamansa aidot eväät, hyllykilometrikaupalla on kyllä tarjolla lisäainesotkua ja kevyt-sitä-ja-tätä. Nettitilauksia, erikoiskauppoja, onneksi asun isohkossa kaupungissa, josta saa kuitenkin lähes kaikkea. Maitotiskit marketeissa on yhtä tuskaa, hylattomat tuotteet on kyllä naamioitu ja piilotettu, että saadaan kansa ostamaan kalliimpia – ja tervevatsaisille hyödyttömiä – hyla-tuotteita. Kas, varmuuden vuoksi, laktoosi-intoleranssihan koskettaa viidesosaa, neljä viidestä ei kyllä siitä kärsi….
Comment by Krisu — 22.9.2009 @ 8.08
Noista olen lukenut Pollanin kirjan. Joka paikassa joka maassa kun menee markettiin,on suurin osa siellä myytävästä ruuasta lisäaineilla pilattu. Täällä vastapainoksi on noussut paljon luomumarketteja,joka kai tarkoittaa,että on tarpeeksi ihmisiä,jotka eivät lisäaineilla pilattuja tuotteita halua syödä.
Comment by Yaelian — 22.9.2009 @ 9.04
Mites toi Pablo? Naurattiko? =)
Comment by Emma — 22.9.2009 @ 9.08
Pelkkää muussia? Meillä lapset, nyt ja melkoisiksi herkkusuiksi aikuistuneet, olisivat yhteen aikaan pelkkää makaronia (perhosmakaronista spaghettiin, tagliatellestä gnoccheihin, muodolla ei väliä) ja siihen voinokare. Tutti e posto! Kaikki hyvin, eikä muuta tarvittu. Ruokanostalgia on mukavaa…
Comment by Reija — 22.9.2009 @ 11.32
Snif tätä vielä lukeekin joku! KIITOS kommenteista. :’)
Krisu, juu mäkin metsästin omaa Petostani pitkään ja Pollanin varasin kirjastosta. Ja ennen söin vain hylatuotteita ja laktoosittomia, mutta nykyään, luultavasti kiitos entisestään entratun ruokavalion (pavut ja kaalit pois mm.) vatsa kestää ainakin hapanmaitotuotteita hyvin ja tavallista maitoakin esim. kahvissa. Luomuna ostan kaiken mahdollisen, vaikka maitotuotteita en tosin ihan hirveästi syökään. Juustoa kyllä joka päivä ja useimpina hiukan Ahon jogurttia, joka on homogenisoimaton (homogenoimaton? sivullaan käyttivät tuota ensimmäistä versiota) ja näköjään sivujen perusteella vähälaktoosinenkin. Taitavat kaikki hapanmaitotuotteet melkein ollakin, vaikkei aina mainita erikseen.
Ja aiemmin olen joltisenkin ollut jopa kevyttuotteiden ystävä (en tosin lainkaan minkä tahansa ja vain “oikeasti” kevyiden eli ei niiden sokeroitujen), mutta nyt olen kääntänyt takkiani suurelta osin… Tosin polarvitosesta vaan tykkään niin kovasti! Enkä rasvaisia juustoja ikinä jättänytkään. Mutta ehkä joku 17% olis sopiva kompromissi arkeen tai sit vaan rasvasta. Mitä vaan voi syödä, kohtuudella, ärsyttävä ja ikiwanha totuus 😉
Yaelian, nyt on selkeesti luomun toinen tuleminen, se, jossa se luultavasti vakiinnuttaa asemansa ja jää pysyväksi vaihtoehdoksi. EIkä olekaan enää niin vaihtoehtoista vaan joskus ehkä ennemmin sääntö kuin poikkeus kuten Tanskassa… Luojan kiitos! Toivoa on.
Emma, no toden sanoakseni se on vielä kesken mutta erihupaa luettavaa! 😀
Reija, simpöl pleshöös, yksinkertainen on niin pirun hyvää, mitä sitä pilaamaan 😉 Ja kyllähän monessa suunnassa maapalloa eletään melko yksipuolisella ruokavaliolla, joskaan ei läheskään aina omasta tahdosta. Ja yksipuolinen on einesvaliokin, vaikka näennäistä vaihtelua. Että ei se paha liene makaruunikaan 🙂 Nostalgia on ihanaa <3
Comment by ylimuuli — 22.9.2009 @ 15.36
Edam-perheen kasvatti ilmoittautuu! On muuten jännä juttu tuo juusto. Mulla kesti hirveän kauan, ennenkun totuin voimakkaampien juustojen makuun ja suunnilleen vihasin kaikkia muita juustoja paitsi edamia tosi pitkään. Onneksi olen sittemmin valistunut 🙂
Comment by Virpi — 22.9.2009 @ 18.04
Todellakin Edam-perheestä. En suostunut syömään eetamia, jos samalla höylällä oli aikaisemmin höylätty emmentaalia. Tässä oli myös mukana ehkä muitakin vahvoja asenteita, mutta korostetusti se näkyi emmentaalin kauhussa. Nykyään menee lähes juusto kuin juusto, paitsi ei valkohome.
Comment by Neelalee — 22.9.2009 @ 18.32
Virpi, älä muuta viserrä! Nyt en IKINÄ luopuis juustosta ja naperona sitä meni vaan emmental ja sekin hädin tuskin. Nyt ei enää MELKEIN ole aluetta joka ei uppoais, sinihomeet on hieman hankalia mutta slooooowly getting there, eyes on the ball O_O
Neelalee, hahhahaa! Mä en edelleenkään pidä yhtään edamista 😀 Meneekö sininen, jossei valakonen mee? OUTO tyyppi. 🙂 Mikä on sun suosikkijude?
Comment by ylimuuli — 22.9.2009 @ 18.35
Mie tunnetusti olen ollut äärimmäinen vaikeussyöjä kakarana, ruisleipää, voita ja perunaa. Edamia muutama siivu ja porkkanaraastetta. Siinäpä ne. Jauhelihasta tehtyjä ruokia söin, jos vaan ei sipulia ollut näkyvissä. Mutta katso, näin vaan minustakin tuli (liian) iso tyttö.
Nykyään vedän melkein mitä vaan. Ja pysyn isona.
Comment by -stjtr- — 22.9.2009 @ 19.56
Sinihomejuusto on hyvää, etenkin pipareiden päällä. Valkoista kun maistoin ekan kerran, niin se jäi kitalakeen jumiin ja ähhhh miten äklö maku siitä jäi pitkäksi aikaa! Suosikkeja tällä hetkellä leivänpäällisjuustoista on Skånemejerierin juustot, muuten ykkönen on mustapekka, jota en uskalla ostaa, kun syön kuitenkin kaiken eikä se ehkä ole hyväksi (paitsi mielenterveydellisesti).
Comment by Neelalee — 22.9.2009 @ 20.11
Syksyyn kuuluu ehdottomasti kirjat, leivonta ja lohturuoka. Ehkä se voisi tarkoittaa lapsuuden ruokia, mutta en minäkään keksinyt, mikä se lapsuuden paras ruoka voisi olla. Siskonmakkarakeitto, äidin makaronilaatikko ja isän tekemä joululammas kermakastikkeella ehkä. Jälkiruoista varmaan jonkun ranskalaisen mestarin reseptillä tehty suklaamousse, josta tehtiin aikuisten versio (konjakilla) ja lasten versio (ilman). Ja mekin oltiin Edam-perhe tai minä olin edamlapsi. Juustokeitto oli kaikkein kamalinta, mitä hoitopaikassa kerran pakotettiin syömään. Lapsuuden inhokkeja miettiessä voi vaan olla kiitollinen, että maku on kehittynyt ja nykyään tykkää vaikka sinihomejuustosta ja oliiveista. Silloin en olisi varmaan mitään luomua arvostanut, toisin kuin nyt. Sinänsä jännä toi sun Tanska-kommentti. Tiedän, että siellä se on usein helpommin saatavilla, mutta en niin kovin vahvasti kokenut syöväni siellä luomua. Ehkä mä en vielä siihen aikaan ollut niin intona siihen.
Kirjoista noi kaikki kiinnostaa, varsinkin Petos lautasella ja Oikean ruoan puolesta, mutta kirjojen ostokiintiö on ollut täynnä viime viikkoina. Kirjastokiintiökin arveluttaa, kun viimeksi jouduin maksamaan niin hurjasti sakkoja. On myös ihanaa saada hyvä kirja omaksi, pelottaa jo valmiiksi, millaisten kantamusten kera tullaan tämän vuoden kirjamessuilta.
Saisikohan sitä Pabloa lainata sitten, kun olet lukenut sen? On kuulemma loppuunmyyty tuote. Lupaan palauttaa sen kohtuuajassa (tai sakoksi voidaan sopia vaikka suklaata). Tosin tuskin uskallat lainata, kun just paljastin kirjastotaustani, mutta rohkea rokan syö ja ei kysyvä tieltä eksy. 😀
Comment by Rauna — 23.9.2009 @ 0.29
Satujatar, mua lohduttaa, että sinäkin, kaikkiruokainen kulinaristi, olet ollut lapsena suppeampi. <3 Ja sähän olet upea nainen, et piiruakaan liian iso! Kaunis ja huomiotaherättävä, hyvässä.
Neelalee, ja ens kuussa mä saan ajatella jo joulua ja pipareita! HURAAA! Mikä SkÃ¥nemejerietin juusto on ykkönen? Oon joitakin niitä syönyt, mutta nyt en oo saanut ostetuksi kun en oikein muista tai osaa päättää. Tosin suurimman osan juustoista (eli kaiken paitsi polarvitosen, ehehee) haen melkein Lehmästä. Mikä on luksusta. 🙂 Valkohomeisiin kyllä kyllästyn paljon pikemmin kuin muihin juustoihin, että on siinä se. Jotenkin se rasvainen mietous, en tiedä. ENsimmäistä kertaa Ranskanmatkan jälkeen söin valkohometta nyt sunnuntaina, nyt se jo meni.
Rauna, niinno, lähinnä muistan olleeni vaikuttunut siitä määrästä luomua, mikä oli tarjolla. KAIKKEA (ainakin lähes) sai luomuna ja osin ei epäluomuna lainkaan. Ja sitä myös syötiin. Silloin en ollut minäkään vielä NIIN luomuna kuin nyt, mutta melko.
Kirjaston kanssa mulla on ollut sama ongelma, mutta kiitos nykyteknologian ja sähköpostieräpäivämuistusten myöhästyneet kirjat ovat mennyttä aikaa! Huimaa, olen kyennyt korjaamaan tapojani. Tilailen kirjastoon paljon kirjoja, näppärää. Ja vaikka hyvä kirja on ihana omistaa, niin hyviä kirjoja on niin paljon ettei hyllyyn mahdu. Ja toisaalta vältän materiaa, ainakin osittain. 🙂
Pablo on Kulinaarimuru-Välispiikin kirja joka on minulla lainassa, että joudut sinne lainasille jos meinaat 😀 Ja vielä inasen kesken. Mulla on se jatko-osakin lainassa. Kulinaarimurun kirjahylly on KADEHDITTAVA. 😛
Comment by ylimuuli — 23.9.2009 @ 5.31
Ok, täytyy sitten laittaa varaus Murulan kirjastotädille 🙂
Täysin OT: Suuren tehosekoittajakeskustelun jälkeen päädyin muuten eilen ostamaan ihan perusnordican. Kun se sementtimylly, jota himoitsen, kustantaa öbaut tonnin kaikkine kilkkeineen… kersa oli eilen jo nukkumassa, kun kotiuduin, joten tänään illalla ekat smuutiet kehiin! Hipetihei! 🙂 Vinkkejä? Erityisesti hyväksihavaittuja vihersellaisia? (hih, postaatpa edes tänne kommenttilootaan 😉
Comment by Emma — 23.9.2009 @ 7.59
Paljon siis entisiä lapsinirsoja liikkeellä:). Meillä oli siitä erikoinen perhe, että kaikki kolme kakaraa söimme kaikkea, aivan KAIKKEA. Puuroa jopa rakastettiin. Äiti aina muistelee, kuinka pääsi helpolla ruoan kanssa. Reilun vuoden ikäinen kummityttö ei syö muuta kuin juuri tuota muussi+voi-yhdistelmää, ja pian 7-v kummipoikakin välttelee useimpia ruokia. Tosin hän on innostunut kasvissyönnistä, ihan omasta tahdostaan siis. Jo onnellinen kun pääsee vege-kummitädin luo kylään, kun ” ei tarvi syödä lihaa”. Lapset…
Comment by Kirsikka — 23.9.2009 @ 20.44
Moikka! Nyt vasta huomasin, että olit käynyt kommentoimassa stevia postaustani, sorry oon vähän huono katsomaan vanhojen postausten kommentteja :/
Kysyisin lisäksi paleoleivästä josta sulla on ohje, että teetkö sen itse leipävuokaan vai miten? Olen tehnyt sitä pari kertaa eikä siitä tule kuin n.30cm piirakkavuoan kokoinen, eikä se siis kohoa yhtään (luonnollisestikaan :D), ja vaahdottamisen jälkeen kun sekoitan aineet keskenään yhteen, vaahto ei pysy kuohkeana ja siitä kai se littanuus sitten johtuu?
Tuolla paleoleivän ohjeella olisi tarkoitus tehdä omenapiirakka, mahtaa tulla hyvää 🙂
Comment by chaos — 23.9.2009 @ 21.30
Emma, o-ouuuu! Onneksi olkoon hankinnasta. 🙂 Juuri nyt olen kiireessä syömään Silvopleehen, mutta hetken harkitsen ja sitten pistän ohjetta, EHKÄ JOPA POSTAUKSENA ;-D
Ja kuule, eihän sulla nyt ole ylimääräistä sauvasekoitinta? Kun olis yksi tärkeä paikka josta se puuttuu ja siellä sille olisi kovasti käyttöä ja rakkautta… Jos sulla on niin pistän meilii lisemmin. 🙂
Kirsikka, joku kindred spirit! AH. Mutta kasvissyöntiä en olisi kyllä itse ollut naperona näppärä keksimään, silloin se oli niin kovasti harvinaisempaa… Vaikka muistan kyllä jo pienestä asti kuinka yksi perhetuttumme oli kasvissyöjä, se oli todella omituista. Edelleen hän on, kyllä. Nyt ymmärrän jo paremmin ;-D
Chaos, no en ole kuule itsekään muistanut lainkaan kommentoineeni, että hauska kun tulit tänne vastavierailulle, olis menny ihan hunningolle ja ohi silmien muuten. 🙂 Tarkoitatko paleoleivällä sitä banaanileipää? Kuten Emmalle jo mainitsin tuossa, olen hieman jäniksen selässä paraikaa, mutta palaan illalla asiaan. Omenapiirakka sillä ohjeella on ihana idea! Jälkiruokakin on siis jo tiedossa 🙂
Comment by ylimuuli — 24.9.2009 @ 15.40
Jep juuri sitä banaanileipää, omasta ohjeestani tosin jätin ekakerran sen banaanin pois kun nyt on menossa tällainen low carb-kausi 😀
Mä tuun sit kertomaan ensviikolla miten nopeesti se omenapiirakka meni suihin 🙂
Comment by chaos — 24.9.2009 @ 18.08
Chaos, juu ihan pitkänomaiseen vuokaan olen tehnyt, leipä-/kakkuvuokaan. Ja trikki on siinä, että kääntelee valkuaisvaahdon varovasti muuhun seokseen, ei sekoita. Saa jäädä valkoista näkyviinkin, mutta sillä lailla kohtuusekaisin jos saa niin hyvä tulee. Vatkaaminen ja sekoittaminen lässähdyttää, mutta nostelu ja kääntely toimii. Eikä saa kopsautella ennen uunia tai paiston aikana! Mä oon kamala tyranni aina keittiössä jos on kaakkua tms. uunissa kun jymäyttelen ovien jymäyttelijöitä lättyyn kun hermostuttaa niin että leipomus lässähtää 😀 TUU KERTOMAAN joo!
Comment by ylimuuli — 24.9.2009 @ 19.53
voisko tuosta raaka-daimkakusta saada reseptiä? 🙂
Comment by nimetön — 21.11.2009 @ 2.49
Nimetön, en laittanut ylös kun se ei ollut täydellinen… Anteeksi 🙂 Jotakin siihen suuntaan, että pohja raakasuklaata ja se massa taateleita, olisko ollut manteleita? Mitähän muuta siinä lieni… Ei mitään käsitystä. Varmaan jotenkin samanlainen kuin raakakinuski, jonka ohje löytyy blogista myös. Päällä mantelilastuja, paahdettuina.
Comment by ylimuuli — 22.11.2009 @ 19.27